Kesä älä mene

Postauksen kuvat: @jokiwonn

Ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että kesä on mun lempivuodenaika. Miksi ei olisi, lämpö ja vapaus ja loputon valo? Kyllä kiitos.

Joka kesä jossain vaiheessa mulla alkaa myös se sama kesän loppu -ahdistus. Vaikka kymmenen prosenttia minusta tavallaan ehkä jopa odottaa syksyä, rutiineja, alkusyksyn lämpimiä, aurinkoisia päiviä ja pimeitä mökkiöitä, loput yhdeksänkymmentä prosenttia alkaa panikoida ja kiljua ja yrittää heikoilla kynsillään ja hampaillaan pitää kiinni vielä jäljellä olevista kesäpäivistä.

Ja näin vuosittainen kesän loppu -ahdistukseni on taas alkanut. Miten voi olla mahdollista, että kohta on jo elokuu, kun tuntuu, ettei kesä ole vielä ehtinyt alkaakaan? Miten voi olla mahdollista, että yöllä on ihan oikeasti pimeää, nythän on kesä? Yhtäkkiä puhutaan taas koulujen aloituksesta ja lasketaan vapaapäiviä ennen hurjaa vauhtia lähestyvää syyskuuta. Viime kesä oli täynnä kaikkea mahtavaa puuhaa, menoa ja huippukelejä. Viime kesä oli yksi parhaista, ja jotenkin tuntuu, että tänä kesänä ei vain ole tullut tehtyä yhtä paljon. Helteet hellivät vain viikon, ja kohta ollaan samanlaisten sateiden ja kymmenasteisten kesäiltojen keskellä kuin heinäkuun alussakin. 

Onhan mulla kiirettä pitänyt tänäkin kesänä. Olen mökkeilyt monesti, toki vasta vain yhdellä mökillä. Olen kiertänyt kotimaan kaupunkeja, vaikka en vielä kaikkia listalla olevia. Olen leireillyt jopa neljään eri otteeseen, ja on todella vaikea sisäistää, että tämän kesän leirit olivat nyt tässä. Olen piknikkeilyt enemmän kuin jaksan laskea, pulahtanut järveen ihanan useasti, olen polttanut ihoni ja käynyt monen vuoden tauon jälkeen kävelemässä Kuusijärven ympäri. 

En ole vielä kuitenkaan käynyt merenrannalla, en ole nukkunut yötä ulkosalla, en ole vieraillut Mustasaaressa (joka menee jo ensi viikolla kiinni!), en ole tehnyt megasupersuursiivousta. En ole päässyt kunnolla sisään kesälomamoodiin, vaan alitajuisesti edelleen odottaa sitä jotain "sitten kun on loma" -hetkeä ja -fiilistä. Ehkä se todellinen kesälomafiilis onkin pelkkä illuusio, jonka odottaminen vie huomion niistä kivoista asioista.

Mulla on ollut tosi kiva kesä. Mä en vaan ole ollenkaan valmis luopumaan siitä ja siirtymään eteenpäin niihin muihin, pimeisiin ja kylmiin ja märkiin ja univajeisiin ja kiireisiin vuodenaikoihin. Enhän mä oikeasti koskaan olisi valmis luopumaan kesästä, ja seuraavaan on aina liian pitkä aika. Yhtä koville se silti ottaa joka vuosi. Kesä on vaan.

Mä tahdon yrittää ottaa loppukesästä kaiken irti. Tai sitten vain nauttia. Melko sama asia.

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Kesäinen Tampere ja Muumi-kierros

Tähän kesään on kiireisyydestään huolimatta mahtunut vähemmän reissuja kuin viime kesänä. Eilen me tehtiin kuitenkin kiva pieni päiväretki Tampereelle. Kaverini oli bongannut Vapriikista vampyyrinäyttelyn, ja koska mä olen pitkään jo haaveillut kierroksesta Muumimuseossa, oli meillä kunnon museopäivä!

