Koti, työ ja some: Mitä kaikkea on tapahtunut vuoden aikana

Huh. Yli puoli vuotta viimeisimmästä postauksesta. Tuntuu, että tuo pitää tiedostaa heti tässä aluksi, mutten jaksaisi puolta postausta käyttää kokoon  kuivuneesta postaustahdista valittamiseen. Jonkinlainen päivityspostaus tuntuu kuitenkin tarpeelliselta ennen muihin aiheisiin siirtymistä, joten tässä kuulumisia viimeisen...vuoden(?) ajalta.

Palasin Suomeen

Jos eksyit blogiini nyt ensimmäistä kertaa: Moi, mä olen Sanna. Valmistuin kesällä 2022 suomen kielen maisteriksi ja olen asunut kaksi kertaa ulkomailla työskennellen paikallisessa yliopistossa suomen kielen opetusharjoittelijana. Mun ensimmäinen harjoittelujakso oli Caenissa Ranskassa keväällä 2022, jälkimmäinen viime talvena Lontoossa. 

Lontoossa vietin yhteensä noin viisi kuukautta, ja palasin takaisin kotiin maaliskuun lopulla. Kesti pitkään tottua ajatukseen, ettei kotiinpaluu ollut vain tilapäinen vaihe, että nyt mä oikeasti olen Suomessa enkä ole kohta taas pakkaamassa laukkujani uutta seikkailua varten.

Pikkuhiljaa olen tottunut tavalliseen arkeen. Kuitenkin varsinkin syksyn tullen Lontoo-aika on palannut vahvasti mieleen. Olen vuodenaikanostalginen ihminen ja helppo on palata muistelemaan, missä oli samaan aikaan viime vuonna. Varsinkin syksy Lontoossa oli mulle henkisesti raskas, kevätpuolesta nautin taas todella paljon. 

Toisaalta tuntuu kaukaiselta, että olen joskus asunut muualla kuin täällä kotona. Samalla sitä kuitenkin kliseisesti miettii, että miten noistakin hetkistä on jo vuosi.

Eikä tämä Suomen talven alkanut pimeys helpota yhtään! Toki Lontoossakin lämpötilat putosivat talven aikana lähelle nollaa, mutta päivänvaloa ja aurinkoa saatiin aina muutama tunti enemmän. Eikä siellä tarvinnut herätä ennen auringonnousua lähes koskaan.

Paljon töitä

Kesästä lähtien olen ollut kokopäivätöissä. On ollut ihana päästä työrutiiniin, olla joka päivä töissä samojen työkavereiden kanssa ja pysyä kärryillä menoista ja meiningeistä. Olen ollut nykyisessä työpaikassani jo kolme ja puoli vuotta, mutta mun työskentely on painottunut vahvasti kesiin. Nyt olen ekaa kertaa koko syksyn kokoaikaisesti töissä, ja on ollut hauska elää ihan tavallista arkea ja juhlaa niin kuin kaikki muutkin.

Mutta onhan se kokoaikatyö raskasta. Varsinkin tuohon Lontoo-talveen verrattuna. Yliopistoharjoittelijana mulla oli ehkä 10 tuntia töitä viikossa ja niin paljon aikaa omille harrastuksilleni ja puuhilleni tai ihan vain loikoiluun (varsinkin kun vietin käytännössä kaiken vapaa-aikani yksin, silloin todella pääsi luovuus kukkimaan ja kirjoja tuli kahlattua). Neljänkymmenen tunnin työviikot vaihtelevine vuoroineen kuormittavat ihan eri tavalla.

Ja vaikka pidän työstäni, on mun edelleen todella vaikea tajuta, miten ihmiset tekevät tätä koko elämänsä, käyvät kaupassa ja tekevät ruokaa ja huolehtivat kodista ja perheestä ja omasta hyvinvoinnistaan ja riittävistä yöunista. Iltavuoroviikoilla elän eineksillä ja tiskit valtaavat hiljalleen keittiön ja puhtaat pyykit olohuoneen, kun ei aika ja energia yksinkertaisesti riitä.

Melkein oikea influensseri?

Yksi valtavin muutos viimeisen vuoden aikana on ollut mun sosiaalisen median tilien kasvu. Julkaisin marraskuussa 2022 Instagramiin ensimmäisen videoni, jossa vertailin samalla kokolapulla merkittyjä housuja eri liikkeissä. Tuo video keräsi ihan käsittämättömän määrän näyttökertoja ja toi mun tilille paljon uusia kävijöitä. Tajusin, että olin onnistunut luomaan sisältöä, joka kiinnostaa, ja innostuin tekemään lisää.

Tuosta hetkestä lähtien keskitin mun sisällöt hyvin vahvasti kehopositiivisuuteen. Tuo teema on ollut aina läsnä mun sisällöissä myös täällä blogissa ja aiheeseen liittyvät postaukset ovat olleet omia suosikkejani (ja niitä kaikista luetuimpia), mutta vain yhtenä epäsäännöllisenä palasena sekavaa sillisalaattia.

Rakensin pian vastaavanlaisista kokovertailuvideoista viikottaisen postaussarjan ja rungon mun koko somepresenssille. Oheen aloin tehdä muuta kehopositiivisuuteen, itsevarmuuteen ja self loveen liittyvää sisältöä. Sen myötä mun julkaisemien videoiden määrä kasvoi ja kuvajulkaisuja oli suhteessa vähemmän.

Alkuvuodesta aloin pohtia, että nyt kun joka tapauksessa teen videoita, jotka näyttävät kiinnostavan ihmisiä, ja kun yritän kasvattaa tiliäni, pitäisikö samalla vaivalla tehdä Tiktok-tili ja jakaa ne samat, jo olemassaolevat videot sinne. Olin pitkään karsastanut Tiktokia ja kuullut alustasta paljon pahaa. Lopulta kuitenkin päätin, etten menetä mitään, jos en kokeile. Lähdin Tiktokiin hyvin matalin odotuksin. Latasin sinne samat videot kuin Instagramiinkin ja vapaasti lähdin kokeilemaan myös muita konsepteja. Totesin, että jos en viihdy Tiktokissa, voin aivan hyvin sieltä myös poistua.

Tuon Tiktok-tilin luominen oli yksi parhaista asioista, mitä olen tehnyt. Mun videot lähtivät leviämään siellä paljon paremmin kuin Instagramissa (siellä sitä ensimmäistä videota lukuunottamatta olin tähän asti kerännyt melko heikosti katsojia videoilleni). Mun tili kasvoi nopeasti, mutta ennen kaikkea hämmennyin (ja ilahduin), kuinka aktiivista vuorovaikutus Tiktokissa oli.

Tämän vuoden aikana mun tilit sekä Instagramissa että Tiktokissa ovat kasvaneet todella huimasti. Tiktok meni nopeasti kävijämääriltään mun Instagramin ohi ja varmasti seuraajia valui myös tililtä toiselle. Kevään ja kesän mittaan myös mun Instakin lähti ihanaan nousuun ja nykyään mun videot menestyvät melko samalla tavalla molemmilla alustoilla. 

Viime syksynä mulla oli Instagramissa 800 seuraajaa ja takana oli vuosien yritykset kasvaa ja houkutella ihmisiä mun sisällön pariin. Tätä kirjoittaessa sekä Instagram- että Tiktok-tilit lähestyvät 5000 seuraajaa. Jollekulle tuo voi vaikuttaa pieneltä määrältä, mutta mä olen niin valtavan ylpeä tästä kasvusta. Uskon, että nuo luvut voisivat olla paljon suuremmat, jos olisin onnistunut pitämään tasaisesti kiinni Lontoo-aikojen julkaisutahdista. Kotiinpaluun ja kesätöiden myötä somejutut jäivät pahasti taka-alalle, mutta nyt viime viikkoina olen yrittänyt päästä taas mukaan ainakin lähes päivittäiseen postaustahtiin etenkin Tiktokissa, jossa sisältöä voin edelleen tehdä vähän matalammalla kynnyksellä.

Joku voi myös miettiä, minkä ihmeen takia mä näin hehkutan numeroita ja suosiota. Tämä kaikki on osa suurta unelmaa, josta olen pitkään haaveillut. Mulla on takana vuosien someharrastus, sitä ennen jaoin omaa musiikkiani Youtubeen ihmisten kuultavaksi. Aina olen toivonut, että tavoittaisin mun sisällöllä ihmisiä, pääsisin käymään keskusteluja mulle tärkeistä aiheista, saada tunnustusta kovasta työstäni ja ehkä oikeasti vaikuttaa jonkun toisen ajatusmaailmaan ja elämään.

Nyt mä olen saanut huomata, että tuosta kaikesta on todella tulossa totta. Olen kuluneen vuoden aikana saanut ihan valtavasti ihania viestejä ihmisiltä, jotka ovat oikeasti saaneet jotain irti mun videoista. Ihmiset ovat löytäneet mut, viihtyvät mun sisältöjen parissa ja kuuntelevat, mitä mulla on sanottavaa. Numerot, seuraajat ja viesti-ilmoitukset ovat merkkejä siitä, että teen jotain, millä on merkitystä. Ja mulla on oikeasti hauskaa tätä kaikkea tehdessä.

Tietenkin samalla mulla on harras toive myös saada konkreettista palkkaa tästä vuosikausien työstäni ja ehkä jopa jokin kaunis päivä elättää itseni alalla, keskittyä joka päivä tekemään intohimoisesti mulle tärkeää sisältöä ja elää vapaampaa elämää, joka ei sido mua tiettyyn paikkaan tiettynä kellonaikana. Tänä syksynä olen saanut ottaa ensimmäiset askeleeni tuohon suuntaan. Olen päässyt tekemään ensimmäisen brändiyhteistyöni ja alustavasti keskustelemaan toisista sekä vastaanottanut ensimmäisiä tuotelahjoja. On yksi asia huomata, miten mun sisällöt sykähdyttävät ihan tavallisia ihmisiä ruudun toisella puolella. On päälle toinen asia, että yritykset tajuavat, että mun sisältö voisi olla arvokasta myös heille.

Ja sitten tämä blogi

Vaikka blogi onkin ollut hiljainen, somessa olen selkeästi ollut aktiivisempi kuin koskaan. Vielä pari vuotta sitten mun tavoite oli julkaista uusi blogipostaus vähintään kerran viikossa. Nyt mun pisin tauko venähti lähes seitsemän kuukauden mittaiseksi ja rehellisesti mun on vaikea hahmottaa, mikä funktio tällä blogilla on enää mun somepresenssissä. Blogit ovat suuressa kuvassa menneen talven lumia ja kaiken voi sanoa lyhyemmässä muodossa viraalipotentiaalisilla videoilla.

Ensimmäistä kertaa olen huomannut miettiväni, onko tässä oikeasti mitään järkeä enää. Yrittää pitää blogi väkisin elossa ja potea syyllisyyttä, kun en postaakaan. En silti ole vieläkään valmis tästä luopumaan. Blogi on ollut valtava osa mun identiteettiä jo 11 (!) vuotta. Blogin ansiosta mä ylipäätään olen somessa, täällä on paljon vanhoja mulle tärkeitä tekstejä. Tänne olen vuosikausien ajan taltioinut mun elämääni ja nuo muistot ovat mulle korvaamattomia.

Mulla on pari postausta ollut luonnosvaiheessa vaikka kuinka pitkään ja ne tahdon saada mahdollisimman pian julki, kunhan vain jaksan. Blogi pysyy varmasti jatkossakin enemmän taka-alalla, kun keskityn muihin somealustoihin. Mutta en aio täältä vieläkään lähteä.

Kiitos, jos jaksoit lukea tämän pitkän ja poukkoilevan tekstin tähän asti. Olisi ihana kuulla, mitä kautta olet tänne löytänyt, miksi viihdyt mun sisältöjen parissa ja mitä sä toivoisit tältä blogilta jatkossa. Olisiko joitain asioita, jotka toimisivat paremmin kirjoitetussa muodossa kuin minuutin Tiktok-videona?

Tätä on ollut vähän ikävä. Palaillaan toivottavasti pian, tai ainakin aiemmin kuin ensi kesänä <3

Seuraa Instagramissa ja Tiktokissa @sannalovesfood

Kuukausi Lontoossa jäljellä

Tänään on tasan kuukausi siihen, että mun toinen harjoittelujakso ulkomailla, kolmas kerta ulkomailla asumista tulee päätökseensä ja mä matkustan takaisin kotiin. Aina sitä tuntuu ihmettelevän, miten nopeasti aika menee ja miten nytkin ollaan jo HELMIkuun lopussa, ja vaikka muakin se hämmästyttää, toisaalta tämä tuntuu tosi luonnolliselta.

Syksy Lontoossa oli mulle aika raskas. Olin juuri ehtinyt Ranska-kevään jälkeen sopeutua kotielämään, kun taas revin itseni tutusta ja turvallisesta, rakkaista ihmisistäni ja omasta elämästäni ja muutin kauas kaikesta tuosta. Samalla mulla ei kuitenkaan ollut samanlaista uutuudenviehätystä Lontoossa Ranskaan verrattuna, sillä Lontoo oli mulle todella tuttu kaupunki etukäteen ja olin täällä jo asunut kesällä 2017 au pairina. Kolmen viikon kotilomaa odotin enemmän kuin mitään, ja tammikuussa oli haikea lähteä takaisin Englantiin.

Alkuvuoden mulla on kuitenkin ollut todella seesteinen ja rauhallinen fiilis. Olen luonut omia rutiinejani ja nauttinut yksinolosta, seikkaillut Lontoossa, tutustunut uusiin tyyppeihin ja ottanut vastaan rakkaita kotoa. Ja yhtäkkiä yksi päivä tajusin, etten tällä hetkellä koe koti-ikävää ollenkaan.

Tietenkin mulla on ikävä kaikista läheisimpiä ihmisiä ja tiettyjä kotonaolon helppouksia. Mutta Helsinkiin ja omaan arkeen mulla ei ole hinkua. On jotenkin rauhoittavaa olla etäällä tavallisesta arjesta ja velvollisuuksista. Ulkomailla yksinään eläessä elämä on yksinkertaisempaa ja rauhallisempaa. Oma elämä on tauolla ja aikansa saa käyttää rennommin. Ja tietenkin olen todella innoissani neljän viikon päästä palaamassa kotiin ja siihen omaan elämään. Mutta mua ei myöskään haittaa ollenkaan, että sitä ennen mulla on vielä neljä viikkoa lontoilua.

Tätä kirjoittaessa itse asiassa tuo neljä viikkoa tuntuu jopa hurjan lyhyeltä. Siihen ehtii mahtua enää puolitoista viikkoa yksinäni kököttelyä ja ystävän vierailu, ennen kuin äiti tulee viimeiseksi pariksi viikoksi tänne mun kanssa valmistautumaan kotiinpaluuseen. Mulla on neljä viikkoa aikaa nähdä Lontoota ja luoda muistoja. Toisaalta oon ehtinytkin tehdä ihan hirveän paljon. Alun perin suunnitelmissa (tai haaveissa) oli toki matkustaa ympäri Britanniaa, liittyä kuoroon, tutustua paikallisiin tai ainakin löytää ne täydelliset mom jeansit. 

Sen sijaan olen elänyt rauhallista arkea, köröttänyt lukemattomia tunteja kerrosbussin yläetunurkassa, tehnyt töitä, nauttinut omasta rauhasta ja ystävien seurasta. Olen kasvattanut sometilejäni, liittynyt Tiktokiin, viettänyt todella paljon aikaa sovituskopeissa ja vielä (luvattoman paljon) enemmän puhelinta selaillen. Itse asiassa yksi mun haave Lontoo-talvelle olikin se, että ottaisin yksinäisestä vapaa-ajastani hyödyn irti ja panostaisin someeni. Ryhdyin tekemään kokovertailuvideoita ja sen Tiktok-tilin, ja nyt mulla on noissa yhteenlaskettuna jo yli 2000 seuraajaa! Toivon, että pystyn jatkamaan samaa hyvää meininkiä myös kotona, ainakin vauhti on hyvin päällä.

Ehkä loppuun voisin tiivistää, että vaikka syksyllä mietin monia kertoja, että oliko mun oikeasti mitään järkeä lähteä enää ulkomaille ja Lontooseen asumaan, voin nyt täysin sydämin sanoa, että OLI. Olen niin onnellinen, että mulla on nyt tämäkin kokemus takataskussa. Ja kuukauden päästä ehdin aloittaa loppuelämän kotona. Elämä on tällä hetkellä hyvä just näin. <3

Vuosi 2022

Ehdinpäs tammikuun aikana, ha! Viime vuodelta mulla jäi blogin vuosikatsaus kokonaan tekemättä, kun joulukuu oli täynnä gradukiireitä ja tammikuun alussa muutin Ranskaa, pitkä perinne unohtui siinä sivussa ja jäi lopulta kokonaan. Ja vaikka nytkin ollaan jo eletty kahdeksan prosenttia vuodesta 2023, palataan vielä edellisvuoden fiiliksiin. Sillä 2022 todella oli yksi elämäni suurimmista vuosista, täynnä suuria elämänmuutoksia ja aikuistumisen askeleita.

TAMMIKUU

Uudenvuoden juhlinnat jätin väliin, sillä halusin pysyä terveenä suurta lähtöäni varten. Tammikuun kolmantena päivänä suuntasin nokan kohti Caenia ja polkaisin käyntiin Ranska-kevääni. Tutustuin uuteen kotikaupunkiini, aloitin harjoittelun Caenin yliopistossa, tein kotia Airbnb-kämppään ja hämmästelin kevätkelejä. Päivittelin aktiivisesti Instagramia, katsoin paljon Gilmoren tyttöjä, luin Agatha Christietä ja aloitin viimeiset yliopistokurssini. Viime päivinä olen hämmästellyt sitä, että Ranskaan-lähdöstä alkaa oikeasti olla vuosi, ja ensimmäistä kertaa tuota kevättä tulee jopa ikävä. Tein yhden päiväreissun Mont St. Michelin luostarisaarelle (jonka upeat maisemat olivat sankan sumun peitossa) ja yksi viikonloppu vietettiin äidin kanssa parin tunnin junamatkan päässä Pariisissa.

HELMIKUU

Mulla oli läheisiä kylässä lähes koko helmikuun. Vietin kevätlomaa ja yksi viikonloppu käytettiin Normandian alueen kiertämiseen vuokra-autolla – yksi parhaista ja erityisimmistä reissuista mitä olen kokenut. Nähtiin monta kirkkoa, sotamuseota ja maihinnousurantaa. Tuuli tuuli ja sade kasteli (juuri tuolloin oli Englannissa iso myrsky joka tuntui kyllä Ranskankin rannikolla), mutta kokemus oli korvaamaton. Käytiin myös läheisessä Ikeassa, best! Kuun loppua kohden kelit alkoivat lämmetä, ja joinain päivänä tarkeni jopa ilman takkia.

MAALISKUU

Maaliskuu oli harjoitteluni ainoa kuukausi, jonka vietin käytännössä kokonaisuudessaan yksin Ranskassa. Kuun ekana päivänä palautin graduni ja voin kyllä sanoa, että tuntui varsin hyvältä saada iso työmaa vihdoin päätökseen ja taakseen, vaikka koulutöitä toki vielä muuten olikin jonkin verran jäljellä. Maaliskuussa alkoi olla jo satunnaisia t-paitakelejä ja nautin elämästä uuteen kotikaupunkiini tutustuen. Työt piti kiireisenä, aurinko paistoi ja elämä oli kivaa.

HUHTIKUU

Kuun vaihde oltiin Pariisissa, ja voitte vaan kuvitella mun reaktion, kun edellisten viikkojen liki-helteiden jälkeen herään aprillipäivänä lumisateeseen! Ei ollut sinä talvena satanut tuolla alueella aiemmin lunta eikä toki tuonkaan jälkeen, eli olihan tuokin kokemus. Ehkä ihmeellisintä oli myöntää itselleni, että vaikka kaikki aina hehkuttavat Pariisia, ei tuo kaupunki noiden kevään lyhyiden reissujen aikana saanut mun sydäntäni itselleen. Kun juna saapui rauhalliseen Caeniin, tuli mulle lämmin olo, kuin oisi kotiin palannut.

Huhtikuussa koitti myös odotettu ulkomaanmatka, kun hypättiin äidin kanssa laivaan ja seilattiin kanaalin yli Englantiin. Kertasin tuon menomatkan kaikki kommellukset tässä postauksessa, oli nimittäin todellakin yksi elämäni kauheimmista matkapäivistä, jolloin kaikki meni mönkään, olo oli huono ja stressitasot korkealla. Onneksi kuitenkin lopulta päästiin kohteeseen, vietettiin vajaa viikko Lontoossa ja yksi yö Portsmouthissa. Tässä vaiheessa tiesin myös jo viettäväni tulevan talven Lontoossa, joten käytiin tsekkaamassa myös mun nykyinen yliopisto!

Palattiin pääsiäiseksi Caeniin, nautittiin nyt jo todella kesäisestä pikkukaupungista ja tein viimeiset työhommat. Kuun lopussa pakkasin matkalaukkuni ja (jälleen pienten vastoinkäymisten saattelemana) matkustin vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen kotiin. Vaikka olin viihtynyt Ranskassa, oli koti-ikävä ja yksinäisyys ehtinyt kasvaa melko suureksi. Sujahdin elämään Helsingissä saman tien ja tuntui, kuin en olisi poissa ollutkaan. Näin ystäviä ja läheisiä. menin katsomaan Nightwishin Helsingin-konserttia, käytiin herkuttelemassa mun siskon uudessa ravintolassa heti avajaispäivänä ja juhlin kuun vaihteessa viimeistä opiskelijavappuani.

TOUKOKUU

Toukokuussa kalenteri oli töiden osalta vielä tyhjä, mutta mä pysyin kiireisenä ja nautin lomasta ja Suomessa olosta. Reissasin kotimaassa ja korkkasin mökkikesän, kävin elämäni ensimmäistä kertaa Lapissa (Rovaniemellä, se on Lappia!), juhlin äitienpäivää, katsoin Euroviisuja ja näin rakkaita läheisiä. Sivussa raavin haikein mielin kasaan myös viimeiset yliopisto-opintoni. Toukokuussa kevät kiiruhti Suomeenkin, elämä oli vapaata ja vaan ihan parasta. Kuvailtiin kirsikankukkia Marjon (@muronki) kanssa ja ostin uuden puhelimen.

KESÄKUU

Kesäkuussa alkoikin sitten kiireinen arki kokopäivätöiden myötä. Se myös tarkoitti sitä, että vähistä vapaista otettiin kaikki irti. Söin enemmän jätskiä kuin osaan laskea, juhlin ystävän valmistujaisia, vietin aikaa perheen ja ystävien kanssa ja kävin perinteisellä kaveriporukan mökkireissulla. Ai niin, ja leikkasin mun hiukset! Se oli kyllä hurjan iso muutos, kun hiukset olivat yhtäkkiä lyhyemmät kuin koskaan ja niiden käsittely muuttui täysin, mutta nopeasti ne ovat siitä taas kasvaneet. Näin Evanescencen Tampereella ja vietin juhannusiltaa Lintsillä käyskennellen. Tehtiin päiväreissu Tallinnaan ja sain lopulta loputin suoritusmerkinnät kirjattua ja VALMISTUIN. Käsittämätöntä. Kesäkuun lopussa myös irtisanoin vuokrasopimukseni ja aloin toden teolla valmistautua muuttoon (ainakin henkisesti).

HEINÄKUU

Valmistumisprosessi oli lopulta melko nopea: todistus saapui noudettavasti muistaakseni jo samalla viikolla virallisesta valmistumispäivästä. Kävin työn puolesta Tuskassa ja tein ehkä urani tähän asti merkityksellisimmän haastattelun Marko Hietalan kanssa. Junan ja auton kyydissä tuli vietettyä päivä jos toinenkin, juhlittiin monet juhlat ja naurettiin monet naurut. Sitä perinteistä kesää edelleen (ainakin mulla viime vuosien aikana): paljon töitä ja välissä paljon elämää. Muutto eteni pikkuhiljaa, kunnes loppukuusta rykäistiin edellinen asunto tyhjäksi ja toinen hyvin täyteen.

ELOKUU

Elokuu jatkui yhtä kiireisenä, ja vaikka olisin kuinka tahtonut vain jäädä kotiin järjestelemään paikkoja ja oikeasti laittamaan kotia, oli mulla lopulta koko kuun aikana muistaakseni yksi vapaapäivä ihan vain kotona olemiseen. Juhlittiin mun valmistujaisia, joista tuli vastoinkäymisistä huolimatta oikein ihanat juhlat. Nautin mökkielämästä ja viimeisistä kesähetkistä. Töissä oli säpinää Vesa-Matti Loirin kuoleman myötä. Päivä kerrallaan kotikin alkoi näyttää vähän enemmän kodilta. Kesän kiireiden ohella some jäi mulla lähes täysin sivuun päivittämisen osalta. Loppukuun kolmen yön mökkireissu kaikessa rauhassa tarjosi upean hengähdystauon ja pysähtymisen. 

SYYSKUU

Syyskuussa ehdin vihdoin antaa enemmän aikaa kodinlaitolle. Jatkoin töissä satunnaisilla vuoroilla, ja saatiinkin lisää säpinää, kun kuningatar Elisabet kuoli. Meillä oli myös ala-asteen luokkakokous, oli supermahtava nähdä tyyppejä, joiden kanssa nähtiin viimeksi lähes kymmenen vuotta sitten! Oltiin kaikki aika lailla (ylläri) kasvettu tässä välissä ja oli upea nähdä, mihin suuntiin elämä oli itse kunkin vienyt. 

Siivousta ja sisustusta motivoimaan aloimme suunnitella tupareita, jotka toistaiseksi ovat edelleen pitämättä, kun edellisenä päivänä sain "vihdoin" positiivisen koronatestituloksen. Samalla jouduin perumaan odotetun kaveritapaamisen ja parin yön Tallinnan-reissun ja sen sijaan makasin seitsemän päivää neljän seinän sisällä. Vaikka sairastaminen ja odotettujen menojen peruuntuminen ärsytti, kotoilu itsessään meni ihan mukavasti: mua sivistettiin kuuden Star Wars -elokuvan avulla, ja uudessa asunnossa kököttäminen oli astetta mukavampaa, kun pystyi vaihtelemaan sängyn ja sohvan väliä. Mun tauti oli onneksi melko helposti siedettävää laatua eikä sen kurjempi kuin tavallinen nuhakuume, mutta sitkeä yskä jäi vaivaamaan vielä pariksi viikoksi toipumisen jälkeenkin.

LOKAKUU

Kaikeksi onneksi ennätin toipua parahiksi KAUAN odotettua Kreikan-matkaa varten. Matka oli alun perin tarkoitus toteuttaa vappuna 2020, ja oltiin kaikki niin onnellisia, että päästiin vihdoin lähtemään. Teki todella hyvää olla pitkästä aikaa isolla porukalla reissussa ja nautittiin suuresti Kreetan helteistä.

Kreikasta paluun jälkeen ehdin olla kotona pari päivää, ennen kuin koitti muutto Lontooseen. Ja siinähän loppukuu sitten menikin. Tein pesää uuteen kotiini ja tutustuin uuteen työhöni. Muuten uuteen kaupunkiin sopeutuminen oli helppoa, sillä Lontoohan ei mulle todellisuudessa ollut uusi: asuin täällä kolme kuukautta vuonna 2017 ja olen lomaillut Lontoossa monesti sitä ennen ja sen jälkeen. Samanlaista uutuudenviehätystä ei siis tällä kertaa ollut kuin Ranskassa.

MARRASKUU

Marraskuussa mua tuli piristämään ensin ystävä, sitten äiti. Turisteiltiin ja shoppailtiin. Näin livenä sekä Evanescencen, Within Temptationin (ekaa kertaa!) ja Nightwishin. Tehtiin päiväreissu Windsoriin ja vierailtiin Windsorin linnassa (nähtiin kuningatar Elisabetin ja hänen perheenjäsentensä haudat ja kirkko, jossa muun muassa prinssi Harry ja Meghan menivät naimisiin). Blogi täytti 10 vuotta ja minä 25. Vähän oli haikeaa viettää synttäreitä ekaa kertaa muualla kuin kotona, mutta onneksi mulla oli äiti seurana. Syötiin pastaa ja kakkua, kävin vaaleanpunaisessa kylvyssä ja katsoin Crownia. Äidin lähdettyä kotiin alkoi mulla oma koti-ikävä ja yksinäisyys painaa päälle ja avauduinkin asiasta Instan puolella. 

Marraskuussa julkaisin myös mun ensimmäisen kokovertailuvideon Instagramin keloihin ja innostuin todella keskittymään kehopositiivisuussisältöön. Tuo eka kela lähtikin ihan viraaliksi, se toi mulle yli sata uutta seuraajaa ja näyttökerrat ovat tällä hetkellä 140 tuhannessa. Sitä seuranneet videot eivät ole samanlaiseen menestykseen (toistaiseksi) yltäneet, mutta tuon yhden videon kiinnostus antoi mulle todella puhtia luoda enemmän vastaavanlaista sisältöä. Arvokkaita on myös olleet teidän kanssa käydyt keskustelut, ne ovat todistaneet mulle entisestään, että tällaista sisältöä kaivataan. Mä en ole nähnyt munkaltaisia vartaloita missään somessa, joten nyt mä tahdon itse olla se tyyppi.

JOULUKUU

Joulukuussa surkea koti-ikävä vaihtui innostukseen siitä, että ihan kohta olen taas kotona. Tuntui, että vietin kaiken vapaa-aikani vaatekaupoissa, kun etsin joululahjoja ja kuvasin kokovertailuvideoita. Muutama päivä ennen kotiinpaluutani satoi Englannissa lunta ja koko maa meni kaaokseen. Myös me Lontoossa pysyttiin pari päivää etäopetuksessa kun yliopistolle ei yksinkertaisesti päässyt julkisen liikenteen ongelmien vuoksi. Kaikesta huolimatta lumesta tuli raikas ja kotoisa fiilis.

Lakkoja kyllä riitti ihan ilman luntakin, ja stressikerrokset olivat semisti korkealla, kun yritin selvittää tieni lentokentälle. Loppu hyvin kaikki hyvin, selvisin kentälle ja KOTIIN. Ehdin nauttia kotoilusta, Helsingin viimeisistä lumista ja ystävien näkemisestä kokonaiset 30 tuntia, kunnes kuume nousi ja pistettiin jälleen sairastupa pystyyn. Tällä kertaa jouduin jättämään väliin muun muassa Raskasta joulua -konsertin Tampereella ja päädyin antamaan liput ilmaiseksi pois, ettei ne menneet hukkaan. Varsinainen tauti talttui onneksi jälleen nopeasti, mutta yskä oli pahempi kuin koskaan. Kuiva yskä piti mua hereillä öisin eikä mikään tuntunut auttavan. Menetin myös ääneni sopivasti juuri ennen pyhiä. Kotoillessa maratoonasin Chicago Mediä Viaplaysta ja neuloin joululahjoiksi pantoja ja pipoja, paksulla langalla ja paksuilla puikoilla sai todella nopeasti valmiiksi.

Kaikesta huolimatta päästiin onneksi viettämään joulua suunnitellusti, nähtiin melkein kaikkia perheenjäseniä ja ostettiin myös meidän ensimmäinen ihkaoikea joulukuusi! Meillä oli ihana joulu, olin onnesta soikea että sain vain olla kotona. Olin myös ihan rakastunut mun syksyllä ostamaani pirteän liilaan pitkään makuupussitakkiin, joka pääsi nyt ensimmäistä kertaa käyttöön, se on niin kaunis ja mukava ja ihana. Käytiin Ikea-treffeillä ja kävin kummeilla yökylässä. Uuttavuotta vietettiin vielä juustoja syöden, ja keskiyöksi kiiruhdettiin kotiin katsomaan ilotulituksia ikkunasta.

***

Yritin tähän loppuun keksiä yhtä sanaa, jolla kuvata vuotta 2022, mutta se ei taida onnistua. Vuoteen mahtui kaksi muuttoa ulkomaille, neljä kotia, avoliitto ja kaukosuhde, valmistuminen ja opiskelijaelämän taakse jättäminen, matkustusta, töitä, somea, ystäviä ja läheisiä. Eniten mielessä nyt pyörii tuota kuvaamaan out of my comfort zone. Vuosi oli täynnä uskallusta ja hyppyjä tuntemattomaan, isoja muutoksia ja askeleita kohti aikuisuutta, puolet vuodesta vietin Suomen ulkopuolella kaukana omasta elämästä ja omista ihmisistä. 

Lontoo-elämää on vielä kaksi kuukautta jäljellä ja innolla odotan, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Sen jälkeen kuitenkin otan lämmöllä ja suurella sydämellä vastaan ihan sen tavallisen kotielämän, arjen Suomessa, oman kodin ja ne omat ihmiset. Vuonna 2022 ja vielä nyt alkuvuodesta 2023 saan taskuun nuoruuden suuria seikkailuja joita muistella vanhana. Sen jälkeen tekee hyvä ihan vain olla ja aloittaa se loppuelämä.

Miten sä kuvailisit sun vuotta 2022? Ja hei vielä tosi myöhässä virallisesti täällä blogissakin, ihanaa uutta vuotta ja valoisaa helmikuuta!

Ensimmäiset päivät Lontoossa (taas)

14. toukokuuta 2017 julkaisin postauksen otsikolla "Ekat päivät Lontoossa". Tuolloin olin juuri aloittanut au pairina ja mun kolmen kuukauden brittikesästä oli takana neljä päivää.

Monella tavalla hassua ajatella, että tässä mä nyt taas olen, tuoreena väliaikaislontoolaisena. Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina saavuin tulevan talven kotikaupunkiini ja viime viikolla aloitin työni University College Londonin suomen kielen opetusharjoittelijana.

Lensin Lontooseen sunnuntaina. Matka meni ihan supersujuvasti. Finavia oli varoitellut lentokentän syyslomaruuhkista, joten saavuin paikalle kolme tuntia etukäteen. Pääsin joka vaiheesta liki sukkana läpi ja hyvän hetken sain istua rauhassa kahvilassa lounastamassa ja katsomassa Youtube-videoita. 

Lentokone oli suuri, yhdeksänpaikkainen viihdenäytöillä. Penkit oli mukavat ja keskipaikka tyhjä. Söin eväitä ja katsoin Mamma Mia 2:sta ja Rillit huurussa -jaksoja. Mun paikka oli käytävällä, ja kun ikkunapaikan matkustaja livahti vessaan, napsaisin yhden kuvan ikkunasta pilvien päältä. Toki juuri silloin tämä toinen matkustaja palasi, mutta sen sijaan, että hän olisi hermostunut paikkansa valtaamisesta, olisi hän antanut mun kuvailla rauhassa enemmänkin ja ehkä jopa tarjonnut paikan vaihtoa. Mä kiitin ja kieltäydyin ja jatkoin elokuvan katsomista. En tiedä mitä kyseinen kanssamatkustaja mahtoi ajatella, kun leffan loppupuolella päädyin taas pillittämään lohduttomasti, niin kuin aina samassa kohdassa.

Ensimmäisen yön vietin sukulaisten nurkissa. Päädyin tähän ratkaisuun ihan logistisista syistä, mutta oli se myös itselle helpompaa ensin mennä tuttuun paikkaan tuttujen ihmisten luo kuin hypätä pää edelle uuteen tuntemattomaan. Muutenkin olen todella onnekas ja kiitollinen siitä, etten Lontoossa ollessani ole koskaan täysin yksin, vaan että mulla on täällä joku joka pitää huolta.

Maanantaina menin sitten ensimmäistä kertaa yliopistolle (julkaisin tuosta maanantaipäivästä muuten minivlogin Instagramin keloihin, käy katsomassa se jos kiinnostaa, sitä tehdessä tuli ihan todellinen influencer-olo, haha), ensimmäiselle luennolle osallistuin tiistaina. Mun ensimmäinen yliopistoviikko oli aika kevyt. Selviteltiin mulle tunnuksia ja avaimia, seurailin luentoja, osallistuin opetukseen ja tapasin ainakin melkein kaikki opiskelijat. Toistaiseksi mulla on äärimmäisen hyvä fiilis yliopiston työympäristöstä, kaikki tapaamani henkilöt ovat todella mukavia ja mun harjoittelusta vastaavien opettajien kanssa tulen onneksi todella hyvin toimeen, toisin kuin viime kerralla.

Maanantaina saavuin myös ensimmäistä kertaa mun uudelle kodille. Asun tällä hetkellä lontoolaislähiössä sijaitsevassa talossa kahden suomalaisen kämppiksen kanssa. Mulla on hyvän kokoinen huone, josta löytyy kaikki tarvittava. Siinä missä Ranskassa mun AirBnB-kämppä oli moderni ja siisti ja pelkistetty, on tämä talo ollut vuokranantajan ihan oma koti, ja munkin huoneessa on paljon sälää, ehkä vähän turhia tai epäkäytännöllisiä kalusteita ja melko rumat ja huonosti laitetut tapetit. Slti mä olen viihtynyt täällä oikein hyvin, varsinkin sen jälkeen, kun torstaiaamuna vihdoin purin tavarani ja järjestin huonetta vähän uusiksi omiin tarpeisiini sopivammakis. Mulla on mukava, iso sänky, reilusti säilytystilaa ja isot ikkunat, joista aukeaa upea maisema takapihoille ja puistoihin.

Eniten mua jännitti yhteisasuminen, en ole koskaan aiemmin kämppisten kanssa asunut. Muita asukkaita en täällä kuitenkaan juuri näe. Kaikki viihtyvät omissa oloissaan omissa huoneissaan, ja kunhan yhteisistä säännöistä pidetään kiinni ja yhteiset tilat pidetään siisteinä, ei pitäisi olla ongelmaa. Myönnettävä on, että hieman on vielä totuttelemista siinä, että keittiö pitää pitää aina siistinä, eli tiskit tiskataan heti, kun ruoka on saatu valmiiksi. Kahden viikon aikana olen myös onneksi onnistunut ystävystymään toisen kämppiksen kanssa.

Lontoo-elämästä mä nautin nyt täysillä. Olen pyörinyt keskustassa, käynyt ostoksilla ja ensimmäistä kertaa vieraillut esimerkiksi Scandinavian Kitchenissa! Mulla alkoi tiistaina mun suomikerho, ja kävin ostamassa opiskelijoille vähän Fazer-herkkuja. Samalla reissulla jäin myös syömään perinteisen annoksen ruotsalaisia lihapullia. Saattaa olla, että suuntaan tuonne toistamiseenkin, jos koti-ikävä kovasti alkaa painaa päälle. Olen ehtinyt myös tavata uusia ihmisiä, kiertää Portobello Roadin markkinoilla ja ostaa maailman herkullisimman mantelicroissantin Liverpool Streetin asemalta (kaksi kertaa).

Ja ai niin, täällä on ollut ihan täydelliset kelit. Joka päivä on ollut noin 18 astetta, eli ihan täydellinen sweather weather: takki on jäänyt monena päivänä kotiin ja olen pärjännyt hyvin pelkällä neuleella tai collegepaidalla. Undergroundit taas ovat olleet todella kuumia, hiljaisenakin aikana varmasti yli 30 astetta. Eilen lämpötila nousi yli kahteenkymmeneen, mutta tänään olikin sitten jo ensimmäinen vähän viileämpi päivä.

Monena päivänä kaupungilla, kaupoissa ja metroissa on ollut todella kovat ruuhkat, varmaankin syyslomien vuoksi. Kassa- ja vessajonot ovat kiemurrelleet kauaksi ja yhtenä päivänä jouduin antaa kolmen metron mennä ohi, kun mahduin itse kyytiin vasta neljänteen.

Tästä tämä taas nyt lähtee. Yritän pitää blogiakin vähän paremmin nyt Lontoossa elossa ja kirjoittaa näitä päivittelytekstejä itselleni muistoksi. Parhaiten mua pääsee kuitenkin seuraamaan Instagramin puolella (@sannalovesfood), sinne pyrin päivittäin päivittelemään kuulumisia!

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Seuraathan jo Instagramissa @sannalovesfood?