torstai 30. heinäkuuta 2020

Muutto etenee

Täällä alkaa muutto toden teolla konkretisoitua. Muuttopäivään on kaksi päivää. Vuokrasopimus on allekirjoitettu ja sähköt ja kotivakuutukset päivitetty. Olen ostanut uuden petauspatjan ja uudet tyynyt uuden kotini (minulle) uuteen sänkyyn. Olen pessyt uunintauksen ja järjestänyt kaikki ympäriinsä lojuvat tärkeät paperit. Olen heittänyt kymmeniä huulipunia ja muita meikkejä roskikseen ja lajitellut toisen "jos joku nämä itselleen huolisi" -kasan lisäksi.


Suurin urakka tässä on kuitenkin edessä,  nimittäin se varsinainen pakkaaminen ja siivoaminen. Mun asunto on sen verran pieni, etten ihan hirveästi etukäteen viitsi pakata, kun ei laatikot ja muut minnekään mahtuisi. Mulla on muutenkin sen verran vähän tavaraa, ettei siinä muutenkaan (pitäisi) ihan hirveän kauan kestää.

Huomenna alkaa hommat oikein kunnolla, joten sitä ennen pyrin tekemään niin paljon, kuin vain voin varsinaista pakkaamista aloittamatta. Käydä kaappeja ja laatikoita läpi, luopua ja lajitella. Tulevassa asunnossa on onneksi nykyistä enemmän säilytystilaa, mutten halua sinne siltikään viedä mitään oikeasti turhaa. Tämä on mahtava tilaisuus karsia.


Ihan käsittämätöntä, etten kohta asu enää täällä. Tämä on kuitenkin mun ensimmäinen oma kotini, ensimmäinen koti, missä mulla on ollut kaikki valta sisustaa ja elää ja olla ja rakentaa kotia, ensimmäinen koti, jossa olen lähtenyt elämään itsenäistä elämää. Mä olen todella sellainen kaihoilija, että ihan senkin takia pakkaamisen aloittamista haluan pitkittää mahdollisimman pitkälle. Olen tosi innoissani muutosta ja isommasta asunnosta, mutta mun on vain todella vaikeaa käsittää, että samalla mun pitää kokonaan luopua tästä. Että tämän viikon jälkeen en tule viettämään täällä ainuttakaan yötä, kutsu kylään ainuttakaan läheistä, kokkaa ainuttakaan ateriaa.


Ai kauhea, nyt mua alkaa ihan oikeasti surettaa! Samalla kuitenkin tiedän, että uuteen asuntoon siirryttyäni en mä oikeasti jää haikailemaan takaisin. Joka tapauksessa tämä on ollut mulle hyvä koti. <3

No niin, nyt mä lähden jatkamaan krääsän läpikäymistä ennen töihin lähtöä, bai!

Ai niin, jos reaaliaikaiset muuttokuulumiset kiinnostaa, kannattaa laittaa Insta (@sannalovesfood) seurantaan! Stooreihin aion päivitellä ahkerasti tunnelmia ja loinkin jo muutto-kohokohdan, johon muuttostoorit jäävät talteen myöhemmäksikin.


Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Treffipäivä



Siitä asti kun viime vuoden keväällä ostin nykyisen Samsung S10 -puhelimeni, olen entistä enemmän kuvaillut pelkällä kännykällä ja kamera on saattanut jäädä koskematta viikkokausiksi. Viime viikonlopun Salon pyörähdyksellä innostuin kuitenkin kameran kanssa kuvaamisesta niin, että halusin äkkiä päästä uudestaan, ja sovittiin ihanan ystäväni Marian kanssa uudet kuvaustreffit.


Kuvailtiin ajan kanssa toisiamme monessa lokaatiossa. Käytiin pizzalla ja lopuksi karattiin vielä sadetta kahvilaan. Höpöteltiin pitkin päivää kaikesta mahdollisesta, herkuteltiin kaakaolla ja pullalla ja iloittiin siitä, että pitkästä aikaa saatiin ihan rauhassa nauttia toistemme seurasta ilman kiirettä mihinkään.

