BLOGI TÄYTTÄÄ 10 VUOTTA – Mun elämä 2012–2022

Tänään se päivä koitti. Olen koko viikon käynyt mielessäni viimeistä kymmentä vuotta elämästäni läpi tätä postausta varten. Miettinyt kymmenen vuoden takaista itseäni ja elämääni. Kymmenen vuoden takaista, 14-vuotiasta pikku-Sannaa, joka tuli kotiin myöhäisenä tiistai-iltana ja perusti blogin, ilman että tiesi koko hommasta mitään tai edes olisi lukenut ainuttakaan blogia aiemmin.

Tänään tämä blogi, Pancake Palace täyttää 10 vuotta. 10 vuotta kattaa 40 prosenttia koko elämästäni ja tähänastisen elämäni merkittävimmät vuodet. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut mullistus jos toinenkin, olen itsenäistynyt ja kasvanut aikuiseksi ja rakentanut itselleni toimivan elämän. Tähän postaukseen olen koonnut pähkinänkuoreen oman elämäni viimeisen kymmenen vuoden ajalta kohokohtineen, muutoksineen ja kokemuksineen. Koska halki kaiken tämän rinnalla on kulkenut tämä blogi, jonne olen tullut päivittelemään kuulumisiani ja avaamaan sydäntäni.

Jos blogin tarina ja historia kiinnostaa tarkemmin, suosittelen lukaisemaan aiemmat syntymäpäiväpostaukset: 9-vuotispostaus: Kaikkien aikojen luetuimmat postaukset, 8-vuotispostaus: Mitä blogi on antanut minulle, 6-vuotispostaus: Blogi numeroina, 5-vuotispostaus: Blogin tarina. 

Mutta nyt on mun tarinan vuoro.

2012

Syksyllä 2012 olin yhdeksännellä luokalla. Olin kesällä käynyt kriparin ja olin tuore seurakuntanuori. Perustin blogin marraskuussa 2012 viikkoa ennen 15-vuotissyntymäpäivääni, juuri kirkon nuorten illan inspiroimana (koko tarinan voit lukea täältä).

Jälkikäteen ajateltuna tämä (kuten seuraavatkin vuodet) oli hämmentävää aikaa. Teini-ikä ja sen tuomat sisäiset ja ihmissuhdesotkut olivat rankkoja. Tutustuin leireillä uusiin ihmisiin ja suututin vanhoja kavereita "anonyymeilla" blogiavautumisillani.

2013

Peruskoulu loppui, tein ensimmäiset kesätyöni, ensin Alepassa ja myöhemmin lastenleirillä, kävin ensimmäisillä (ja toistaiseksi ainoilla) festareillani ja aloitin opinnot Sibelius-lukiossa musiikkilinjalla. Blogi päivittyi silloin kun jaksoin ja sain aikaiseksi, muutaman kerran vuoden aikana. Sain ensimmäisen älypuhelimeni ja aloin seurustella ensimmäistä kertaa. Loppuvuodesta tein Instagram-tilin. Mun ensimmäinen kuva oli koulun joulupuurosta (jossa oli kanelisydän), ja itse asiassa valtaosa mun ensimmäisistä kuvista oli muutenkin ruoka-aiheisia, tilin nimi oli tuolloin siis varsin perusteltu. Koulussa meni hyvin, tuore parisuhde alkoi nopeasti ailahdella.

2014

Lukio ja kouluarki harrastuksineen kävi raskaammaksi ja parisuhde (silloin kun sitä sellaiseksi saattoi kutsua) hajotti entisestään, muuta sosiaalista elämää mulla ei tosin juuri ollutkaan. Matkustin vuodenvaihteessa äidin kanssa Thaimaahan, keväällä käytiin lukion tyttökuoron kanssa Berliinissä. Kesällä pääsin vauhtiin blogin kanssa ja aloitin säännöllisen ja aktiivisen postailun, milloin mistäkin. Blogin lisäksi innostuin neulomaan. Leikkasin myös otsiksen, joka oli liki söpö.

2015

Arki jatkui pitkälti samanlaisena. Tanssin kuin tanssinkin wanhat, vaikka vaikealta näyttikin, mutta elämäni suurta tähtihetkeä ei siitä tullut. Kesällä olin kuukauden töissä päiväkodissa sekä jopa kahdella leirillä. Pitkä odotus huipentui, kun näin Nightwishin ensimmäistä kertaa livenä. Luin ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiin, jotka olivat syksyllä – englannista tuli odotettu E, psykologia meni penkin alle ja ysin keskiarvosta huolimatta sain B:n. Parisuhde oli virallisesti enemmän off kuin on, mutta olin silti "onnellisempi" kuin monesti aiemmin. Syksyllä liityin virallisesti seurakunnan nuorisokuoroon, tutustuin ihmisiin, joiden kanssa pidän yhtä edelleen ja tehtiin ensimmäinen kuoromatka Romaniaan. Marraskuussa syntyi mun ensimmäinen kummilapseni ja mä täytin 18 vuotta. Merkkipäiväni kynnyksellä sairastuin virtsatietulehdukseen ja tuoreena täysi-ikäisenä pääsin sopimattoman antibiootin ansiosta aamuvisiitille päivystykseen.

2016

Suoritin viimeiset lukiokurssit, aloitin lukuloman ja olin ikionnellinen, että kiireinen ja kuluttava kouluarki oli ainakin toistaiseksi takana. Tällä kertaa olin varsin tyytyväinen kirjoitusten arvosanoihini: pitkästä matikasta tuli E, äikästä L ja pitkästä ranskasta sekä uusitusta psykologiasta M. Aikani Sibelius-lukiossa päättyi upeaan kuoromatkaan San Franciscoon, edelleen tuo reissu on mielessä yhtenä elämäni parhaista. Tehtiin myös kuoromatka etelä-Viroon. Hain yliopistoon lukemaan suomen kieltä, mutta hetkellisen au pair -haaveen vuoksi en lukenut pääsykokeeseen enkä päässyt sisään, vaikka pienestä oli kiinni. Sain lakin ja aloitin välivuoden, ensimmäistä kertaa ilman tietoa siitä, mitä tekisin syksyllä. 

Syksyllä pääsin sekä Seuren että Opteamin (nykyisen Baronan) keikkalistoille ja aloin työskennellä pakopeliyrityksessä sekä keikkailla päiväkodeissa ja kouluissa avustajana. Kävin töissä ahkerasti (kahden keikkatyön ja syksyn leirien myötä mulla oli marraskuussa yhteensä kolme vapaapäivää) ja keräsin mukavaa pesämunaa tulevan itsenäisen elämän varalle. Aloitin autokoulun ja kävin kuorossa ja harrastuksissa. Parisuhde voi paremmin kuin koskaan, ainakin tietyillä mittapuilla, blogi päivittyi lähes päivittäin ja mä olin oikeasti aika tyytyväinen elämääni.

2017

2017 on mun tähänastisen elämän kenties suurin ja merkityksellisin vuosi. Lähes kaikki elämän osa-alueet kääntyivät päälaelleen ja muutos oli ainoastaan positiivista. Päätin jättää epäterveen parisuhteen lopullisesti taakseni, sain ajokortin ja lähdin au pairiksi. Vietin upean kesän Lontoossa, kävin Suomessa tekemässä taas pääsykokeen ja pääsin opiskelemaan. 

Palasin kotiin elokuussa, aloitin suomen kielen opinnot Helsingin yliopistossa ja muutin ensimmäiseen omaan kotiini. Yliopistossa tutustuin uusiin, ihaniin ihmisiin, joista tuli mun parhaita kavereita. Kaikki mun aiemmat läheiset ystävät olivat peruskouluajalta eikä lukiosta mulle jäänyt ketään, kenen kanssa olisin pitänyt tiiviisti yhteyttä. En voi vieläkään uskoa onneani, että yliopisto toi parhaat ihmisensä tielleni jo ensimmäisten päivien aikana.

Syksyllä opinnot, harrastukset, työt ja ystävät pitivät kiireisenä, mutta rakastin mun uutta, itsenäistä elämää. Rakastin mun omaa pientä kotia, rakastin sitä, että koulu alkoi aikaisintaan kymmeneltä ja sain vihdoinkin nukkua, rakastin mun alaa, vaikka tietyt kurssit olivatkin vähän enemmän perseestä kuin toiset. Ja vaikka ero ottikin välillä koville, en missään vaiheessa jäänyt miettimään, olinko tehnyt oikean päätöksen. 2016–2017 oli myös ehdotonta blogien kulta-aikaa ja mullakin pysyi into korkealla ja tahti kovana. Siirryin kolmannelle vuosikymmenelleni monellakin tapaa "aikuistuneena".