Lähdettiin aikaisin aamusta jo liikkeelle, että oltiin jo puoli yhdentoista aikaan Tampereella, Suunnattiin suoraan Tampere-talossa sijaitsevaan Muumimuseoon, joka kyllä täytti kaikki odotukset. Museo oli täynnä esimerkiksi Tove Janssonin alkuperäisiä Muumi-kirjoihin tekemiä kuvituksia ja muita Muumi-aiheisia teoksia. Osallistuttiin opastetulle kierrokselle, joka oli tällaiselle muumifanille tosi mielenkiintoinen. Hauska oli myös huomata, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden tentin materiaaleista oli jäänyt jotain mieleen, sillä kierroksella tuli vastaan jo paljon entuudestaan tuttua tietoa! Kierroksen jälkeen jäätiin vielä rauhassa istumaan ja katsomaan yksi Muumi-jakso observatiorion televisiosta, niillä oikeilla äänillä tietenkin.

Muumimuseon jälkeen pidettiin ruokatauko, josta suunnattiin sitten Vapriikin museokeskukseen. Kierrettiin vampyyrinäyttely läpi, jossa oli paitsi mielenkiintoista tietoa vampyyreista kautta aikojen, myös muun muassa kopio Bella Swanin hääpuvusta Twilight-leffoista! Vapriikissa oli hirveästi myös muita kokoelmia, joten me kierrettiin läpi myös niin pelimuseo, kivimuseo, luonnontieteellinen museo, jääkiekon hall of fame kuin nukkekekkeritkin.

Tampere todella piti meitä hyvänään. Sää oli todella upea, aurinko paistoi ja lämpötilat vihdoinkin tuntuivat olevan kesälukemissa! Mä olen viime vuosina tehnyt useammankin päiväreissun Tampereelle, mutta aina talvella, joten tämä oli todella ihanaa vaihtelua. Tampere on kyllä tosi nätti kaupunki, ja kauniina kesäiltana siellä olisi voinut kävellä pidempäänkin. Taidettiin myös kuulla Tammerfestejäkin veden yli!

Meillä oli tosi kiva päivä Tampereella, hienoisesta univajeesta ja reilusti tavoitteen ylittäneestä askelmäärästä huolimatta. Saa nähdä, ehdinkö päätyä vielä Tampereelle toistekin tämän kesän aikana. Muitakin päiväreissuja tahtoisin vielä tänä kesänä tehdä, katsotaan, minne vielä kerkiää.

Kiitos Tampere, ensi kertaan ♡

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

#firstworldproblems: Aamu ilman vettä

♡ Herää aamulla suunnitelman mukaisesti yhdeltätoista, koska vesikatkon oli ilmoitettu kestävän aamukahdeksasta yhteentoista. Pötköttele varmuuden vuoksi sängyssä vielä kahteentoista asti.

♡ Nouse ylös ja huomaa, ettei vettä tule vieläkään. Tajua, että tarvitset vettä noin kaikkiin aamutoimiisi. Totea myös jälkiviisaana, että ehkä olisi ollut järkevää kuitenkin ottaa vettä varuiksi talteen edes vaikka ämpärillinen, yhden lasillisen sijaan.

♡ Skippaa rauhallinen aamusuihku, jonka olisit kerrankin voinut rauhassa toteuttaa. Pese hampaat mökkityyliin pienellä vesitilkalla, ja kasta kasvopyyhe toiseen vesitilkkaan, jotta saat naamasi pestyksi. Onneksi vettä riittää vielä hieman juotavaksikin asti. Vessan vetäminenkin tuntuu olevan pois laskuista, joten pidättele.

♡ Rupea himoitsemaan aamupalaksi keitettyjä kananmunia ja kaikkea muuta kivaa, joiden valmistamiseen tarvitset vettä.

♡ Tee sen sijaan voileivät ja muista tapasi pestä käsiäsi joka välissä. Kiitä onneasi meikinpuhdistuspyyhkeistä ja käsidesistä.

♡ Tee meikkipohja pelkillä siveltimillä, koska et pääse kastelemaan meikkisientäsi. Huomaa taas, miten nopeaa peitevoiteen levitys onkaan siveltimellä, ja nauti jopa meikin lopputuloksesta, joka suurilta osin johtuu todennäköisesti siitä, että levitit puuteria samalla siveltimellä, jolla viimeksi eilen olet laittanut läjäpäin highlighteria.

♡ Antaudu hädälle lopulta puoli kolmen aikaan ja livahda pissalle. 

