perjantai 8. marraskuuta 2019

Hesari, pidetään kaikki kirkot tasavertaisina

Bongasin tänään Hesarin eilen julkaiseman jutun siitä, miten kirkko päätti laskea vaaditun kummimäärän yhteen entisestä kahdesta. Uutinen itsessään oli ihan mielenkiintoinen. Tapa, miten se oli kirjoitettu, puolestaan jäi mua häiritsemään sen verran, että avauduttuani ensin kavereilleni avauduin myös Insta-stooreihin. Halusin kuitenkin vielä jakaa tuon saman avautumiseni blogin puolella, hieman täydennettynä.

Nimittäin.

Jutussa ei missään vaiheessa suoraan ilmaista, että kyse on evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen päätöksestä, ja koskee kummiutta evankelis-luterilaisessa seurakunnassa. Joo, se tulee kiertoteitse ilmi, kun jutussa mainitaan, että kummin tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Hesarilta odottaisin kuitenkin täsmällisyyttä ja kyseessä olevan kirkkokunnan mainitsemista viimeistään heti ingressissä, se kun on huomattavan olennainen tieto uutisen informaatioarvon kannalta. Esimerkiksi ortodoksisessa kirkossa kummeja ei koskaan ole jäsenelle vaadittu yhtä enempää, ja suurta kummilukua jopa kaihdetaan. Kahden kummin minimi on ollut tähän asti nimenomaan evankelis-luterilaisen kirkon tapa, josta nyt on päätetty luopua.

Varsinainen ongelma ei kuitenkaan mun mielestä ole edes uutisen potentiaalisessa harhaanjohtavuudessa ja epätäsmällisyydessä, sillä "kyllähän kaikki nyt tajuavat, että kyse on ev.lut.-kirkosta". Ongelma on tuossa kyseenomaisessa ajatusmallissa: evankelisluterilaisuus on normi, itsestäänselvyys, jonka mainitseminen on turhaa, koska viesti menee muutenkin perille. 

Tuo tausta-ajatus sivuuttaa kaikki muut kristilliset kirkot (joita muuten on Suomessa aika monta muutakin kuin evankelis-luterilainen), niiden käytänteet ja näkemykset täysin, ja asettaa ne vähäpätöisemmiksi. Evankelisluterilaisuus on selviö, oletusarvo, kaikki muut poikkeuksia.


Itse luonnollisesti puhun nyt ortodoksin näkökulmasta, mutta sillä ei oikeasti pitäisi olla mitään väliä tämän asian suhteen. Kyseessä ei ole valtio, tai jokin yleisesti kaikkia kirkkoja koskeva taho, jonka muutokset vaikuttaisivat yksiselitteisesti kaikkiin. Kyseessä on yhden kirkon toimintaa koskeva muutos, joka ei liity muihin kirkkoihin mitenkään. Tällainen yhden kirkon priorisointi ja normittaminen voisi mennä läpi esimerkiksi Kirkon ja kaupungin kaltaisessa vakaumuksellisessa lehdessä, mutta ei Helsingin sanomien kaltaisessa valtakunnallisessa, Suomen suurimmassa sanomalehdessä.

Evankelis-luterilainen kirkko on Suomessa suurin, mutta ei ainoa, ei tärkein, eikä oletusarvo - eikä edes ainoa, jolla on esimerkiksi oikeus kirkollisveron keräämiseen tai jonka tunnustaman uskonnon mukaisen oppiaineen voi kirjoittaa ylioppilaskokeessa. Kirkko ei ole synonyymi evankelisluterilaisuuden kanssa, ei edes Suomessa. Vaikka suurin osa suomalaisista kuuluukin yhteen tiettyyn kirkkokuntaan, on se silti kirkko monien joukossa, eikä sillä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ole erityisasemaa, jonka myötä muut kirkot ovat epäolennaisia poikkeuksia. Se, että suomalainen kristitty tai kirkko on evankelis-luterilainen, on merkittävä tilastollinen todennäköisyys, ei automaatio. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Joku voisi olla sitä mieltä, että nostan ison haloon tyhjästä. Helsingin sanomien kaltaiselta valtavirtamedian edustajalta odotan kuitenkin täsmällistä, laadukasta journalismia, joka ei sorru turhiin olettamuksiin ja yleistyksiin. Hesarilla on niin laaja levikki tässä maassa, että sillä on valtavan merkittävä asema tietoisten ja tiedostamattomien asenteiden, mielikuvien ja käsitysten luomisessa. Ollaan jatkossa jooko tarkempia ja pidetään kiinni täsmällisestä tiedonvälityksestä.

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

torstai 7. marraskuuta 2019

Kannattaako enää blogata?

2019 on ollut mun aktiivisen bloggaamiseni huonoin blogivuosi. Keväällä oli kauhea kiire koulutöiden kanssa, kesällä oli kauhea kiire milloin töissä, milloin reissussa, milloin missäkin menossa, syksyllä on taas kauhea kiire kouluhommien kanssa. Ja kun kerran vauhti hyytyy, on uudelleenkiihdyttäminen ihan tavattoman vaikeaa. Mulla on aina ollut tavoitteena pitää postausväli korkeintaan viikossa, ja kesän ja syksyn mittaan huomasin lähes aina sunnuntaisin havahtuvani juuri tuohon viikon valomerkkiin. Sisältöä olisi kiva luoda, mutta ideoita ei enää tulvinut eikä aikaa ja jaksamista arjen keskellä löytynyt blogiin panostamiseen.


Viime aikoina bloggaaminen on kuitenkin alkanut kutkutella ja päivittäinen himo päästä kirjoittamaan on tehnyt paluunsa. En edelleenkään tiedä, mistä kirjoittaisin - mutta pakko keksiä jotain, siksi koska tahdon! Ja kun tämäkin postaus alkoi kuin itsestään muodostua mun päässäni, ei  mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin keskiviikon myöhäisillassa nukkumaanmenon sijaan avata kone ja ryhtyä kirjoittamaan.

Mutta onko bloggaamisessa enää mitään järkeä? Kukaan ei lue enää blogeja, kukaan ei enää kirjoita blogeja. Ensin porukka siirtyi YouTubeen ja nyt Instagramiin, ja omakin blogien seuranta ja etenkin kommentointi on jäänyt todella pahasti. Välillä panostamiseen on vaikea löytää motivaatiota, kun näyttökerrat vain laskevat ja vuorovaikutus heikkenee.


Mutta kun mä tykkään tehdä tätä. Joo, välillä on hiljaisempia kausia, välillä ne yksittäisetkin postaukset alkavat tuntua pakkopullalta. Mutta välillä sormet rupeavat suorastaan syyhyämään, että pääsee kirjoittamaan, ja mieleen alkaa tulvia ideoita toisensa perään. Tämä on mahtava itseilmaisun keino, mä rakastan katsoa oman työni jälkeä, ja onhan blogi nyt ihan mahtava päiväkirja, jonka avulla on helppo palata vuosien takaisiin kuulumisiin. Välillä bloggaaminen ei nappaa ihan yhtä tiukasti kuin joskus, mutta koskaan en lopettamista ole harkinnut. Tästä mä tykkään.


Ehkä tämä tästä, olen pikkuhiljaa taas saanut postausideoita kerättyä ylös, ja ehkä saan niitä jopa julkaistakin useammin kuin viikon välein. Mun blogi-intoa on myös kasvattanut nyt se, kun vihdoinkin sain ulkoasua päivitettyä ja bannerin vaihdettua! Edellinen ehti olla (eri muunnelmina) yli kaksi vuotta, kun en vaan saanut mitään tilalle. Ja vaikka sitä pitkään rakastinkin, siihenkin kyllästyin ajan myötä. Nyt mulla on uusi banneri, uusi harmonisempi värimaailma, jonka kanssa postaustenkaan kuvat eivät välttämättä lähde niin herkästi riitelemään. Kyllä mä tähänkin vielä kyllästyn, uskokaa pois, mutta nyt olen onnellinen ♡

Ja  hei tyypit, heittäkää ihmeessä postaustoiveita ja joulukalenteriehdotuksia, jos tulee jotain mieleen, mulla on pari (ainakin omasta mielestäni) ihan hyvää postausideaa jo mielessä ja jopa toteutuksessa!

Onko bloggaaminen jo ihan kuollut genre?

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)