sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019 - erilainen toimintasuunnitelma

Huomenna alkaa joulukuu, ja huomenna alkaa joulukalenterikausi. Mä olen pitänyt blogissani joulukalenteria neljänä viime vuonna. Se tarkoittaa lähes sataa julkaistua luukkua. Joka vuosi olen innoissani ryhtynyt tekemään joulukalenteria ja todella tahtonut tuottaa runsaasti inspiroivaa sisältöä.

Joka vuosi joulukalenteri ja päivittäinen postaaminen on kuitenkin tuonut mukanaan ison määrän stressiä ja ahdistuksen seuraavaa vuotta kohtaan. Jokaisen joulukalenterin jälkeen olen miettinyt, miten sen voisi ensi vuonna toteuttaa eri tavalla, vähemmän kuluttavasti. Joka syksy ensimmäisen joulun kipinän herättyä olen kuitenkin päätynyt jälleen perinteisen blogijoulukalenterin toteuttamiseen.


Niin mä alun perin meinasin tänäkin vuonna. Mutta mä myös tiedän, että sama oravanpyörä nappaisi mut mukaansa tälläkin kertaa, enkä pystyisi täysin sydämin nauttimaan joulukalenterista ja joulun odotuksesta. Samalla on otettava huomioon, että viime vuosien blogijoulukalenteripostaukset eivät ole pääosin olleet niitä, jotka ovat mun blogissa suurimpia näyttökertoja keränneet, vaikka ihan hirveästi olenkin aikaa ja rakkautta ja ajatusta postauksiin laittanut ja olisin niistä ollut itse todella ylpeä.

Jokin aika sitten kysyin teidän mielipiteitä asiasta Instagramin puolella. Te toivoitte perinteistä, päivittäistä, joulunhuurteista joulukalenteria. Suurin osa teistä kuitenkin kannatti toteutusta Instagramin puolella ennemmin kuin blogissa. Isompi joulukalenteripainotus Instagramiin oli pyörinyt jo jonkin aikaa mielessäni, ja uskon sen tarjoavan täysin uusia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia tähän hommaan. Instagramissa mun tuottama sisältö myös saattaisi kerätä suuremman yleisön, ja ehkä onnistuisin julkaisuillani ilahduttamaan useampaa ihmistä.

Mä kuitenkin rakastan myös blogin päivittelyä, ja tahdon myös blogin pitää aktiivisena ennen joulua. Pitkän pohdinnan myötä olen päätynyt toteuttamaan tämän vuoden joulukalenterin siis sekä Instagramissa että blogissa, yhteistyössä näiden kahden alustan välillä. Koko joulukalenterikauden pyrin julkaisemaan päivittäin Instassa, ja sen lisäksi mahdollisimman paljon blogin puolella. Blogissa saatan esimerkiksi käsitellä Instan aiheita laajemmin tai eri näkökulmasta, ja jotkut aiheet ja postaukset toimivat yksinkertaisesti paremmin blogialustalla.


Mistä mä sitten aion seuraavat viikot postailla? Niin kuin alussa puhuin, joulu voi olla kauhean kiireistä ja stressaavaa aikaa itse kullekin. Kaiken kiireen keskellä se joulun ydin unohtuu ja katoaa. Siksi tämän vuoden joulukalenterin teema on stressitön joulu. Mä aion julkaista ihan perinteisiä joulukalenteriluukkuja ja ikisuosikkeja. Mulla on etenkin Instagramiin suunnitteilla paljon juuri kyseiselle alustalle sopivaa kevyttä sisältöä, kuten haasteita ja templateja. Tahdon kuitenkin myös pohtia jouluhössötystä ja tähän sesonkiin liittyvää ahdistusta ja ylimääräistä oheissälää, ja sitä miten me kaikki ehkä voitaisiin päästä helpommalla ja keskittyä olennaiseen. Myös yksi näkökulma, jota tahdon käsitellä, on jouluun liittyvä materialismi, ja miten joulua voisi viettää ilman ylimääräistä krääsää ja ehkä hieman ekologisemmin.

