Neljä vuotta sitten lähdin au pairiksi

Neljä vuotta sitten tänä päivänä mä pakkasin suuren matkalaukkuni ja lähdin viettämään au pair -kesää Lontooseen. Oli kyllä muuten aikamoinen päivä. Olin toipumassa kyynärpään limapussin tulehduksesta, ja kävin viime hetkellä ajamassa sairastelun vuoksi siirretyn (toisen) inssini keväisessä räntäsateessa ja tappoflunssassa ja nappaamassa itselleni ajokortin. Pari tuntia myöhemmin äiti kuskasi mut lentokentälle.

Helsinki-Vantaalla vaelsin tottuneesti käytäviä, menin passintarkastuksen läpi ja täytin vesipulloni vessassa. Istahdin lähtöportin eteen ja kirjoitin puhelimella blogipostauksen valmiiksi.

Tuona päivänä lensin ensimmäistä kertaa yksin lentokoneella. Olin kuitenkin äärimmäisen tottunut reissaaja, ja matkustanut ympäri maailmaa ilman vanhempia niin koulumatkoilla kuin kaverin kanssa kahdestaankin. Edellisestä Lontoon-reissustakin oli vain vuosi. Matka ei mua jännittänyt.

Ei mua sinänsä jännittänyt monen kuukauden elo kaukana kotoa (melko) vieraassa paikassa. Mun alkuaika meni sen verran hassusti, että jo ensimmäisen Lontoo-viikon jälkeen lensin pitkäksi viikonlopuksi kotiin tekemään pääsykokeet. Pitkä ero ei siis hermostuttanut tai surettanut, kun tiesin tulevani pian jo takaisin kotiin.

Saavuin Lontooseen ja hyppäsin junaan. Keskustassa perheen host-isä oli mua vastassa. Automatkalla juteltiin säästä (joka on Suomessa ja Englannissa ihan yhtä arvaamaton), idästä (miten mä asuin itä-Helsingissä ja host-perhe itä-Lontoossa ja miten paljon samaa kummassakin oli) ja vasemmalla puolella ajavista autoista. Vetelin autossa nälkääni nuudeleita, jotka isä oli mulle napannut. Jokaista sanaa seurasi valtava yskäkohtaus, mikä vaikeutti hieman keskustelua.

Kotikadulle päästyämme isä parkkeerasi auton väärälle puolelle tietä (miten Suomessakin nykyään saa tehdä). Perheen äiti oli ikkunassa kurkkimassa kun saavuttiin kotiin, lapset olivat jo nukkumassa. Mulle tehtiin pikainen ja hiljainen kotiesittely ja raahattiin mun kamat mun omaan huoneeseen. Mulla oli kyllä ihan parhaat oltavat näin oman tilan suhteen. Lontoossa talot ovat kapeita ja korkeita, ja huoneet olivat todella pieniä. Mulla oli kuitenkin käytössä koko yläkerran kattava makuuhuone ja ikioma kylppäri. Siellä sain olla omassa rauhassa, puuhailla mun juttuja ja ihailla maisemia, pihalla hiippailevia eläimiä ja pinkkejä auringonlaskuja.

Ihan hurjaa, että tuosta on jo neljä vuotta aikaa. Hurjaa, että siitä on jo neljä vuotta, kun olin 19-vuotias, haha! Toisaalta tässä ajassa on ehtinytkin tapahtua. Pääsykoereissun ansiosta nappasin itselleni opiskelupaikan, ja muutaman viikon sisään mun kotiinpaluusta muutin ekaan omaan kämppään ja aloitin yliopistotaipaleeni. Ja kohta mulla alkaa viides (ja toivottavasti viimeinen) opiskeluvuosi, ihan käsittämätöntä.

Mun oli tarkoitus kirjoittaa enemmänkin muisteloita ja fiiliksiä mun au pair -kesästä, mutta tuon yhden päivän kertaus täyttikin jo kokonaisen postauksen. Aion kuitenkin ehdottomasti palata noihin au pair -tunnelmiin tässä ihan lähipäivinä (tai ainakin -viikkoina), mulla tosiaan on vaikka miten asiaa! Ja jos sulla tulee mieleen kysymyksiä mun au pair -kesästä tai aupairiudesta ylipäätään, heitä alas kommenttia tai tule Instan puolelle juttelemaan, käsittelen niitä tosi mielelläni vaikka siinä seuraavassa postauksessa tai Instan puolella.