♡ Nauti tekosyystä olla kerrankin tiskaamatta (koska muutenhan mä tietenkin tiskaisin kaikki aamupalatiskini saman tien...tai sitten en).

♡ Naura sateen tuomalle lievälle ironialle.

♡ Suunnittele päivän ruokalistaa, joka ei vaatisi minkään keittämistä. Onneksi pakkasessa ja jääkaapissa on pizzaa vaikka muille jakaa.

♡ Kirjoita tästä ehkä elämäsi rankimmasta koettelemuksesta synkkä ja vakavamielinen blogipostaus, jotta muutkin voivat tuntea tuskasi. Kuvitukseksi sopii varmasti sarja kuvia, jossa koskettelet kasvojasi, ihan muuten vaan.

♡ Palaa illalla kotiin melkein normaalisti toimiviin hanoihin. Kiitä seuraavana aamuna onneasi, miten tuo yksi aamu kesti vain yhden päivän.

Millaisia haasteita te olette joutuneet viime aikoina kohtaamaan?

Muistinpa muuten, että olin first world problems -otsikolla kirjoittanut aiemminkin postauksen, nimittäin talvella 2015! Lue mun vastoinkäymisten täyttämä kauhutarina täältä :D

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Kesä 2019 tähän mennessä

Kesä on mennyt ihan hurjan nopeasti! Olen ollut virallisesti lomalla nyt kuukauden verran, mutta koska olen koko ajan ollut jossain menossa eikä kotipäiviä ole ollut nimeksikään, tuntuu aika vain lentävän ohi. Näin heinäkuun puolessavälissä kauhistuttaa ajatus siitä, että nyt aletaan tehdä suunnitelmia jo elokuun puolelle, ja että mun reilun neljän kuukauden luentotauosta on enää puolitoista jäljellä.

Onneksi tähänkin kesään on mahtunut vaikka sun mitä. Mä olen muun muassa...

...joutunut lukituksi auton ulkopuolelle.

...ja jäänyt odotuspaikalle jumiin, kun autosta loppui akku. (ei hätiä, kumpikaan näistä ei ollut mun vika ja apu oli onneksi lähellä).

...osallistunut useampiin juhliin ja rientoihin kuin elämässäni aiemmin. Ei nyt oikeasti, mutta välillä tuntuu siltä.

...puhunut paljon englantia (ja samalla naureskellut, miten suomalaisilla asiakaspalvelijoilla menee sormi suuhun kielen vaihtuessa).

...toiminut turistioppaana ulkomaisille vieraillemme, joiden mielestä kiehtovaa oli noin kaikki.

...tehnyt itse vihdan alusta asti, mahdollisesti ekaa kertaa elämässäni.

...viettänyt aikaa ihanien rakkaiden kanssa.

...torjunut mahdollisuuksia.

...tarttunut mahdollisuuksiin.

...lätrännyt aurinkorasvaa ja silti palanut, koska jotenkin unohdin pukeneeni aamulla päälle avonaisen paidan.

...syönyt monta kookosjätskiä, joista yksikään ei maistunut aurinkorasvalta.

...tehnyt tunnin veneretken kahden esiteinin kyydissä.

...lähtenyt reissusta toiseen ja kolmanteen vain pyörähtäen välissä kotona.

...piknikkeillyt enemmän kuin koskaan ennen.

Ja silti jotenkin tuntuu, etten ole tehnyt tänä kesänä vielä mitään. Tietenkin pääosin viileät kelit vaikuttaa tähän, odotan edelleen käristyskupolin paluuta, joka viime vuonna tähän aikaan oli jo täysillä käynnissä! Vielä edessä on biitsipäivät ja parvekeyöt, Porvoo-reissut ja Suokki-piknikit. Mutta kyllä niillekin aina ehditään.

Mikä onkaan se ihannepaino?