Jossain vaiheessa totesin Marialle, että meillä on niin ihana ja syvä tunnelma, että tuntuu kuin oltaisiin treffeillä. Hän sanoi ajatelleensa juuri ihan samaa. 

Joten tässä vaikka muistutuksena teillekin: lähtekää treffeille kavereidenne kanssa, ottakaa kaikki irti niistä teille rakkaista ihmisistä. Oli nimittäin yksi viime aikojen parhaista päivistä. ♡

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Ihanin kesäpäivä Salossa


Lauantai oli yksi tämän kesän parhaista päivistä, kun lähdettiin kavereiden kesken koko päiväksi Saloon. Kierreltiin paikkoja, otettiin upeita valokuva, naurettiin ja nautittiin. Piipahdettiin Mathildedahlissa, syötiin ehkä maailman parasta kakkua, ihmeteltiin hylättyjä paikkoja ja saatiin erikoista asiakaspalvelua. Ja nähtiin alpakoita! Vaikka päivä oli pitkä ja unet jäivät lyhyiksi, aika vilahti todella nopeasti eikä muakaan ehtinyt edes väsyttää. Kiitos kaverit, kohta uudestaan <3

Mulla ehti postaustaukokin tässä venähtää. Viime viikon tein myöhäistä iltavuoroa, ja näin iltaisin postailevalle se ei tehnyt kauhean tuottoisaa yhtälöä blogin kanssa. Kerrankin kuitenkin totesin, että postaan sitten kun ehdin, enkä halua ottaa liikaa stressiä. Elämä on kuitenkin nauttimista varten.

Ensi viikolla onkin jo muutto, en voi uskoa! Joten ensi viikko tarkoittaakin töiden ohella ankaraa siivoilua, pakkausta ja henkistä valmistautumista. Muutto- ja kämppäaiheisia postauksiakin on sitten tulossa! Lauantailta tuli myös ihan järjettömän upeaa kuvasaldoa, ja sunnuntain spontaanilta kuvausreissulta myös, enkä malta odottaa, että pääsen jakamaan ne kaikki teidän kanssanne tulevissa postauksissa. Vitsi tätä kirjoittaessa alkoi kyllä oikeasti vähän harmittaa, että koko kesä menee töissä, sillä normikesänä tämä olisi juuri se täydellisen hedelmällinen tilanne aktiiviselle postailulle. Tahtoisin vain viettää rauhallisia iltapäiviä blogin parissa! Mutta ehkä niitä hetkiä vielä tulee, syksyllä varmaan taas aktivoituu kun välttelee opiskelua, haha :D

Mutta nyt mä menen suihkuun ja nukkumaan, että jaksan herätä taas aamulla viideltä. Hyvää yötä ja ihanaa viikkoa kaverit!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Kesä ilman lomaa

Tämä kesä on mulle monin tavoin poikkeuksellinen. Kaksi edellistä kesää ovat olleet mulle vapauden juhlaa, neljä kuukautta pelkkää lomaa. Leirejä ja yksittäisiä työvuoroja lukuunottamatta olen huidellut menemään oman mieleni mukaan, mökkeillyt, nähnyt kavereita, sotkenut unirytmini, tapittanut telkkaria, postaillut, tuskastellut kotipäiviä ilman ainuttakaan agendaa, siivoillut, kiertänyt kotimaan ja naapureiden lomakohteita ja täysin nollannut.

Tänä vuonna on toisin. Mä hioin kandintyötäni siihen asti, kun mun työt alkoivat toukokuussa (ja vähän vielä sen jälkeenkin), ja töissä käyn lähes päivittäin, kunnes uusi lukuvuosi taas syksyllä alkaa. Kahdeksan tunnin työvuoro vie voimia sen verran, että sitä ennen tai sen jälkeen ei samana päivänä enää kauheasti jaksa.


Mun kesäloma tiivistyy tänä vuonna vapaapäiviin ja viikonloppuihin, parin yön mökkireissuihin ja spontaaneihin irtiottoihin. Koko kesän pisin vapaaputki kesti neljä päivää, ja ennen syyskuun alkua mulla on tällä hetkellä kalenterissa kuusi päivää, joille en ole vielä suunnitellut mitään konkreettista. Noista kuudestakin päivästä osa menee tulevaan muuttoon valmistautuessa, siivoillessa ja pakkaillessa. Tänä kesänä päiviä ei kulu toimettomana kotona loikoillessa.