Tärkeä osa tätä kaikkea on myös pyrkimys välttää stressiä, kiirettä ja ylisuorittamista, sitä meistä itsestämme ja ulkopuolelta syntyvää pakon tunnetta. Siksi mä en halua kokea noita tunteita itsekään oman joulukalentereilun suhteen. Mä en tavoittele joka päivälle syvää, keskustelua herättävää pohdintaa enkä elämäämullistavia vinkkejä. Mä yritän tuottaa aitoa hyvän mielen sisältöä. Ja niinä päivinä kun on kiire tai ei ole fiilistä, voin mä tulla ihan muuten vaan teille rupattelemaan. Somen ei tarvitse olla siloteltua tai vakavaa tai todella loppuun asti mietittyä, vaikka siihen suuntaan jatkuvasti ollaankin menossa (Iina esimerkiksi kirjoitti ihan mahtavan postauksen tästä pari viikkoa sitten, jossa pohti ihan samoja asioita, mitä mäkin olen ajatellut). Siksi päivän joulukalenteriluukku saattaa olla esimerkiksi pelkkiä kuulumisia tai päivän ajatuksia. Tuollaisesta rennommasta sisällöstä mäkin nautin kauheasti, ja on todella virkistävää kaiken informaatioähkyn keskellä nollata kevyemmän ja vähemmän asiapainotteisen postauksen parissa.

Mä en myöskään sitoudu tänä vuonna tiukkaan julkaisuaikaan. Tämä ensimmäinen joulukalenteripostaus ilmestyi tänne blogiin heti aamusta, ja tavoitteena on sijoittaa julkaisut pääasiassa aamuun ja aamupäivään sekä täällä että Instassa. Päivästä ja aiheesta riippuen osa luukuista saattaa ilmestyä kuitenkin vasta illemmalla. Näistä pyrin parhaani mukaan päivittelemään  sitten Insta-stooreissa! Kannattaa kuitenkin heti tänään jo suunnata myös Instan puolelle, sillä siellä julkaisen ja kirjoittelen joka päivä ja hyvin usein asioista, jotka blogista jäävät sitten kokonaan pois!


Tämän joulun ja joulukalenterin teema on stressittömämpi joulu. Vähemmän kiirettä, vähemmän ahdistusta, vähemmän kaikkea turhaa, enemmän itse joulua. Tiedän jo nyt, että kaikki nuo ensin mainitut asiat vielä saavat mut kiinni, varsinkin kun seuraavat pari viikkoa ovat taas äärimmäisen kiireisiä eri koulutöiden parissa. Pyritään kuitenkin rauhaan ja rentouteen, muistetaan välillä hengittää ja keskittyä siihen, mikä oikeasti on tärkeää. Rauhallista joulunodotusta rakkaat ♥️

Nyt jos koskaan on aika ottaa mun tili seurantaan Instagramissa käyttäjänimellä @sannalovesfood! Mut ja blogin löytää myös Facebookista, Youtubesta (jopa kahdelta kanavalta), Snapchatista nimellä @sannapannari ja jopa Twitteristä, vaikken sinne mitään koskaan päivittelekään :D

torstai 28. marraskuuta 2019

Mun lempivaate ympäri vuoden

Asupostaus, long time no see! Pidettiin eilen ihan pikaiset perinteiset asukuvaussessiot ennen luentoa, ja tuli ihan sellainen fiilis, ettei tätä olla vähään aikaan tehtykään. Tänään tarkistin ja ihan totta, edellisen kerran olen ottanut asukuvia toukokuussa, siis yli puoli vuotta sitten! Tuolloin mulla oli oikein panostusviikko, ja kahden kaverin kanssa kuvattiin neljän päivän sisään yhteensä kolmet asukuvat. Noista viimeiset julkaisin sitten heinäkuussa, eikä sen jälkeen asukuvia olekaan täällä näkynyt. 

