Tuplarokotettu: hoitajan sanat hämmensivät

Sain viikko sitten mun toisen koronarokotteeni. Kokemus oli superhelppo ja nopea. Siinä missä kesäkuussa ekaa rokotetta ottaessani osuin pahimpaan ruuhka-aikaan, ja helteessä odottelu nälkäisenä ja menkkaisena hieman vaikuttivat olotilaan, ei tällä kertaa muita ihmisiä ollut juuri ollenkaan, ja olin jo odotustilassa istuskelemassa, kun mun virallinen aika olisi vasta ollut. Myös jälkioireissa selvisin ainakin lähes yhtä helpolla, käsi oli astetta kipeämpi ja pistokohta turposi hieman.

Rokotuksen tehtyään hoitaja alkoi kertoa mulle asioita, joita tuplarokottautuminen mulle nyt soisi. Kärkeen hän totesi, että nyt saan matkustaa, ja mikäli jonkun mallin koronapassi astuisi voimaan, pääsisin osallistumaan tapahtumiin, vierailemaan museoissa ja elää elämää vapaasti.

Hoitajan sanat jäivät mua mietityttämään. Pohjustan nyt sillä, että mulla on täysi luotto terveydenhuollon ammattilaisiin ja tutkijoihin, eikä mulla ole mitään sellaista tietoa, jolla voisin kiistää tai kyseenalaistaa heidän osaamistaan ja ammattitaitoaan.

Mä en vain tiedä, olenko itse valmis. Mua rehellisesti sanottuna kauhistuttaa ajatus normaaliin arkeen paluusta. Ajatus täysistä keikka-areenoista, maskittomista ruuhkabusseista, ulkomaan matkailusta. On se hassua, miten niin moni ennen aivan normaali asia, kuten halit ja yhteiset vesipullot ja ehtoollislusikat, tuntuu nyt niin kaukaiselta ja kummalliselta.

Joka tapauksessa musta on ihanaa, että mäkin olen nyt saanut mahdollisuuden rokottautua, että pitkän odotuksen jälkeen mäkin olen nyt tässä. Mulla on turvallisempi ja varmempi olo, itseni ja muiden puolesta. Tätä kaikkea on vaan ollut niin kauan, että paluu normaaliin, mitä se ikinä tarkoittaakaankin, vaatii jälleen hieman sopeutumista.

Mitkä ovat teidän fiilikset kaikesta tällä hetkellä?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Vika eka koulupäivä

Eilen mulla oli syksyn ensimmäinen koulupäivä. Samalla se oli mulle ehkä elämän viimeinen ensimmäinen koulupäivä. Mulla alkoi viides vuosi yliopistossa, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ensi keväänä valmistun filosofian maisteriksi ja mun seitsemäntoista vuoden koulutaival on ohi.

Ajatuksenahan tämä on aivan käsittämätön. Seitsemäntoista vuotta on pitkä aika. Melkein koko elämä. En mä oikeasti tiedä muuta kuin koulun ja opiskelun, lukuvuodet ja loma-ajat, oppitunnit ja kokeet ja stressin ja pänttäyksen. Toki viimeisen viiden vuoden aikana etenkin on tullut tehtyä paljon myös töitä. Mutta vain sivussa. Olenhan päätoiminen opiskelija.

Tuntuu tosi kummalliselta, että vuoden päästä tätä arkea ei enää olisi. Sillä vaikka opiskelu on turhauttavaa ja stressaavaa ja raskasta, tämä on kuitenkin juuri mulle sopivaa arkea. Saa tehdä hommia omaan tahtiin ja omalla tavalla, saa suunnitella arkensa itselle sopivaksi. Saa nukkua pitkään ja tehdä ex tempore -reissuja. Saa aina huokaista helpotuksesta yhden palautuksen tehtyä, ja taas kriiseillä seuraavaa.