Muistatteko tämän postauksen? Kaksi ja puoli vuotta sitten kirjoitin ensimmäistä kertaa täysin avoimesti omasta kehonkuvastani. Suurin epävarmuuden aiheuttajani on aina ollut enemmän tai vähemmän pömpöttävä vatsani. Lisäksi tuon postauksen julkaisun aikaan olin huomannut lihoneeni noin vuoden sisään lähes kymmenen kiloa (käyn niin harvoin vaa'alla, että tarkkoja aikamääreitä on mahdotonta arvioida), ja vaikka itse painon lisääntymisessä ei mitään pahaa ollutkaan, piti mun omaksua uusi viisikymmentäneljäkiloisen identiteetti vanhan neljäkymmentäviisikiloisen tilalle. No, ei se lopulta ollut niin vaikeaa, olinhan kuitenkin ensimmäistä kertaa ihan virallisestikin normaalipainoinen ja lukemakin jämähti alle viidenkymmenenviiden muutamaksi vuodeksi.

Jokin aika sitten kävin taas huvikseni puntarilla. 59,8. Mitä, eikä, eikö se riitä, että kerran jo ensimmäinen numero muuttui nelosesta vitoseksi, pitääkö nyt mennä jo kutosen puolelle? Identiteettikriisi iski jälleen.

Toki mistään valtavasta järkytyksestä ei ollut tälläkään kertaa kyse, olenhan edelleen terve ja normaalipainon lukemissa, eikä numeroilla ole mitään tekemistä oman hyvinvoinnin kanssa. Ja olinhan huomannut lihoneeni. Uusia raskausarpia on ilmestynyt reisiin ja vanhat rintsikatkin meinaavat jäädä tiukoiksi, ostin uimapuvunkin koossa 38 koska 36 ei yksinkertaisesti mahtunut päälle. Kaverin kanssa myös naureskeltiin, että nyt kun mä jotenkin olen onnistunut parantamaan omia elintapojani, säännöllistämään syömistäni, nukkumaan ainakin melkein riittävästi ja vähentämään herkuttelua, alkaa painoa kertyä - eikö sen pitäisi mennä juuri toisin päin?

Myöhemmin tajusin, että ehkä kyse on nimenomaan siitä. Koko lapsuuteni olin alakäyrillä, lukiossa 45 kilon molemmin puolin taulukoiden mukaan alipainoinen. Kouluarkeen liittyi jäätävä stressi ja kiire, aikaa ei ollut nukkumiselle eikä syömiselle joten aina oli nälkä ja väsymys ja piti mennä jonnekin ja tehdä jotakin. Kirjoitusten jälkeen tuo kaikki helpotti. Ehkä silloin mun keho pääsi vuosien jälkeen todella levähtämään ja keräämään varastoja.

Oli syy mikä tahansa, 16 kilon painonnousu kuudessa vuodessa tuntuu paljolta, onhan se yli kolmannes mun painosta lukioon mennessä. Levinneet reidet ja vatsa ahdistavat housuostoksilla, ja samalla mietin, mitä jos suunta onkin ylöspäin, ja jokin päivä herään oikeasti ylipainoisena?

Sitten tein ehkä parhaan mahdollisen jutun itseni kannalta: rupesin taas vaihteeksi selailemaan valokuvia juuri noilta lukioajoilta. Vaikka silloin en sitä samalla lailla nähnytkään, kyllä sen näin jälkikäteen huomaa, miten hoikka tuolloin olin. Terve olen aina ollut, mutta silti ero on valtava.

Noita kuvia katsellessa tajuan, miten tyytyväinen loppujen lopuksi olenkaan omassa kehossani. Että vaikka välillä kriiseilen ja keskityn epäkohtiin, on näin hyvä olla eikä peilikuvakaan aina erityisen pahalta näytä. Mä pidän siitä, miltä mä näytän. Joinain päivinä enemmän ja joinain vähemmän, mutta silti. Ja edelleen kaikista tärkeimmin olen terve, mun keho toimii pitää musta huolta enkä enempää voisi toivoakaan.

Ehkä voidaan taas jättää kriiseilyt hetkeksi ja mennä nauttimaan elämästä niissä kokoa suuremmissa uikkareissa.

Lue myös nämä:

Kuinka tyytyväinen olet kehossasi? -testi: mun oikeat vastaukset

Älä kommentoi toisen ihmisen painoa

Tältä näyttää L-koon nainen

Entä mun oma vartalo?

Minä ja kaikki virheeni

Miksi en saa ajatella olevani kaunis? 