Totta puhuen asukuvat tai asukuvapostaukset eivät koskaan ole oikein ollut mun juttu. Muistan, kun joskus vuosia sitten blogini alkuaikoina sain kommentteihin toiveen asukuvista (silloin, kun mun postauksiin tuli ehkä muutama kommentti vuoden aikana). Pikkuhiljaa otin asukuvat mukaan repertuaariini ja aloitin viikottaisen asukuvapostaussarjan, ja aloin jopa tykätä asukuviin pohjautuvasta sisällöstä. Enää en kuitenkaan ota painetta asukuvien julkaisusta, enkä koe omakseni niitä julkaista säännöllisesti esimerkiksi viikottain, mun tuottama sisältö kuitenkin pohjautuu muihin teemoihin. Mä kuitenkin tykkään välillä panostaa pukeutumiseeni, ja silloin ehdottomasti tahdon innoissani asuni jakaa myös teille!


Josta päästäänkin eilisen asuun. Tämä hame on ollut mun ikilemppari siitä asti, kun puolitoista vuotta sitten sen löysin Lontoon Portobello Road Marketilta, ja onkin useampaan kertaan täälläkin näkynyt. Tämä hame on mun ikilemppari, kesäisin. Voi sitä riemua, kun keväällä saan lämpimien kelien saapuessa kaivaa tämän kaapista ja käyttää monta kertaa viikossa kylmään syksyyn saakka. Hameet eivät itsessään mulle ole koskaan olleet pelkkiä kesävaatteita, mutta jotkut hameet vaan sopivat toisia paremmin sukkisten (tai tässä tapauksessa legginssien) kanssa, enkä mä koskaan oikein osannut lajitella tätä hametta tuohon luokkaan. 

Tänä syksynä olen kuitenkin yrittänyt päästä eroon tuosta ajatusmallista nimenomaan sen takia, etten halua luopua lempivaatteestani kokonaan yli puoleksi vuodeksi. Ja loppujen lopuksi eihän tässä yhdistelmässä ole mitään vikaa, paksut thermolegginsit, jotka lämmittävät paremmin kuin yhdetkään omistamani housut, ja nilkkurit ovat oikein passelit kaverit tälle hameelle vähän viileämmillä keleillä.


Mutta mihin sitten yhdistää hame, kun on kylmä? Mä olen laiminlyönyt t-paitaosastoani lähes totaalisesti viimeiset pari kuukautta, ja siirtynyt pääasiassa käyttämään neuleita ja college-paitoja. Ja jo viime keväänä näitä kuvia varten haaveilin juuri tästä yhdistelmästä, vaaleanpunainen midihame valkoisen villapaidan kanssa - tuossa postauksessa itse asiassa puhuinkin asiasta ja että miten tätä yhdistelmää pitää joku päivä vielä kokeilla. Tämä paita on ollut mulla jo vuosikausia (esitelty blogissa ensimmäistä kertaa jo syksyllä 2015!), mutten ole pitkään pitkään aikaan sitä käyttänyt. En edes ollut varma, oliko se mulla edelleen olemassa vai olinko vain jättänyt sen äidin luo poismuuttaessani. 

Pitkään sitä ilman elin, mutta nytkin syksyn mittaan oli tullut niin monta asua mieleen, jotka olisivat olleet ihan täydellisiä valkoisen villapaidan kanssa, että oli pakko ottaa selvää. Ja sieltähän se löytyikin mun vanhasta vaatekaapistani, äidin metsästystaidoilla kertavilkaisulla (vaikka muka olin itse jo sieltä katsonut enkä ollut löytänyt). Joo, paita oli jo vähän venähtänyt ja parhaat päivänsä nähnyt, mutta päällä aivan yllättävän ihana. Nyt mulla onkin ollut tuo paita päällä viimeisen viiden päivän aikana ainakin neljä kertaa, ja ihmettelen, miksi siitä koskaan luovuin. Sen malli on mun päällä ihan täydellinen, ja vaikka paita vaikuttaakin H&M-halpislaadulta, on se todella lämmin päällä. Toki voi olla, että muutama vuosi sitten mun ollessa hoikempi tämä paita venähdettyään ei enää tuntunut yhtä mukavalta, mutta tänä päivänä se istuu mun päälle todella hyvin. Ainakin omasta mielestäni, miten mun asupostaukset päätyvät aina tällaiseen hehkutukseen?


