lauantai 17. syyskuuta 2016

Viikon lemppareita ja tekemisiä

Taas kului viikko ilman, että avasin konetta lähes ollenkaan. Pari autokoulutehtävät olen välillä tehnyt, nytkin kirjoitan tätä kännykällä. Samalla kamera on jäänyt kerran toisensa jälkeen kotiin lepäilemään, enkä edes muista milloin oon siihen viimeksi koskenut. Viime postauksessa puhumani flunssa meni onneksi aika nopeasti ohi, ja nyt on hieman keskimääräistä suurempaa limaneritystä lukuunottamatta aika normaali oli. No mitä mä sitten oon puuhaillut viikon aikana?


No mä olen lukenut Pottereita. Tiistaina luin loppuun Feeniksin killan (ja pillitin ratikassa koska Sirius on mun lemppari ja Harry oli niin paskana) ja keskiviikkona aloitin Puoliverisen prinssin. Viimeisenä mainittu on mun mielessä vähän jotenkin väliinputoaja, eikä mulla ole siitä niin tarkkoja muistikuvia eikä siinä tunnu tapahtuvan mitään niin erityistä, lähinnä valmistelee siihen viimeiseen, vähän samaan tapaan kuin Epäilys Twilight-sarjassa. Toki Puoliverisessä prinssissä on paljon merkittäviä tapahtumia, mutta enemmän mä muistan niitä leffasta. Jotenkin tämä kirja ei herätä maininnallaan musaa niin merkittäviä tunteita tai muistoja, onko kellään muulla samaa fiilistä? Mutta viimeisen about kuukauden olen näitä Pottereita kahlannut läpi ja ei sitä vaan voi lopettaa, ärsyttää vaan kun pitää tehdä kaikkea muuta kun tekisi vain mieli lukea, ehkä tässä juuri suurin syy verkkohiljaisuuteen. Pottereissa on vielä myös sitä hienoa, että niitä en ole ihan niin montaa kertaa lukenut läpi, ja kun niissä on niin paljon tapahtumia ja yksityiskohtia, että koko ajan kuitenkin odottaa, että mitä tapahtuu seuraavaksi vaikka juonet suurilta osin muistaakin. Tästä tuli nyt pitkä sepustus, mutta Potterit ovat parhautta.

Viikon aikana olen myös shoppaillut. Ihan pikkuisen vaan. Äidin kanssa käytiin katsastamassa sekä Jumbon että Forumin alet, ja eilen oltiin Ronjan kanssa Itiksessä pyörimässä. Ostin Anttilan poistosta Nyxin meikkejä, ja tänään löysin vihdoin niitä paljon puhuttuja Essencen halpameikkejä testattavaksi. Mukaan tarttui kehuttu huultenrajauskynä nuden sävyissä ja vähän jänskättää, koska mudet huulet eivät oikein sovi mulle, sekä ihana silmienrajauskynä tummanvihreänä. Saman värisenä ostin myös alennus-t-paidan Ginasta, joka näkyy myös näissä kuvissa, ja oon nyt ihan innostunut tästä väristä! Mulla tuli heti mieleen hienoja silmälookeja tuon rajauskynän kanssa joita en malta odottaa pääseväni kokeilemaan. Myös sain mun kauan haaveilemani (ja tarvitsevani) syksykaulaliinan ostettua, kun Cubuksessa oli kaikki huivit puoleen hintaan. Ihan yön yli piti värivalintaa pohtia, mutta tänään sitten ostin viininpunaisen huivin. Mun syksyshoppailut näyttävät nyt vahvasti siltä, että tummanmetsänvihreä ja viininpunainen ovat mun vallitsevat syysvärit, jaas!


Mutta älkää huoliko, kyllä mä oon jotain järkevääkin tällä viikolla tehnyt. Keskiviikkona mulla oli liukasajotunti, ja vaikka etukäteen olin ihan peloissani ja paniikissa, se oli aika hauskaa. Niin siis kun ensijärkytyksestä selvittiin. Sai kaasutella ja jarrutella ja pujotella ja oikeasti nähdä käytännössä, miten kaikki pienet asiat vaikuttavat. Paluumatkalla takaisinkin ajaessa tuntui matka menevän yleisesti ottaen ihan mukavasti, ja nyt on taas aika itsevarma oli omasta ajamisesta. Se nyt vaan jännittää, että mulla on kai neljä tuntia jäljellä ennen inssiä, niin hyvä mun pitäisi jo olla! Torstaina mulla sitten oli eka päivä töissä ja oli ihan mahtavaa! Työ oli itsessään tosi mukavaa, osasin hommat enkä pahemmin mokaillut tai joutunut pyytämään apua kuin ihan muutamaan asiaan. Meillä oli myös todella hauskaa, ja rupateltiin hommien ohessa vähän kaikesta, ruoasta ja Netflixistä ja kotipaikoista. Oon nyt vaan entistä iloisempi, että sain tuon työn, enkä malta odottaa seuraavaa vuoroa!


Mitäköhän mä olen vielä unohtanut? Olen siivonnut, katsonut niitä rästiin jääneitä Salkkari-jaksoja, käynyt Rautatientorin markkinoilla ja tehnyt ihania lihapullia ja perunamuusia ja tsatsikia ja salaattia, parasta ruokaa joka tuntuu aina loppuvan liian aikaisin. Ihan jees viikko, hyviä ostoksia, hyvää ruokaa ja hyvää lukemista. Mitäs teille sinne kuuluu?

2 kommenttia:

  1. Potterit todellakin on parhautta! <3
    Jos lähistöltä löytyy Tokmanni (ex Robinhood, Tarjoustalo, mitä niitä eri nimiä oli?) niin sinne kannattaa suunnata jo ihan vaan Essencen tuotteiden takia, täällä ainakin se on ainut paikka missä niitä oon nähnyt. Ne muutamat mitä oon ehtinyt testata, on kyllä olleet hyviä. Pakkaukset on ihan nättejä eikä sellasia rikkoudun-heti-sen-jälkeen-kun-minut-on-avattu niikun monilla halpiksilla on tapana ja hinnat tosiaan ihan naurettavan halpoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis Tokmannista tänään ostinkin! Aiemmin olen nähnyt vaik tyhjiä hyllyjä Anttilassa ennen konkkaa eikä muissa Tokmanneissa joissa olen käynyt ole ollut ollenkaan. Nyt onneksi oli ihan kiitettävästi tavaraa hyllyssä, ja noista kahdesta tuotteestahan mä maksoin reilu kolme euroa :D vois joku päivä mennä uudestaankin.

      Poista