2018

Vuosi 2018 jatkui edellisen syksyn tapaan. Opiskelin, kävin töissä ja harrastuksissa, ystäväpiiristä tuli yhä tiiviimpi. Kesä 2018 on jäänyt mieleen yhtenä parhaista. En ollut kokopäivätöissä ja nautin neljän kuukauden vapaudestani täysin rinnoin. Reissasin Bangkokiin, Puolaan ja Lontooseen, mökkeilin ja leireilin. Kiersin Suomea ja vietin paljon aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Aloitettiin jokakesäinen mökkireissuperinne kavereiden kanssa, perinne joka edelleen on pidetty tiukasti voimissaan. Rakas toinen kummilapseni syntyi ja aloitin viestinnän sivuaineopinnot. Loppuvuoteen mahtui vielä yksi aivan erityinen kokemus, kun pääsin todistamaan ystäväni lapsen syntymään ja olemaan mukana pienen ihmisenalun ensimmäisissä päivissä. Ja ai niin, näin Nightwishin livenä jopa kahdesti!

2019

Opinnot jatkuivat kovaa tahtia. Matkustin New Yorkiin ja Pietariin, seurasin jääkiekon maailmanmestaruuskisoja ja osallistuin kultajuhliin. Vietin kaksi ihanaa ja raskasta viikkoa hoitamassa 11 kuukauden ikäistä kummilastani. Luvassa oli toinen vapaa kesä, johon mahtui paljon aurinkoisia piknikkejä ja myöhäisiä iltoja. Aloin tapailla nykyistä kumppaniani, ihastuin ja rakastuin. Kandivaiheen viimeinen vuosi alkoi ja aloin suunnitella kanditutkielmaani. Lokakuussa kävin Lontoossa ja marraskuussa Saarenmaalla, eikä vielä ollut aavistustakaan siitä, että reissaaminen jäisi kahdeksi vuodeksi kokonaan.

2020

Vuoden 2020 alussa aloin virallisesti työstää kandidaatintutkielmaa. Maaliskuun puolessa välissä kaikki meni säppiin ja etäily alkoi. Proseminaarikurssi (mun ainoa jäljellä ollut kurssi) ja musiikkiharrastukset siirtyivät etäopetukseen, työt loppuivat, suunnitellut matkat peruuntuivat, tuli etäpääsiäinen ja elämä siirtyi neljän seinän sisälle. 

Vaikka uusi elämäntyyli vaati alkuun sopeutumista, otin mä kotoilun uutena haasteena ja viihdyin ihan hyvin. Yllätin itseni nappaamalla työhaastattelun Iltalehteen ja toukokuussa aloitin unelmatyöpaikassani. Edellisten kesien loikoilu vaihtui ankaraan työntekoon ja säästöjen lihottamiseen. Elokuussa muutin miniasunnostani astetta isompaan (tosin saman rapun sisällä) ja nautin elämästäni kodissa, jossa oli parisänky, pyykinpesukone ja ihan oikea eteinen. Syksy jatkui työskennellen ja etäopiskellen ja todella nautin arjestani, kun sai rauhassa hengailla kotona. Opettelin aikatauluttamaan kouluhommat ja pyhittämään viikonloput vapaiksi. Lopetin musiikkiharrastukseni Pop&Jazz-konservatoriossa, sillä aika, jaksaminen ja motivaatio eivät vain enää riittäneet. Oli haikeaa lopettaa pianotunnit 15 vuoden jälkeen, mutta en mä ollut pystynyt piano-, laulu- ja bänditunneille antamaan tarpeeksi pitkään aikaan.

2021

Vuoden 2021 viimeisessä blogipostauksessa totesin, ettei kyseinen vuosi ollut mulle mitenkään mullistava tai täynnä ihmeellisiä tapahtumia, mutta että se ei ollut mitenkään huono asia. Arki oli ihanan tasaista ja rauhallista: oli töitä ja koulua, lepoa ja rakkautta. Kehitin sujuvia arkirutiineja, mutta samalla pidin itseni hyvällä tavalla kiireisenä. Juhlin kahden rakkaan ystäväpariskunnan häitä ja suunnittelin vuotta 2022, jolloin mullistuksia tulisi taas aivan tarpeeksi. 2021 oli myös graduvuosi, ja etenkin loppuvuodesta tulikin näpyteltyä oikein urakalla.

2022

Ja sitten tullaan tähän vuoteen. Tammikuun alussa pakkasin laukkuni ja muutin Ranskaan. Työskentelin suomen kielen opetusharjoittelijana Caenin yliopistossa kolme ja puoli kuukautta. Puhuin ranskaa päivittäin ja opettelin vieraan kulttuurin tapoja ja käytäntöjä. Pidin hauskaa opiskelijoiden kanssa ja taistelin työyhteisön sisällä. Olin yksinäinen ja kotiinpaluu huhtikuussa tuntui todella hyvältä, mutta näin jälkikäteen olen fiilistellyt, miten olen taas tuotakin kokemusta rikkaampi.

Tulin kotiin ja lomailin kuukauden. Näin rakkaita ihmisiä, kävin ensimmäistä kertaa Lapissa (siis Rovaniemellä, en vielä "oikeasti Lapissa"), reissasin Suomea ja olin niin onnellinen, että olen kotona. Kesä meni taas töissä. Valmistuin ja musta tuli virallisesti filosofian maisteri, suomen kielen ammattilainen. Mökkeilin, maakuntamatkailin, näin rakkaita ja juhlin juhlia. Jätin toisen oman kotini taakseni ja muutin saman katon alle toisen puoliskoni kanssa. 

Syksyllä vietin viikon Kreikassa ja repäisin taas. Nyt olen asunut Lontoossa neljä viikkoa. Olen päässyt alkuun toisen suomen kielen opetusharjoitteluni kanssa ja totutellut uuteen arkeen uudessa paikassa. Blogi päivittyy tällä hetkellä harvakseltaan, mutta pysyy edelleen elossa. Ja nyt on ihan sikasiistiä olla kirjoittamassa pienen blogini 10-VUOTISPOSTAUSTA.

Iso kiitos myös teille kaikille, jotka olette vuosien varrella lukeneet ja kommentoineet mun juttuja, eläneet some-elämää yhdessä niin täällä kuin Instan puolella, sinulle joka kenties tätäkin nyt luet. Olen niin ylpeä ja iloinen kymmenen vuoden takaisesta itsestäni ja yhdestä hetke mielijohteesta, jonka ansiosta me ollaan nyt tässä.

Jos jaksoit lukea tänne asti, olisi mahtava kuulla jotain susta. Kuka sä olet? Miten olet päätynyt tänne? Oletko lukenut blogin juttuja pitkään vai oletko kenties ensimmäistä kertaa käymässä? 

Paljon onnea Pancake Palace. ❤

Seuraa Instagramissa @sannalovesfood

Ensimmäiset päivät Lontoossa (taas)

14. toukokuuta 2017 julkaisin postauksen otsikolla "Ekat päivät Lontoossa". Tuolloin olin juuri aloittanut au pairina ja mun kolmen kuukauden brittikesästä oli takana neljä päivää.

Monella tavalla hassua ajatella, että tässä mä nyt taas olen, tuoreena väliaikaislontoolaisena. Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina saavuin tulevan talven kotikaupunkiini ja viime viikolla aloitin työni University College Londonin suomen kielen opetusharjoittelijana.

Lensin Lontooseen sunnuntaina. Matka meni ihan supersujuvasti. Finavia oli varoitellut lentokentän syyslomaruuhkista, joten saavuin paikalle kolme tuntia etukäteen. Pääsin joka vaiheesta liki sukkana läpi ja hyvän hetken sain istua rauhassa kahvilassa lounastamassa ja katsomassa Youtube-videoita. 

Lentokone oli suuri, yhdeksänpaikkainen viihdenäytöillä. Penkit oli mukavat ja keskipaikka tyhjä. Söin eväitä ja katsoin Mamma Mia 2:sta ja Rillit huurussa -jaksoja. Mun paikka oli käytävällä, ja kun ikkunapaikan matkustaja livahti vessaan, napsaisin yhden kuvan ikkunasta pilvien päältä. Toki juuri silloin tämä toinen matkustaja palasi, mutta sen sijaan, että hän olisi hermostunut paikkansa valtaamisesta, olisi hän antanut mun kuvailla rauhassa enemmänkin ja ehkä jopa tarjonnut paikan vaihtoa. Mä kiitin ja kieltäydyin ja jatkoin elokuvan katsomista. En tiedä mitä kyseinen kanssamatkustaja mahtoi ajatella, kun leffan loppupuolella päädyin taas pillittämään lohduttomasti, niin kuin aina samassa kohdassa.

Ensimmäisen yön vietin sukulaisten nurkissa. Päädyin tähän ratkaisuun ihan logistisista syistä, mutta oli se myös itselle helpompaa ensin mennä tuttuun paikkaan tuttujen ihmisten luo kuin hypätä pää edelle uuteen tuntemattomaan. Muutenkin olen todella onnekas ja kiitollinen siitä, etten Lontoossa ollessani ole koskaan täysin yksin, vaan että mulla on täällä joku joka pitää huolta.

Maanantaina menin sitten ensimmäistä kertaa yliopistolle (julkaisin tuosta maanantaipäivästä muuten minivlogin Instagramin keloihin, käy katsomassa se jos kiinnostaa, sitä tehdessä tuli ihan todellinen influencer-olo, haha), ensimmäiselle luennolle osallistuin tiistaina. Mun ensimmäinen yliopistoviikko oli aika kevyt. Selviteltiin mulle tunnuksia ja avaimia, seurailin luentoja, osallistuin opetukseen ja tapasin ainakin melkein kaikki opiskelijat. Toistaiseksi mulla on äärimmäisen hyvä fiilis yliopiston työympäristöstä, kaikki tapaamani henkilöt ovat todella mukavia ja mun harjoittelusta vastaavien opettajien kanssa tulen onneksi todella hyvin toimeen, toisin kuin viime kerralla.

Maanantaina saavuin myös ensimmäistä kertaa mun uudelle kodille. Asun tällä hetkellä lontoolaislähiössä sijaitsevassa talossa kahden suomalaisen kämppiksen kanssa. Mulla on hyvän kokoinen huone, josta löytyy kaikki tarvittava. Siinä missä Ranskassa mun AirBnB-kämppä oli moderni ja siisti ja pelkistetty, on tämä talo ollut vuokranantajan ihan oma koti, ja munkin huoneessa on paljon sälää, ehkä vähän turhia tai epäkäytännöllisiä kalusteita ja melko rumat ja huonosti laitetut tapetit. Slti mä olen viihtynyt täällä oikein hyvin, varsinkin sen jälkeen, kun torstaiaamuna vihdoin purin tavarani ja järjestin huonetta vähän uusiksi omiin tarpeisiini sopivammakis. Mulla on mukava, iso sänky, reilusti säilytystilaa ja isot ikkunat, joista aukeaa upea maisema takapihoille ja puistoihin.

Eniten mua jännitti yhteisasuminen, en ole koskaan aiemmin kämppisten kanssa asunut. Muita asukkaita en täällä kuitenkaan juuri näe. Kaikki viihtyvät omissa oloissaan omissa huoneissaan, ja kunhan yhteisistä säännöistä pidetään kiinni ja yhteiset tilat pidetään siisteinä, ei pitäisi olla ongelmaa. Myönnettävä on, että hieman on vielä totuttelemista siinä, että keittiö pitää pitää aina siistinä, eli tiskit tiskataan heti, kun ruoka on saatu valmiiksi. Kahden viikon aikana olen myös onneksi onnistunut ystävystymään toisen kämppiksen kanssa.

Lontoo-elämästä mä nautin nyt täysillä. Olen pyörinyt keskustassa, käynyt ostoksilla ja ensimmäistä kertaa vieraillut esimerkiksi Scandinavian Kitchenissa! Mulla alkoi tiistaina mun suomikerho, ja kävin ostamassa opiskelijoille vähän Fazer-herkkuja. Samalla reissulla jäin myös syömään perinteisen annoksen ruotsalaisia lihapullia. Saattaa olla, että suuntaan tuonne toistamiseenkin, jos koti-ikävä kovasti alkaa painaa päälle. Olen ehtinyt myös tavata uusia ihmisiä, kiertää Portobello Roadin markkinoilla ja ostaa maailman herkullisimman mantelicroissantin Liverpool Streetin asemalta (kaksi kertaa).

Ja ai niin, täällä on ollut ihan täydelliset kelit. Joka päivä on ollut noin 18 astetta, eli ihan täydellinen sweather weather: takki on jäänyt monena päivänä kotiin ja olen pärjännyt hyvin pelkällä neuleella tai collegepaidalla. Undergroundit taas ovat olleet todella kuumia, hiljaisenakin aikana varmasti yli 30 astetta. Eilen lämpötila nousi yli kahteenkymmeneen, mutta tänään olikin sitten jo ensimmäinen vähän viileämpi päivä.

Monena päivänä kaupungilla, kaupoissa ja metroissa on ollut todella kovat ruuhkat, varmaankin syyslomien vuoksi. Kassa- ja vessajonot ovat kiemurrelleet kauaksi ja yhtenä päivänä jouduin antaa kolmen metron mennä ohi, kun mahduin itse kyytiin vasta neljänteen.

Tästä tämä taas nyt lähtee. Yritän pitää blogiakin vähän paremmin nyt Lontoossa elossa ja kirjoittaa näitä päivittelytekstejä itselleni muistoksi. Parhaiten mua pääsee kuitenkin seuraamaan Instagramin puolella (@sannalovesfood), sinne pyrin päivittäin päivittelemään kuulumisia!

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Seuraathan jo Instagramissa @sannalovesfood?

Neljä kuukautta Ranskassa: mitä jäi käteen, mitä seuraavaksi

Palasin Ranskasta kotiin lähes viisi kuukautta sitten. Ensimmäisten viikkojen, jopa kuukausien aikana hyppäsin suoraan arkeen ja omaan elämään ja Ranska-aika tuntui kaukaiselta muistolta.

Nyt olen huomannut, että kultaiset Ranskan-muistot ovat tehneet tiensä takaisin. Pyykätessä mietin, kuinka Caenissa kävin itsepalvelupesuloissa. Ruokakaupassa muistelen kevään ruokaostoksiani ja vakiosyömisiäni. Aika alkaa pikkuhiljaa todella kullata muistoja.

Ei sillä, että että mun aika Ranskassa olisi ollut jotenkin kurjaa. Muistelen lämmöllä mun suloista, vaaleaa ja simppeliä asuntoa ja sen upeita maisemia. Viihdyin töissä ja rakastin käydä keskusteluja opiskelijoiden kanssa milloin mistäkin suomeen ja Suomeen liittyvästä asiasta. Elämä oli omalla tavallaan rauhallista. Mulla oli hyvät rutiinit, luin paljon kirjoja, näin ja koin uusia asioita, pääsin käyttämään ranskaa ja saada maistiaista ranskalaisesta kulttuurista. Todella nopeasti sitä tottui hakemaan tuoreet patongit ja pullat lähileipomosta, haha!

Mutta oli se myös raskasta. Mulla oli todella pienet sosiaaliset piirit, ja kun kaikki läheiset olivat kaukana, olin mä aika yksinäinen. Olen myös tosi huono tietoisesti luomaan uusia ystävyyssuhteita enkä kovasti jaksanut varta vasten lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin. Mulla oli toisinaan myös todella rankkaa töissä, kun tiettyjen ihmisten kanssa ei vaan tullut juttuun niin hyvin kuin olisi toivonut. Ranska-aikana todella korostui, miten tärkeä osa jaksamista ja esimerkiksi työhyvinvointia toimivat ihmissuhteet ovat.

Ilolla (ja kauhulla) lähdin alkuvuodesta Ranskaan ja suurella ilolla tulin myös huhtikuussa kotiin. Pääsin toteuttamaan haaveeni ulkomailla asumisesta (vielä kerran) ja olin niin kiitollinen siitä. 

Mutta niin siinä salakavalasti käy, että kun yksi haave toteutuu, toinen ilmaantuu. Onnea kokeillaan, hakemus lähetetään. Nokka suunnataan jälleen uuteen suuntaan. Kuukauden päästä tämä nokka suunnataan takaisin vanhaan kotipaikkaan, lempikaupunkiin, Lontooseen.

Mä aion tehdä tämän kaiken nimittäin taas uudestaan. Kuukauden päästä muutan talveksi Lontooseen, tekemään suomen kielen opetusharjoittelua University College Londonissa. Mulla on vuokrasopimus, iso kasa lentolippuja ja vielä enemmän kutkuttavia vapaa-ajan suunnitelmia. 

Kylmät kodit ja korkeat hinnat kauhistuttavat, mutta musta on ihana palata Lontooseen ja larpata brittiä, saada vielä kerran kokea tavallinen arki toisessa maassa. Käydä töissä ja ruokakaupassa, katsoa maan televisiota ja seurata uutisia, luoda taas vähän uudenlaisia muistoja.

Ranska-postauksia mulla on vielä luonnoksissa ja työn alla odottamassa. Mutta kun ne saa julki, päästään me vielä jatkamaan samalla teemalla ❤

Seuraathan jo Instagramissa @sannalovesfood?