tiistai 29. kesäkuuta 2021

Ei se gradu itsekseen valmistu

Niin, eipä valmistu ei. Silti mä tiesin varsin hyvin, että kun mun seminaari ja graduprosessi kestää tammikuusta joulukuuhun, en mä siinä neljän kuukauden kesätauon aikana aikaiseksi mitään saa.

Viimeksi olen työstänyt graduani muistaakseni huhtikuussa, siis reilu kaksi kuukautta sitten. Sen jälkeen on ollut muut kouluhommat ja työt ja kesä ja olisi kiva lomatakin välillä. Gradu on mielessä ehkä viimeisenä, kun ruokakauppaankaan ei aina tunnu ehtivän.

Ja kun nyt kesällä pitäisi kuitenkin oikeasti saada jotain aikaiseksi, kevään aikana kun en ihan kauhean pitkälle saanut edettyä. Mun tavoite olisi kesän aikana saada aineisto käsiteltyä ja litteroitua, niin syksyllä pääsisi sitten heti vauhtiin, analysoimaan ja kirjoittamaan. Mutta kun ei millään jaksaisi.

Aina välillä olen päättänyt, että huomenna panostan, ensi viikolla panostan. Aina kuitenkin se "vapaa" aika valuu pois, enkä kuitenkaan tahdo omasta hyvinvoinnistani tinkiä tämän vuoksi. Ja kun ei ole mitään varsinaista akuuttia deadlinea jossa pysyä, on sen työstämisen kanssa niin helppo lipsua.

Eilen mä taas päätin, että tällä viikolla jatkan. Päätin, että loppuarkiviikon kuuntelen ja kirjaan ja litteroin aineistoani joka päivä edes vähäsen, sen verran mitä ehtii. Että ainakin saan jotain tehtyä, edes jotenkin taas pallon rullaamaan. Samalla mietin, että tuleekohan tästäkään nyt taas mitään.

Tänä aamuna heräsin oikein innoissani, että nyt mä edistän mun gradua, nyt mä kirjaan ja litteroin! Mutta taas, tuleeko tästä nyt taaskaan mitään, ehtiikö into lopahtaa ennen alkamista.

Avasin koneen, avasin tiedostot, ja into katosi. En halunnut sitten yhtään mitään tekemistä koko projektin kanssa. 

Silti oli pakko tehdä edes jotain.

Laitoin nauhan pyörimään, etsin oikean kohdan ja lähdin kirjaamaan.

Ja vitsi se olikin kivaa. Pääsin heti draiviin, tein havaintoja ja keksin analyysikulmia.

Lopulta ehdin tehdä hommia ehkä kymmenen minuuttia, ennen kuin piti lopettaa(, kirjoittaa tämä teksti) ja lähteä töihin. Mutta oon niin onnellinen, että sain homman polkaistua taas käyntiin, ja ennen kaikkea siitä, että nyt haluan palata aineiston pariin ja jatkaa huomennakin. Edes kymmenellä minuutilla päivässä saa kuitenkin paljon aikaiseksi, jos päiviä kertyy.

Valmistuminen, täältä tullaan!


Liity lukijaksi tästä!

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

8 kummallista tapaani

☆ Mä en osaa kävellä portaita. Alas ainakaan. Tämä on niin kummallinen asia, tämä on kaikille mun läheisille hyvin tuttu asia ja uusienkin ihmisten kanssa tulee usein puheeksi, sillä mä en vaan pysty enkä kykene kävelemään portaita normaalisti alas, vaan meen hidasta vauhtia yksi askel kerrallaan ja aina vasen jalka edellä. Mä en tiedä mistä tämä johtuu, mutta olen tehnyt näin kai yläasteelta asti. Portaita kävellessä pidän aina kädellä kiinni, valitsen hissin aina jos mahdollista, ja pitkissä portaissa alaspäin saattaa oikeasti paniikki lähetä. Välillä tuntuu, että menetän tasapainon, tai sitten mulla on vaan niin heikot lihakset jaloissa, ettei portaiden kiipeily onnistu. Niin kummallista!

☆ Aina kun luen suomeksi käännettyä kirjaa, jään mielessäni kääntämään tekstiä takaisin englanniksi ja pohtimaan, miten joku kohta on alkuperäisteoksessa sanottu. Tämä automaattinen tapa on erityisen hämmentävä silloin, kun tajuan lukevani kirjaa, joka on alun perinkin suomeksi kirjoitettu. 

☆ Tiedättekö, kun esimerkiksi opettajilla saattaa sähköposteissa tai jossain virallisemmissa julkisissa tiedoissa etu- ja sukunimen lisäksi myös keskimmäis(t)en nim(i)en ensimmäinen kirjain? Mä jään aina pohtimaan, mikä nimi on kyseessä! Sitten aina tuntuu, ettei tuon ikäiselle ja tuon tyyppiselle tunnu olevan tuolla kirjaimella löytyvää sopivaa nimeä. Hyvä harrastus jolle ei koskaan löydy oikeita vastauksia.

☆ Mä en pysty nukkumaan selälläni. Siis miten ihmiset tekevät niin? Huomaan aina kyllä, miten rennolta ja kivuttomalta selällä makaaminen tuntuu, mutta mä en pysty nukkumaan niin. Kylkiasentokin tuntuu jo vaikealta, mun on nukuttava aina mahallani, vatsa ja rintakehä vasten patjaa on turvallinen olo. Mä olen muutenkin huono nukahtamaan, ja jossain lentokoneessa on mahdoton nukkua ainakaan yhtään pitempää pätkää niin huonossa asennossa.