Ootko sä ollut au pairina tai vaikka ulkomailla vaihdossa? Kerro sun kokemuksia!

Kaikki blogin au pair -postaukset löydät tämän linkin takaa!

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa

Vappuviikonloppu 2021

Saippuakuplia, ystäviä ja perhettä, herkkuja, taivaisiin juokseva Mupe ja hyvää fiilistä.

Vappuviikonloppu tarjosi hyvän mahdollisuuden nollata koulutehtävien murehtimisesta ennen kesätöiden alkua. Vappuaattona käytiin äidin kanssa syömässä ja kiertelemässä kauppoja. Ostin munkkeja ja äiti oli tehnyt simaa. 

Vappupäivä hengattiin kavereiden kanssa, tehtiin lenkki ruuhkaisessa keskustassa, puhalleltiin niitä saippuakuplia, syötiin ja naurettiin. Jätettiin haalarit kotiin, mutta ainakin mun mekossa oli haalareiden värit, vihreä ja musta. Otettiin iso kasa valokuvia ja iloittiin toistemme seurasta ja hyvistä keskusteluista. Samalla harmiteltiin, kun ei tälläkään kertaa saatu koko porukkaa kasaan (tämä on opiskeluaikana onnistunut meiltä vain yhden vappuaaton verran), ja kauhisteltiin, miten vuoden päästä vietetään viimeistä yhteistä opiskelijavappua.

Vappupäivänä sain myös söpöimmän yllätyksen, kun kuriiri ilmestyi oven taakse Muumipeikko-vappupallon kanssa! Hänet ristittiin tuttavallisesti Mupeksi, ja todettiin, että hänen narunsa on ilmeisesti solmittu väärään kohtaan, sillä hän juoksee iloisesti kohti taivasta. Hän hengailee nyt mun kämpän nurkassa lampunvarjostimeen sidottuna ja ilahduttaa mua aina, kun häntä vilkaisen. Vappuaattoiltana en jaksanut enää väsätä ruokaa, joten tilattiin ihan maailman parhaat burgerit Mortonista. Todella lämmin suositus, näitä onneksi löytyy ympäri Suomea, joten ehdottomasti kannattaa kokeilla!

Sunnuntaina vietettiin pitkästä aikaa laatuaikaa perheen kesken. Syötiin todella hyvin, leikittiin autoilla, potkittiin jalkapalloa ja piirrettiin rekkoja. Sain myös jälleen hämmästellä, miten hurjan nopeasti nuo pienet kasvavat. Ei olla nähty ikuisuuteen, ja hän on kuin eri ihminen! Hän myös ensimmäistä kertaa kutsui mua nimeltä, ja oli aivan ihanaa olla hänelle Hanna ♥️ Sunnuntaiaamuna luin myös loppuun Keskiyön auringon, ja nyt mulla on ihan kauhea Twilight-kuume! Tahdon lukea lisää, mutten halua kuitenkaan heti perään aloittaa alkuperäistä saagaa alusta. Tarvitsisin nyt kipeästi uutta Twilight-luettavaa, lisää uutta tietoa ja näkökulmaa. Ainakin taidan tietää, mitä leffaa viikonloppuna katsotaan, heh. Maanantaina puolestaan aloitin viimeisen Neiti Peregrine -kirjan, se vaan ei mulla oikein toimi iltalukemisena, kun alkaa pelottaa. Hups!

Maanantaina mulla oli todellinen panostuspäivä, ainakin puoliksi. Aloitin ja palautin ranskan lopputehtävän, kirjauduin journalismikesäkurssille ja tein ennakkotehtävät, palautin yhden suomen kielen lopputehtävän ja jatkoin toista. Mulla alkaa tänään keskiviikkona kesätyöt täysipäiväisesti, ja mun tavoite oli saada kaikki mahdolliset koulutyöt hoidettua sitä ennen pois alta. Tiistai mulla meni kuitenkin täysin opiskeluhommia vältellessä, vaikka itseni kiireisenä pidinkin. 

Tämän viikon aion nyt kuitenkin hyödyntää aamupäivät tehokkaasti ennen iltavuoroja. Tänään olen syönyt jo aamupalaa, laittanut itseni valmiiksi, jatkanut tehtävää, leiponut piirakan, pakannut eväät töihin ja kirjoittanut tämän postauksen. Kokkaaminen vie vähän ikävästi aikaa pois koulutöiltä, ja huomenna täytyy tiskatakin ennen töitä, mutta tällä viikolla teen kuitenkin viimeisetkin koulujutut, vaikka menisikin vähän viikonlopulle.

Ehkä hassuinta tässä hetkessä on, etten malta odottaa lähteä töihin. Mulla on nyt ollut sopivasti pieni hengähdystauko töistä ennen kesän alkua, ja olen oikeasti innoissani kaikesta, mitä kesä tuo töiden puolesta tullessaan! Ihan mahtavaa myös, että nyt ei tarvitse samalla tavalla jännittää kuin vuosi sitten, kun kaikki on pitkälti tuttua. Olen vain onnellinen siitä, että talven keikkailun jälkeen pääsen taas täysipäiväisesti hommiin ja kunnolla menoon mukaan, ja sen myötä ehkä toteuttamaan taas erikoisempiakin projekteja.

Miten sun vappu meni? Entä millainen kesä teillä on tulossa, onko opintoja vielä jäljellä?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa

5 x huhtikuun kuulumiset

Koulu. Neljäs opintovuosi ja maisteriopintojen ensimmäinen vuosi päättyy ihan näillä näppäimillä, ja mulla on kevään opintoja enää yhden luennon ja muutaman isomman tehtävän verran jäljellä. Dedikset ovat pääasiassa jossain parin viikon päässä, mutta yritän mahdollisimman hyvin saada kaikki tällä viikolla tehtyä, kun ensi viikolla alkaa työt. Mä sainkin tänään jo yhden eilen annetun kotitehtävän pitkälti valmiiksi, vaikka palautus onkin ensi viikon lopussa.

Ensi lukuvuonna on siis tarkoitus saada viimeisetkin opinnot pakettiin. Gradu pitäisi saada tehdyksi jouluun mennessä ja ensi keväänä haluaisin kovasti päästä ulkomaille harjotteluun. Näitä lukuunottamatta  mun ensi vuoden opinnot olivat vielä ainakin viime viikolla ihan täysin pimennossa. Sitten paitsi bongasin yhden aivan mahtavan kesäkurssin, jonka aion nyt touko-kesäkuussa suorittaa, myös sain kuulla, että pystyn hyväksilukemaan toimittajan työni osaksi opintojani. Nyt olenkin sitten kirjoittanut sivukaupalla raporttia siitä, mitä mä töissä olenkaan tehnyt. Tämänkin aion saada nyt toukokuussa palautetta, olen oppinut enkä enää jätä tällaisia aikatauluttomia hommia lojumaan!

Työt. Olen huhtikuussa tehnyt suhteellisen paljon töitä. Tämä viikko mulla on töistä kokonaan nyt onneksi vapaata, ja ensi viikolla alkaakin sitten taas kesätyöt ja olen hommissa joka päivä! Ihan hauskaa päästä taas paremmin työkuvioihin sisälle, kun ei ole niin pitkiä taukoja välissä. Toki aina se kuitenkin vähän harmittaa, että koko kesä menee töissä, ja nyt myös jännittää tuon yhden kurssin suorittaminen alkukesästä töiden ohella. Saa myös nähdä, miten meillä yhteiset aikataulut ja yhdessä vietetty laatuaika järjestyy. Kun toinen tekee iltavuoroa ja minä ainakin toukokuussa pitkälti aamuvuoroa, kerkeää sitä hyvällä tuurilla joskus ehkä nukkumaan yhdessä. Onneksi on sentään viikonloput, ainakin toisinaan.

Some. Edellä mainittujen aiheuttamien kiireiden myötä (ja osaltaan myös oman laiskuuden vuoksi) sekä blogi ja Insta ovat jääneet huhtikuussa vähemmälle huomiolle. Alkuvuodesta pidin ahkerasti photoshooteja itsekseni kotosalla ja kirjoittelin postauksia jopa varastoon asti. Nyt en ole vaan saanut uhrattua ajatusta tai varsinkaan aikaa moisille. Miten ollaankaan päädytty tähän, että nyt on huhtikuun 27. päivä ja olen julkaisemassa vasta kolmatta postausta tälle kuulle! Toki olen (onneksi) oppinut olemaan armollisempi itselleni postailun suhteen, enkä väkisin rupea iltamyöhällä vääntämään tekstiä vain että saisin jotain julkaistua. Toki tämänkin postauksen voisi jossain mielessä mieltää täytesisällöksi. Tällaiset kuulumispäivitykset ovat kuitenkin mun mielestä toisinaan äärimmäisen tarpeellisia.

Gradu. Voi se gradu, se on jäänyt vähän huomiotta tässä viime aikoina, kun olen keskittynyt muihin hommiin. Mun pitäisi olla varmaan jo paljon pidemmällä, mutta jotenkin en ole keväällä osannut kunnolla tarttua kiinni työhön, jonka palautus on joulukuussa. Huomenna aion jälleen panostaa aineiston käsittelyyn. Kesällä varmasti pitäisi vähintään litteroida, jotta syksyllä olisi ainakin aineisto valmiina toimintaan. Mua vähän kuitenkin pelottaa, miten saan itseni tekemäään koulutöitä kesällä, kun olen kokopäivätöissä ja joskus olisi kiva lomaillakin. Ehkä ne kunnon kesälomat saavat kuitenkin nyt odottaa tuleviin vuosiin.

Arki. On yllättävän vaikea olla tässäkin kohdassa puhumatta edellä käsitellyistä aiheista, mutta yritän. Olen ostanut pitkästä aikaa kasan uusia vaatteita, kesää varten ja noin muutenkin. Erityisesti olen rakastunut mun uuteen huppari+lökärisettiin, se on maailman pehmoisin ja mukavin päällä, istuu ihan superhyvin ja on älyttömän herkullisen laventelin värinen! Olen käyttänyt noita joka päivä siitä asti kun ne postista hain, ja nyt mua pelottaa heittää ne pesuun, etten vain pilaa niitä. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin olla sen aika, toivotaan siis parasta!

Lukuharrastus oli taas hetken tauolla. Eilen kuitenkin tartuin pitkästä aikaa kirjaan, ja nytkin tätä kirjoittaessani odotan, että pääsen jälleen tarinan maailmaan. Mulla on siis edelleen maaliskuussa aloittamani Keskiyön aurinko kesken. On todella kiehtovaa lukea tarinaa Edwardin näkökulmasta ja saada uutta tietoa hahmoista ja tapahtumista, mutta on ne alkuperäiset Twilightit vaan parempia. Edward vaan hölisee ja ajattelee ihan liikaa, Bellan kertoessa ei lukijana pääse kyllästymään.

Kevääseen on mahtunut iloa ja murheita. Selailin yhdessä vaiheessa huvikseni monta kertaa päivässä asuntoilmoituksia, vaikka muutto ei ole vielä vuoteen ajankohtainen. Käytiin piipahtamassa ekaa kertaa mökillä viikko sitten ja odotan niin kovasti kesää ja kunnon mökkeilyä. Juttelin viime viikolla pitkästä aikaa kunnolla yhden rakkaan ystävän kanssa ja tällä viikolla pääsen näkemään pitkästä aikaa useampaakin rakasta, enkä meinaa malttaa odottaa.

Tässä ehkä nyt pientä päivitystä viime päivien ja viikkojen kuulumisiin. Mitäs teille kuuluu? ♥️

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa

Kesän bucket list 2021

Mun suosikkivuodenaika saapuu ihan hurjaa vauhtia, äsken vielä niin kaukainen kesä on jo aivan käsinkosketeltavissa. Olen selaillut ihan hurjasti kesäkuvia, muistellut viime kesien ihania seikkailuja ja suunnitellut seuraavia. Olen käynyt shoppailemassa kesävaatteita ja löysinkin yhden aivan unelmamekon! Olen kuvitellut itseni taas järven äärelle, hiljaiseen luontoon ja kuumille heinäkuun kaduille. 

Tänään uhmasin kevättuulia ja puin ensimmäistä kertaa tänä vuonna jalkaani ohuet kesähousut. Tuntui niin hyvältä, enemmän omalta kuin missään vaatteissa ihan liian pitkään aikaan. Kesäpukeutuminen on mulle kaikista ominta ja siksi haluankin löytää kaappiini uusia kesäihanuuksia etenkin nyt, kun monet vanhat eivät enää mahdu kunnolla päälle. Yllätyin myös täydellisesti kun tajusin, ettei ulkona tullut ohuemmissa housuissa edes kylmä! Toki ulkoilin vain muutaman sekunnin pätkissä, mutta aurinko lämmitti eikä tuuli ottanut lainkaan pahasti. Mä olen niin onnellinen, että pääsen taas pukeutumaan kevyesti mun lempivaatteisiin kuukausien tauon jälkeen.

Ajellessamme tänään äidin kanssa isoja teitä auringon paahtaessa pohdittiin, millaista olisi nyt olla ajamassa mökille, ja vitsi se tuntui hyvältä ja oikealta. Ihan kohta pääsee, olen jo katsellut viikonloppuja sillä silmällä! Varma kesän merkki oli myös se, että Cittarin vihannesosastolla oli kaikki grilliherkut nostettu esiin ja herkkusienten kysyntä oli kuulemma kasvanut räjähdysmäisesti.

Tämän kaiken kesäfiilistelyn lomassa totesin, että nyt on korkea aika perinteiselle kesän bucket listille, siis kaikille ihanille jutuille, mitä aion ja toivon kesällä toteuttaa. Listasta tulee lyhyt ja ytimekäs ja se kattaa kaikki ne tärkeimmät ja olennaisimmat jutut.

Mökkeile. Mökit jää mulla varmaan tänäkin vuonna pelkkiin viikonloppuihin töiden takia, mutta niitä aion ottaa monta ja useassa eri kohteessa. Mökki on todella mun happy place, enkä todellakaan malta odottaa. Toivotaan, että päästäisiin korkkaamaan mökkikausi jo toukokuussa, who knows!

Vietä ihania kesäpäiviä ystävien kanssa. Lanseerattiin tänään kaveriporukan kanssa virallinen kesäpäiväkäsite. Halutaan jatkaa viime vuosien perinteitä ja mökkeillä, tehdä päiväreissuja ympäri Etelä-Suomea, hölmöillä ja hulluilla ja herkutella ja diippeillä ja nauraa vatsamme kipeiksi. Nämä ovat niitä ehdottomia kesän kohokohtia.

Ota upeita kesäkuvia. Olen nähnyt somessa niin paljon kaikkia upeita kesäkuvia ja haluan ottaa ja saada itsestäni lisää. Jos teillä on vinkkejä upeista kukkapelloista tai muista kuvauslokaatioista pääkaupunkiseudulla, otan äärimmäisen lämpimästi vastaan!

Juhli rakkaita läheisiä. Kesällä olisi luvassa kerrankin iso kasa ihania juhlia ja toivon niin kipeästi, että päästään niistä nauttimaan.

Syö kesäherkkuja, polski ja souda, nauti lämmöstä ja kesätuulista, nauti rakkaimpien ihmisten seurasta ja pitkistä automatkoista ja t-paitakeleistä ja tuoreista mansikoista.

Mä en oikeasti tiedä mitä tähän enää lisäisin. Kaikki pienemmät jutut tuntuvat tällä hetkellä aivan turhilta lisäyksiltä, kun mielessä pyörii kaikki kesän ihanuus: lämpö, luonto ja läheiset. Siinä se.

Ja voitteko kuvitella, että kello on yli kahdeksan illalla ja on aivan täysin valoisaa. Mun sydän räjähtää ihan kohta. ♥️

Mitä sä odotat eniten kesältä?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa

Merkittävästä alipainosta lievään ylipainoon: mitä BMI oikeasti kertoo sinusta

Laskin yksi päivä pitkästä aikaa painoindeksini. Tiedän, että BMI kertoo vain osan totuutta ja ettei sen määritelmille ei kannata antaa liikaa painoarvoa. Halusin kokeilla täyttä uteliaisuuttani, vaikka tiesinkin jo etukäteen, mitä olisi luvassa. Laskuri näytti lievää ylipainoa.

On se tavallaan hurja tajuta, että tähän on tultu. Koko ikäni olen ollut pienikokoinen. Lapsuuden kasvoin alakäyrillä ja yläasteella sama BMI näytti merkittävää alipainoa. Aikuisuutta edetessä olen siirtynyt jatkuvasti kohti normaalipainoa, ylittänyt sen alarajan ja edennyt kohti ylärajaa.

Mua vähän huvittaa muistella, miten tuolloin yläasteella tai lukiossa terveydenhoitaja totesi (näennäisesti alipainoiselle mutta täysin terveelle) minulle, että mun painossa ei ole mitään vikaa sellaisenaan, mutta saisin huoletta lihoa vaikka 20 kiloa ja pysyisin silti edelleen normaalipainon rajoissa. Koko ajatus 20 kiloa painavammasta minusta tuntui täysin absurdilta, ihan niin kuin sellainen koskaan olisi mahdollista. Ja niin vaan tässä sitä ollaan, 25 kiloa painavampana.

Näiden 25 kilon aikana olen kasvanut (melkein) aikuiseksi, muuttunut ulkoisesti ja muuttunut sisäisesti. Tyyli on muuttunut ja vaatteet ovat jääneet pieneksi. Koko tämän ajan olen säännöllisen epäsäännöllisesti kriiseillyt vartalostani ja ulkonäöstäni, mutta koko tämän ajan olen ollut täysin terve.

Mitä tästä opimme? Vaa'an lukemat ja painoindeksit ovat ohjenuoria ja viitearvoja, mutta hyvinvointiin kuuluu niin paljon muutakin. Mun paino on lukion alun ja yliopiston välillä kulkenut 45 ja 70 kilon väliä ja painoindeksi on määrittänyt mua niin merkittävästi alipainoiseksi kuin lievästi ylipainoiseksikin. Koskaan mun paino ei kuitenkaan ole aiheuttanut mulle ongelmia.

Mä olen 70-kiloisena aivan yhtä hidas, huonokuntoinen ja kömpelö kuin 45-kiloisenakin. Mä vihaan edelleen liikuntaa täydestä sydämestäni, kuten olen koko elämäni vihannut, enkä sitä siksi harrastakaan. Suurin muutos ehkä on, että parantuneiden elämäntapojen vuoksi voin ja jaksan nykyään huomattavasti paremmin kuin lukiossa. Syön paremmin joskin epäsäännöllisesti, rakastan juustoa ja salaatteja.

Tähän painonnousun ulkonäköaspektiin liittyen aion vielä jossain vaiheessa kirjoittaa oman postauksensa (ja jakaa reilusti ennen- ja jälkeen -kuvia), joten en sitä tässä ala puimaan sen enempää.

Haluan vain päättää tämän toteamalla vielä kerran, että mun BMI:n vihjaama "ylipaino" tai "alipaino" ole itsessään vaikuttanut mun terveyteen tai hyvinvointiin millään tavalla. En koe olevani, siis edellä mainittujen asioiden kannalta, yhtään erilainen eri painossa. Joten muista sinäkin rakas tämä: Painoindeksi ei määritä sinua. Numerot eivät kerro koko totuutta. Sinä olet niin paljon enemmän kuin pelkkää matematiikkaa, joten älä anna tämän kaiken sokaista sinua. Keskity sun hyvinvointiin ja terveyteen, niin fyysiseen kuin henkiseenkin, ja pääset pitkälle.

(Niin ja for the record, näin pääosin edelleen S-koon vaatteita käyttävänä ja suhteellisen pienikokoisena ihmisenä ei kyllä yhtään tunnu ylipainoiselta.)

Olet ihana ❤

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa

Palmusunnuntai ja kovan onnen pajunoksat

Sunnuntaina vietettiin tosiaan palmusunnuntaita. Meillä ei virvota eikä virpojia käy ovellakaan, mutta silti tahdoin tänä vuonna ehdottomasti väsätä omaksi ilokseni virpovitsoja kotia koristamaan. Se ei ollutkaan sitten ihan niin yksinkertainen prosessi se! 

Torstaina päätin siis vakaasti, että minähän etsin käsiini pajunkissoja ja koristelen ne niin maan kauniisti, että niitä kelpaa ihailla osana sisustusta läpi ihan koko pääsiäisen kesän alkuun saakka. Perjantaina lähdin kiertämään keskustan kauppoja silkkipaperin tai kreppipaperin tai ihan minkä tahansa koristeen perässä. Kiersin Suomalaisen kirjakaupan, Tigerin, Saiturin pörssin ja kaksi Tokmannia, eikä mistään löytynyt yhtään mitään hommaan kelpaavaa. Aloin jo muodostaa luovaa suunnitelmaa tehdä ruusuja silkkipaperin sijaan sanomalehdistä tai lahjapaperista. Päätettiin kuitenkin lähteä vielä seuraavana päivänä katsomaan Prismasta, siellä kun netin mukaan pitäisi olla.

Keskustassa toisena haasteena oli se, etten tiennyt yhtään, mistä koko pajupuun edes löytäisin. Soittelin äidin kanssa ja sovittiin, että hän tuo mulle muutamat oksat, kun hän tiesi lähistöltä hyvän paikan. Lauantaiaamuna äiti sitten soitti mulle, että oli kyllä lähtenyt noita oksia hakemaan, mutta onnistunut paikan päällä vajoamaan lumihankeen ja kaatumaan ojaan. Äidille ei onneksi käynyt mitenkään, mutta ymmärrettävästi halusi keskeyttää mission ja lähteä kotiin siistiytymään ja toipumaan. 

Me sitten sovittiin, että käydään meidän Prisma-reissulla kiertelemässä lähialueita pajujen perässä. Prismasta löytyi silkkipaperit ihan sekunnissa, ja päästiinkin ajelemaan. Bongasin auton ikkunasta tasan yhden ruipelon pikku pajun tien risteyksestä ilman jalkakäytävää, ja palattiin sitten siihen hakemaan oksia kun ei muutakaan keksitty. Paikka oli hankala, en onneksi itse kaatunut ojaan mutta farkkuni kyllä kurasin. Sain napattua neljä suhteellisen pajunkissaista mutta erittäin yksinkertaista oksaa mukaani. Lähdettiin vielä toiseen paikkaan kiertämään, josko satuttaisiin löytämään lisää.

Ei löydetty. Homma nimittäin paranee: hetken päästä auto alkoi temppuilemaan huolestuttavasti. Pysähdyttiin, soitettiin huolto ja jäätiin odottelemaan. Kotiinpaluu venähti siinä sitten muutamalla tunnilla, kun selviteltiin huoltoasioita sun muita ja käytiin hakemassa korvaava peli tilalle. Meidän hengailupaikalla ei ollut edes pikaruokaloita lähellä ja olin jo kotoa lähtiessä nälkäinen, joten tallustin R-kioskille ja nälissäni ostin sitten vähän kaikkea.

Lopulta onneksi päästiin kotiin, saatiin ruoka nopeasti laitettua ja jäätiin makoilemaan loppuillaksi telkkarin eteen. Ryhdyin väsäilemään silkkipaperiruusuja ja tajusin, että sekin on ihan hullujen hommaa ja kaikki mun viritelmät tuntuivat näyttävän ihan kauheilta.

Seuraavana aamuna heräsin (liian) aikaisin ja lähdin töihin. Kotiin palatessani aurinko paistoi, teippasin tekemäni ruusut kiinni pajunoksiini ja totesin, että lopputuloksesta tuli oikeasti aika kaunis. Korjailin hieman aamulla väsättyjä pikameikkejä ja ei-niin-hehkeää hiuspehkoani, asetin kameran jalustaan ja otin kuvat, jotka olin suunnitellut hoitavani jo edellisenä päivänä. Kuvistakin tuli onneksi aika kivoja.

Nyt mulla on siis söpöt virpovitsat ikkunalaudalla kotia koristamassa ja yksi hullu tarina lisää kerrottavana. Selostin meidän epäonnisesta viikonlopusta jo sunnuntaina Instagramissa, mutta halusin tulla vielä kertomaan koko stoorin tänne blogin puolelle. Tämä on ehkä ennen kaikkea omaksi muistokseni, blogin avulla on niin ihanan helppo palata takaisin tämänkaltaisiin päiviin. Enkä mä myöskään voinut tunkea näitä kaikkia kuvia Instaan, hehe.

Viisi päivää pääsiäiseen, iik! Jos haluat lukea enemmän mun ajatuksia tulevasta pääsiäisestä ja menneiden pääsiäisten muisteloa, käy tsekkaamassa mun tänne kirjoittama blogipostaus.

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa