Heihei hiukset: ensifiilikset lyhyellä tukalla

Neljä viikkoa sitten maanantaina tein ehkä dramaattisimman muutoksen mun hiuksiin ikinä. Mä leikkasin ne. Lyhyiksi.

Ehdin jo varmaan kahden vuoden aikana suunnitella isompaa hiustenleikkausta. Mun ikuinen värjäyskierre alkoi olla toivotonta, eikä puhkikulutettuun ja alun perin raidoitettuun epätasaiseen tukkaan mikään enää oikein tehonnut. Päätin kasvattaa oman värin ja leikata sitten, kun omaa väriä olisi siihen tarpeeksi.

Heinäkuussa oli ystävän häät ja kaasoilua, jonka kätevästi asetin itselleni takarajaksi hiusmuutokselle. Niinpä mä hääviikolla marssin kampaajalle, valmiina elämäni muutokseen. Ja hei, oli muuten nopein kampaajakäynti ikinä! Olen tottunut istumaan kampaajalla tuntikausia vaalentamassa ja värjäämässä ja sävyttämässä. Nyt kun ei tehty muuta kun pestiin ja leikattiin ja kuivattiin, olin ulkona neljässäkymmenessä minuutissa!

Ja se lopputulos? Ei ollutkaan ihan niin lyhyt kuin pelkäsin! Vähän jätettiin latvoihin vielä vanhaa värjättyä, mutta se ei onneksi näytä yhtään pahalta, kun tämä mun viimeksi värjätty kupariin hennosti taittava sointuu hyvin omaan väriin. Toisaalta nyt kun latvat ovat vielä vaaleammat, en ole yhtään osannut sisäistää ja hahmottaa, että mun tukka on kuitenkin melkein kokonaan omaa väriä tässä vaiheessa.

Hiuksissa on edelleen pitkän tukan fiilistä. Nämä saa hartioiden taakse tai vaikka korkealle ponnarille! Se on kyllä ollut ehdoton pelastus varsinkin kesän kovimmilla helteillä, että sai hiukset kokonaan pois niskasta ylös nukkuessa. 

Eikä mun ole tarvinnut täysin menettää mun pitkän tukan identiteettiä, vaikka selän kautta kädellä saakin aika ylös hapuilla, että osuu hiuskarvoihin. 

Silti on tämä vaan niin paljon helpompaa. Peseminen on kyllä ainakin melkein yhtä työlästä ja kuivuminen yhtä hidasta. Mutta mun suurin yllätys ja järkytys, jota en yhtään osannut odottaa, on se, että nämä eivät mene takkuun! Pahasti ainakaan. Pitkät blondatut hiukset olivat aina ihan sekaisin, jos niitä piti auki. Nyt saatan aamulla nousta sängystä hiuksilla, joilla saattaisi jopa lähteä sellaisenaan ulos. Pahimmatkin sotkut selviävät ihan vaan parilla harjan vedolla. Lisäksi mun pesuväli on ihan puolivahingossa pidentynyt kahdesta päivästä kolmeen tai jopa neljään, kun ei tämä tunnu niin vaativasti kaipaavan yhtä aktiivista pesua näyttääkseen siistiltä.

Mutta ennen kaikkea mä todella tykkään siltä, miltä tämä pituus näyttää. Lyhyempi malli tuntuu vaan jotenkin ryhdikkäämmältä ja siistimmältä, kun pitempi vaan oli. Mulle tulee välillä ihan sellainen illuusio, että olisin yhtäkkiä cool tällaisella coolin mittaisella tukalla.

Kampaajaa seuraavana päivänä kävin ostamassa Glitteristä vihreän hiuspannan, jota olen käyttänyt ihan superpaljon. Ennen en ole pystynyt käyttämään pantoja ollenkaan, mutta nyt kerrankin löytyi sellainen, josta ei tule päänsärkyä ja joka oikeasti näyttää kivalta! Ja nimenomaan tykkään erityisesti tästä pantatyylistä juuri lyhyemmillä hiuksilla. Niin ihana saada hiukset pois kasvoilta ilman ponnaria.

Seuraavan kerran ajattelin suunnata kampaajalle jo syksyllä tai alkutalvesta, josko pääsisin eroon lopuistakin väreistä. Sitten voitaisiin mennä vielä vähän lyhyemmäksi, apua! Tässä prosessissa on kyllä ehdottomasti auttanut paitsi vuosien henkinen valmistautuminen, myös se, että kertaalleen leikkasin jo enemmän pois, joten muutos ei tuntunut enää niin dramaattiselta. Syksyllä 2020 leikkasin alaselkään ulottuvat hiukset hieman ylle rinnan jääviksi. Siitä pituudesta jäätiin tällä kertaa ehkä vain reilu kymmenen senttiä. Fiilis on kuitenkin ihan eri!

Hauska muuten nähdä, minkälaiset hiukset mulla on vaikka viiden vuoden päästä, että tykästynkö todella lyhyempään malliin. Olen koko elämäni niin intensiivisesti aina vaan kasvattanut ja kasvattanut, että tuntuu ihan hassulta miettiä jotain muuta vaihtoehtoa ja jotain "mallin" ylläpitämistä! Katsotaan kuinka villiksi tästä hurjastunkaan, tekisikö esimerkiksi otsis vielä comebackin, hui!

Mikä on ollut suurin hiusmuutos, minkä sä olet tehnyt?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa

Totuus kokolapuista: vaatekaapin kartoitus

Mä olen puhunut täällä ja Instagramin puolella paljon vaatekoista, siitä miten yhdessä kaupassa tai yhden vaatekoon kohdalla M on liian iso, toisessa 42 ei mahdu päälle. 