Kannetaan kauneuttamme ylpeydellä ensi vuonnakin

Älä kehu ulkonäköäni

Maharauha

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Tuunattu arkiruokalemppari

Vuosia mun vakkariruokaa oli kanakastike riisillä. Paistettuihin hunajamarinoituihin broilerinfilesuikaleisiin kastike creme fraichesta, currya ja mustapippuria, done. Ruokin itseni vuosien aikana niin usein tuolla kombolla, etten paljon muuta ehtinyt syödäkään. 

Aikaa myöten ruoka menetti hohtoaan. Kyllästyin yksitoikkoisuuteen, poltin kanat liian monta kertaa pohjaan tai käytin liikaa currya. Viime vuosien aikana olen myös puolivahingossa vähentänyt kanan ja punaisen lihan kulutustani, ja lisännyt kasvisten ja vesieläinten määrää. Jossain vaiheessa tajusin, että mä voisin tehdä tällekin lempparille saman muutoksen, päivittää sen tähän päivään ja mun nykyisiin ruokailutottumuksiin.

Kana vaihtui siis katkarapuihin ja soosi sai pari ylimääräistä maustetta, mutta pohja pysyi samana. Vanha ruoka heräsi ihan uudella tavalla henkiin, ja mä olen rakastunut. Katkaravut ovat muutenkin ihan superkätevä raaka-aine. Puolen kilon pussi pakastekatkiksia maksaa Lidlissä kympin verran, ja ruokin itseni sillä ehkä neljä, viisi kertaa. Näin mulla on aina katkarapuja pakkasessa odottamassa seuraavaa ateriakriisiä lähes käyttövalmiina. Jos jäiset ravut heittää suoraan pannulle, lähtee niistä tosi paljon nestettä. Mä olen todennut helpoksi keinoksi sulattaa rapuset muovipussissa tai rasiassa kuumassa vesihauteessa, jossa ne sulavat muun kokkailun ohessa ehkä 20-30 minuutissa. 

(nyt mun pitäisi seuraavaksi kirjoittaa teille resepti, sitä vähän vaan vaikeuttaa se, etten mitenkään enää tarkasti muista, mitä kaikkea laitoin sekaan juuri tuolla kuvauskerralla. oh well, kokeillaan silti.)

Katkarapukastike riisillä (kaikki määrät täysin summittaisia ja ruokkivat yhden henkilön kerran, ehkä kaksi.)

1-2dl pakastekatkarapuja

1 prk (n. 150g) creme fraichea

1 sitruuna

1 chili (tai kuivattuja chilihiutaleita)

kevätsipulia

valkosipulia

currya

mausteita oman maun mukaan, esim. suolaa ja pippuria

lisäksi basmati- tai jasmiiniriisiä sen verran mitä sitä syötkään

Jos katkarapusi ovat sulia, onneksi olkoon! Jos ei, kokeile aiemmin tekstissä ehdottamaani sulatustekniikkaa, ettei rapusistasi tule paiston yhteydessä täysin sitkeitä. Keitä riisit niin kuin pakkaus neuvoo, siihen mulla ei ole mitään erityisiä vinkkivitosia, jos et polta niitä pohjaan olet jo mestari! Pilko sipulin valkoinen osa, valkosipuli ja chili sekä raasta sitruunan kuori, kuullota öljyssä pannulla. Lisää sulaneet katkikset, creme fraiche, sitruunan mehu ja mausteet. Lautaselle riisiä ja kastiketta, jos olet oikein fancylla päällä, voit pilkkoa sipulinvarsia koristeeksi (ei ehkä kuitenkaan ihan noin paljon, mitä minä kuvissa, tuli nimittäin aika hallitseva maku :D). Nauti!

Tämä ruoka on vaan täydellistä, ja niin täynnä makua. Mä olen viime aikoina ihan täysin rakastunut tuoreeseen sitruunaan, joten tähänkin laitan sitä oikein urakalla. Se antaa upeaa raikkautta täyteläiseen kastikkeeseen. Ah, ehkä mä lopetan tämän ylistämisen tähän, ehkä te kokeilette ja huomaatte itse. Ja jos joskus oikeasti päädytte kokeilemaan näitä mun reseptejä, laittakaa ihmeessä viestiä tai kommenttia tai jotain, olisi mahtavaa kuulla, mitä te tykkäätte näistä mun kokkailuista!