Opiskelu tarjoaa ihan erilaista vapautta kuin työelämä. Ja vapaus on juuri se mun juttu. Yliopistoaika on ollut mulle niin paljon mielekkäämpää ja helpompaa kuin esimerkiksi lukio juuri vapauden (ja niiden riittävien yöunien) ansiosta. Ja vaikka töistä tykkäänkin, on nämä kaksi viime kesää kokopäivätöissä olleet rankkoja, kun aikaa muulle ei juuri tunnu olevan. Olen mä tässä viime päivinä leikilläni pyöritellyt jo ajatusta esimerkiksi yrittäjyydestä, mutta siinä saisi lomailla vielä entistä vähemmän, haha!

Niin, opiskelu on oikeastaan kaikki mitä tiedän. Tuntuu, että opiskelun jälkeen vuoroon tulee karu aikuisuus. Kalliit hinnat ilman opiskelijaetuja ja -alennuksia, aikuisten vastuut ja velvollisuudet, arki ja niukat loma-ajat. Huomaatteko, miten nautin pitkistä lomista ja lukuisista (ainakin teoreettisista) vapaapäivistä?

Toki mistä sitä tietää. Suuri osa mun tuttavista on palannut uudestaan koulun penkille. Suurella osalla opiskelututuista on aiempi koulutus tai työuraa jo alla. Ehkä mäkin vielä siis palaan. Se tuntuu ajatuksenakin lohdulliselta. Tuntuisi liian isolta ajatella tätä kokonaan lopullisena. Ja mistä sitäkään tietää, että oikeasti onnistun vuoden päästä valmistumaan. Elämä saattaa heittää eteen vielä ihan mitä tahansa (ja vähintäänkin Helsingin yliopiston aikataulut herättävät suurta epäluottamusta).

Tällä hetkellä on hyvä tässä. Tutussa opiskelija-arjessa, jonka raadollisuus ei ihan vielä ole päässyt sulattamaan hermoja (kun en vielä ole mitään oikeasti ehtinyt tehdä). Tästä lähtee taas to do -listat ja aikatauluttaminen, ja ankara gradutaisto. Kohta mä taas valitan, miten on kiire eikä osaa eikä jaksa, mutta sen aika ei onneksi ole ihan vielä.

Mulla oli muuten tänään mun ensimmäinen lähiluento sitten helmikuun 2020, ja pakko sanoa, että oon ihan iloinen, että jatkossa taas etäillään! Toki on turvallista ja mukavaa olla ruudun takana piilossa, mutta etäluennot kotona tarjoavat taas niin paljon sitä mun toitottamaa vapautta. Heti tuli tänään kriisi, miten iski nälkä juuri luennolle lähtiessä, etäillessä olisin voinut vain heittää ruokaa mikroon ja syödä luennon aikana. Oon myös niin kova säheltäjä ja tykkään puuhailla kaikkea muuta samalla, ja luokassa pitää kuitenkin koko ajan varoa häiritsemästä muita. Hassulta toki tuntuu, jos koko loppuopiskeluaika olisi vain etää, eikä sitä fyysistä yliopistokokemusta enää saisi, mutta rehellisesti mä kyllä oikeasti tykkään tästäkin.

Muita opiskelijoita siellä, mitkä ovat teidän fiilikset?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Kesälomareissu Turkuun + kuvapäiväkirja

Mulla alkoi kesäloma (eli päättyi kesätyöt) reilu viikko sitten, ja lomailen nyt kaksi viikkoa ennen opintojen alkamista. Pienen loman kunniaksi tahdottiin tehdä pieni matka. Koska ulkomaille ei vieläkään pääse, päätettiin siis matkustaa kotimaassa. Varattiin siis majapaikka pariksi yöksi, ja viime viikon maanantaiaamuna ajettiin äidin kanssa Turkuun. 

Turku on meille molemmille kohtalaisen vieras kaupunki, joten oli kyllä semisti turistifiilis. Yövyttiin vaatimattomassa mutta oikein mukavassa bed and breakfastissa keskustan kupeessa, jonka pienistä jaetuista kylppäreistä tuli mulle ihan laivafiilis. Keskustori, tavallisesti avara mutta nyt suuren rempan keskellä, puolestaan muistutti mua Tukholmasta.

Otettiin matka suhteellisen rennosti. Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului lähinnä kävelyä, kiinalaista ruokaa ja kakkua. Pysähdyttiin kahville Gaggui-kahvilaan, ja oli niin suloinen paikka! Otin vadelmajuustokakun ja kaakaon, ja oli ihan supernamia.

Toisena päivänä me suunnattiin Naantalin vanhaan kaupunkiin. Kesäsesonki alkoi olla jo ohi, joten koko paikka oli ihan tyhjä. Silti koko paikka oli todella suloinen, ja sää ihan mahtava. Vietettiin hyvä hetki kirkkoa ihmettelemässä ja kierrellen hautuumaata, lounastettiin buffetissa ja pujoteltiin puutalojen keskellä. Illemmalla lähdettiin taas kävellen kaupungille, ja syötiin pizzaa joen rannalla, niin kuin moni teistä ehdottikin!

Keskiviikkona oli meidän toisen "isomman" kohteen vuoro. Kierreltiin Turun linnassa aamupäivä, tosin vain esilinnan puolella, kun ei enää jaksettu lähteä toista puolta kiertämään. Sitten olikin vuorossa ehkä yksi mun eniten odottamista kohteista, nimittäin Raision Ikea! Joo, ei ehkä normaalisti matkata lomareissulla Ikeaan. Mulla oli kuitenkin joka tapauksessa tarve Ikea-visiitille, me oltiin autolla liikenteessä ja meistä oli hauska käydä kurkistamassa meille kokonaan uusi ja vieras Ikea. Ei saatu lopulta mukaan, mitä tultiin hakemaan, mutta luonnollisesti pari ekstrajuttua löytyi.

Alun perin meidän oli tarkoitus keskiviikkona siirtyä seuraavaan, ennalta määräämättömään kohteeseen, mutta lopulta otettiin vielä yksi ekstrayö Turussa, josta ajettiin torstaina kotiin. Oltiin jo puolenpäivän aikaan kotona, ja Instaseuraajat ehkä huomasivatkin, että mä vietin sitten loppupäivän ahkerasti siivoillen ja järjestellen. Perjantaina päästiin sitten lopulta myöskin Vantaan Ikeaan, ja sain hommattua uuden hyllyn, jota edellisessä postauksessa jo esittelinkin.

On se kaikenlainen reissaaminen ja tietty arjen pakoilu vaan niin tarpeellista ja ihanaa ainakin mulle. Ensi viikonloppuna käydään taas pienellä reissulla loman lopun kunniaksi, ja vapaa opiskeluaikataulu mahdollistaa vielä yhden ekstrapyrähdyksen ensi viikolla. 

Ja jep, maanantaina mulla onkin syksyn ensimmäinen luento. Tänään mä ylitin itseni ja OIKEASTI edistin jälleen mun graduaineistoa. Pienikin rutistus tuntuu isolta tässä vaiheessa, ja ensi viikolla mun ei ainakaan tarvitse sanoa ohjaajalle, etten olisi saanut loman aikana mitään aikaiseksi, haha. Mutta vähän tässä alkaa kauhistuttaa tuleva syksy, tajusin nimittäin tässä yksi päivä että mulla on tosiaan kolme kuukautta aikaa käytännössä kirjoittaa gradu. Syksyn mittaan onkin sitten varmasti luvassa taas opiskelu- ja graduaiheista sisältöä niin täällä blogissa kuin Instankin puolella!

Ootko sä reissannut kesän aikana kotimaassa?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Muuttovlogi ー opiskelijamuutto minikodista toiseen + katsaus nykytilanteeseen

Pian tulee täyteen 13 kuukautta nykyisessä asunnossa eloa. Muutosta on siis jo reilu vuosi aikaa! Kuvasin muuton aikana vlogia, jonka editointi (tai ennen kaikkea itse asiassa siirto puhelimesta koneelle) luonnollisesti vei mulla hieman aikaa ja useamman yrityksen.