Näitä asukuvia ottaessa teki välillä myös mieli ottaa takki pois ja kuvata asu "sellaisenaan" ilman mitään ylimääräistä. Muistan, kun vanhoina aikoina ei koskaan otettu kuvia takki päällä, koska se oli jotenkin tyhmännäköistä. Mä en kuitenkaan enää halunnut sortua tuohon(kaan) ajatusmalliin. Me kuvattiin ulkona, ulkona oli vain muutama aste plussaa, takki oli pakko olla päällä, joten myös kuvat otettiin takin kanssa. Nämä ovat realistisia marraskuun asukuvia, ja asu pääsee kuitenkin hyvin oikeuksiinsa, vaikka hihat jäävätkin takin alle piiloon.

Tällä viikolla alkoi muuten myös Lempivaatteeni-kampanja, jossa tarkoitus on käyttää omaa lempivaatettaan joka päivä viikon ajan. Mä olen tätä hametta käyttänyt vain kerran tällä viikolla, eikä se tuskin jatkossakaan ainakaan näin talviaikaan ihan päivittäiseen käyttöön (kesä onkin sitten jo ihan eri asia!). Mulle tämä oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, ettei omia lempivaatteita tarvitse sitoa tiettyyn vuodenaikaan, kun asuja voi yhden vaatteen ympärille koostaa niin moneen lähtöön.

Pelottava ajatus muuten, että joulukuu ja joulukalenteri alkaa jo kolmen päivän päästä! Mulla ei ole kunnollista joulufiilistä vielä päällä, vaikka sunnuntaista asti olenkin joululauluja kuunnellut. Eikä tässä oikeasti mikään kiire olekaan, jouluun kun kuitenkin on vielä monta viikko aikaa! Sunnuntaina kuitenkin joulukalentereillaan, ja tänä vuonna kalenteri toteutetaan ihan eri tyyliin kuin aiempina vuosina. Kerron tästä lisää vielä viikonloppuna, jänskää!

Onko teillä hameet ympäri vuoden -vaatteita? Onko teillä samanlaisia muistikuvia entisaikojen asukuvaskenestä?

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

perjantai 22. marraskuuta 2019

22


Joka vuosi synttäreistä tulee vähän pienempi juttu. Tai ei välttämättä edes pienempi, juhlinta vaan muuttaa muotoaan. Vuosiin en ole osannut miettiä lahjatoiveita tai edes ajatella, että joku antaisi mulle lahjoja syntymäpäivänä. Mä en tarvitse mitään, en kaipaa ylimääräistä materiaa.

Nykyään syntymäpäivät ovat paljon enemmän. Synttärit on ihana tekosyy viettää aikaa rakkaimpien ihmisten kanssa, kutsua perhe kylään ja vain ottaa rennosti kavereiden kanssa. Synttärit on ihana tekosyy herkutella, nautiskella elämästä vähän enemmän. Ja kyllä mä kieltämättä nautin pienestä hemmottelusta, ja jokainen muistaminen lämmittää todella sydäntä, vaikken mitään osaakaan odottaa tai vaatia.


Mulla oli keskiviikkona aivan ihana syntymäpäivä. Mulla ei ollut isoja bileitä eikä kalliita lahjoja, enkä sellaisia olisi halunnutkaan. Sain herkutella sushilla ja kaakaolla (ja Unicafen lohimurekkeella), nauttia kavereista ja kukista, katsoa leffaa ja kauhoa jäätelöä, olla ja rakastaa. Suunnitelmissa on vielä kahdet syntymäpäiväjuhlat, joita olen odottanut innolla jo viikkokausia. On sen verran harvinaista herkkua saada kaikki läheiset kasaan, että niistä hetkistä haluan todella ottaa kaiken irti.

Koska tuleva viikonloppu on meillä juhlaa täynnä, tulin jo eilen äidin luokse. Äiti oli laittanut ulko-oveen mulle synttärikortin roikkumaan, ja välioveen teipannut synnytyssairaalassa otetun kuvan musta vastasyntyneenä äidin sylissä. Pöydällä oli lahjoja ja kaapissa kakkua ja vastassa äiti. Ehkä parasta ikinä.

So far 22 tuntuu ihan kivalta.

(Ja voi hyvänen aika apua, tajusin nyt tätä kirjoittaessa, että olin kokonaan unohtanut mun blogin synttärit! Mun blogi täytti siis yhdeksän päivää sitten seitsemän vuotta, voitteko uskoa! Ja niin se kokonaan livahti mun mielestä, vaikka tuon päivän kohdalla kovasti tuntuikin päivämäärä merkitykselliseltä, en vaan sitä osannut mihinkään yhdistää. No mutta, onnea seitsemän vuoden ja yhdeksän päivän ikäinen Pannariblogi! May there be many more ♥️)

Edellisvuosien kootut synttäripostaukset:


Edellisvuosien kootut blogisynttäripostaukset:


Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

tiistai 19. marraskuuta 2019

Viikonloppu Saarenmaalla & marraskuulumisia


Jälleen takana yksi reissu täynnä bussissa istumista, laulamista, kavereiden kanssa rentoilua, kirkkojen kiertämistä (joissa kaikissa oli sama askeettinen ulkomuoto ja valkoinen ja turkoosi värimaailma) ja ihanaa yhdessäoloa. Lähdettiin aikaisin perjantaiaamuna laivalla Tallinnaan, josta jatkettiin bussilla ja lautalla Kuressaareen Saarenmaalle. Meidän hotellissa oli uima-allasosasto ja sauna, jonne päästiin heti ensimmäisenä iltana rentoutumaan pitkän matkan jälkeen. Katsottiin tietysti myös jalkapalloa ja laulettiin jopa karaokea, huonolla menestyksellä tosin. Viikonlopun aikana osallistuttiin myös kahteen palvelukseen, ja koska paikallisissa kirkoissa lämmitys vaihtelee vähäisestä olemattomaan, höyrystyi hengitys toppatakeissa laulaessamme. Päivät olivat pitkiä ja yöt lyhyitä, ja sunnuntai-iltana paluumatkalla olin niin väsynyt, että olisin voinut nukahtaa laivaan. Harvoin tuntuvat yöunet niin hyviltä, kuin tuon reissun jälkeen omassa sängyssä kaikessa rauhassa! Pääsin reissun aikana myös hyödyntämään pariin otteeseen ensimmäisen yliopistovuoteni aikana kertyneitä viron kielen taitojani, ja oli ihana huomata, miten paljon ainakin ymmärsin, vaikka puhumista en kovinkaan paljon päässyt harrastamaan.

Nyt on reissusta saatu toipua pari päivää, ja arki on melkein jälleen normaalia. Eilen aloitin suursiivouksen, järjestin kaikki kaappini ja kirjahyllyni, ja sain kassillisen täyteen poisannettavia vaatteita. Nyt mun pitää opetella taas opetella suunnistamaan uudelleenjärjestetyssä (ja huomattavasti vähemmän täyteenahdetussa) vaatekaapissani, kun eri vaatteet ovat vaihtaneet paikkaansa! Tämä alkuviikko oli siinä mielessä täydellinen sauma kauankaivatulle siivoukselle ja järjestelylle, sillä huomenna on mun syntymäpäiväni ja tahdon herätä siistiin kotiin. Ihan käsittämätöntä, ei mulla ole ollenkaan synttärifiilis, mutta sieltä se vaan muutaman tunnin kuluttua saapuu! Meidän perheessä synttärit ovat aina olleet iso juttu ja tällekin vuodelle on muutamat juhlinnat kaavailtu. Mahtava tekosyy viettää laatuaikaa rakkaiden ihmisten seurassa <3 Kakskytkaks, täältä tullaan!

Ihana oli taas pitkästä aikaa kirjoitella ihan muuten vaan kuulumisia, mulla on ollut ikävä näitä. Tällaisia on myös ihan parasta lukea myöhemmin, ihan tavallisia arkikuulumisia! 

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

tiistai 12. marraskuuta 2019

Viime viikolla...


Melkein unohdin yhden tärkeän menon.

Unohdin yhden menon peruuntumisen.

Treenasin joululauluja.

Äänestin seurakuntavaaleissa.

Katsoin elämäni toisen Star Wars -elokuvan (aiemmin olin nähnyt seiskan, nyt katsoin ensimmäisen).


Söin Unicafessa neljä kertaa, tavallisesti tänä syksynä olen viikon aikana käynyt Unicafessa vain kerran, ehkä kaksi.

Pänttäsin ja opiskelin ihan kauheasti (siltä ainakin tuntui).

Tein elämäni ensimmäisen akvaariotentin. Oli kyllä ihan mukavaa tehdä tentti enemmän tai vähemmän omien aikataulujen mukaan omassa rauhassa, ja vielä tietokoneella!

Vietin kauan kaivattua laatuaikaa perheen kanssa ensimmäistä kertaa liian pitkään aikaan koko porukalla. Onneksi saatiin samalla tehtyä monenlaisia jatkosuunnitelmia heti lähitulevaisuuteen ♥️


Juhlin, lauloin ja vietin aikaa ystävien kanssa.

Katsoin Netflixiä, sillei sopivia määriä.

Suunnittelin (ensi viikolla koittavia!) synttäreitäni!

Hämmästyin, miten yhtenä iltana puoliksi vahvasti inspiroituneena ja puoliksi pakolla loppuunsaatettu postaukseni poiki älyttömän monta ihanaa ja samanhenkistä kommenttia teiltä rakkailta lukijoiltani. Oli ihana huomata, että teitä siellä edelleen oikeasti on näennäisestä hiljaisuudesta huolimatta, ja että ehkä blogeille on paikka vielä tulevaisuudessakin ♥️

Avauduin pitkästä aikaa taas kunnolla niin Insta-stooreissa kuin blogissakin, ja pääsin taas käymään kunnon keskustelua aiheesta, tällä kertaa ensisijaisesti yksityisviestien kautta. Tämä on juuri yksi niistä parhaista asioista bloggaamisessa: löytää asia, josta kirjoittaminen herättää intohimoa, argumentoida ja ilmaista itseään kirjallisessa muodossa parhaansa mukaan, hioa yksittäisiä lause- ja sanamuotoja niin, että ajatus välittyisi mahdollisimman hyvin myös vastaanottajalle, ja kaiken päälle käydä vielä jatkokeskusteluja niiden kanssa, jotka ovat uhranneet kallisarvoista aikaansa mun tuotosteni lukemiseen!

Niin ja paljon kaikkea muuta. Mitä sä oot viime aikoina puuhaillut?

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

perjantai 8. marraskuuta 2019

Hesari, pidetään kaikki kirkot tasavertaisina

Bongasin tänään Hesarin eilen julkaiseman jutun siitä, miten kirkko päätti laskea vaaditun kummimäärän yhteen entisestä kahdesta. Uutinen itsessään oli ihan mielenkiintoinen. Tapa, miten se oli kirjoitettu, puolestaan jäi mua häiritsemään sen verran, että avauduttuani ensin kavereilleni avauduin myös Insta-stooreihin. Halusin kuitenkin vielä jakaa tuon saman avautumiseni blogin puolella, hieman täydennettynä.

Nimittäin.