Toisaalta näin on ihan hyvä. Olen äärimmäisen kiitollinen (siunattu onnelliineen) tästä työpaikasta, mulla on ollut todella hauskaa, saan paljon oppia ja kokemusta ja tietenkin myös todella tervetullutta tilintäytettä. Samalla kiireisen arjen keskellä pyrkii ottamaan niistä vähistä vapaista kaiken irti ja jollain tavalla saattaa saada jopa enemmän aikaiseksi kuin normikesänä.


Tänään lähden viikonlopuksi mökille, jo kolmatta kertaa tänä kesänä. Edessä on vielä ainakin kaksi mökkiviikonloppua. Väliin mahtuu kotimaanmatkailua, kotikaupunkikierroksia ja yksi muutto. Mahtavan kesätyökesän lisäksi tässä taitaa olla aika upea saldo, vaikka vähän samalla tuntuukin, että kesä menisi kokonaan ohi (miten nyt voi olla jo heinäkuu miten, tuntuu ihan erilaiselta kun takana on kaksi kuukautta töitä ja arkea eikä kahta kuukautta loikoilua).

Korjaan vielä aikaisempaa toteamustani: en ehkä saa enempää aikaiseksi kuin normikesänä. Kiirettä on enemmän, mutta ennen kaikkea kiireen keskellä osaan ehkä rentoutua enemmän. Nauttia. Hypätä spontaanisti järveen, istua hiljaisuudessa ja kuunnella lintujen ja kalojen ääniä. Elää kesää.


Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

maanantai 6. heinäkuuta 2020

15,5 neliön yksiön asuntoesittely videolla & muuttouutisia!


Olen asunut mun viidentoista ja puolen neliön kokoisessa opiskelijayksiössäni nyt jo melkein kolme vuotta. Mä olen kotiutunut tänne tosi hyvin, ja pienestä koostaan huolimatta tämä kämppä on toiminut mulla on ihan mahtavasti. Oon muutamaan otteeseen jo kotiani täällä enemmän esitellyt (tsekkaa ensimmäinen esittelypostaus, perintökalusteet ja meikkinurkan esittely), mutta aina olen mielen pohjalla pohdiskellut kaikenkattavan kämppäkierrosvideon tekemistä.

Tässä sellainen siis vihdoin on! Perjantaina siivosin ja puunasin puoli päivää, ja esittelinkin teille sitten koko asuntoni lattiasta kattoon. Videolla pääsette kurkistamaan mun kaikkiin kaappeihin ja samalla vähän esittelen, miten olen oikein saanut kokonaisen elämän mahtumaan mun minikotiini.


Jos upotus ei toimi, näet videon myös täältä.


Nyt vietelläänkin sitten viimeisiä hetkiä minikodissa. Mä nimittäin sain vihdoinkin mahdollisuuden muuttaa naapuriin vähän isompaan yksiöön ja muutto on edessä kuun vaihteessa! Oon tosi innoissani tulevista ekstraneliöistä (jotka mahdollistavat esimerkiksi oikean parisängyn ja pyykinpesukoneen ja pianonkaltaisensoittimen), mutta enemmän ja enemmän on myös kaihoisat fiilikset siitä, että mun pitää luopua tästä mun ekasta omasta kodista. Mä oon viihtynyt täällä tosi hyvin ja tehnyt tästä kodista just mun näköisen, ja oon ollut tähän tosi tyytyväinen. Tulevassa kodissa on myös pienempi ikkuna ja sinne tulee vähemmän päivänvaloa, mutta se on oikeastaan ainoa downgrade nykyisestä.

Aion tänne sitten kuun vaihteessa päivitellä urakalla muutto- ja sisustuskuulumisia kuten myös Instagramiin (@sannalovesfood), joten kannattaa seurailla siellä, jos yhtään muuttojutut kiinnostaa! Vielä ehtii myös heittää kysymyksiä mun tulevaan Q&A-postaukseen, aihe on vapaa mutta jos esimerkiksi juuri minikodista tai muutosta haluaa kysellä, niin voin niihinkin sitten vastailla <3

Ja voitteko uskoa, että julkaisin jo toisen videoni kuukauden sisään, who am I?


Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

torstai 2. heinäkuuta 2020

Mielessä tällä viikolla

Ihanat helteiset kuvat viime kesältä @jokiwonn

Hei, ihanaa heinäkuuta! Ihan käsittämätöntä, että nyt ollaan jo heinäkuussa, kesätyöt puolivälissä ja kesä jo pitkällä. Jotenkin kun tällä kertaa ei ole lomaa, ei samalla tavalla tunnu kesältä. Työt ovat muutenkin vieneet ison osan ajasta, ja vapaa-ajalla tulee vain maattua kotona. En edes tiedä, kuinka monta kertaa olen viimeisen kahden kuukauden aikana kotona avannut konetta, en varmaan edes viikottain. Viime aikoina on mielen päällä ollut kuitenkin kaikkea ihanaa ja jännittävää, ja ajattelin tässä vähän raottaa, että mitkä asiat näinä päivinä ovat oikein pyörineetkään mielessä.


Sisustaminen

Mulla on edessä taas hieman kodinlaittamista (iik!), ja viimeisen viikon olen selaillut aktiivisesti kaikkien mahdollisten huonekalukauppojen sivuja ja Toria ihan jatkuvalla syötöllä. Tänään puolestaan käytiin Ikeassa ja muissa lähikaupoissa. Lähdettiin tyhjin käsin ja täysin vatsoin, mutta tulemme vielä uudestaan!

Rakkauden juhlaa

Herkkuja ja donitseja, vanhojen klassikkokomedioiden katselua sängyssä, spessuviikonlopun suunnittelua ja ihanaa kutkuttavaa onnellisuutta ja hölmöjä hymyjä kesken työpäivän. <3.


No ne työt

Olen taas vaihteeksi saanut soitella mielenkiintoisille ihmisille, näpytellä ahkerasti ja pitää mielen luovana. Nyt on ihanat kaksi päivää vapaata, ja sitten taas uudella tarmolla! Ensi viikolla mulla on viisi aamukuuden vuoroa putkeen, tsemppaavia ja piristäviä ajatuksia saa lähettää :D

Shoppailu

Mun kaikki vaatteet, erityisesti alaosat, ovat tuntuneet jääneen pieneksi, ja mulla on ollut koko ajan ihan kauhea vaatekriisi, kun ei ole mitään kivaa päälle pantavaa. Pitkästä aikaa olenkin siis ostellut uusia vaatteita! Muutama viikko sitten ostin ihanan simppelin ja rennon mustan mekon, jossa voisin kirjaimellisesti asua (ja melkein olenkin). Tiistaina kävin ostamassa uudet rintsikat sekä housut, jotka eivät ole mustat eivätkä kiristä yhtään mistään! Pitää varmaan taas joku päivä yrittää asukuvailla hieman, niin saisi nämäkin löydöt tänne ikuistettua.


Yöunet

Aamuvuorot tarkoittaa aikaisia unia. Tätä näpytellessä kello on puoli kymmenen, ja olen ihan poikki kun normaalisti tähän aikaan olen ainakin melkein nukkumassa! Huomenna on kuitenkin vapaapäivä, joten olen antanut vähän "lipsahtaa" tässä nukkumaanmenossa. Tulin muuten kotiin varmaan kolme tuntia sitten, ja olen siitä asti vain maannut sängyllä, vaikka tarkoitus olikin tiskata ja tehdä muuta järkevää. Ehkä mä vaan tän julkaisun jälkeen haen lasillisen vettä ja kömmin peiton alle. Nukkuminen on kuitenkin yksi elämän ihanimmista asioista! Mä olen muuten aina ollut tosi huono ja öisin paljon heräilevä nukkuja, mutta viime aikoina musta tuntuu, että olen nukkunut paljon paremmin. Osaltaan ehkä tämä aikaisempi rytmikin vaikuttaa, mutta on se jotenkin rentouttavaa, kun ei yöllä herää tunnin välein aamua odottamaan.

Millaisia asioita teillä on ollut viime aikoina mielessä?


Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)