Saman sain huomata jälleen tällä viikolla, kun yritin etsiä itselleni juhlamekkoa (joka on työmaa jo itsessään). Ainoa kunnollinen valikoima tuntuu olevan Halosella, sielläkin tosin mun tarpeisiin hyvin surkea. Eniten mua sielläkin häiritsi juhlamekkojen mitoitus. Löysin kaksi ihanaa mekkoa, jotka melkein olisin itselleni huolinut. Kuitenkin toisessa suurin koko oli XL ja toisessa 42, eikä kumpikaan näistä mahtunut mun päälleni. Lopulta yksi mekko lähti mulla mukaan, isoille tytöille tarkoitetusta Zizzi-vaatekaupasta. Mekko oli heidän S-kokoa, joka vastaa kokoa 42-44. Mulla tuo kyseinen mekko lähtee vielä kavennukseen, eli oli mulle liian iso, vaikka Halosella vastaava koko oli liian pieni.

Siitä ei ole kauaa, kun itse vaatekaupassa arvoin XS:n ja S:n välillä, joten tuntuu käsittämättömältä, että nykyään vertailu on yhä useammin 42:n ja 44:n välillä. Käsittämättömältä useastakin syystä. Se, etten mäkään välttämättä mahdu kauppojen isoimpiin kokoihin, saa mut tajuamaan, kuinka iso osa väestöstä näin rajautuu pois. Mutta silti samaan aikaan mulla on käytössä vanhoja ja jopa uusiakin vaatteita edelleen S-koossa. Hämmentävää, eikö?

Halusin nyt konkreettisesti vertailla mun vaatekaapista löytyviä vaatteita ja niiden kokolappuja, ja sen avulla havainnollistaa tätä täydellistä epäloogisuutta. Uusimmat kuvat on otettu tänään, vanhimmat elokuussa. Jokainen näissä kuvissa näkyvä vaatekappale on mulla aktiivisessa käytössä ja mahtuu mun päälle, ellen toisin mainitse. Osa näistä on ollut käytössä vuosikausia, osa on hiljattain ostettu. Näkyykö tämä ero kokolapuissa? Sen saa nähdä. 

COLLEGEPAITA S (MANGO), FARKUT S (BIKBOK SOPHIA)

Kuvien collegepaita on ehkä mun suosikkivaatteeni ja etenkin kylmempään vuodenaikaan lähes päivittäisessä käytössä. Mä olen rakenteeltani kovin pienikokoinen ihminen, joten tällaisissa rennoissa, vähän oversize-vaatteissa otan S-koon, kun ei tarvitse huolehtia, että puristaako tisseistä tai mahasta.

Farkut ovat tässä listassa siinä mielessä poikkeus, että vaikka saan ne hyvin päälleni (kuten kuvista näkyy), kiristävät ne sen verran, etteivät ne enää juuri päälle eksy. Kun ostin nuo pari vuotta sitten, oli tuo S mulle jopa turhan iso, paitsi iltaa kohti, kun turvotuksen ja täyden mahan myötä saattoi nappi vähän kiristää. Kävin tässä yksi päivä huvikseni sovittamassa, ja jos nyt ostaisin saman mallin pöksyt, lähtisi mulla mukaan L-koko.

T-PAITA S (PRIMARK), HOUSUT M (CUBUS)

Housut ostin viime kesänä, kun olin melko lailla samankokoinen kuin nyt. Rakastuin näihin housuihin vaivuttuani epätoivoon muiden kauppojen liian pienien housujen kanssa, sillä näissä M oli mulle jopa turhan reilu! Myymälöistä ei kuitenkaan enää S-kokoa löytynyt sovitettavaksi, joten nämä isommat lähtivät mukaan. Nämä ovat aivan ihanan rennot päällä, kun eivät purista yhtään mistään. Joskus meinaa istuessa nousta vyötärö ihan tisseihin asti, kun valmiiksi korkealla vyötäröllä on leveyden puolesta vielä liikkumavaraa.

Primarkin t-paitoja mulla on tosiaan iso kasa kaikissa mahdollisissa väreissä, kun olen monta vuotta sitten Lontoosta ostanut. Ne ovat pääsääntöisesti mulla kokoa S tai 36 ja edelleen käytössä.

T-PAITA S (VERO MODA), FARKUT M (BIK BOK PEACHY)

Näistä farkuista kirjoitin oman postauksensa täällä, sieltä voi lukea lisää! Näistä mulla on tosiaan koko M, joka on ihan sopiva. Ruoan jälkeen näistäkin kyllä pitää nappia avata. 

MEKKO 40 (NANSO), SADETAKKI S (PRISMA: HC)

Tämä ihana Nanson pellavamekko on suhteellisen tuore lisäys mun vaatekaappiin. Mulla oli tämän kanssa hyvin tyypillinen ongelma, niin kuin aina tällaisten napitettavien, joustamattomien yläosien kanssa. Mun vartalo (siis esimerkiksi hartiat ja vatsa) olisi ollut kokoa 36, mutta tissit mahtuivat vasta kokoon 40. Ostin siis suosiolla isomman koon, ja mekko on mukavan rento päällä. Sadetakki on ollut mulla vuosia, ja edelleen on sopivan löysä päällä.

HUPPARI L, LÖKÄRIT M (PIECES)

Tätä supermukavaa oloasusettiä kävin Vilassa sovittamassa, ja lopulta tilasin söpömmän värin ja pienen alennuksen perässä Zalandolta. Halusin rennon ja mukavan kokonaisuuden, ja yläosassa L oli juuri sellainen, ilmava ja puristamaton. Alaosassa L kuitenkin pussitti vähän turhaan, joten ostin M:n. Rakastan näitä todella, housuissa on niin ihanan korkea vyötärö ja täydellinen istuvuus!

TAKKI M, MEKKO S (LINDEX)

Kevättakki on tänä vuonna ostettu, kun edelliset jäivät kaikki pieneksi. Olin todella yllättynyt, kun sekä tässä että toisessa harkitsemassani Lindexin takissa mulle istui M. Tästä mekosta sovitin kaupassa myös M-kokoa, mutta se oli selvästi ihan liian iso mulle.

Ei kuitenkaan tämän pohjalta oleteta, että Lindex kokonaisuudessaan olisi "kokoystävällisempi". Selitinkin aiemmin stooreissa, kuinka sovitin yksiä suoria, joustamattomia housuja, joista muistaakseni edes koko 44 eivät menneet kiinni. 

T-PAITA S (KIRPPIS), HOUSUT 42 (LINDEX)

Myös nämä rennot kesähousut ovat Lindexistä. Näistäkin lähti mukaan koko 42, muistaakseni 38 oli liian pieni eikä kokoa 40 ollutkaan. Tämä 42 on mulle kuitenkin täydellisen sopiva, mulla kuitenkin eniten massaa tuntuu olevan tissien ohella vatsan ja takapuolen alueella. T-paita on selästä avoin, joten koon suhteen ei ole niin tarkkaa. Se on kuitenkin myös esimerkiksi hihoista varsin mukava ja hyvä päällä.

T-PAITA 32 (PRIMARK), HAME XS (TORILTA)

Nämä ovatkin erityisen hauska kaksikko, yksi mun suurimmista kesäasusuosikeista ja edelleen käytössä. Hameen bongasin Lontoosta markkinoilta, ja rakastuin ihan täysin. Myynnissä taisi olla vain yksi kappale, XS-koossa (ja kolmen punnan hinnalla), ja se sitten lähti mukaan. Vyötärö on aika kireä, kun sen vetää päälle (ja jonkinnäköistä ääntä siitä saattaa välillä lähteäkin), päällä se on kuitenkin varsin mukava.

Näitä paitoja mulla on kaksi kappaletta, valkoinen koossa 34 ja musta koossa 32. Ne olivat käsittääkseni oversize-malleja (näin ainakin koista päättelen), mutta itse tykkäsin enemmän istuvasta mallista, joten otin reippaasti pienet koot mukaan. Nämä ovat tosi cropattuja, ja ulottuvat juuri ja juuri tissien alle. Näin korkeavyötäröisen alaosan kanssa ne ovat kuitenkin varsin ihania! Ja kyllä, edelleen mahtuu mulla tissit tuohon pikkupaitaan, vaikka ostohetkestä onkin jo kolme vuotta.

TALVITAKKI 42 (DIDRIKSSON), COLLEGE L (BIKBOK), HOUSUT S (VERO MODA)

Mun viime vuonna vielä käytössä ollut talvitakki oli muistaakseni S-koossa. Siksi oli hurjaa viime syksynä lähteä ostamaan uutta, kun joka ikinen sovittamani takki oli vielä koossa 40 liian kireä lantiolta. Sen takia ehkä juuri yllätyinkin, kun keväällä löysin välikausitakin, joka sopi M-koossa.

Talvella ostetusta college-paidasta olisin voinut ottaa pienemmänkin koon, mutta halusin oikein ison ja rennon oversize-paidan, johon hautautua kylmillä keleillä kotoillessa. Suorat rusettihousut mulla on ollut jo monta vuotta. Aiemmin tämä olivat jopa liian isot ilman vyötärölle solmittua rusettia, nyt kyllä pysyisivät päällä ilmankin.

Siinä siis nähtiin, mun aktiivisessa käytössä oleva vaatekaappi, jonka koot vaihtelevat XS:stä L:ään ja 32:sta 42:een. Ehkä tämä selittää, miksi en halua tilata vaatteita netistä, kun koista ei oikeasti koskaan voi tietää.

Mulla on tähän loppuun vain yksi kysymys teille: Samastutteko?

Lue myös:

Merkittävästä alipainosta lievään ylipainoon: mitä BMI oikeasti kertoo sinusta

Älä kommentoi toisen ihmisen painoa

Antaa rintojen roikkua vaan

Entä mun oma vartalo?

Maharauha

Kuinka tyytyväinen olet kehossasi? -testi: mun oikeat vastaukset

Kun vaatteet eivät enää  mahdu päälle

Enää en aio laihistella

Jokainen pömppö on arvokas

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa

Ostin ensimmäiset farkut kahteen vuoteen

Mä olen etsinyt itselleni uusia sinisiä farkkuja aivan liian kauan. Selailin vanhoja blogipostauksia ja jo elokuussa 2018 puhuin uusien farkkujen hankinnasta. Farkkujen ostaminen on mulle kuitenkin totaalinen pain in the ass, sopivia ei löydy mistään! 

Mulla on lyhyet jalat, kapeat nilkat ja pömppömaha, joten kaupoista hyvin harvoin löytää mitään lähellekään istuvaa. Olen vaatinut mahdollisimman korkeaa vyötäröä (joka reilusti ylittäisi navan), runsaasti joustavaa istuvuutta, kapeita ja istuvia lahkeita ja juuri oikeaa sinistä väriä. Toki muiden upeita asuja katsellessa rupesin haaveilemaan myös ihanan rennoista mom jeanseista. Niissä kuitenkin tuo mun vaatima jousto puuttuu yleensä täysin, enkä ole yksinkertaisesti löytänyt paria, joka sopisi mun päälle.