Jutussa ei missään vaiheessa suoraan ilmaista, että kyse on evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen päätöksestä, ja koskee kummiutta evankelis-luterilaisessa seurakunnassa. Joo, se tulee kiertoteitse ilmi, kun jutussa mainitaan, että kummin tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Hesarilta odottaisin kuitenkin täsmällisyyttä ja kyseessä olevan kirkkokunnan mainitsemista viimeistään heti ingressissä, se kun on huomattavan olennainen tieto uutisen informaatioarvon kannalta. Esimerkiksi ortodoksisessa kirkossa kummeja ei koskaan ole jäsenelle vaadittu yhtä enempää, ja suurta kummilukua jopa kaihdetaan. Kahden kummin minimi on ollut tähän asti nimenomaan evankelis-luterilaisen kirkon tapa, josta nyt on päätetty luopua.

Varsinainen ongelma ei kuitenkaan mun mielestä ole edes uutisen potentiaalisessa harhaanjohtavuudessa ja epätäsmällisyydessä, sillä "kyllähän kaikki nyt tajuavat, että kyse on ev.lut.-kirkosta". Ongelma on tuossa kyseenomaisessa ajatusmallissa: evankelisluterilaisuus on normi, itsestäänselvyys, jonka mainitseminen on turhaa, koska viesti menee muutenkin perille. 

Tuo tausta-ajatus sivuuttaa kaikki muut kristilliset kirkot (joita muuten on Suomessa aika monta muutakin kuin evankelis-luterilainen), niiden käytänteet ja näkemykset täysin, ja asettaa ne vähäpätöisemmiksi. Evankelisluterilaisuus on selviö, oletusarvo, kaikki muut poikkeuksia.


Itse luonnollisesti puhun nyt ortodoksin näkökulmasta, mutta sillä ei oikeasti pitäisi olla mitään väliä tämän asian suhteen. Kyseessä ei ole valtio, tai jokin yleisesti kaikkia kirkkoja koskeva taho, jonka muutokset vaikuttaisivat yksiselitteisesti kaikkiin. Kyseessä on yhden kirkon toimintaa koskeva muutos, joka ei liity muihin kirkkoihin mitenkään. Tällainen yhden kirkon priorisointi ja normittaminen voisi mennä läpi esimerkiksi Kirkon ja kaupungin kaltaisessa vakaumuksellisessa lehdessä, mutta ei Helsingin sanomien kaltaisessa valtakunnallisessa, Suomen suurimmassa sanomalehdessä.

Evankelis-luterilainen kirkko on Suomessa suurin, mutta ei ainoa, ei tärkein, eikä oletusarvo - eikä edes ainoa, jolla on esimerkiksi oikeus kirkollisveron keräämiseen tai jonka tunnustaman uskonnon mukaisen oppiaineen voi kirjoittaa ylioppilaskokeessa. Kirkko ei ole synonyymi evankelisluterilaisuuden kanssa, ei edes Suomessa. Vaikka suurin osa suomalaisista kuuluukin yhteen tiettyyn kirkkokuntaan, on se silti kirkko monien joukossa, eikä sillä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ole erityisasemaa, jonka myötä muut kirkot ovat epäolennaisia poikkeuksia. Se, että suomalainen kristitty tai kirkko on evankelis-luterilainen, on merkittävä tilastollinen todennäköisyys, ei automaatio. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Joku voisi olla sitä mieltä, että nostan ison haloon tyhjästä. Helsingin sanomien kaltaiselta valtavirtamedian edustajalta odotan kuitenkin täsmällistä, laadukasta journalismia, joka ei sorru turhiin olettamuksiin ja yleistyksiin. Hesarilla on niin laaja levikki tässä maassa, että sillä on valtavan merkittävä asema tietoisten ja tiedostamattomien asenteiden, mielikuvien ja käsitysten luomisessa. Ollaan jatkossa jooko tarkempia ja pidetään kiinni täsmällisestä tiedonvälityksestä.

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)