Kuukausi Lontoossa jäljellä

Tänään on tasan kuukausi siihen, että mun toinen harjoittelujakso ulkomailla, kolmas kerta ulkomailla asumista tulee päätökseensä ja mä matkustan takaisin kotiin. Aina sitä tuntuu ihmettelevän, miten nopeasti aika menee ja miten nytkin ollaan jo HELMIkuun lopussa, ja vaikka muakin se hämmästyttää, toisaalta tämä tuntuu tosi luonnolliselta.

Syksy Lontoossa oli mulle aika raskas. Olin juuri ehtinyt Ranska-kevään jälkeen sopeutua kotielämään, kun taas revin itseni tutusta ja turvallisesta, rakkaista ihmisistäni ja omasta elämästäni ja muutin kauas kaikesta tuosta. Samalla mulla ei kuitenkaan ollut samanlaista uutuudenviehätystä Lontoossa Ranskaan verrattuna, sillä Lontoo oli mulle todella tuttu kaupunki etukäteen ja olin täällä jo asunut kesällä 2017 au pairina. Kolmen viikon kotilomaa odotin enemmän kuin mitään, ja tammikuussa oli haikea lähteä takaisin Englantiin.

Alkuvuoden mulla on kuitenkin ollut todella seesteinen ja rauhallinen fiilis. Olen luonut omia rutiinejani ja nauttinut yksinolosta, seikkaillut Lontoossa, tutustunut uusiin tyyppeihin ja ottanut vastaan rakkaita kotoa. Ja yhtäkkiä yksi päivä tajusin, etten tällä hetkellä koe koti-ikävää ollenkaan.

Tietenkin mulla on ikävä kaikista läheisimpiä ihmisiä ja tiettyjä kotonaolon helppouksia. Mutta Helsinkiin ja omaan arkeen mulla ei ole hinkua. On jotenkin rauhoittavaa olla etäällä tavallisesta arjesta ja velvollisuuksista. Ulkomailla yksinään eläessä elämä on yksinkertaisempaa ja rauhallisempaa. Oma elämä on tauolla ja aikansa saa käyttää rennommin. Ja tietenkin olen todella innoissani neljän viikon päästä palaamassa kotiin ja siihen omaan elämään. Mutta mua ei myöskään haittaa ollenkaan, että sitä ennen mulla on vielä neljä viikkoa lontoilua.

Tätä kirjoittaessa itse asiassa tuo neljä viikkoa tuntuu jopa hurjan lyhyeltä. Siihen ehtii mahtua enää puolitoista viikkoa yksinäni kököttelyä ja ystävän vierailu, ennen kuin äiti tulee viimeiseksi pariksi viikoksi tänne mun kanssa valmistautumaan kotiinpaluuseen. Mulla on neljä viikkoa aikaa nähdä Lontoota ja luoda muistoja. Toisaalta oon ehtinytkin tehdä ihan hirveän paljon. Alun perin suunnitelmissa (tai haaveissa) oli toki matkustaa ympäri Britanniaa, liittyä kuoroon, tutustua paikallisiin tai ainakin löytää ne täydelliset mom jeansit. 

Sen sijaan olen elänyt rauhallista arkea, köröttänyt lukemattomia tunteja kerrosbussin yläetunurkassa, tehnyt töitä, nauttinut omasta rauhasta ja ystävien seurasta. Olen kasvattanut sometilejäni, liittynyt Tiktokiin, viettänyt todella paljon aikaa sovituskopeissa ja vielä (luvattoman paljon) enemmän puhelinta selaillen. Itse asiassa yksi mun haave Lontoo-talvelle olikin se, että ottaisin yksinäisestä vapaa-ajastani hyödyn irti ja panostaisin someeni. Ryhdyin tekemään kokovertailuvideoita ja sen Tiktok-tilin, ja nyt mulla on noissa yhteenlaskettuna jo yli 2000 seuraajaa! Toivon, että pystyn jatkamaan samaa hyvää meininkiä myös kotona, ainakin vauhti on hyvin päällä.

Ehkä loppuun voisin tiivistää, että vaikka syksyllä mietin monia kertoja, että oliko mun oikeasti mitään järkeä lähteä enää ulkomaille ja Lontooseen asumaan, voin nyt täysin sydämin sanoa, että OLI. Olen niin onnellinen, että mulla on nyt tämäkin kokemus takataskussa. Ja kuukauden päästä ehdin aloittaa loppuelämän kotona. Elämä on tällä hetkellä hyvä just näin. <3

Vuosi 2022

Ehdinpäs tammikuun aikana, ha! Viime vuodelta mulla jäi blogin vuosikatsaus kokonaan tekemättä, kun joulukuu oli täynnä gradukiireitä ja tammikuun alussa muutin Ranskaa, pitkä perinne unohtui siinä sivussa ja jäi lopulta kokonaan. Ja vaikka nytkin ollaan jo eletty kahdeksan prosenttia vuodesta 2023, palataan vielä edellisvuoden fiiliksiin. Sillä 2022 todella oli yksi elämäni suurimmista vuosista, täynnä suuria elämänmuutoksia ja aikuistumisen askeleita.