Mikä on sun tämän hetken arkiruokalemppari?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Aurinkoa sadepäivään - keltaisia väripilkkuja

Aina välillä mä hämmästyn huomatessani mun pukeutumisen värittömyyden. Mun vaatekaappi pursuaa tummansinisiä ja harmaita, mustia ja valkoisia. Samoin meikkauksessa kokeilevat meikit ja kirkkaat huulipunat päätyvät käyttöön entistä harvemmin ja tyydyn yleensä neutraalimpaan lookiin.

Ison, ihanan poikkeuksen muodostaa kaikki keltainen. Keltainen on vaan jotenkin ihanan täydellinen, kirkas ja kaunis väri, joka niin helposti piristää väritöntä kokonaisuutta. Siksi aina silloin tällöin mun on kätevä piristää yksinkertaista meikkiä niinkin helpolla keinolla kuin keltaisella silmämeikillä. Sinänsä siinä ei ole mitään helppoa, koska oikeasti laadukkaita ja toimivia keltaisia luomivärejä on vaikea löytää. Silti yksivärisellä keltaisella silmämeikillä saa ison vaikutuksen, vaikka lopputulos ei mitenkään dramaattinen vaaleiden värien vuoksi olekaan. Keltainen on vaan jotenkin todella kaunis väri, joka toimii ihan superhyvin niin meikeissä kuin vaatteissakin.

Toukokuun loppupuolella mulla sitten oli yksi näistä päivistä, kun halusin repäistä ihanilla keltaisilla meikeillä. Lämpimän (tai vähemmän lämpimän) mutta sateisen kesäpäivän kunniaksi yhdistin meikit keltakukkakuvioisiin liehuhousuihin (joiden kaverit esittelin jo viime kesänä täällä), ja innoissani kaivoin keltaisen sadetakkini kaapista, kun kerrankin oli siihen syytä. Mä tykästyin kokonaisuuteen niin, että laitoin heti kaverille viestiä ja sovin kuvaustreffit, sateesta viis!

Hetkeä myöhemmin me oltiin Viikin märillä pelloilla tihkusateessa, mätsäävissä sadetakeissa ja sormet kohmeessa. Sadetakeista saatiin muuten kommenttia ohikävelleeltä Salkkari-näyttelijältä, ihan hauskat kuvaussessiot siis! 

Tuosta päivästä on nyt siis jo reilu kuukausi, ja kaikkien kiireiden keskellä halusin säästää näiden kuvien julkaisua toiselle sadepäivälle. Ja vaikka tätä kirjoittaessani paistaa Helsingissä jo aurinko kirkkaalta taivaalta, satoi aamulla sen verran rankasti, että päätin tänään olevan hyvä päivä tälle postaukselle, haha!

Sadetakki Prisma / T-paita Primark / Housut Thaimaasta / Kengät Primark / Silmämeikki Nyx Ultimate Brights & Morphe Jaclyn Hill Palette / Huulet Kat Von D Everlasting Liquid Lipstick

Mulla on viime viikot olleet niin täynnä menoa, että nyt tuntuu ihan kauhean hassulta viettää kokonainen viikko kotona ennen taas seuraavan viikon leiriä. Toki mulla on tällekin viikolle kaikkea kivaa ohjelmaa luvassa, mutta koko sunnuntai-ilta meni ihmetellessä, minne seuraavana päivänä olisikaan lähtö, ja aina sai muistutella itseään uudestaan, että seuraavaan reissuun on tosiaan vielä viikko. Mä en vaan jotenkin enää osaa ollenkaan tätä kotoilua! Eilen sitten vietin koko päivän ulkona piknikkeillessä ja kauniista ilmasta nauttiessa, ja vaikka muka niin tarkasti rasvasin kaikkialta, paloi multa rinta ihan täysin kun sen yksinkertaisesti unohdin! Muistakaa ystävät siis aurinkorasva, olkaa fiksumpia kuin minä :D

Mitä sun viikkoon kuuluu? Sataako siellä, missä sä nyt olet?

Kiitos vielä kaikesta ihanasta palautteesta, mitä olette antaneet viime postaukseen liittyen kommenteissa ja yksityisesti. Tän takia tämä on ihan paras harrastus ♥️

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)