Bikbokin Peachy-mallin farkkuja kokeilin päälle jo heti, kun ne ensimmäisen kerran tulivat kauppoihin. Malli oli paljon parempi moniin muihin verrattuna. Olisin silti kaivannut vyötäröön pari senttiä enemmän korkeutta  ja vähän kirkkaampaa sinistä väriä. Farkut jäivät kauppaan.

Pari kertaa olen sittemmin näitä samoja farkkuja palannut kokeilemaan. Aina mun mielipide on ollut sama: hyvä, muttei täydellinen. Ja kun en millään jaksaisi lähteä ostamaan ihan ok -farkkuja kaappini täytteeksi. Muutenkin musta tuntuu (enkä varmasti ole ainoa), että viimeistään vuoden 2020 aikana mun farkkujen käyttö on romahtanut. Olen suosinut mukavan rentoja housuja ja hameita, tavallisina kotipäivinä (eli melkein joka päivä) tyytynyt verkkareihin ja juoksupöksyihin, eivätkä ainoat käytössä olleet farkkuni enää sattuneesta syystä tuntuneet yhtä mukavalta päällä kuin eilen.

Pari viikkoa sitten kiertelin sitten kauppoja, näin yhden parin näitä alerekissä omassa koossani ja menin huvikseni sovittamaan. Ja siis kun on vuosien aikana sovittanut niin monet epämukavat farkut kuin minä, sitä todella hämmästyy sovittaessaan uusia farkkuja, jotka todella tuntuvat mukavalta ja hyvältä päällä, jotka sujahtavat jalkaan ja ovat kenties jopa miellyttävämmät päällä kuin ne farkut, jotka päällä saavuit kauppaan. Edelleen vyötärö olisi voinut olla korkeampi, lahje kapeampi ja väri sinisempi. Olin kuitenkin kaivannut sinisiä farkkuja vaatekaappiin jo vuosia ja nämä ovat selvästi korkeammat kuin esimerkiksi tällä hetkellä käytössä olevat mustat farkkuni (Vero Modan Sophiat). Niinpä farkut lähtivät mukaan (ja uusi pehmoinen collegepaita).

Eniten olen innoissani siitä, että voin taas ihan huoletta käyttää mustia yläosia näiden uusien farkkujen kanssa, kokomusta kun harvemmin on mun juttu. Mä jotenkin rakastan mustan paidan ja sinisen farkun yhdistelmää! Intoilinkin näiden oston jälkeen, että vihdoinkin pääsen mätsäämään mun Snapchatin bitmojin kanssa, jolle laitoin mustan t-paidan ja siniset housut vuosia sitten, haha! Lisäksi nyt on ihanaa, että pahimmat pakkaset ovat väistyneet ja olen voinut näitä jopa käyttää, kun en oikein tykkää tiukkojen farkkujen alle sukkiksia tai legginsejä kerrostaa.

Ai vitsi, en olekaan vuoteen kirjoittanut ihan rehellistä asupostausta, enkä tiedä olenko tätä lajia koskaan osannut. Ainakin tämä on mulle mainio väylä omaan tapaani hölöttää, selitellä kaikkea ja intoilla pikkujutuista. Onko teidän joukossa samanlaisia vai meneekö tämä kaikki ihan yli hilseen? :D

Aurinkoista päivää/iltaa/yötä/aamua just sulle, missä ikinä oletkaan ja milloin ikinä tämän luetkaan ♥️

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa

Hyvästi blondit – hiusten muodonmuutos

Alustukseksi: Kävin kampaajalla. Ensimmäiset kuvat ovat otettu kaksi päivää ennen kampaajakäyntiä. Postauksen loppupuolelta näet kuvat mun uusista hiuksista. Olettaen, että sua kiinnostaa. Kiva kun klikkasit tämän jutun auki, jei!

Mä olen koko elämäni halunnut pitkät hiukset ja intohimoisesti aina niitä pyrkinyt kasvattamaan. Pienenä äiti aina halusi leikata mulle polkkatukan. Jossain vaiheessa onnistuin kuitenkin itse jo päättämään, mitä tahdon tehdä hiuksilleni, ja siitä asti suunta on ollut aina kohti pidempää.

Ja pitkät mulla onkin ollut ainakin yläasteelta asti. Välillä on pitänyt leikata vähän reilummin huonoja latvoja pois, mutta kasvatusprojekti jatkui vain. Vaikka hiukset olivatkin pitkät, eivät ne koskaan olleet tarpeeksi pitkät. Ponnari jäi aina liian lyhyeksi, letit ne vasta tyngät olivatkin. Ja niin me vaan jatkettiin kasvatusta.

Pitkät hiukset ovatkin olleet niin ihanat! Mun mielestä pitkät hiukset ovat niin kauniit, enkä voinut kuvitellakaan itselleni lyhyempiä. Mun mielestä omalla kohdallani lyhyet näyttäisivät hölmöiltä, ja saatoin ihmetellä muita ihmisiä, jotka tosta noin vain luopuivat kilometrikutreistaan ja vaihtoivat lyhyeen malliin.

Pitkien hiusten mukana tulee kuitenkin paljon hommaa ja vaivaa. Pituuden päälle mun hiukset ovat myös suhteellisen paksut, eli karvaa riittää! Mulla oli hiukset aina kiinni, kun en osannut enää pitää auki. Hiukset painoivat paljon ja olivat tiellä. Musta tuntui, että niskat menivät aina jumiin ihan vain hiusten takia ja ponnareista tuli pää kipeäksi. Peseminen oli ihan jäätävä prosessi, aineita oli vaikea levittää ja saada pois. Ja se kuivattaminen, jossa meni puoli päivää! Takut olivat hulluja etenkin likaisemmissa hiuksissa. 

Eikä ne hiukset näyttäneetkään niin kivoilta, sillä väri oli oikeasti aika kauhea. Olen sävyttänyt mun blondia vuosikausia, mutta mun latvoihin ei tarttunut enää mikään. Mulla oli siis pitkä tyviväri, kellertävänvaaleat latvat ja niiden välissä ohut kaistale kylmän violettia, johon hopeashampoot tarttuivat. Kuvissakin hiukset alkoivat näyttää raskailta. Pikkuhiljaa mun sydämessä tunne kasvoi kasvamistaan, että mun on pakko päästä näistä eroon.

Monen viikon pohdinnan jälkeen viime viikolla tsekkasin vapaapäivänäni huvikseen Timmasta vakkarikampaamoni tilanteen. Huomasin heillä olevan reilusti vapaita aikoja ja marssin paikalle. Mä en koskaan uskalla varata aikaa itse netistä, kun en tiedä, mitä kaikkea mun hiuksille oikeasti pitäisi tehdä ja kuinka kauan siinä menee, joten mieluiten selitän tilanteen kasvotusten. Mulle annettiin aika saman tien, ja yhtäkkiä istuinkin jo penkissä!

Tämä kampaajareissu oli muutenkin täysin poikkeuksellinen mulle. Sanoin, että rakastan pitkiä hiuksia, mutta nyt saa leikata reilusti pituudestakin. Värin suhteen mulla ei puolestaan ollut mitään selkeää kuvaa. Mulla on tällä hetkellä menossa oman värin kasvatusprojekti, joten toiveeni oli, että uusi väri olisi hieman lähempänä omaa väriäni (jota oli jo melkein korviin asti puolentoista vuoden värjäämättömyyden jälkeen), mutta yleisilme olisi silti vaaleampi. Kylmät sävyt yleisesti ovat miellyttäneet minua, mutta olin avoin myös lämpimämmille väreille. Ainoa, mikä mulla suhteellisen selvänä oli mielessä, oli etten halunnut mitään täysin perusruskeaa, jonka kokisin tylsäksi. Halusin edes jonkun mielenkiintoa ja innostusta herättävän twistin.

Valittiin kirjasta kutkuttava sävy ja ruvettiin hommiin. Mä en osaa sanoa, kuinka lähellä lopputulos lopulta tuota näytesävyä oli, mutta ihan sama. Tämä on ihana.

Siis mä olen vuosia kuolannut upeiden gingerhiuksisten kuontaloiden perään ja haaveillut, että itsekin joskus uskaltaisin. Ja ihan puolivahingossa mäkin sain nyt hiukseeni vivahduksen gingeriä! Toki en tiedä, onko se vain mun silmissä ja näkeekö kukaan muu mun hiuksissa hentoa kuparinpunertavaa sävyä, mutta mun mielessä sellainen ehdottomasti on. Ekat päivät mä vaan hihkuinkin, että mulla on punainen tukka, haha! 

Anyways mä rakastan tätä uutta väriä. Mä rakastan, että vaikka mun tyvi onkin oikeasti jo suurinpiirtein korviin asti, latvojen uuden värin myötä kokonaisuus näyttää sulavalta eikä hiukset oudosti vain katkea keskeltä. Näissä kuvissa tuossa värin ja tyven rajalla näkyy vielä häiväys vanhaa sävytettyä blondia, mutta muutaman pesun jälkeen sitä ei enää ole, vaan mulla on pehmeänruskea(nkuparinen) kokonaisuus. Ja siis kerrankin olen pystynyt nauttimaan kampaajalla hommatusta sävystä vielä useamman pesunkin jälkeen, blondista mulla nimittäin on sävytteet aina karisseet ekan pesun myötä.

Olen myös rakastunut uuteen pituuteen. Kun hiukset on reippaasti lyhyemmät ja huonot latvat on pois, on olo vaan niin paljon kevyempi ja käsittely helpompaa. Pesussa toki on paksuuden vuoksi edelleen hommaa, mutta pesun jälkeinen fiilis on ihan hullu. Märät hiukset eivät ole enää yhtä isoa klönttiä, vaan pesun jälkeenkin hiusten kanssa on hyvä ja helppo olla. 

Eivätkä nämä onneksi superlyhyet ole, kuten en halunnutkaan, mutta ihan varmasti lyhyemmät mitä mulla on ala-asteen jälkeen ollut. Senkin suhteen on tullut hauskoja havaintoja, joita pidemmillä hiuksilla ei ole tullut mieleenkään. Niin kuin se, etten ilman peiliä meinaa edes nähdä hiuksiani kuin ihan vain latvoista. Tai että jos hiukset heilahtavat naamalle, ulottuvat latvat juuri naamaan eikä yli  kasvojen toiselle puolelle. Nutturakin oli oikeasti vaikea tehdä, ja letit jäävät ihan pikkuisiksi.

Mä oon kyllä nyt ihan innoissani näistä mun uusista hiuksista, en tiedä välittyikö se tästä tekstistä jo. Vähän olen jo ehtinyt miettiä, jos seuraavalla kerralla (milloin se ikinä tuleekaan) uskaltaisin värjätä vielä vähän rohkeammin kohti sitä gingeriä ja kuparia, että mun hiukset olisivat oranssit muidenkin kuin mun mielestä! Ja siis vaikka olen värjännyt blondiksi kymmenen vuoden ajan, tuntui uusi väri heti niin omalta ja luonnolliselta. En olisi ehkä uskonut, mutta näin sitä vaan kannatti uskaltaa.

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Treffipäivä

Siitä asti kun viime vuoden keväällä ostin nykyisen Samsung S10 -puhelimeni, olen entistä enemmän kuvaillut pelkällä kännykällä ja kamera on saattanut jäädä koskematta viikkokausiksi. Viime viikonlopun Salon pyörähdyksellä innostuin kuitenkin kameran kanssa kuvaamisesta niin, että halusin äkkiä päästä uudestaan, ja sovittiin ihanan ystäväni Marian kanssa uudet kuvaustreffit.

Kuvailtiin ajan kanssa toisiamme monessa lokaatiossa. Käytiin pizzalla ja lopuksi karattiin vielä sadetta kahvilaan. Höpöteltiin pitkin päivää kaikesta mahdollisesta, herkuteltiin kaakaolla ja pullalla ja iloittiin siitä, että pitkästä aikaa saatiin ihan rauhassa nauttia toistemme seurasta ilman kiirettä mihinkään.

Jossain vaiheessa totesin Marialle, että meillä on niin ihana ja syvä tunnelma, että tuntuu kuin oltaisiin treffeillä. Hän sanoi ajatelleensa juuri ihan samaa. 

Joten tässä vaikka muistutuksena teillekin: lähtekää treffeille kavereidenne kanssa, ottakaa kaikki irti niistä teille rakkaista ihmisistä. Oli nimittäin yksi viime aikojen parhaista päivistä. ♡

Karanteenin luottoasu ja paluu metsään

Mä oon pari viime yötä ollut kotikotona äidin luona. Mulla oli eilen etäpianotunti, ja äidin luona mulla on ainoa mahdollisuus päästä pianon ääreen tällä hetkellä. Muutenkin nyt kun kökötellään kaikki päivät sisällä, on pieni maisemanvaihdos muutenkin ollut ihan tervetullut. Täällä on saanut ravata useamman huoneen väliä, vaihtaa paikkaa keittiön pöydän äärestä sohvalle ja takaisin ja hikoilla selfieitä ottaessa aurinkoa vasten. Tätä kirjoittaessani kello on kuusi iltapäivällä, mulla on edelleen pyjama päällä ja aamutossut jalassa, eikä se edes vaivaa mua niin kuin kotona ehkä tekisi!

Tästä ihan mahtava aasinsilta tän postauksen väljään aiheeseen, koska nimittäin kotona mä en jaksa makoilla koko päivää yöpuvussa tai edes verkkareissa joka päivä, vaikken minnekään olisikaan lähdössä. Viime viikolla mulla pari päivää olikin tarpeeksi verkkareilua. Kaivoin kaapista mun lempparikesähousut, pitkät ja ohuet ja rennot, jotka toimivat viileilläkin keleillä vallan mainiosti sukkisten kanssa. Ne ovat ihan yhtä rennot päällä kuin ne verkkaritkin, mutta joiden kanssa tulee ehkä vähän huolitellumpi olo. Kaveriksi vielä rento arkipaita, ja heti tulee ryhdistäytyneempi olo.

Eilen sitten käytiin karanteenin piristykseksi rakkaan ystäväni kanssa metsälenkillä (turvavälistä huolehtien), ja napattiin siinä samalla muutamat kuvat juuri tämän samaisen asun kanssa. Ei olla pitkään aikaan oltukaan kuvailemassa, ja oon taas niin innoissani näistä kuvista! Viime aikoina tuntuu, että on ihan liikaa tullut postailtua pelkkiä kännykkäkuvia tai sitten kaiveltua vanhoja arkistoja, eikä talvella otetuissa kuvissa muutenkaan ole sitä samaa fiilistä. Näistä lähimetsässä otetuista kuvista puolestani innostuin ihan täysillä. Edellisistä kuvauksista tuolla samassa paikassa olikin jo ihan liian pitkä aika, kesällä kyllä pitää ottaa taas uusiksi!

Housut aiemmin täällä, samankaltaiset täällä

Paita aiemmin täällä

Oon mä tässä kotoillessa ollut tuon lenkin lisäksikin ihan kohtuullisen ahkera. On ollut etäluentoa, -laulutuntia ja -pianotuntia. Olen käsitellyt kandiaineistoa ja treenannut soittamista. Olen myös jatkanut jälleen yhtä ikuisuusprojektia, ja käynyt urakalla läpi koneen kuvia, poistellut turhia ja ennen kaikkea valikoinut kehitettäväksi lähteviä. Mä olen viimeksi kehittänyt valokuvia melkein kolme vuotta sitten, joten nyt onkin jo todella korkea aika! Kolmen vuoden aikana mun elämään on tullut  paljon uusia rakkaita ihmisiä, ja mun kodin valokuvaseinäkin kaipaa jo kipeästi päivitystä. Ehkä mä nyt saan tänkin projektin pian valmisteltua kun vauhtiin pääsen, että pääsen kohta taas hypistelemään ihania kuvia ja muistelemaan kaikkia ihania hetkiä kaikkien ihanien rakkaiden kanssa. Mulla vaan tällaiset projektit venähtävät, mä tahtoisin aina saada hommat kerralla tehtyä, ja kun se ei onnistu, ei mun tule edes aloitettua. Sama on nyt vähän tuon kandinkin kanssa, sitä kun ei kerralla raapaista kasaan, niin koko työmaa tuntuu vaan liian valtavalta!

Meneekö teillä karanteenipäivät verkkareissa ja yökkäreissä?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Joulu ilman materiaa

Esittelin Instagramissa tämän päivän joulukalenteriluukussa mun lokakuussa ostamani Last Christmas -joulucollegepaidan. Mä emmin tuon paidan ostamista pitkään, ja melkein jätinkin sen kauppaan. Kuitenkin rakastuin, hankin sen omakseni ja olen siitä asti käyttänyt sitä lähes päivittäin viimeiset puolitoista kuukautta. Ja juuri koska se on saanut niin paljon käyttöä, ei mua yhtään harmita tuon yhden sesonkivaatteen osto, vaikka se joulun jälkeen jäisikin kaapin pohjalle piiloon taas seuraavaksi kymmeneksi kuukaudeksi. Tämä ostopäätös oli harkittu ja perusteltu, ja onneksi mulle se oikea.

Olen viime aikoina ruvennut enemmänkin miettimään ostokäyttäytymistäni ja uuden materian tarvetta. Nuorempana shoppailu ja uusien asioiden hankkiminen on ollut ihan parasta. Mut on pienestä pitäen opetettu säästäväiseksi ja käyttämään rahaa harkiten, enkä mitään isompaa koskaan ole ostanutkaan ilman pidempiaikaista harkintaa. Mutta pieniä, mukatarpeellisia asioita on tullut heräteosteltua aina ja tulee edelleen, kuitenkin yhä vähemmän ja harvemmin.

Jossain vaiheessa mulla on kääntynyt vaihde päälle, etten tahdo ostaa mitään turhaa tai ylimääräistä. Suurena tekijänä on ollut mun asunto, jonka kaapit ovat jo nyt aivan täynnä ja jonne en järkevästi saa enää mahtumaan yhtään enempää tavaraa. Kuitenkin jossain vaiheessa myös todella tajusin, että mulla on oikeasti kaikki, mitä tarvitsen, joten mulla ei ole syytä ostaa enempää. Mun meikkikeräily on muuttunut kokoelman ylläpitämiseksi. Spontaanien meikkiostoskokeilujen sijaan ostan tuotteita, joista olen pitkään haaveillut tai uusia loppuneiden tilalle. Keväällä New Yorkissa sallin itseni tuhlailla rahaa meikkeihin oikein antaumuksella, kun pääsin itselleni ainutlaatuisten apajoiden ääreen. Muutenki nykyään shoppailen meikkejä lähinnä juuri ulkomailla, kun tarjonta on erilaista kuin suomessa.

Vaatteita ostan vielä vähemmän. Mulla on paljon, ja vaikka aina toivoo lisää, olen tosi tarkka siitä, mitä oikeasti haluan laittaa päälleni, enkä yleensä kaupoista edes löydä itselleni mitään mieluista. Lisäksi vaatteet ovat mulle usein ihan liian kalliita, ja jo parikymppiä on mulle iso satsaus, joka yleensä jää tekemättä.

Mä olen tosi tyytyväinen, että olen onnistunut pääsemään jo näin pitkälle siinä, etten koe tarvetta ostaa mitään tarpeetonta ja ylimääräistä, kun jo olemassaolevienkin tavaroiden joukossa on niitä vähemmälle käytölle jääviä. Ja musta tuntuu, että mun tuhlausvastaisuus vaan vahvistuu näin suuren kulutusjuhlan alla. Oi ihana joulu.

Materia. Krääsä. Tavaranpaljous. Tiedän, etten ole ainoa, jota aina vaan enemmän häiritsee joulun tämä aspekti. Joulu pyörii tavaran ja omistamisen ympärillä. Koristeiden, joita käytetään kerran vuodessa ja jotka silloinkin ovat tiellä. Lahjojen, jotka on pakko muodon vuoksi ostaa, ja jotka liian harvoin tulevat saajalleen aidosti käyttöön.

Tänä jouluna mä en tahdo ostaa mitään turhaa. En itselleni, enkä muille. Aion koristella kotini edellisvuosien jouluvaloilla ja lahjaksi saadulla minimuovikuusella. Aion harkita antamani lahjat huolella saajan tarpeiden mukaan ja suosia aineettomia lahjoja. Absoluuttisuuteen en pyri, mutta tahdon löytää tälle kulutushysterialle vaihtoehdon.

Joulukalenterissa ollaan päästy jo lähes puoliväliin. Seuraavan parin viikon aikana aion niin instassa kuin blogissakin antaa mun omia lahjavinkkejä, jotta kaikki voitaisiin parhaan mukaan välttää turhaa krääsää ja antaa lahjoja, joista todella on iloa. Ensimmäinen lahjavinkkipostaus on tulossa jo parin päivän sisään!

Mitä te olette mieltä joulusta ja siihen liittyvästä kulutushysteriasta ja materialismista?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Mun lempivaate ympäri vuoden

Asupostaus, long time no see! Pidettiin eilen ihan pikaiset perinteiset asukuvaussessiot ennen luentoa, ja tuli ihan sellainen fiilis, ettei tätä olla vähään aikaan tehtykään. Tänään tarkistin ja ihan totta, edellisen kerran olen ottanut asukuvia toukokuussa, siis yli puoli vuotta sitten! Tuolloin mulla oli oikein panostusviikko, ja kahden kaverin kanssa kuvattiin neljän päivän sisään yhteensä kolmet asukuvat. Noista viimeiset julkaisin sitten heinäkuussa, eikä sen jälkeen asukuvia olekaan täällä näkynyt. 

Totta puhuen asukuvat tai asukuvapostaukset eivät koskaan ole oikein ollut mun juttu. Muistan, kun joskus vuosia sitten blogini alkuaikoina sain kommentteihin toiveen asukuvista (silloin, kun mun postauksiin tuli ehkä muutama kommentti vuoden aikana). Pikkuhiljaa otin asukuvat mukaan repertuaariini ja aloitin viikottaisen asukuvapostaussarjan, ja aloin jopa tykätä asukuviin pohjautuvasta sisällöstä. Enää en kuitenkaan ota painetta asukuvien julkaisusta, enkä koe omakseni niitä julkaista säännöllisesti esimerkiksi viikottain, mun tuottama sisältö kuitenkin pohjautuu muihin teemoihin. Mä kuitenkin tykkään välillä panostaa pukeutumiseeni, ja silloin ehdottomasti tahdon innoissani asuni jakaa myös teille!

Josta päästäänkin eilisen asuun. Tämä hame on ollut mun ikilemppari siitä asti, kun puolitoista vuotta sitten sen löysin Lontoon Portobello Road Marketilta, ja onkin useampaan kertaan täälläkin näkynyt. Tämä hame on mun ikilemppari, kesäisin. Voi sitä riemua, kun keväällä saan lämpimien kelien saapuessa kaivaa tämän kaapista ja käyttää monta kertaa viikossa kylmään syksyyn saakka. Hameet eivät itsessään mulle ole koskaan olleet pelkkiä kesävaatteita, mutta jotkut hameet vaan sopivat toisia paremmin sukkisten (tai tässä tapauksessa legginssien) kanssa, enkä mä koskaan oikein osannut lajitella tätä hametta tuohon luokkaan. 

Tänä syksynä olen kuitenkin yrittänyt päästä eroon tuosta ajatusmallista nimenomaan sen takia, etten halua luopua lempivaatteestani kokonaan yli puoleksi vuodeksi. Ja loppujen lopuksi eihän tässä yhdistelmässä ole mitään vikaa, paksut thermolegginsit, jotka lämmittävät paremmin kuin yhdetkään omistamani housut, ja nilkkurit ovat oikein passelit kaverit tälle hameelle vähän viileämmillä keleillä.

Mutta mihin sitten yhdistää hame, kun on kylmä? Mä olen laiminlyönyt t-paitaosastoani lähes totaalisesti viimeiset pari kuukautta, ja siirtynyt pääasiassa käyttämään neuleita ja college-paitoja. Ja jo viime keväänä näitä kuvia varten haaveilin juuri tästä yhdistelmästä, vaaleanpunainen midihame valkoisen villapaidan kanssa - tuossa postauksessa itse asiassa puhuinkin asiasta ja että miten tätä yhdistelmää pitää joku päivä vielä kokeilla. Tämä paita on ollut mulla jo vuosikausia (esitelty blogissa ensimmäistä kertaa jo syksyllä 2015!), mutten ole pitkään pitkään aikaan sitä käyttänyt. En edes ollut varma, oliko se mulla edelleen olemassa vai olinko vain jättänyt sen äidin luo poismuuttaessani. 

Pitkään sitä ilman elin, mutta nytkin syksyn mittaan oli tullut niin monta asua mieleen, jotka olisivat olleet ihan täydellisiä valkoisen villapaidan kanssa, että oli pakko ottaa selvää. Ja sieltähän se löytyikin mun vanhasta vaatekaapistani, äidin metsästystaidoilla kertavilkaisulla (vaikka muka olin itse jo sieltä katsonut enkä ollut löytänyt). Joo, paita oli jo vähän venähtänyt ja parhaat päivänsä nähnyt, mutta päällä aivan yllättävän ihana. Nyt mulla onkin ollut tuo paita päällä viimeisen viiden päivän aikana ainakin neljä kertaa, ja ihmettelen, miksi siitä koskaan luovuin. Sen malli on mun päällä ihan täydellinen, ja vaikka paita vaikuttaakin H&M-halpislaadulta, on se todella lämmin päällä. Toki voi olla, että muutama vuosi sitten mun ollessa hoikempi tämä paita venähdettyään ei enää tuntunut yhtä mukavalta, mutta tänä päivänä se istuu mun päälle todella hyvin. Ainakin omasta mielestäni, miten mun asupostaukset päätyvät aina tällaiseen hehkutukseen?

Näitä asukuvia ottaessa teki välillä myös mieli ottaa takki pois ja kuvata asu "sellaisenaan" ilman mitään ylimääräistä. Muistan, kun vanhoina aikoina ei koskaan otettu kuvia takki päällä, koska se oli jotenkin tyhmännäköistä. Mä en kuitenkaan enää halunnut sortua tuohon(kaan) ajatusmalliin. Me kuvattiin ulkona, ulkona oli vain muutama aste plussaa, takki oli pakko olla päällä, joten myös kuvat otettiin takin kanssa. Nämä ovat realistisia marraskuun asukuvia, ja asu pääsee kuitenkin hyvin oikeuksiinsa, vaikka hihat jäävätkin takin alle piiloon.

Tällä viikolla alkoi muuten myös Lempivaatteeni-kampanja, jossa tarkoitus on käyttää omaa lempivaatettaan joka päivä viikon ajan. Mä olen tätä hametta käyttänyt vain kerran tällä viikolla, eikä se tuskin jatkossakaan ainakaan näin talviaikaan ihan päivittäiseen käyttöön (kesä onkin sitten jo ihan eri asia!). Mulle tämä oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, ettei omia lempivaatteita tarvitse sitoa tiettyyn vuodenaikaan, kun asuja voi yhden vaatteen ympärille koostaa niin moneen lähtöön.

Pelottava ajatus muuten, että joulukuu ja joulukalenteri alkaa jo kolmen päivän päästä! Mulla ei ole kunnollista joulufiilistä vielä päällä, vaikka sunnuntaista asti olenkin joululauluja kuunnellut. Eikä tässä oikeasti mikään kiire olekaan, jouluun kun kuitenkin on vielä monta viikko aikaa! Sunnuntaina kuitenkin joulukalentereillaan, ja tänä vuonna kalenteri toteutetaan ihan eri tyyliin kuin aiempina vuosina. Kerron tästä lisää vielä viikonloppuna, jänskää!

Onko teillä hameet ympäri vuoden -vaatteita? Onko teillä samanlaisia muistikuvia entisaikojen asukuvaskenestä?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)