TAMMIKUU

Uudenvuoden juhlinnat jätin väliin, sillä halusin pysyä terveenä suurta lähtöäni varten. Tammikuun kolmantena päivänä suuntasin nokan kohti Caenia ja polkaisin käyntiin Ranska-kevääni. Tutustuin uuteen kotikaupunkiini, aloitin harjoittelun Caenin yliopistossa, tein kotia Airbnb-kämppään ja hämmästelin kevätkelejä. Päivittelin aktiivisesti Instagramia, katsoin paljon Gilmoren tyttöjä, luin Agatha Christietä ja aloitin viimeiset yliopistokurssini. Viime päivinä olen hämmästellyt sitä, että Ranskaan-lähdöstä alkaa oikeasti olla vuosi, ja ensimmäistä kertaa tuota kevättä tulee jopa ikävä. Tein yhden päiväreissun Mont St. Michelin luostarisaarelle (jonka upeat maisemat olivat sankan sumun peitossa) ja yksi viikonloppu vietettiin äidin kanssa parin tunnin junamatkan päässä Pariisissa.

HELMIKUU

Mulla oli läheisiä kylässä lähes koko helmikuun. Vietin kevätlomaa ja yksi viikonloppu käytettiin Normandian alueen kiertämiseen vuokra-autolla – yksi parhaista ja erityisimmistä reissuista mitä olen kokenut. Nähtiin monta kirkkoa, sotamuseota ja maihinnousurantaa. Tuuli tuuli ja sade kasteli (juuri tuolloin oli Englannissa iso myrsky joka tuntui kyllä Ranskankin rannikolla), mutta kokemus oli korvaamaton. Käytiin myös läheisessä Ikeassa, best! Kuun loppua kohden kelit alkoivat lämmetä, ja joinain päivänä tarkeni jopa ilman takkia.

MAALISKUU

Maaliskuu oli harjoitteluni ainoa kuukausi, jonka vietin käytännössä kokonaisuudessaan yksin Ranskassa. Kuun ekana päivänä palautin graduni ja voin kyllä sanoa, että tuntui varsin hyvältä saada iso työmaa vihdoin päätökseen ja taakseen, vaikka koulutöitä toki vielä muuten olikin jonkin verran jäljellä. Maaliskuussa alkoi olla jo satunnaisia t-paitakelejä ja nautin elämästä uuteen kotikaupunkiini tutustuen. Työt piti kiireisenä, aurinko paistoi ja elämä oli kivaa.

HUHTIKUU

Kuun vaihde oltiin Pariisissa, ja voitte vaan kuvitella mun reaktion, kun edellisten viikkojen liki-helteiden jälkeen herään aprillipäivänä lumisateeseen! Ei ollut sinä talvena satanut tuolla alueella aiemmin lunta eikä toki tuonkaan jälkeen, eli olihan tuokin kokemus. Ehkä ihmeellisintä oli myöntää itselleni, että vaikka kaikki aina hehkuttavat Pariisia, ei tuo kaupunki noiden kevään lyhyiden reissujen aikana saanut mun sydäntäni itselleen. Kun juna saapui rauhalliseen Caeniin, tuli mulle lämmin olo, kuin oisi kotiin palannut.

Huhtikuussa koitti myös odotettu ulkomaanmatka, kun hypättiin äidin kanssa laivaan ja seilattiin kanaalin yli Englantiin. Kertasin tuon menomatkan kaikki kommellukset tässä postauksessa, oli nimittäin todellakin yksi elämäni kauheimmista matkapäivistä, jolloin kaikki meni mönkään, olo oli huono ja stressitasot korkealla. Onneksi kuitenkin lopulta päästiin kohteeseen, vietettiin vajaa viikko Lontoossa ja yksi yö Portsmouthissa. Tässä vaiheessa tiesin myös jo viettäväni tulevan talven Lontoossa, joten käytiin tsekkaamassa myös mun nykyinen yliopisto!

Palattiin pääsiäiseksi Caeniin, nautittiin nyt jo todella kesäisestä pikkukaupungista ja tein viimeiset työhommat. Kuun lopussa pakkasin matkalaukkuni ja (jälleen pienten vastoinkäymisten saattelemana) matkustin vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen kotiin. Vaikka olin viihtynyt Ranskassa, oli koti-ikävä ja yksinäisyys ehtinyt kasvaa melko suureksi. Sujahdin elämään Helsingissä saman tien ja tuntui, kuin en olisi poissa ollutkaan. Näin ystäviä ja läheisiä. menin katsomaan Nightwishin Helsingin-konserttia, käytiin herkuttelemassa mun siskon uudessa ravintolassa heti avajaispäivänä ja juhlin kuun vaihteessa viimeistä opiskelijavappuani.

TOUKOKUU

Toukokuussa kalenteri oli töiden osalta vielä tyhjä, mutta mä pysyin kiireisenä ja nautin lomasta ja Suomessa olosta. Reissasin kotimaassa ja korkkasin mökkikesän, kävin elämäni ensimmäistä kertaa Lapissa (Rovaniemellä, se on Lappia!), juhlin äitienpäivää, katsoin Euroviisuja ja näin rakkaita läheisiä. Sivussa raavin haikein mielin kasaan myös viimeiset yliopisto-opintoni. Toukokuussa kevät kiiruhti Suomeenkin, elämä oli vapaata ja vaan ihan parasta. Kuvailtiin kirsikankukkia Marjon (@muronki) kanssa ja ostin uuden puhelimen.

KESÄKUU

Kesäkuussa alkoikin sitten kiireinen arki kokopäivätöiden myötä. Se myös tarkoitti sitä, että vähistä vapaista otettiin kaikki irti. Söin enemmän jätskiä kuin osaan laskea, juhlin ystävän valmistujaisia, vietin aikaa perheen ja ystävien kanssa ja kävin perinteisellä kaveriporukan mökkireissulla. Ai niin, ja leikkasin mun hiukset! Se oli kyllä hurjan iso muutos, kun hiukset olivat yhtäkkiä lyhyemmät kuin koskaan ja niiden käsittely muuttui täysin, mutta nopeasti ne ovat siitä taas kasvaneet. Näin Evanescencen Tampereella ja vietin juhannusiltaa Lintsillä käyskennellen. Tehtiin päiväreissu Tallinnaan ja sain lopulta loputin suoritusmerkinnät kirjattua ja VALMISTUIN. Käsittämätöntä. Kesäkuun lopussa myös irtisanoin vuokrasopimukseni ja aloin toden teolla valmistautua muuttoon (ainakin henkisesti).

HEINÄKUU

Valmistumisprosessi oli lopulta melko nopea: todistus saapui noudettavasti muistaakseni jo samalla viikolla virallisesta valmistumispäivästä. Kävin työn puolesta Tuskassa ja tein ehkä urani tähän asti merkityksellisimmän haastattelun Marko Hietalan kanssa. Junan ja auton kyydissä tuli vietettyä päivä jos toinenkin, juhlittiin monet juhlat ja naurettiin monet naurut. Sitä perinteistä kesää edelleen (ainakin mulla viime vuosien aikana): paljon töitä ja välissä paljon elämää. Muutto eteni pikkuhiljaa, kunnes loppukuusta rykäistiin edellinen asunto tyhjäksi ja toinen hyvin täyteen.

ELOKUU

Elokuu jatkui yhtä kiireisenä, ja vaikka olisin kuinka tahtonut vain jäädä kotiin järjestelemään paikkoja ja oikeasti laittamaan kotia, oli mulla lopulta koko kuun aikana muistaakseni yksi vapaapäivä ihan vain kotona olemiseen. Juhlittiin mun valmistujaisia, joista tuli vastoinkäymisistä huolimatta oikein ihanat juhlat. Nautin mökkielämästä ja viimeisistä kesähetkistä. Töissä oli säpinää Vesa-Matti Loirin kuoleman myötä. Päivä kerrallaan kotikin alkoi näyttää vähän enemmän kodilta. Kesän kiireiden ohella some jäi mulla lähes täysin sivuun päivittämisen osalta. Loppukuun kolmen yön mökkireissu kaikessa rauhassa tarjosi upean hengähdystauon ja pysähtymisen. 

SYYSKUU

Syyskuussa ehdin vihdoin antaa enemmän aikaa kodinlaitolle. Jatkoin töissä satunnaisilla vuoroilla, ja saatiinkin lisää säpinää, kun kuningatar Elisabet kuoli. Meillä oli myös ala-asteen luokkakokous, oli supermahtava nähdä tyyppejä, joiden kanssa nähtiin viimeksi lähes kymmenen vuotta sitten! Oltiin kaikki aika lailla (ylläri) kasvettu tässä välissä ja oli upea nähdä, mihin suuntiin elämä oli itse kunkin vienyt. 

Siivousta ja sisustusta motivoimaan aloimme suunnitella tupareita, jotka toistaiseksi ovat edelleen pitämättä, kun edellisenä päivänä sain "vihdoin" positiivisen koronatestituloksen. Samalla jouduin perumaan odotetun kaveritapaamisen ja parin yön Tallinnan-reissun ja sen sijaan makasin seitsemän päivää neljän seinän sisällä. Vaikka sairastaminen ja odotettujen menojen peruuntuminen ärsytti, kotoilu itsessään meni ihan mukavasti: mua sivistettiin kuuden Star Wars -elokuvan avulla, ja uudessa asunnossa kököttäminen oli astetta mukavampaa, kun pystyi vaihtelemaan sängyn ja sohvan väliä. Mun tauti oli onneksi melko helposti siedettävää laatua eikä sen kurjempi kuin tavallinen nuhakuume, mutta sitkeä yskä jäi vaivaamaan vielä pariksi viikoksi toipumisen jälkeenkin.

LOKAKUU

Kaikeksi onneksi ennätin toipua parahiksi KAUAN odotettua Kreikan-matkaa varten. Matka oli alun perin tarkoitus toteuttaa vappuna 2020, ja oltiin kaikki niin onnellisia, että päästiin vihdoin lähtemään. Teki todella hyvää olla pitkästä aikaa isolla porukalla reissussa ja nautittiin suuresti Kreetan helteistä.

Kreikasta paluun jälkeen ehdin olla kotona pari päivää, ennen kuin koitti muutto Lontooseen. Ja siinähän loppukuu sitten menikin. Tein pesää uuteen kotiini ja tutustuin uuteen työhöni. Muuten uuteen kaupunkiin sopeutuminen oli helppoa, sillä Lontoohan ei mulle todellisuudessa ollut uusi: asuin täällä kolme kuukautta vuonna 2017 ja olen lomaillut Lontoossa monesti sitä ennen ja sen jälkeen. Samanlaista uutuudenviehätystä ei siis tällä kertaa ollut kuin Ranskassa.

MARRASKUU

Marraskuussa mua tuli piristämään ensin ystävä, sitten äiti. Turisteiltiin ja shoppailtiin. Näin livenä sekä Evanescencen, Within Temptationin (ekaa kertaa!) ja Nightwishin. Tehtiin päiväreissu Windsoriin ja vierailtiin Windsorin linnassa (nähtiin kuningatar Elisabetin ja hänen perheenjäsentensä haudat ja kirkko, jossa muun muassa prinssi Harry ja Meghan menivät naimisiin). Blogi täytti 10 vuotta ja minä 25. Vähän oli haikeaa viettää synttäreitä ekaa kertaa muualla kuin kotona, mutta onneksi mulla oli äiti seurana. Syötiin pastaa ja kakkua, kävin vaaleanpunaisessa kylvyssä ja katsoin Crownia. Äidin lähdettyä kotiin alkoi mulla oma koti-ikävä ja yksinäisyys painaa päälle ja avauduinkin asiasta Instan puolella. 

Marraskuussa julkaisin myös mun ensimmäisen kokovertailuvideon Instagramin keloihin ja innostuin todella keskittymään kehopositiivisuussisältöön. Tuo eka kela lähtikin ihan viraaliksi, se toi mulle yli sata uutta seuraajaa ja näyttökerrat ovat tällä hetkellä 140 tuhannessa. Sitä seuranneet videot eivät ole samanlaiseen menestykseen (toistaiseksi) yltäneet, mutta tuon yhden videon kiinnostus antoi mulle todella puhtia luoda enemmän vastaavanlaista sisältöä. Arvokkaita on myös olleet teidän kanssa käydyt keskustelut, ne ovat todistaneet mulle entisestään, että tällaista sisältöä kaivataan. Mä en ole nähnyt munkaltaisia vartaloita missään somessa, joten nyt mä tahdon itse olla se tyyppi.

JOULUKUU

Joulukuussa surkea koti-ikävä vaihtui innostukseen siitä, että ihan kohta olen taas kotona. Tuntui, että vietin kaiken vapaa-aikani vaatekaupoissa, kun etsin joululahjoja ja kuvasin kokovertailuvideoita. Muutama päivä ennen kotiinpaluutani satoi Englannissa lunta ja koko maa meni kaaokseen. Myös me Lontoossa pysyttiin pari päivää etäopetuksessa kun yliopistolle ei yksinkertaisesti päässyt julkisen liikenteen ongelmien vuoksi. Kaikesta huolimatta lumesta tuli raikas ja kotoisa fiilis.

Lakkoja kyllä riitti ihan ilman luntakin, ja stressikerrokset olivat semisti korkealla, kun yritin selvittää tieni lentokentälle. Loppu hyvin kaikki hyvin, selvisin kentälle ja KOTIIN. Ehdin nauttia kotoilusta, Helsingin viimeisistä lumista ja ystävien näkemisestä kokonaiset 30 tuntia, kunnes kuume nousi ja pistettiin jälleen sairastupa pystyyn. Tällä kertaa jouduin jättämään väliin muun muassa Raskasta joulua -konsertin Tampereella ja päädyin antamaan liput ilmaiseksi pois, ettei ne menneet hukkaan. Varsinainen tauti talttui onneksi jälleen nopeasti, mutta yskä oli pahempi kuin koskaan. Kuiva yskä piti mua hereillä öisin eikä mikään tuntunut auttavan. Menetin myös ääneni sopivasti juuri ennen pyhiä. Kotoillessa maratoonasin Chicago Mediä Viaplaysta ja neuloin joululahjoiksi pantoja ja pipoja, paksulla langalla ja paksuilla puikoilla sai todella nopeasti valmiiksi.

Kaikesta huolimatta päästiin onneksi viettämään joulua suunnitellusti, nähtiin melkein kaikkia perheenjäseniä ja ostettiin myös meidän ensimmäinen ihkaoikea joulukuusi! Meillä oli ihana joulu, olin onnesta soikea että sain vain olla kotona. Olin myös ihan rakastunut mun syksyllä ostamaani pirteän liilaan pitkään makuupussitakkiin, joka pääsi nyt ensimmäistä kertaa käyttöön, se on niin kaunis ja mukava ja ihana. Käytiin Ikea-treffeillä ja kävin kummeilla yökylässä. Uuttavuotta vietettiin vielä juustoja syöden, ja keskiyöksi kiiruhdettiin kotiin katsomaan ilotulituksia ikkunasta.

***

Yritin tähän loppuun keksiä yhtä sanaa, jolla kuvata vuotta 2022, mutta se ei taida onnistua. Vuoteen mahtui kaksi muuttoa ulkomaille, neljä kotia, avoliitto ja kaukosuhde, valmistuminen ja opiskelijaelämän taakse jättäminen, matkustusta, töitä, somea, ystäviä ja läheisiä. Eniten mielessä nyt pyörii tuota kuvaamaan out of my comfort zone. Vuosi oli täynnä uskallusta ja hyppyjä tuntemattomaan, isoja muutoksia ja askeleita kohti aikuisuutta, puolet vuodesta vietin Suomen ulkopuolella kaukana omasta elämästä ja omista ihmisistä. 

Lontoo-elämää on vielä kaksi kuukautta jäljellä ja innolla odotan, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Sen jälkeen kuitenkin otan lämmöllä ja suurella sydämellä vastaan ihan sen tavallisen kotielämän, arjen Suomessa, oman kodin ja ne omat ihmiset. Vuonna 2022 ja vielä nyt alkuvuodesta 2023 saan taskuun nuoruuden suuria seikkailuja joita muistella vanhana. Sen jälkeen tekee hyvä ihan vain olla ja aloittaa se loppuelämä.

Miten sä kuvailisit sun vuotta 2022? Ja hei vielä tosi myöhässä virallisesti täällä blogissakin, ihanaa uutta vuotta ja valoisaa helmikuuta!

BLOGI TÄYTTÄÄ 10 VUOTTA – Mun elämä 2012–2022

Tänään se päivä koitti. Olen koko viikon käynyt mielessäni viimeistä kymmentä vuotta elämästäni läpi tätä postausta varten. Miettinyt kymmenen vuoden takaista itseäni ja elämääni. Kymmenen vuoden takaista, 14-vuotiasta pikku-Sannaa, joka tuli kotiin myöhäisenä tiistai-iltana ja perusti blogin, ilman että tiesi koko hommasta mitään tai edes olisi lukenut ainuttakaan blogia aiemmin.

Tänään tämä blogi, Pancake Palace täyttää 10 vuotta. 10 vuotta kattaa 40 prosenttia koko elämästäni ja tähänastisen elämäni merkittävimmät vuodet. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut mullistus jos toinenkin, olen itsenäistynyt ja kasvanut aikuiseksi ja rakentanut itselleni toimivan elämän. Tähän postaukseen olen koonnut pähkinänkuoreen oman elämäni viimeisen kymmenen vuoden ajalta kohokohtineen, muutoksineen ja kokemuksineen. Koska halki kaiken tämän rinnalla on kulkenut tämä blogi, jonne olen tullut päivittelemään kuulumisiani ja avaamaan sydäntäni.

Jos blogin tarina ja historia kiinnostaa tarkemmin, suosittelen lukaisemaan aiemmat syntymäpäiväpostaukset: 9-vuotispostaus: Kaikkien aikojen luetuimmat postaukset, 8-vuotispostaus: Mitä blogi on antanut minulle, 6-vuotispostaus: Blogi numeroina, 5-vuotispostaus: Blogin tarina. 

Mutta nyt on mun tarinan vuoro.

2012

Syksyllä 2012 olin yhdeksännellä luokalla. Olin kesällä käynyt kriparin ja olin tuore seurakuntanuori. Perustin blogin marraskuussa 2012 viikkoa ennen 15-vuotissyntymäpäivääni, juuri kirkon nuorten illan inspiroimana (koko tarinan voit lukea täältä).

Jälkikäteen ajateltuna tämä (kuten seuraavatkin vuodet) oli hämmentävää aikaa. Teini-ikä ja sen tuomat sisäiset ja ihmissuhdesotkut olivat rankkoja. Tutustuin leireillä uusiin ihmisiin ja suututin vanhoja kavereita "anonyymeilla" blogiavautumisillani.

2013

Peruskoulu loppui, tein ensimmäiset kesätyöni, ensin Alepassa ja myöhemmin lastenleirillä, kävin ensimmäisillä (ja toistaiseksi ainoilla) festareillani ja aloitin opinnot Sibelius-lukiossa musiikkilinjalla. Blogi päivittyi silloin kun jaksoin ja sain aikaiseksi, muutaman kerran vuoden aikana. Sain ensimmäisen älypuhelimeni ja aloin seurustella ensimmäistä kertaa. Loppuvuodesta tein Instagram-tilin. Mun ensimmäinen kuva oli koulun joulupuurosta (jossa oli kanelisydän), ja itse asiassa valtaosa mun ensimmäisistä kuvista oli muutenkin ruoka-aiheisia, tilin nimi oli tuolloin siis varsin perusteltu. Koulussa meni hyvin, tuore parisuhde alkoi nopeasti ailahdella.

2014

Lukio ja kouluarki harrastuksineen kävi raskaammaksi ja parisuhde (silloin kun sitä sellaiseksi saattoi kutsua) hajotti entisestään, muuta sosiaalista elämää mulla ei tosin juuri ollutkaan. Matkustin vuodenvaihteessa äidin kanssa Thaimaahan, keväällä käytiin lukion tyttökuoron kanssa Berliinissä. Kesällä pääsin vauhtiin blogin kanssa ja aloitin säännöllisen ja aktiivisen postailun, milloin mistäkin. Blogin lisäksi innostuin neulomaan. Leikkasin myös otsiksen, joka oli liki söpö.

2015

Arki jatkui pitkälti samanlaisena. Tanssin kuin tanssinkin wanhat, vaikka vaikealta näyttikin, mutta elämäni suurta tähtihetkeä ei siitä tullut. Kesällä olin kuukauden töissä päiväkodissa sekä jopa kahdella leirillä. Pitkä odotus huipentui, kun näin Nightwishin ensimmäistä kertaa livenä. Luin ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiin, jotka olivat syksyllä – englannista tuli odotettu E, psykologia meni penkin alle ja ysin keskiarvosta huolimatta sain B:n. Parisuhde oli virallisesti enemmän off kuin on, mutta olin silti "onnellisempi" kuin monesti aiemmin. Syksyllä liityin virallisesti seurakunnan nuorisokuoroon, tutustuin ihmisiin, joiden kanssa pidän yhtä edelleen ja tehtiin ensimmäinen kuoromatka Romaniaan. Marraskuussa syntyi mun ensimmäinen kummilapseni ja mä täytin 18 vuotta. Merkkipäiväni kynnyksellä sairastuin virtsatietulehdukseen ja tuoreena täysi-ikäisenä pääsin sopimattoman antibiootin ansiosta aamuvisiitille päivystykseen.

2016

Suoritin viimeiset lukiokurssit, aloitin lukuloman ja olin ikionnellinen, että kiireinen ja kuluttava kouluarki oli ainakin toistaiseksi takana. Tällä kertaa olin varsin tyytyväinen kirjoitusten arvosanoihini: pitkästä matikasta tuli E, äikästä L ja pitkästä ranskasta sekä uusitusta psykologiasta M. Aikani Sibelius-lukiossa päättyi upeaan kuoromatkaan San Franciscoon, edelleen tuo reissu on mielessä yhtenä elämäni parhaista. Tehtiin myös kuoromatka etelä-Viroon. Hain yliopistoon lukemaan suomen kieltä, mutta hetkellisen au pair -haaveen vuoksi en lukenut pääsykokeeseen enkä päässyt sisään, vaikka pienestä oli kiinni. Sain lakin ja aloitin välivuoden, ensimmäistä kertaa ilman tietoa siitä, mitä tekisin syksyllä. 

Syksyllä pääsin sekä Seuren että Opteamin (nykyisen Baronan) keikkalistoille ja aloin työskennellä pakopeliyrityksessä sekä keikkailla päiväkodeissa ja kouluissa avustajana. Kävin töissä ahkerasti (kahden keikkatyön ja syksyn leirien myötä mulla oli marraskuussa yhteensä kolme vapaapäivää) ja keräsin mukavaa pesämunaa tulevan itsenäisen elämän varalle. Aloitin autokoulun ja kävin kuorossa ja harrastuksissa. Parisuhde voi paremmin kuin koskaan, ainakin tietyillä mittapuilla, blogi päivittyi lähes päivittäin ja mä olin oikeasti aika tyytyväinen elämääni.

2017

2017 on mun tähänastisen elämän kenties suurin ja merkityksellisin vuosi. Lähes kaikki elämän osa-alueet kääntyivät päälaelleen ja muutos oli ainoastaan positiivista. Päätin jättää epäterveen parisuhteen lopullisesti taakseni, sain ajokortin ja lähdin au pairiksi. Vietin upean kesän Lontoossa, kävin Suomessa tekemässä taas pääsykokeen ja pääsin opiskelemaan. 

Palasin kotiin elokuussa, aloitin suomen kielen opinnot Helsingin yliopistossa ja muutin ensimmäiseen omaan kotiini. Yliopistossa tutustuin uusiin, ihaniin ihmisiin, joista tuli mun parhaita kavereita. Kaikki mun aiemmat läheiset ystävät olivat peruskouluajalta eikä lukiosta mulle jäänyt ketään, kenen kanssa olisin pitänyt tiiviisti yhteyttä. En voi vieläkään uskoa onneani, että yliopisto toi parhaat ihmisensä tielleni jo ensimmäisten päivien aikana.

Syksyllä opinnot, harrastukset, työt ja ystävät pitivät kiireisenä, mutta rakastin mun uutta, itsenäistä elämää. Rakastin mun omaa pientä kotia, rakastin sitä, että koulu alkoi aikaisintaan kymmeneltä ja sain vihdoinkin nukkua, rakastin mun alaa, vaikka tietyt kurssit olivatkin vähän enemmän perseestä kuin toiset. Ja vaikka ero ottikin välillä koville, en missään vaiheessa jäänyt miettimään, olinko tehnyt oikean päätöksen. 2016–2017 oli myös ehdotonta blogien kulta-aikaa ja mullakin pysyi into korkealla ja tahti kovana. Siirryin kolmannelle vuosikymmenelleni monellakin tapaa "aikuistuneena".

2018

Vuosi 2018 jatkui edellisen syksyn tapaan. Opiskelin, kävin töissä ja harrastuksissa, ystäväpiiristä tuli yhä tiiviimpi. Kesä 2018 on jäänyt mieleen yhtenä parhaista. En ollut kokopäivätöissä ja nautin neljän kuukauden vapaudestani täysin rinnoin. Reissasin Bangkokiin, Puolaan ja Lontooseen, mökkeilin ja leireilin. Kiersin Suomea ja vietin paljon aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Aloitettiin jokakesäinen mökkireissuperinne kavereiden kanssa, perinne joka edelleen on pidetty tiukasti voimissaan. Rakas toinen kummilapseni syntyi ja aloitin viestinnän sivuaineopinnot. Loppuvuoteen mahtui vielä yksi aivan erityinen kokemus, kun pääsin todistamaan ystäväni lapsen syntymään ja olemaan mukana pienen ihmisenalun ensimmäisissä päivissä. Ja ai niin, näin Nightwishin livenä jopa kahdesti!

2019

Opinnot jatkuivat kovaa tahtia. Matkustin New Yorkiin ja Pietariin, seurasin jääkiekon maailmanmestaruuskisoja ja osallistuin kultajuhliin. Vietin kaksi ihanaa ja raskasta viikkoa hoitamassa 11 kuukauden ikäistä kummilastani. Luvassa oli toinen vapaa kesä, johon mahtui paljon aurinkoisia piknikkejä ja myöhäisiä iltoja. Aloin tapailla nykyistä kumppaniani, ihastuin ja rakastuin. Kandivaiheen viimeinen vuosi alkoi ja aloin suunnitella kanditutkielmaani. Lokakuussa kävin Lontoossa ja marraskuussa Saarenmaalla, eikä vielä ollut aavistustakaan siitä, että reissaaminen jäisi kahdeksi vuodeksi kokonaan.

2020

Vuoden 2020 alussa aloin virallisesti työstää kandidaatintutkielmaa. Maaliskuun puolessa välissä kaikki meni säppiin ja etäily alkoi. Proseminaarikurssi (mun ainoa jäljellä ollut kurssi) ja musiikkiharrastukset siirtyivät etäopetukseen, työt loppuivat, suunnitellut matkat peruuntuivat, tuli etäpääsiäinen ja elämä siirtyi neljän seinän sisälle. 

Vaikka uusi elämäntyyli vaati alkuun sopeutumista, otin mä kotoilun uutena haasteena ja viihdyin ihan hyvin. Yllätin itseni nappaamalla työhaastattelun Iltalehteen ja toukokuussa aloitin unelmatyöpaikassani. Edellisten kesien loikoilu vaihtui ankaraan työntekoon ja säästöjen lihottamiseen. Elokuussa muutin miniasunnostani astetta isompaan (tosin saman rapun sisällä) ja nautin elämästäni kodissa, jossa oli parisänky, pyykinpesukone ja ihan oikea eteinen. Syksy jatkui työskennellen ja etäopiskellen ja todella nautin arjestani, kun sai rauhassa hengailla kotona. Opettelin aikatauluttamaan kouluhommat ja pyhittämään viikonloput vapaiksi. Lopetin musiikkiharrastukseni Pop&Jazz-konservatoriossa, sillä aika, jaksaminen ja motivaatio eivät vain enää riittäneet. Oli haikeaa lopettaa pianotunnit 15 vuoden jälkeen, mutta en mä ollut pystynyt piano-, laulu- ja bänditunneille antamaan tarpeeksi pitkään aikaan.

2021

Vuoden 2021 viimeisessä blogipostauksessa totesin, ettei kyseinen vuosi ollut mulle mitenkään mullistava tai täynnä ihmeellisiä tapahtumia, mutta että se ei ollut mitenkään huono asia. Arki oli ihanan tasaista ja rauhallista: oli töitä ja koulua, lepoa ja rakkautta. Kehitin sujuvia arkirutiineja, mutta samalla pidin itseni hyvällä tavalla kiireisenä. Juhlin kahden rakkaan ystäväpariskunnan häitä ja suunnittelin vuotta 2022, jolloin mullistuksia tulisi taas aivan tarpeeksi. 2021 oli myös graduvuosi, ja etenkin loppuvuodesta tulikin näpyteltyä oikein urakalla.

2022

Ja sitten tullaan tähän vuoteen. Tammikuun alussa pakkasin laukkuni ja muutin Ranskaan. Työskentelin suomen kielen opetusharjoittelijana Caenin yliopistossa kolme ja puoli kuukautta. Puhuin ranskaa päivittäin ja opettelin vieraan kulttuurin tapoja ja käytäntöjä. Pidin hauskaa opiskelijoiden kanssa ja taistelin työyhteisön sisällä. Olin yksinäinen ja kotiinpaluu huhtikuussa tuntui todella hyvältä, mutta näin jälkikäteen olen fiilistellyt, miten olen taas tuotakin kokemusta rikkaampi.

Tulin kotiin ja lomailin kuukauden. Näin rakkaita ihmisiä, kävin ensimmäistä kertaa Lapissa (siis Rovaniemellä, en vielä "oikeasti Lapissa"), reissasin Suomea ja olin niin onnellinen, että olen kotona. Kesä meni taas töissä. Valmistuin ja musta tuli virallisesti filosofian maisteri, suomen kielen ammattilainen. Mökkeilin, maakuntamatkailin, näin rakkaita ja juhlin juhlia. Jätin toisen oman kotini taakseni ja muutin saman katon alle toisen puoliskoni kanssa. 

Syksyllä vietin viikon Kreikassa ja repäisin taas. Nyt olen asunut Lontoossa neljä viikkoa. Olen päässyt alkuun toisen suomen kielen opetusharjoitteluni kanssa ja totutellut uuteen arkeen uudessa paikassa. Blogi päivittyy tällä hetkellä harvakseltaan, mutta pysyy edelleen elossa. Ja nyt on ihan sikasiistiä olla kirjoittamassa pienen blogini 10-VUOTISPOSTAUSTA.

Iso kiitos myös teille kaikille, jotka olette vuosien varrella lukeneet ja kommentoineet mun juttuja, eläneet some-elämää yhdessä niin täällä kuin Instan puolella, sinulle joka kenties tätäkin nyt luet. Olen niin ylpeä ja iloinen kymmenen vuoden takaisesta itsestäni ja yhdestä hetke mielijohteesta, jonka ansiosta me ollaan nyt tässä.

Jos jaksoit lukea tänne asti, olisi mahtava kuulla jotain susta. Kuka sä olet? Miten olet päätynyt tänne? Oletko lukenut blogin juttuja pitkään vai oletko kenties ensimmäistä kertaa käymässä? 

Paljon onnea Pancake Palace. ❤

Seuraa Instagramissa @sannalovesfood

Ensimmäiset päivät Lontoossa (taas)

14. toukokuuta 2017 julkaisin postauksen otsikolla "Ekat päivät Lontoossa". Tuolloin olin juuri aloittanut au pairina ja mun kolmen kuukauden brittikesästä oli takana neljä päivää.

Monella tavalla hassua ajatella, että tässä mä nyt taas olen, tuoreena väliaikaislontoolaisena. Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina saavuin tulevan talven kotikaupunkiini ja viime viikolla aloitin työni University College Londonin suomen kielen opetusharjoittelijana.

Lensin Lontooseen sunnuntaina. Matka meni ihan supersujuvasti. Finavia oli varoitellut lentokentän syyslomaruuhkista, joten saavuin paikalle kolme tuntia etukäteen. Pääsin joka vaiheesta liki sukkana läpi ja hyvän hetken sain istua rauhassa kahvilassa lounastamassa ja katsomassa Youtube-videoita. 

Lentokone oli suuri, yhdeksänpaikkainen viihdenäytöillä. Penkit oli mukavat ja keskipaikka tyhjä. Söin eväitä ja katsoin Mamma Mia 2:sta ja Rillit huurussa -jaksoja. Mun paikka oli käytävällä, ja kun ikkunapaikan matkustaja livahti vessaan, napsaisin yhden kuvan ikkunasta pilvien päältä. Toki juuri silloin tämä toinen matkustaja palasi, mutta sen sijaan, että hän olisi hermostunut paikkansa valtaamisesta, olisi hän antanut mun kuvailla rauhassa enemmänkin ja ehkä jopa tarjonnut paikan vaihtoa. Mä kiitin ja kieltäydyin ja jatkoin elokuvan katsomista. En tiedä mitä kyseinen kanssamatkustaja mahtoi ajatella, kun leffan loppupuolella päädyin taas pillittämään lohduttomasti, niin kuin aina samassa kohdassa.

Ensimmäisen yön vietin sukulaisten nurkissa. Päädyin tähän ratkaisuun ihan logistisista syistä, mutta oli se myös itselle helpompaa ensin mennä tuttuun paikkaan tuttujen ihmisten luo kuin hypätä pää edelle uuteen tuntemattomaan. Muutenkin olen todella onnekas ja kiitollinen siitä, etten Lontoossa ollessani ole koskaan täysin yksin, vaan että mulla on täällä joku joka pitää huolta.

Maanantaina menin sitten ensimmäistä kertaa yliopistolle (julkaisin tuosta maanantaipäivästä muuten minivlogin Instagramin keloihin, käy katsomassa se jos kiinnostaa, sitä tehdessä tuli ihan todellinen influencer-olo, haha), ensimmäiselle luennolle osallistuin tiistaina. Mun ensimmäinen yliopistoviikko oli aika kevyt. Selviteltiin mulle tunnuksia ja avaimia, seurailin luentoja, osallistuin opetukseen ja tapasin ainakin melkein kaikki opiskelijat. Toistaiseksi mulla on äärimmäisen hyvä fiilis yliopiston työympäristöstä, kaikki tapaamani henkilöt ovat todella mukavia ja mun harjoittelusta vastaavien opettajien kanssa tulen onneksi todella hyvin toimeen, toisin kuin viime kerralla.

Maanantaina saavuin myös ensimmäistä kertaa mun uudelle kodille. Asun tällä hetkellä lontoolaislähiössä sijaitsevassa talossa kahden suomalaisen kämppiksen kanssa. Mulla on hyvän kokoinen huone, josta löytyy kaikki tarvittava. Siinä missä Ranskassa mun AirBnB-kämppä oli moderni ja siisti ja pelkistetty, on tämä talo ollut vuokranantajan ihan oma koti, ja munkin huoneessa on paljon sälää, ehkä vähän turhia tai epäkäytännöllisiä kalusteita ja melko rumat ja huonosti laitetut tapetit. Slti mä olen viihtynyt täällä oikein hyvin, varsinkin sen jälkeen, kun torstaiaamuna vihdoin purin tavarani ja järjestin huonetta vähän uusiksi omiin tarpeisiini sopivammakis. Mulla on mukava, iso sänky, reilusti säilytystilaa ja isot ikkunat, joista aukeaa upea maisema takapihoille ja puistoihin.

Eniten mua jännitti yhteisasuminen, en ole koskaan aiemmin kämppisten kanssa asunut. Muita asukkaita en täällä kuitenkaan juuri näe. Kaikki viihtyvät omissa oloissaan omissa huoneissaan, ja kunhan yhteisistä säännöistä pidetään kiinni ja yhteiset tilat pidetään siisteinä, ei pitäisi olla ongelmaa. Myönnettävä on, että hieman on vielä totuttelemista siinä, että keittiö pitää pitää aina siistinä, eli tiskit tiskataan heti, kun ruoka on saatu valmiiksi. Kahden viikon aikana olen myös onneksi onnistunut ystävystymään toisen kämppiksen kanssa.

Lontoo-elämästä mä nautin nyt täysillä. Olen pyörinyt keskustassa, käynyt ostoksilla ja ensimmäistä kertaa vieraillut esimerkiksi Scandinavian Kitchenissa! Mulla alkoi tiistaina mun suomikerho, ja kävin ostamassa opiskelijoille vähän Fazer-herkkuja. Samalla reissulla jäin myös syömään perinteisen annoksen ruotsalaisia lihapullia. Saattaa olla, että suuntaan tuonne toistamiseenkin, jos koti-ikävä kovasti alkaa painaa päälle. Olen ehtinyt myös tavata uusia ihmisiä, kiertää Portobello Roadin markkinoilla ja ostaa maailman herkullisimman mantelicroissantin Liverpool Streetin asemalta (kaksi kertaa).

Ja ai niin, täällä on ollut ihan täydelliset kelit. Joka päivä on ollut noin 18 astetta, eli ihan täydellinen sweather weather: takki on jäänyt monena päivänä kotiin ja olen pärjännyt hyvin pelkällä neuleella tai collegepaidalla. Undergroundit taas ovat olleet todella kuumia, hiljaisenakin aikana varmasti yli 30 astetta. Eilen lämpötila nousi yli kahteenkymmeneen, mutta tänään olikin sitten jo ensimmäinen vähän viileämpi päivä.

Monena päivänä kaupungilla, kaupoissa ja metroissa on ollut todella kovat ruuhkat, varmaankin syyslomien vuoksi. Kassa- ja vessajonot ovat kiemurrelleet kauaksi ja yhtenä päivänä jouduin antaa kolmen metron mennä ohi, kun mahduin itse kyytiin vasta neljänteen.

Tästä tämä taas nyt lähtee. Yritän pitää blogiakin vähän paremmin nyt Lontoossa elossa ja kirjoittaa näitä päivittelytekstejä itselleni muistoksi. Parhaiten mua pääsee kuitenkin seuraamaan Instagramin puolella (@sannalovesfood), sinne pyrin päivittäin päivittelemään kuulumisia!

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Seuraathan jo Instagramissa @sannalovesfood?