sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Ranskan asuntoesittely


Oi tämän postauksen kirjoittamista olenkin odottanut, nimittäin Ranskassa oloni asuinpaikan esittelyä! Sainkin mun asuinmuodosta jo jonkin verran kysymyksiä esimerkiksi Instagramin puolella. Päädyin vuokraamaan itselleni täksi neljäksi kuukaudeksi asunnon Airbnb:n kautta. Airbnb on toki esimerkiksi tavallista vuokra-asuntoa hinnakkaampi, mutta tulee näin lyhytaikaisessa käytössä ihan superpaljon kätevämmäksi. Mun ei tarvitse huolehtia kalusteista tai sähkö- tai vuokrasopimuksista, vaan riitti että toin paikalle itseni. Ja loppupeleissä hinta ei ole niin korkea, ettei siitä neljän kuukauden ajan selviäisi.


Mun asunto oli siis valmiiksi kalustettu ja varusteltu. Täältä löytyi huonekalut, petivaatteet, pyyhkeet, astiat ja ruoanlaittovälineet. Noin viikon kokemuksella voinkin todeta, että vaikka tavaraa on osin vähän niukasti, löytyy täältä kaikki tarpeelliset perusasiat. Lakanoita ja pyyhkeitä on yhdet, astioita on useampia. Eniten toivomisen varaa olisi ruoanlaittovälineissä: kattilat ovat pieniä ja kannettomia ja esimerkiksi keittiösakset kävin ostamassa. Kylppäri on toimiva mutta aika pieni: suihkussa mahtuu juuri olemaan (niin kauan kuin lämmintä vettä vain riittää), ja lavuaari on niin pikkiriikkinen, että tasapainottelen hammaskuppiani mieluummin keittiön pöydällä.


Kaiken kaikkiaan olen ihan äärimmäisen tyytyväinen mun asuntooni. Mulla on tilava keittiö, uunia ei ole, mutta pakastelokero oli mukava yllätys. Säilytystilaa on todella runsaasti, enemmän kuin tarvitsenkaan, ja parisängyssä on mukava nukkua ja nojatuolissa loikoilla. Kokovartalopeilin kautta saa myös hyvät peiliselfiet otettua!


Eniten rakastan asunnon sisustuksen harmonista vaaleaa sävymaailmaa, mun henkiselle hyvinvoinnille tekee todella paljon se, että mun ympäristö on kaunis. Mun tekeekin jatkuvasti mieli kaivaa kamera esiin ja ottaa asunnosta ja sisustuksesta kuvia, haha! Eli niitä varmasti tulee somessa näkymään jatkossakin :D 


Ja okei, ehkä vähän huijasin. Vielä enemmän saatan nimittäin rakastaa asunnon isoja ikkunoita, joista tulee valtavasti valoa sisään, ja sitä, että näen ikkunasta muutakin kuin vastapäisen seinän niin kuin kotona. Musta on ihana katsella ikkunasta ylös vastapäisten talojen kattoja ja kaikenlaisia koloja ja nurkkauksia. Musta on ihana katsoa, kun sade ropisee ikkunaa vasten tai kun aurinko laskiessaan värjää taivaan upeilla sävyillään (ja vain hetkeä tämän kirjoittamisen jälkeen päädyin seisoskelemaan pariksikymmeneksi minuutiksi ihailemaan ja kuvailemaan upeaa auringonlaskua koko päivän kestäneen sateen jälkeen).


Kun purin tavarani toisena päivänäni, tein myös pikkiriikkistä uudelleensisustamista. Siirsin toisen ruokapöydän tuolin oven viereen, jotta voin siinä istuen laittaa kengät jalkaan ja ottaa pois, vaihdoin (vielä ainakin tyhjän) hyllykön paikkaa sängyn päädystä ikkunan alle ja siirsin nojatuolia hieman sivummalle. Ihonhoitotuotteeni järjestin sängyn viereen lipaston päälle ja meikit toisen hyllykön päälle peilin viereen, astioita hyödyntäen. Musta on aivan ihana päästä tekemään pientä tuunausta ja järjestelemään tavaroita juuri mulle sopivaan tyyliin, vaikka asunto onkin jonkun muun sisustama ja kalusteita on hyvin rajallisesti. 


Mitä tykkäät mun väliaikaiskodista?

Liity lukijaksi tästä!

perjantai 7. tammikuuta 2022

Mä muutin Ranskaan

Terveisiä täältä Euroopan toiselta reunalta! Pitkän (kauhunsekaisen) odotuksen ja suunnittelun jälkeen viimein maanantaina koitti se päivä, kun keräsin kimpsuni ja kampsuni, hyppäsin autoon ja lentokoneeseen ja taksiin ja junaan ja toiseen taksiin ja matkustin talvisesta koti-Helsingistäni Caeniin, Ranskan Normandiaan.

Matka oli kohtalaisen sujuva mutta PITKÄ. Herätyskello soi 3.30 noin kolmen tunnin yöunien jälkeen, kotoa lähdimme puoli viiden jälkeen ja lentokin oli tunteroisen verran myöhässä, kun kentällä oli ruuhkaa. Lopulta olin perillä kämpälläni puoli viiden aikaan (paikallista aikaa), eli matkustamiseen upposi noin 13 tuntia.

Tiistaina piipahdin sitten virkistäytyneenä yliopistolla. Tutustuin suomen kielen opettajiin ja käytiin läpi, miltä mun kevät harjoittelijana näyttääkään. Muuten mulla alkaa varsinaiset työt vasta ensi viikolla, joten tämä loppuviikko on ollut mulle loikoilua, asettumista ja uuteen ympäristöön tutustumista. Ja rennosti olen ottanutkin! Olen nukkunut pitkään ja katsonut Youtube-videoita ja Gilmoren tyttöjä.

Tästä nyt lähtee mun kevät suomen kielen opetusharjoittelijana Caenin yliopistossa! Olen päivitellyt enemmän kuulumisia jo Instagramin puolella (nimimerkkini on siellä sannalovesfood jos et vielä seuraa, kaikki stoorit tallentuvat Ranska-kohokohtiin!), ja myös tänne blogiin tulee runsaasti Ranska-aiheista sisältöä seuraavan neljän kuukauden aikana. Tämä oli nyt tällainen ensitervehdys, syvempiin aiheisiin keskitytään tulevissa postauksissa. Ihana kun olet mukana seurailemassa mun seikkailua, kaikki postaustoiveet ja aiheideat otetaan lämmöllä vastaan! <3

Lue myös:

Mä muutan Ranskaan!

Au pair -kesä Lontoossa: kootut postaukset


Liity lukijaksi tästä!

torstai 30. joulukuuta 2021

Suuren muutoksen kynnyksellä | Life update

Mulla on blogin luonnoksissa kuukauden takaa keskeneräinen postaus otsikolla Stressaa, hermostuttaa, ahdistaa. Tuolla hetkellä kaikki tuntui kasaantuvan päälle. Oli gradu viimeisteltävänä, parin muun kurssin lopputyöt tehtävänä, kaikki mahdolliset Ranskan muuttoon liittyvät asiat hoidettavana ja yksi joulukin siihen päälle. Englannin kielen sana overwhelmed pyöri mielessä. Liikaa kaikkea, ei pysty käsittelemään ja hahmottamaan, kaikki vaan menee yli.

En saanut tuota postausta viimeisteltyä, ja totesin, että tämän kaiken keskellä en aio stressata blogista. Niinpä olen nyt tässä, yli viisi viikkoa edellisen postauksen julkaisusta. Joulukalenterikin meni tänä vuonna hyvin pienimuotoisena Instagramin puolella. Satsasin kaiken energiani gradun viimeistelyyn, kaikki muu sai jäädä tai tulla suoritetuksi puoliteholla.

Viime viikon tiistaina julistin graduni ainakin pintapuolin valmiiksi, jätin sen esitarkastukseen ja aloitin joululoman. Graduni ei ole täydellinen ja voisin sitä vielä kuinka viilailla. Tuolloin olin siihen kuitenkin aivan loppu ja halusin työstä eroon päästäkseni lomalle. Tulen vielä keväämmällä tuunailemaan työtä ennen varsinaista palautusta, mutta äärimmäisessä hädässä voisin sen palauttaa sellaisenaankin.

Viimeisen viikon aikana ei kouluhommat taas ole painaneet mun mieltä ollenkaan. Olen viettänyt ihanan rentoa joulua läheisten kanssa. Tällä viikolla on kuitenkin taas tuntunut, että kaikki hajoaa käsiin. 

Lähtöön on tällä hetkellä neljä päivää. Neljän vuorokauden päästä mun pitäisi siis olla perillä kohteessa. Mun on ihan älyttömän vaikea käsittää, että on enää muutama päivä, kunnes mut repäistään pois kaikesta tutusta ja turvallisesta, yksin keskelle täysin vierasta ympäristöä. Olen yrittänyt tällä viikolla nähdä mahdollisimman paljon läheisiä, ja on kauhea ajatella, miten pitkä aika seuraavaan kertaan onkaan. Päässä pyörii päivittäin, kuinka en halua lähteä, en halua lähteä, en halua lähteä.

Eniten tällä hetkellä kuitenkin vituttaa korona. Varmasti eniten koko tämän kahden vuoden aikana. Rajoitukset kiristyvät ja olen hiki hatussa yrittänyt pähkäillä, mitä multa oikein vaaditaan matkustaessa ja mitä ei. Monet kaveritreffit ovat peruuntuneet, kun ei voi eikä uskalla ja joku on aina kipeä. Koko menomatka muuttuu, kun lähdenkin valloittamaan maailmaa yksin, toisin kuin tähän asti on suunniteltu. Ja vielä pitäisi soitella sinne sun tänne ja hoitaa asioita ja yrittää olla kaikessa ajan tasalla. En ole edes ehtinyt stressaamaan aamuneljän herätystä ja vähän vain olen hermoillut, miten onnistun raahaamaan itseni lentokentältä junaan ja perille.

Jos nyt kuitenkin yritetään miettiä positiivisia, testipakkasin mun matkalaukun tänään. Olen koko syksyn yrittänyt muodostaa pakkauslistaa, jotta ottaisin mukaan mahdollisimman minimaalisesti tavaraa mutta kuitenkin sen verran, että tarvittaessa pärjään koko reissun. Oli lohdullista huomata, että kaikki tavarat mahtuivat matkalaukkuun niin, että tilaakin jäi reilusti yli, ja koko laukku painoi vain 16 kiloa. Mahtuu siis kevään aikana shoppailla, jos ei muuta. 

Niin ja päälle se ikiaikainen klisee: olen onnekas, kun mulla on täällä kotona niin paljon ihmisiä, joita tulee niin hirveä ikävä.

(Nyt palaan kriiseilemään, että mitä kaikkea on unohtunut...)


Liity lukijaksi tästä!

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

24. syntymäpäiväni

 Lauantaina 20. marraskuuta 2021 täytin 24 vuotta. Päivä meni jotakuinkin näin:


♡ Heräsin ensimmäistä kertaa 7.30, sain onnittelulaulun ja lahjoja. Jatkoin unia.

♡ Heräsin uudestaan 9.35 herätyskelloon. Tavoistani poiketen en katsonut puhelintani, vaan torkutin ja makoilin hetken ja nousin ylös.

♡ Tein aamutoimet, pesin naaman ja hampaat. Lopulta avasin puhelimen, mutta en selannut tai katsonut viestejä vaan avasin Youtuben ja katsoin videoita samalla, kun kiharsin hiukseni.

♡ Hiukset laitettu. Uhmasin jumalia ja lakkasin kynnet, sitten meikkasin ja napostelin samalla aamupalacroissanttia. Kynsistä tuli hyvät ja meikeistä myös. 

♡ Vaatteet niskaan, kamat kasaan ja ulos. Treffasin kaverin 11.58.

♡ Suuntasimme Stockmannin Reloveen All Day Breakfastille. Tilasimme molemmat Ivana-setit: mansikka-taatelibowlit, sitruunaiset avokadoleivät fetamurulla ja minipavlovat, kaakaot vielä kylkeen. Oli ihan järkyttävän hyvää ja maha tuli täyteen.

♡ Piipahdimme Stockan kellarissa Powerissa: ostin muistikortin ja pienen kamera/kännykkäjalustan. 

♡ Kävelimme Tuomiokirkolle ja otimme kuvia, koska kyllähän sitä pitää synttärilook tallettaa. Huipulla tuuli kovaa ja näpit vähän jäätyivät, mutta aurinko paistoi niin älyttömän kauniisti.

♡ Kiirehdin kotiin, harjasin tuulen myllertämät hiukset ja astuin jälleen ovesta ulos.

♡ Kello 15.50 saavuimme äidin luo. Pääsin vastaanottamaan kylään kutsuttuja rakkaita läheisiä. Syötiin blinejä, tungettiin pieneen prinsessakakkuun 24 valuttavaa kynttilää, joita en naurultani saanut kerralla puhallettua. Oli ihanaa.

♡ 20.30. Kaupan kautta kotiin, Masked Singerin finaali tulille, suihkuun ja pehkuihin. Kakku ei enää maistunut, mutta onneksi oli suklaata jota napostella.

Ja siinä mä olin. 24-vuotias minä. Oli hyvä päivä. <3

Haluan vielä liittää loppuun tekstin, jonka jaoin Instagramissa perjantaina, päivää ennen syntymäpäivääni:

"Aloin tätä kuvatekstiä varten miettiä, mitä kaikkea jännittävää ja merkittävää 23-vuotiaana on mulle tapahtunut. En keksinyt oikein mitään.

Kulunut vuosi on ollut ihanan tasainen. On ollut kivoja töitä, graduaherrusta, oma koti, matkailua ympäri kotimaata. On ollut ystävyyttä ja rakkautta, hitaita aamuja ja leffailtoja, herkkuja, auringonpaistetta ja sadepisaroita.

Eipä sen maailman tarvitse ihan joka vuosi mullistua. Ja sen kyllä tiedän jo varmaksi, että 24-vuotiaana tulee vastaan jos jonkinmoista uutta ja jännittävää."

Seuraavalle vuodelle onkin näillä näkymin luvassa kaikenmoista: harjoittelu ulkomailla, valmistuminen, muutto ja sellaisen oikean aikuiselämän aloittaminen. Vielä ei ole kuitenkaan ihan noiden asioiden aika. Kahdeskymmenesviides ikävuoteni on alkanut hyvin arkisesti: olen pakertanut opintojen parissa, olen traumatisoitunut suuhygienistin käynnillä ja juossut salilla kymmenen minuuttia putkeen. Eli kappas, aika isoja pieniä asioita kuitenkin. Sellaista monisävyistä harmaata, hahah.

Hyvää synttäriä minä!


Liity lukijaksi tästä!

tiistai 16. marraskuuta 2021

Blogi 9 vuotta! | Kaikkien aikojen luetuimmat postaukset

Loppuvuoden todellinen juhlaputki lähti käyntiin lauantaina, kun mun pienen blogini perustamisesta tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta! Ihan hullua ajatella, että tänne on tallennettuna mun ajatuksia ja höpötyksiä yhdeksän kokonaisen vuoden ajalta. Kun aloitin, olin pelkkä lapsi, vielä 14-vuotias ysiluokkalainen, joka teki ahkerasti musiikkia ja halusi jakaa sitä koko maailmalle. Nyt mä olen pian 24-vuotias yliopisto-opintojani päättävä nuori aikuinen, joka edelleen tekee musiikkia, mutta jonka somesisältö keskittyy aivan muihin juttuihin. 

Blogin kautta olen kehittänyt omaa ilmaisuani, toteuttanut luovuuttani ja saanut omaa ääntäni kuuluviin. Ja vaikka mun blogi on edelleen hyvin pieni, kuten myös muut somekanavani, on mulle muodostunut ihana yhteisö, olen päässyt tutustumaan ja keskustelemaan monien ihanien ihmisten kanssa ja samalla saanut yksittäisten postausten myötä ihan mieletöntä näkyvyyttä. Blogisynttäreiden kunniaksi ajattelin kerrata tässä, mistä on ollut kyse blogini kaikkien aikojen luetuimmissa postauksissa. Tässä siis blogin kymmenen luetuinta postausta!

10. Kannetaan kauneuttamme ylpeydellä ensi vuonnakin (julkaistu 30.12.2017)

Vuosi 2017 oli monien suurten postausten vuosi (jotka ovat mukana myöhemmin tällä listalla), ja tuolloin todella aloin ehkä tiedostamattani luoda suuntaa kehopositiivisuusteemojen ympärille. Vuoden lopun lähestyessä jäin selaamaan noita vanhoja postauksia ja lukemaan kaikkia niitä kymmeniä ihania kommentteja, joita olitte mun postauksiin jättäneet. Tämä postaus oli kiitos jokaiselle, joka oli ollut mun matkassa noita tekstejä lukemassa ja kommentoimassa, ja muistutus siitä, että me ollaan hyviä ja upeita juuri näin, näytetään me miltä tahansa. Tämä postaus ei vanhene koskaan, ja olen todella ylpeä, että se on tällä listalla ♥

9. Voi menkat! (julkaistu 10.4.2015)

Mun ensimmäinen menkka-avautumispostaus! Tätä kirjoittaessani olin 17-vuotias, ja vuosikausia kärsinyt kamalista kuukautisista. Pitkän suunnittelun jälkeen päädyin avaamaan blogin tuon kaiken. Ja siis edelleen jokaisten pahojen menkkojen iskiessä tekisi mieli kirjoittaa samanlainen postaus uudestaan ja uudestaan. Vuonna 2019 julkaisinkin päivitetyn version Totuus menkoista. Nykyään onneksi menkat eivät ole yhtään niin pahat kuin nuorena teininä, mutta ajoittain edelleen nekin osaavat yllättää.

8. Antaa rintojen roikkua vaan (julkaistu 1.7.2018)

Mun free the nipple -postaus! Ei tämäkään siis mihinkään isompaan trendiin varsinaisesti liittynyt, teki mieli vaan avautua. Enää tämä postaus ei mun kohdalla toimi, mun rintamus on kasvanut muun kropan ohella sen verran paljon massaa, että rintsikatta olo on vähintäänkin epämukavaa, ellei kivuliasta. Pääsanoma pysyy silti samana, rintsikoiden käyttö lähtee susta itsestäsi, ei muiden odotuksista tai "säännöistä". Toisaalta musta tuntuu, että nykyään rintsikattomuus on niin tavallista, että koko aihe on jo vähän vanhentunut. Vai onko?

7. 24 uutta talvista puuhaa & arvonta | Pannarikalenteri 2017 luukku 1 (julkaistu 1.12.2017)

Tämän vuoden 2017 blogijoulukalenterin ensimmäisen luukun suosiota voisi luulla selittävän otsikossa oleva maininta arvonnasta. Mutta siinä missä suurin osa tämän listan postauksista on saanut yhden ison kävijäpiikin julkaisunsa aikaan, on tämä kerännyt tasaisesti joka talvi aivan yhtä ison piikin. Eli ehkä ihmiset vaan kaipaavat puuhavinkkejä talveen ja joulunodotukseen? Onneksi tässä on ihan hyviä vinkkejä, ja jos lisää kaipaat, listasin ensimmäiset 24 vinkkiä jo vuonna 2016!.

6. Mitä tarkoittaa ortodoksisuus? (julkaistu 2.9.2016)

Tahdoin aikoinaan kirjoittaa postauksen ortodoksisuuteen liittyen, ja ennen kaikkea vastata kaikkiin niihin kysymyksiin, joita itse kuulen kertoessani olevani ortodoksi. Kysymyksiä kysyin paitsi täällä blogissa, myös Demi.fi-palstalla (voi niitä aikoja), ja vastaukset ovat osin mun omia kokemuksia, osittain netistä poimittuja ja osittain myös tutulta papilta, sillä halusin jakaa ihmisille mahdollisimman pätevää tietoa. Sain seurakunnasta tosi paljon kiitosta tästä postauksesta ja sitä kautta tekstiä myös jaettiin melko paljon, mikä varmasti osittain selittää postauksen suhteellisen korkeat näyttökerrat. Olen tästä postauksesta tosi iloinen, ja musta on ihana päästä kertomaan ortodoksisuudesta muille, joille aihe saattaa olla hyvinkin vieras.

5. Itsestäänselvä (julkaistu 1.1.2015)

Tämä oli varmaankin mun ensimmäinen itselleni isompi ja henkilökohtaisempi pohdiskeleva postaus, jossa avasin ajatuksiani alkoholista ja siitä, miksi en juo. Näin melkein seitsemän vuotta myöhemmin (sos) on edelleen hätkähdyttävä ajatella, että jo tuolloin olin jo täysin tottunut ja kyllästynyt selittelemään omaa juomattomuuttani ja kuuntelemaan muiden ihmettelyjä, vaikka olin itse vielä alaikäinen, juuri 17 vuotta täyttänyt lapsi. Tästäkin aiheesta on sittemmin tullut kirjoitettua enemmänkin, kuten myöhemmin tälläkin listalla näkyy.

Neljän kärkipostauksen näyttökerrat liikkuvat (mulle täysin poikkeuksellisissa) viisinumeroisissa luvuissa, ja niistä jokainen on saanut erityistä näkyvyyttä jossain isommassa kanavassa.

4. Viisitoista ja puoli neliötä kotia (julkaistu 23.3.2018)

Mun ekan kodin esittelypostaus! Tuolloin olin asunut puolisen vuotta omillani pikkuisessa viidentoista ja puolen neliön yksiössäni, ja viihdyin tosi hyvin. Tämän postauksen näyttökerrat ovat tulleet Facebookin Naistenhuone-ryhmästä. Olin laittanut aina välillä kuviani asunnostani pienten asuntojen ketjuihin, ja aina joku ihmetteli, miten voin asua 15,5 neliön kämpässä ja miten se käytännössä toimii. Tämän vuoksi kun sain kämppäpostauksen julkaistua, linkkasin sen röyhkeästi Naistenhuoneelle vastineeksi noille kaikille aiemmille keskusteluille. Vähän nauratti, kun joku valitti kommenteissa, kuinka postauksessa on kuvia pelkästä makuu/olohuoneesta, kun eipä tuollaisessa minikodissa juuri muita huoneita olekaan. Ja vaikka nykyään asun onnellisessi kymmenen lisäneliön kanssa, oli mulla tuossa vanhassa kodissa ehkä jopa kodikkaampi olo, kun sisustus oli valmiimman oloinen mitä olen nykyiseen jaksanut tehdä.

3. Minä ja kaikki virheeni (julkaistu 25.6.2017)

Tämä spontaani postaus, jossa listasin kehoni "epäkohtia" paisui ihan järjettömiin mittakaavoihin, kun heräsin yhtenä aamuna Iltalehden haastattelupyyntöön. Annoin sitten Lontoosta käsin puhelinhaastattelun Iltalehden toimittajalle, ja jutun tultua ulos luonnollisesti väkeä saapui reilusti mun blogiini. Joku jakoi tämän Iltalehden artikkelin myös Naistenhuoneelle, jossa aiheesta käytiin kovasti keskustelua. Tuolloin sain myös ensimaistiaisen iltapäivälehtien rakentavaan lukijapalautteeseen, kun selailin uutisen Facebook-kommentteja. Siellä keski-ikäiset miehet kommentoivat mun ulkonäköä, todistelivat kuinka selvästi feikkaan ja tekivät parannusehdotuksia, kuinka saisin ulkonäköni miellyttämään enemmän vastakkaista sukupuolta, tiedätte kyllä nämä tyypit. On kyllä ollut aikamoinen ympyrä sulkeutuu -hetki, kun kolme vuotta tästä postauksesta olin itse Iltalehdellä toimittajan asemassa.

2. Miksi on outoa olla juomatta? (julkaistu 26. maaliskuuta 2018)

Tämä oli mun toinen kannanotto alkoholikulttuuriin ja omaan juomattomuuteen. Tämäkin postaus sai jättimäisen liikenteensä Naistenhuoneen kautta, mutta ei mun itseni välityksellä! Oli nimittäin aikamoinen hämmennys, kun yhtenä päivänä selailin (luennolla) Facebookia, ja oma naama tulee vastaan Naistenhuoneella. Joku oli siis lukenut mun postauksen ja jakanut sen ryhmässä keskustelunaloituksena. Tuokin hetki lämmitti kyllä ihan todella paljon sydäntä, kun sai taas huomata, että joku oikeasti lukee mun kirjoituksia ja vielä ajattelee, että puhun jotenkin asiaa.

1. Tältä näyttää L-koon nainen (julkaistu 14.1.2017)

Tämä postaus sai inspiraationsa Äitylit-ryhmästä, ja se sai myös näyttökertansa Äityleistä. Tuolloin mun pienikokoisen ja naiivin minäni mieltä järkytti huomata, että L-kokoon pukeutuvat ovat ihan normaalikokoisia, hoikkia ihmisiä, eivätkä isoja ja selvästi ylipainoisia kuten olin aiemmin kuvitellut. Ja tätä samaa asiaa hämmästelen säännöllisesti edelleen, kun olen mennyt siitä, että kaupoista ei löydy tarpeeksi pieniä vaatteita, siihen, ettei kaupoista löydy tarpeeksi suuria vaatteita. Se, että yksi ihminen on saanut kärsiä kummastakin ääripäästä olematta koskaan vaarallisen hoikka tai myöskään selkeästi ylipainoinen on todella hälyttävä merkki siitä, miten suppeat kokovalikoimat tavallisilla vaatekaupoilla on ja miten suuri osa ihmisistä jää niiden asettamien rajojen ulkopuolelle.

Tästä listasta huomaa hyvin, että blogit, varsinkin tällaiset meikäläisen kaltaiset pikkublogit elivät kulta-aikaansa vuonna 2017, silloin näyttökerrat olivat korkeita ja vuorovaikutus aktiivista. Tuolloin vuonna 2017 meillä oli parikin bloggaajaryhmää Whatsappissa, ja niissä aktiivisesti jaettiin postauksiamme, keskusteltiin blogiaiheista ja annettiin toisillemme palautetta. Musta tuntuu, että kaikki muut ovat tainneet jo lopettaa bloginsa tai ainakin jääneet tauolle, ja muutenkin someverkostoituminen on nykyään Instagramin puolella. Itsekin olen jo vuosia säännöllisesti kriiseillyt blogin kanssa ja panostan omassa sisällöntuotannossani aina enemmän Instagramia. Mutta vaikka vuosien takainen päivittäinen tai lähes päivittäinen postaustahti ei enää olisi millään lailla realistista, aion kyllä pitää blogista vielä visusti kiinni. Ja vuoden päästähän meillä on 10-vuotissynttärit juhlittavana, ihan hullua!

Vaikka virallinen syntymäpäivä blogilla oli lauantaina, ajattelin, että tällä viikolla voisin vielä jatkaa teemaan sopivaa sisältöä Instagramin puolella. Voisin vaikka stoorien puolella linkkailla mun kaikkien aikojen lempparipostauksia, kun tässä nyt tuli luetuimmat koottua läpi (ja nyt kun linkkitarran ansiosta mäkin pääsen jakamaan Instassa suoria linkkejä!). 

Paljon onnea kolmosluokkalaiselle, yhdeksänvuotiaalle Pannariblogille! ♥


Aiemmat syntymäpäiväpostaukset:

8-vuotispostaus: Mitä blogi on antanut minulle

6-vuotispostaus: Blogi numeroina

5-vuotispostaus: Blogin tarina


Liity lukijaksi tästä!

perjantai 12. marraskuuta 2021

Lähtö pelottaa

Kaksi kuukautta lähtöön, ja mun fiilikset on sekavat.

Toki olen hyvin innoissani ja luottavaisin mielin lähdössä. Suunnittelen yhteisiä reissuja ja kokemuksia läheisten kanssa Ranskassa, mielikuvailen elämää kodissani, pohdin harjoituksia luennoille ja kertaan ranskan sanastoa mielessäni. Olen haaveillut tästä vuosikausia, ja on ihan käsittämätöntä, että tämä oikeasti on nyt tapahtumassa.

Mutta kyllä mua oikeasti jännittää ihan sikana. Mua jännittää, miten pärjään arjessa ranskalla. Mua jännittää itsenäinen elämä vieraassa paikassa. Yritän mielessäni varautua kaikennäköisiin kauhuskenaarioihin: Entä jos mun puhelin tai tietokone hajoaa kohteessa? Entä jos sairastun pahasti tai hammas lohkeaa? Entä jos Airbnb:n majoittaja osoittautuukin kammottavaksi? Mä olen todella taitava jossittelija, hyvässä ja pahassa.

Okei, ei mua oikeastaan nuo edellä olevat asiat juuri niin edes jännitä. Mua jännittää ja pelottaa se, että olen ihan yksin. Mua jännittää olla neljä kuukautta kaukana erossa mun läheisistä ja tutusta ympäristöstä. Mua jännittää, etten löydä itselleni kavereita vaan päädyn hengailemaan kaikki päivät vain itsekseni, siis silloin kun en ole töissä. Mulle tulee varmasti ihan kauhea ikävä äitiä, jonka kanssa ei voikaan sopia spontaaneja lounastreffejä. Ja mua kerrassaan kauhistuttaa neljän kuukauden kaukosuhde.

Tätä puolta en juuri ole osannut edes ajatella. On ollut niin helppo keskittyä kaikkeen konkreettiseen: sisustamiseen (tai "sisustamiseen", ei mulla juuri sisustettavaa ole), ranskalaiseen ruokavalioon, turistikohteisiin ja shoppailuun. Kaikkeen selkeään ja konkreettiseen ja ihanaan. Mutta välillä sitä tulee mietittyä, miten perseestä on olla toisesta erossa niin pitkä aika, kun jo yhden päivän jälkeen tuntuu tulevan ikävä.

(ja tietenkin kun tätä kirjoittaessa jo valmiiksi mieli on hieman maassa, pudotan jogurtin maahan ja nälkäinen minä pääsee pyyhkimään iltapalansa rippeitä lattialta.)

Mä olen muutenkin sellainen ihminen, että tykkään suunnitella ja haluan tietää. Tuntematon pelottaa. Ja juuri sen takia mun on niin helppo jänistää. Kun kesällä 2017 lähdin au pairiksi Lontooseen, ostin lentoliput ja kerroin tulevasta seikkailusta blogissa vasta muutama päivä ennen lähtöä. Siihen asti olin mielessäni jättänyt itselleni varaa sille, että mitä jos ei sittenkään. Nyt mulla ei ole sitäkään vaihtoehtoa oikein enää turvana lohduttamassa, kun olen sijoittanut Ranskan-matkaan ja majoittumiseeni jo merkittävän rahasumman, jota en enää voi saada takaisin. Ja sitäkin mä mietin, teinkö oikean ratkaisun asumisen suhteen, kannattiko tehdä juuri näin kun olisi voinut päästä paljon halvemmalla. Vaikka tiedänkin, että tämä oli juuri hyvä näin, että varmasti viihdyn tilapäiskodissani ja etten varmastikaan siellä jää enää jossittelemaan, että olisiko pitänyt tehdä toisin. Siihen kaikkeen on nyt vaan niin helppo jäädä kiinni.

Isot elämänmuutokset eivät ole koskaan helppoja. Jos ne olisivat, ei niissä olisi mitään jännää ja ihmeellistä. Jos ei pelottaisi, olisi varmaan turha edes yrittää.

Ja jos kaikki jostain syystä osoittautuukin ihan kauheaksi, aina pääsee kotiin.

Kirjoitin tämän tekstin kaksi ja puoli viikkoa sitten. Tässä välissä en ole tehnyt matkan suhteen mitään käytännön järjestelyjä, ja ison alkurepäisyn jälkeen on koko reissu ehtinyt jo lähes unohtua. Tänään kuitenkin ostin lentoliput tammikuulle! 52 päivää.

Liity lukijaksi tästä!