☆ Okei, olen mä muutenkin todella huono nukkumaan. Mulla tosiaan kestää aina ikuisuus nukahtaa, vaikka olisin kuinka väsynyt (millaisia taikavoimia niillä ihmisillä on, jotka pystyvät nukahtamaan minuutissa tai tyyliin kesken lauseen?). Mä en myöskään muista, että olisin koskaan elämässäni nukkunut kokonaista yötä heräämättä kertaakaan, tämäkin ajatus kuulostaa musta ihan vieraalta. 

Olen muutenkin aika levoton nukkuja, heräilen tosiaan tosi paljon ja näen usein enemmän tai vähemmän stressaavia unia, joiden jäljiltä ei ole aina kovin levännyt olo. Alan esimerkiksi aamuyöstä unissani esimerkiksi jännittämään ja suunnittelemaan seuraavan päivän ohjelmaa tai puoliunessa stressaamaan, että pitäisi jo nousta, vaikka kello olisi tyyliin kolme aamuyöllä.

☆ Mä en myöskään osaa istua jalat suorassa, en siis mitenkään. Istuinpa ruokapöytään, työpöydän ääreen tai vaikka pianoa soittamaan, mulla jo laskeutumisvaiheessa automaattisesti nousee toinen jalka koukkuun jollain tavalla. Yleensä istun jalat ristissä sylissä tai toinen polvi koukussa, mutta vähintään tuolin jalkojen poikkipuihin nojaten. Ihan kamalaa olisi olla jossain todella virallisessa tilaisuudessa, jossa pitäisi istua nätisti. Mulla selvästi on jokin asentovamma koko kropan suhteen, heh. 

☆ Oikeakielisyys ja oikeinkirjoitukseen liittyvät jutut ovat aina olleet mun vahvuuksia. Yhtä asiaa en kuitenkaan osaa en siis millään, ja se on sana vihreä. Mulla menee nuo keskikonsonantit kirjoittaessa aina ihan tuurilla. Joko mun pitää tarkkaan mutustella sanaa etukäteen suussa, tai sitten tuurilla kirjoitan, tarkastelen jälkeä, huomaan kirjoittaneeni virheä ja sitten korjaan. Everytime.

☆ Samankaltainen juttu on Instagramin kysymysboksien kanssa. Tiedättekö, kun stooreissa on erikseen kysely-loota (jossa siis kaksi vaihtoehtoa joita klikata) ja kysymykset-loota (johon ihmiset voivat laittaa kysymyksiä/vastauksia/mitä lie)? Ihan mahdotonta. Klikkaan aina ensin väärää, kun olen laittamassa toista. Joka kerta. Instagram saisi nimetä ne selkeämmin.

Jos tarkemmin lähtisi miettimään, löytyisi näitä varmasti miljoona lisää, mennään nyt kuitenkin näillä. Ehkä joku päivä keksin toisen samanlaisen listan ja teen jatko-osan näille! Ja nyt mä haluan todellakin tietää, olenko mä yksin näiden kanssa vai samastutteko te johonkin kohtaan? Ja laittakaa ihmeessä teidän kummallisia tapoja ja ominaisuuksia, olen varma että meillä jokaisella on jonkinlaisia outouksia hihassa.

Liity lukijaksi tästä!

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Ihanin kesäpäivä Porvoossa


Sunnuntaina todellakin käynnistettiin kesäkausi. Vietettiin päivä Porvoossa, ehkä kesäkaupungeista ihanimmista. Sää oli upea, vaikka paahteessa tarpoessa 26 lämpöastetta alkoi todella tuntua. Ja ihana vanha kaupunki! Porvoon vanha kaupunki on kyllä ihanin kaikista, syötävän suloisen väriset puutalot, mukulakivikadut, pellot ja kukkapuskat. Kunnon maalaisunelma. Nähtiin hevosia ja kuunneltiin, kun kaveriporukka istui piknikillä kitara kädessä laulaen. Kiivettiin lintutorniin maailman pelottavimpia, kapeita, jyrkkiä ja harvoja portaita pitkin. Syötiin illalliseksi burgeria, koska kaikki muut ravintolat olivat kuuden jälkeen sunnuntaina jo ehtineet sulkeutua. Aloin haaveilla Porvoossa asumisesta vaikka yhden kesän ajan joskus. Toinen päiväreissu ainakin tähän kesään mulle vielä mahtuisi!

Sanoin viikonloppuna kaverille samaa, mitä olen aikaisemmin stooreissakin sanonut. Kesällä musta tuntuu multa. Kesällä mä olen kaikista omimmillani, herään henkiin ja koen, että olisin palannut kotiin. Kesä tuntuu niin oikealta kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja olen niin onnellinen, että se on nyt täällä. Olen jo nauttinut täysin rinnoin t-paitakeleistä, lämpimistä tuulenpuuskista ja kukoistavasta luonnosta (tekisi mieli koko ajan kävellä kännykkä kädessä taltioimassa tuota ihanuutta). Eilen alkoi sataa kesken kuvaussession, eikä edes tihkusta kastuneena tullut kylmä.

Vielä odotan pitkiä automatkoja musiikin pauhatessa, huoltoasemapysähdyksiä, uusia perunoita ja kotimaisia mansikoita (ostin viikonloppuna jo ekat, nam!), piknikeitä ja myöhäisiä iltoja. Puhumattakaan mökkireissuista, järvistä ja laitureista, kalojen hypähdyksistä ja lintujen pyrähdyksistä jossain kaukaisuudessa, loputtoman värikkäistä auringonlaskuista, saunasta ja uinnista, grilliruoista ja metsämarjoista, lomasta, lomasta, lomasta, edes muutaman päivän verran.

Kiitos kesä, kun tulit. En pysty kiitollisuuttani koskaan sanoiksi täysin pukemaan.


Liity lukijaksi tästä!