Nyt vlogi on kuitenkin julki! Mun vanha asunto oli tosiaan vaivaiset 15,5 neliötä suuri, joten uuden asunnon noin 27 neliötä tuntuivat kerrassaan valtaisilta. Toki vuoden asumisen jälkeen on täälläkin alkanut tila pikkuhiljaa tulla vastaan, mutta on tähän tottuneena hurjaa muistella, millaisia ratkaisuja elo todellisessa minikodissa todellisuudessa vaati. Muistin virkistykseksi pääset kurkkaamaan vanhan asunnon esittelyn täältä.

Ja sitten siihen muuttovlogiin, jei!

Jos videon upotus ei toimi, pääset katsomaan myös tästä linkistä.

Kesä on mulla ainakin ollut yhtä huitelemista. Olen ollut töissä, mökillä ja reissussa, ja tuntuu, että kotona olen käynyt vain pyörähtämässä. Mitään kodinhoidollisia asioita ei siis ole tullut tehtyä tippaakaan.

Nyt kun mulla viikko sitten alkoi loma (!!), alkoi siivous. Eikä vain siivous, vaan yleinen kodin ilmeen piristys ja päivitys. Tiedän, että mulla on edessä taas pitkät ja pimeät syys- ja talvikuukaudet, jotka vietän lähinnä neljän seinän sisässä. Viime talvena tähän alkoi nopeasti kyllästyä, joten nyt tahdon ja kaipaan jotain uutta.

Ennen kaikkea olenkin viime päivät järjestellyt ja yrittänyt luoda entistä tehokkaampia, mutta myös nätimpiä ratkaisuja. Suurin muutos tuli kylppäriin, jonne hommasin uuden hyllyn. Vanha hylly (joka näkyy vanhan asunnon esittelyvideolla) siirtyi siivouskaappiin, jossa kaikki oli aiemmin sekaisin yhdessä laatikossa.

Eteisen hyllyjen tavarat järjestin suuriin nätteihin laatikoihin, ja vähemmän viehättäville lautapeleille tein samalla tilaa kaapin oven taakse. Kirjahyllyn järjestys muuttui vähän rauhallisemmaksi, ja hommasin sen ylle VIHDOINKIN kauan haaveilemani ensimmäisen huonekasvini. Olen niin pitkään haaveillut valuvasta köynnöskasvista juuri tuolle paikalle, joten toivotaan, että onnistun nyt pitämään tämän yksilön hengissä edes hetken verran. Nimiehdotuksia saa hänelle antaa, haha!

Rakastan myös mun uusia vihreitä lakanoita. Koska ajatelkaa, vihreä on vallannut mun sisustuksen ja vaatekaapin ja Insta-feedinkin, mutta nyt vasta sain vihreät lakanat! Nämä ovat niin kauniit, ja sointuvat tänne niin hyvin. 

Olen myös rakastunut noihin vaaleisiin säilytyslaatikoihin, jotka ostin Clasulta. Ne ovat nyt ehkä yksi mun lempiasioita mun kodissa, haha!

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Olen ehkä hieman hullu, mutta...

...olen jo todella alkanut odottaa syksyä.

Ei, en ikävöi kylmää enkä pimeyttä. Uusi synkkä talvi niin pian edellisen jälkeen ahdistaa suunnattomasti jo ajatuksena vielä kesäisen auringonpaisteen kesällä.

Ihan ensimmäisenä odotan mun töiden päättymistä ja sunnuntaina alkavaa kahden viikon kesälomaa. Mä olen ehtinyt viime vuosina lomailla ihan liian minimaalisesti, ja jokainen pieni breikki otetaan tässä vaiheessa suurella ilolla vastaan. Luvassa on pari pientä kotimaan pyrähdystä, mutta sen lisäksi varmaankin lähinnä rentoa oloa, siivoamista, ehkä vähän opintojen kirimistä ja pientä mökkeilyä.

Samalla odotan kuitenkin myös arjen alkamista. Sen oikean arjen, sen mihin olen tottunut. Kesän kokopäivätyö on mulle ihan kauhean raskasta, ja tuntuu että kotona vaan pyörähtää nukkumassa, eikä esimerkiksi siivoamiseen ja ruoanlaittoon ole aikaa ja energiaa. Musta on ihana päästä taas opiskelemaan kotoa käsin, luoda vapaasti omat rytmit ja itselle sopiva arki. Ihan varmasti tämäkin hohto karisee hyvin äkkiä, mutta silti. Nyt jo haikeasti ajattelen, että edessä on näillä näkymin mun VIIMEINEN opiskeluvuosi, ennen kuin pitäisi oikeasti aloittaa työelämä niin kuin oikeat aikuiset. En ehkä halua vielä päästää tästä irti.

Odotan muutenkin kaikkia ihania rutiineja, jotka viime syksynä itselleni muodostin. En tänä syksynä aio juuri tehdä töitä. Odotan siis vapaita viikonloppuja, lauantai-iltojen televisio-ohjelmia (looking at you, Masked Singer Suomi), päivittäisiä ja viikottaisia to do -listoja ja selkeää rakennetta arkeen.

Odotan sienireissuja (vaikka viimevuotisenkin sadon loput odottaa vielä pakkasessa), sukkatalkoita ja puikot käsissä vietettyjä luentoja, paluuta kirjojen pariin (en ole tainnut avata tällä hetkellä kesken olevaa kirjaa sitten juhannuksen). Kotona yksin pidettäviä kuvaustuokioita, kun inspiraatio iskee ja sisältöä on tuotettava. Ahkempaa ja tasaisempaa sisällöntuotantoa! Äärimmäisen rauhallista joululomaa, leffamaratoneja, uutta kevättä ja kesää.

Okei nyt mentiin ehkä vähän liian pitkälle, mutta sellaista se mun kanssa tuppaa ehkä vähän olemaan, heh. En tosiaan ole valmis ainaiseen pimeyteen ja koko päivän päällä paistavaan kattolamppuun, paukkupakkasiin ja kerrospukeutumiseen oman kodinkin sisällä, Talvitakkiin, joka aina hinkkaa leuan kohdalta ja maskeihin, joihin hengitys aina höyrystyy ja koko naama kastuu. Ja tietenkin siihen loputtoman tuntuiseen opiskelustressiin ja työn paljouteen, joka lopulta johtaa tuntien kännykän selailuun ja päänsärkyyn. Mutta ei keskitytä niihin.

Ehkä pointti on se, että juuri nyt en jaksa liikaa surea ajan kulumista, vaan elän juuri tässä hetkessä ja yritän keskittyä kaikkeen ihanaan, mikä on tulossa. Ja se, että pitäisi keksiä ehkä vielä kliseisempi tapa ilmaista tuo edellinen.

Onneksi vielä on hetki kesää jäljellä, sanoivat muut mitä vaan.

Millä mielin sä odotat syksyä? ❤

Heihei hiukset: ensifiilikset lyhyellä tukalla

Neljä viikkoa sitten maanantaina tein ehkä dramaattisimman muutoksen mun hiuksiin ikinä. Mä leikkasin ne. Lyhyiksi.

Ehdin jo varmaan kahden vuoden aikana suunnitella isompaa hiustenleikkausta. Mun ikuinen värjäyskierre alkoi olla toivotonta, eikä puhkikulutettuun ja alun perin raidoitettuun epätasaiseen tukkaan mikään enää oikein tehonnut. Päätin kasvattaa oman värin ja leikata sitten, kun omaa väriä olisi siihen tarpeeksi.

Heinäkuussa oli ystävän häät ja kaasoilua, jonka kätevästi asetin itselleni takarajaksi hiusmuutokselle. Niinpä mä hääviikolla marssin kampaajalle, valmiina elämäni muutokseen. Ja hei, oli muuten nopein kampaajakäynti ikinä! Olen tottunut istumaan kampaajalla tuntikausia vaalentamassa ja värjäämässä ja sävyttämässä. Nyt kun ei tehty muuta kun pestiin ja leikattiin ja kuivattiin, olin ulkona neljässäkymmenessä minuutissa!

Ja se lopputulos? Ei ollutkaan ihan niin lyhyt kuin pelkäsin! Vähän jätettiin latvoihin vielä vanhaa värjättyä, mutta se ei onneksi näytä yhtään pahalta, kun tämä mun viimeksi värjätty kupariin hennosti taittava sointuu hyvin omaan väriin. Toisaalta nyt kun latvat ovat vielä vaaleammat, en ole yhtään osannut sisäistää ja hahmottaa, että mun tukka on kuitenkin melkein kokonaan omaa väriä tässä vaiheessa.

Hiuksissa on edelleen pitkän tukan fiilistä. Nämä saa hartioiden taakse tai vaikka korkealle ponnarille! Se on kyllä ollut ehdoton pelastus varsinkin kesän kovimmilla helteillä, että sai hiukset kokonaan pois niskasta ylös nukkuessa. 

Eikä mun ole tarvinnut täysin menettää mun pitkän tukan identiteettiä, vaikka selän kautta kädellä saakin aika ylös hapuilla, että osuu hiuskarvoihin. 

Silti on tämä vaan niin paljon helpompaa. Peseminen on kyllä ainakin melkein yhtä työlästä ja kuivuminen yhtä hidasta. Mutta mun suurin yllätys ja järkytys, jota en yhtään osannut odottaa, on se, että nämä eivät mene takkuun! Pahasti ainakaan. Pitkät blondatut hiukset olivat aina ihan sekaisin, jos niitä piti auki. Nyt saatan aamulla nousta sängystä hiuksilla, joilla saattaisi jopa lähteä sellaisenaan ulos. Pahimmatkin sotkut selviävät ihan vaan parilla harjan vedolla. Lisäksi mun pesuväli on ihan puolivahingossa pidentynyt kahdesta päivästä kolmeen tai jopa neljään, kun ei tämä tunnu niin vaativasti kaipaavan yhtä aktiivista pesua näyttääkseen siistiltä.

Mutta ennen kaikkea mä todella tykkään siltä, miltä tämä pituus näyttää. Lyhyempi malli tuntuu vaan jotenkin ryhdikkäämmältä ja siistimmältä, kun pitempi vaan oli. Mulle tulee välillä ihan sellainen illuusio, että olisin yhtäkkiä cool tällaisella coolin mittaisella tukalla.

Kampaajaa seuraavana päivänä kävin ostamassa Glitteristä vihreän hiuspannan, jota olen käyttänyt ihan superpaljon. Ennen en ole pystynyt käyttämään pantoja ollenkaan, mutta nyt kerrankin löytyi sellainen, josta ei tule päänsärkyä ja joka oikeasti näyttää kivalta! Ja nimenomaan tykkään erityisesti tästä pantatyylistä juuri lyhyemmillä hiuksilla. Niin ihana saada hiukset pois kasvoilta ilman ponnaria.

Seuraavan kerran ajattelin suunnata kampaajalle jo syksyllä tai alkutalvesta, josko pääsisin eroon lopuistakin väreistä. Sitten voitaisiin mennä vielä vähän lyhyemmäksi, apua! Tässä prosessissa on kyllä ehdottomasti auttanut paitsi vuosien henkinen valmistautuminen, myös se, että kertaalleen leikkasin jo enemmän pois, joten muutos ei tuntunut enää niin dramaattiselta. Syksyllä 2020 leikkasin alaselkään ulottuvat hiukset hieman ylle rinnan jääviksi. Siitä pituudesta jäätiin tällä kertaa ehkä vain reilu kymmenen senttiä. Fiilis on kuitenkin ihan eri!

Hauska muuten nähdä, minkälaiset hiukset mulla on vaikka viiden vuoden päästä, että tykästynkö todella lyhyempään malliin. Olen koko elämäni niin intensiivisesti aina vaan kasvattanut ja kasvattanut, että tuntuu ihan hassulta miettiä jotain muuta vaihtoehtoa ja jotain "mallin" ylläpitämistä! Katsotaan kuinka villiksi tästä hurjastunkaan, tekisikö esimerkiksi otsis vielä comebackin, hui!

Mikä on ollut suurin hiusmuutos, minkä sä olet tehnyt?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa