lauantai 26. syyskuuta 2020

Nostalgialakanoissa

Kun mä olin pieni, äidillä oli isot Marimekon keltaiset Unikko-pussilakanat. Pötköteltiin aina vierekkäin ja katsottiin yhdessä lastenohjelmia. Joskus menin peiton sisään ja leikin pienessä majassani. Jossain vaiheessa äiti luopui noista lakanoista, mutta mulla ne jäivät aina niin nostalgisina mieleen.

Abivuonna käytiin äidin kanssa tapamme mukaan pyörähtämässä Marimekon tehtaanmyymälässä, ja siellä oli tämä sama pussilakanasetti myynnissä. Tuolloin äiti osti tuon setin mulle ylioppilaslahjaksi.

Pitkään noi lakanat saivat odottaa käyttöönottoaan. Puolitoista vuotta myöhemmin muutin omaan kotiini. Mun pieneen sänkyyn ei kuitenkaan ollut järkevää ostaa isoa parisängyn peittoa, joihin nämä lakanat olisi saanut laitettua.

Tänä kesänä muutin sitten isompaan asuntoon ja sain itselleni oikean parisängyn. Muutama viikko sitten ostin paripeiton, ja vihdoin viime viikolla laitoin sänkyni uuteen uskoon ja petasin nostalgialakanat paikalleen.

Jos nämä olisivat vain yhdet lakanat muiden joukossa, tuskin olisin näitä tai muita näin räikeitä lakanoita koskaan itselleni ostanut tai kaivannut. Mutta mä olen ihan täydellisen rakastunut näihin. Mulla on kaapissa käyttöä odottamassa uusi päiväpeittokin, jota en ole vain hennonut ottaa käyttöön. Unikkokuosi on ihan superkaunis, ja keltainen ja vihreä tuovat ihanan raikkaan väripilkun kotiin. Tuplapeittokin näyttää jotenkin paljon siistimmältä kuin pieni peitto tai kaksi, vaikka ihan sekaisinkin.

Samalla käyttöön pääsi Finlaysonin valkoinen alulakana ja nuo ihanat jättityynyt. Koska mun sängyssä ei ole sängynpäätyä ja seinän ja sänfyn väliin jää pieni rako, halusin sängynpäädyn virkaa toimittamaan jättityynyt. Nuo tyynyt löytyivät Jyskistä hintaan 7,50€ kappale ja olivat ehkä paras ostos ikinä! Paitsi että ne näyttävät siistiltä sängynpäädyssä ja toimivat hyvinä selkänojina myös telkkaria katsellessa, ovat ne ehkä mukavimmat tyynyt ikinä. Ainoa haaste 60x80-senttisissä tyynyissä on tyynyliinojen löytäminen. Nuo valkoiset ostin Tokmannilta neljän euron kappalehintaan, mutta saattaisin kaipailla myös jotain muita, ehkä jollain tavoin kirjailtuja tai kuvioituja vaihtoehtoja. Jos jollain on vinkkejä isoista tyynyliinoista (jotka eivät olisi ihan superkalliita), saa vinkata!

Muuton myötä yksi mun lemppariasioista on ollut uuden, isomman sängyn sisustaminen. Oon ostanut ison kasan ihania uusia lakanoita, joiden käyttöönottoa en meinaa malttaa odottaa! Toisaalta vuosien odotuksen myötä mun on ehkä pakko myöntää, ettei tuplapeitot välttämättä ole mua varten, ainakaan toisen ihmisen kanssa jaettuna. Oman peiton kanssa on enemmän vapautta möyhiä mun kaltaiselle levottomalle nukkujalle, haha! Ehkä mä kuitenkin tähänkin totun, edes söpöjen lakanoiden vuoksi ♡

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

perjantai 18. syyskuuta 2020

Hyvästi blondit – hiusten muodonmuutos

Alustukseksi: Kävin kampaajalla. Ensimmäiset kuvat ovat otettu kaksi päivää ennen kampaajakäyntiä. Postauksen loppupuolelta näet kuvat mun uusista hiuksista. Olettaen, että sua kiinnostaa. Kiva kun klikkasit tämän jutun auki, jei!

Mä olen koko elämäni halunnut pitkät hiukset ja intohimoisesti aina niitä pyrkinyt kasvattamaan. Pienenä äiti aina halusi leikata mulle polkkatukan. Jossain vaiheessa onnistuin kuitenkin itse jo päättämään, mitä tahdon tehdä hiuksilleni, ja siitä asti suunta on ollut aina kohti pidempää.

Ja pitkät mulla onkin ollut ainakin yläasteelta asti. Välillä on pitänyt leikata vähän reilummin huonoja latvoja pois, mutta kasvatusprojekti jatkui vain. Vaikka hiukset olivatkin pitkät, eivät ne koskaan olleet tarpeeksi pitkät. Ponnari jäi aina liian lyhyeksi, letit ne vasta tyngät olivatkin. Ja niin me vaan jatkettiin kasvatusta.

Pitkät hiukset ovatkin olleet niin ihanat! Mun mielestä pitkät hiukset ovat niin kauniit, enkä voinut kuvitellakaan itselleni lyhyempiä. Mun mielestä omalla kohdallani lyhyet näyttäisivät hölmöiltä, ja saatoin ihmetellä muita ihmisiä, jotka tosta noin vain luopuivat kilometrikutreistaan ja vaihtoivat lyhyeen malliin.

Pitkien hiusten mukana tulee kuitenkin paljon hommaa ja vaivaa. Pituuden päälle mun hiukset ovat myös suhteellisen paksut, eli karvaa riittää! Mulla oli hiukset aina kiinni, kun en osannut enää pitää auki. Hiukset painoivat paljon ja olivat tiellä. Musta tuntui, että niskat menivät aina jumiin ihan vain hiusten takia ja ponnareista tuli pää kipeäksi. Peseminen oli ihan jäätävä prosessi, aineita oli vaikea levittää ja saada pois. Ja se kuivattaminen, jossa meni puoli päivää! Takut olivat hulluja etenkin likaisemmissa hiuksissa. 

Eikä ne hiukset näyttäneetkään niin kivoilta, sillä väri oli oikeasti aika kauhea. Olen sävyttänyt mun blondia vuosikausia, mutta mun latvoihin ei tarttunut enää mikään. Mulla oli siis pitkä tyviväri, kellertävänvaaleat latvat ja niiden välissä ohut kaistale kylmän violettia, johon hopeashampoot tarttuivat. Kuvissakin hiukset alkoivat näyttää raskailta. Pikkuhiljaa mun sydämessä tunne kasvoi kasvamistaan, että mun on pakko päästä näistä eroon.

Monen viikon pohdinnan jälkeen viime viikolla tsekkasin vapaapäivänäni huvikseen Timmasta vakkarikampaamoni tilanteen. Huomasin heillä olevan reilusti vapaita aikoja ja marssin paikalle. Mä en koskaan uskalla varata aikaa itse netistä, kun en tiedä, mitä kaikkea mun hiuksille oikeasti pitäisi tehdä ja kuinka kauan siinä menee, joten mieluiten selitän tilanteen kasvotusten. Mulle annettiin aika saman tien, ja yhtäkkiä istuinkin jo penkissä!

Tämä kampaajareissu oli muutenkin täysin poikkeuksellinen mulle. Sanoin, että rakastan pitkiä hiuksia, mutta nyt saa leikata reilusti pituudestakin. Värin suhteen mulla ei puolestaan ollut mitään selkeää kuvaa. Mulla on tällä hetkellä menossa oman värin kasvatusprojekti, joten toiveeni oli, että uusi väri olisi hieman lähempänä omaa väriäni (jota oli jo melkein korviin asti puolentoista vuoden värjäämättömyyden jälkeen), mutta yleisilme olisi silti vaaleampi. Kylmät sävyt yleisesti ovat miellyttäneet minua, mutta olin avoin myös lämpimämmille väreille. Ainoa, mikä mulla suhteellisen selvänä oli mielessä, oli etten halunnut mitään täysin perusruskeaa, jonka kokisin tylsäksi. Halusin edes jonkun mielenkiintoa ja innostusta herättävän twistin.

Valittiin kirjasta kutkuttava sävy ja ruvettiin hommiin. Mä en osaa sanoa, kuinka lähellä lopputulos lopulta tuota näytesävyä oli, mutta ihan sama. Tämä on ihana.

Siis mä olen vuosia kuolannut upeiden gingerhiuksisten kuontaloiden perään ja haaveillut, että itsekin joskus uskaltaisin. Ja ihan puolivahingossa mäkin sain nyt hiukseeni vivahduksen gingeriä! Toki en tiedä, onko se vain mun silmissä ja näkeekö kukaan muu mun hiuksissa hentoa kuparinpunertavaa sävyä, mutta mun mielessä sellainen ehdottomasti on. Ekat päivät mä vaan hihkuinkin, että mulla on punainen tukka, haha! 

Anyways mä rakastan tätä uutta väriä. Mä rakastan, että vaikka mun tyvi onkin oikeasti jo suurinpiirtein korviin asti, latvojen uuden värin myötä kokonaisuus näyttää sulavalta eikä hiukset oudosti vain katkea keskeltä. Näissä kuvissa tuossa värin ja tyven rajalla näkyy vielä häiväys vanhaa sävytettyä blondia, mutta muutaman pesun jälkeen sitä ei enää ole, vaan mulla on pehmeänruskea(nkuparinen) kokonaisuus. Ja siis kerrankin olen pystynyt nauttimaan kampaajalla hommatusta sävystä vielä useamman pesunkin jälkeen, blondista mulla nimittäin on sävytteet aina karisseet ekan pesun myötä.

Olen myös rakastunut uuteen pituuteen. Kun hiukset on reippaasti lyhyemmät ja huonot latvat on pois, on olo vaan niin paljon kevyempi ja käsittely helpompaa. Pesussa toki on paksuuden vuoksi edelleen hommaa, mutta pesun jälkeinen fiilis on ihan hullu. Märät hiukset eivät ole enää yhtä isoa klönttiä, vaan pesun jälkeenkin hiusten kanssa on hyvä ja helppo olla. 

Eivätkä nämä onneksi superlyhyet ole, kuten en halunnutkaan, mutta ihan varmasti lyhyemmät mitä mulla on ala-asteen jälkeen ollut. Senkin suhteen on tullut hauskoja havaintoja, joita pidemmillä hiuksilla ei ole tullut mieleenkään. Niin kuin se, etten ilman peiliä meinaa edes nähdä hiuksiani kuin ihan vain latvoista. Tai että jos hiukset heilahtavat naamalle, ulottuvat latvat juuri naamaan eikä yli  kasvojen toiselle puolelle. Nutturakin oli oikeasti vaikea tehdä, ja letit jäävät ihan pikkuisiksi.

Mä oon kyllä nyt ihan innoissani näistä mun uusista hiuksista, en tiedä välittyikö se tästä tekstistä jo. Vähän olen jo ehtinyt miettiä, jos seuraavalla kerralla (milloin se ikinä tuleekaan) uskaltaisin värjätä vielä vähän rohkeammin kohti sitä gingeriä ja kuparia, että mun hiukset olisivat oranssit muidenkin kuin mun mielestä! Ja siis vaikka olen värjännyt blondiksi kymmenen vuoden ajan, tuntui uusi väri heti niin omalta ja luonnolliselta. En olisi ehkä uskonut, mutta näin sitä vaan kannatti uskaltaa.

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

lauantai 12. syyskuuta 2020

Tältä meillä näyttää nyt | Kuusi viikkoa muutosta

Tänään lauantaina mun muutosta tulee kuluneeksi kuusi viikkoa. Tavallaan tekee mieli sanoa jo kuusi viikkoa, mutta tavallaan vasta, niin kotiutunut mä tähän asuntoon olen. Torstaina päätinkin sitten siivota jälleen viimeisen päälle ja ottaa kunnolla kuvia asunnosta! Mä olen parin viime viikon aikana muutenkin siivoillut oikein ahkerasti, kun kaikki päivät tulee lähinnä kuitenkin vietettyä kotona (enkä mä nyt kouluhommille tuhlaa ajatuksiani, haha!), järjestellyt hyllyjä ja laatikoita ja kehitellyt uusia, toimivia säilytysratkaisuja. Ihan parasta!

Tältä mun asunnossa on nyt siis muutaman viikon ajan näyttänyt. Tuorein lisäys on tuo tv-tasona toimiva kaappi (ja sen päällä oleva tv), joka on muutaman viikon ajan ollut jo paikoillaan ja jonka vaiherikkaasta tarinasta tulee vielä oma postauksensa!

Toki nyt tätä kirjoittaessani mun asunnossa näyttää jälleen ihan erilaiselta, kuten Insta-seuraajani saattoivat stooreistani huomatakin. Pari tuntia näiden kuvien ottamisen jälkeen posti toi mulle työ/meikkipöydän, jonka iltapuhteeksi kasasin ja laitoin paikoilleen. Mulla on myös uusi peitto, päiväpeitto ja kasa lakanoita valmiina käyttöönottoon. Enää multa puuttuu siis vain keittiön kattolampun asennus ja verhotangolle ruuvien poraaminen, ja noista nurkassa lojuvista laatikoista ja vanhasta telkkarista ja mikrosta pitää päästä eroon. Sitten päästäänkin jo virallisen asuntoesittelyn kimppuun!

Tässä välissä muistinkin, että mulla on vielä muuttovlogi editoimatta, sen vuoro pitää olla kyllä vielä ennen tuota esittelyä. Hups!

Tämä asunto on hyvin samankaltainen kuin edellinen (jonka alkuperäinen esittely löytyy täältä ja täydellinen vlogikierros täältä). Tämä on kuitenkin hippasen verran isompi (tai näillä mittakaavoilla aika superpaljon isompi), joka vaikuttaa niin valtavasti. Vielä ei ole missään loppunut tila kesken, ja nyt kun viimeisetkin kalusteet saadaan paikoilleen, on myös järjestyksen ylläpitäminen helpompaa.

Ainoa, mikä mulla ei muuttunut lainkaan on keittiö, ja tiskaaminen on ihan yhtä tylsää puuhaa. Keittiön pienuudessakin auttaa nyt kuitenkin muualle ulottuva lisääntynyt kaappitila ja nuo ihanat seinäkoukut, joihin saan kätevästä tavaraa roikkumaan! Nämäkin kuvat ovat siinä mielessä vähän valheelliset, ettei mun keittiönurkka oikeasti koskaan näytä tältä. Imuri on yleensä kaapissa piilossa eikä keittiössä laturissa kiinni, koukuista roikkuu paperikassissa kierrätettäviä roskia ja ikonille on nyt oma koukkunsa sängyn yläpuolella olevan ison ikonin vieressä.

Höpöttelen asunnosta enemmän ehkä sitten tulevassa varsinaisessa esittelypostauksessa. Vaikka täällä ei vielä ole valmista, halusin tallentaa tämänkin hetken muistikortille ja jakaa teidän kanssanne. Tältä mun kodissani näytti loppukesästä (alkusyksystä) 2020 kuuden viikon asumisen jälkeen. Nämä eivät myöskään ole niitä kaikista huolitelluimpia sisustuskuvia, joissa kaikki on upeasti laitettu ja kaikki ylimääräinen piilossa. Vanha telkkari kököttää nurkassa selkäreppujen rinnalla ja liian lyhyt antennikaapeli menee rumasti huoneen poikki. Nipsuttimilla kiinni oleva verho on puoliksi irti eikä yhtä verhoa ole vielä laitettu ollenkaan, sillä odottelen vielä, että se verhotanko saadaan paikoilleen. Päiväpeittokaan ei vielä näiden kuvien ottamisen hetkellä ollut käytössä, vaan eriparilakanoiden päälle oli heitetty pelkkä viltti. Mutta hei, sehän on aivan okei. Tällaista kotirealismiakin kaipaa välillä.


Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

tiistai 8. syyskuuta 2020

Mikä sieniretki!

Aina lapsena me käytiin äidin kanssa sieniretkillä syksyisin. Se oli musta kauhean tylsää, oli kylmää ja märkää ja mä en koskaan löytänyt mitään. Mä en tuolloin myöskään pitänyt sienistä, joten motivaatio oli senkin suhteen aika vähäinen. Vähän sama fiilis oli iskän kanssa tehdyillä pilkkireissuilla, kun varpaat palelivat jo ennen jäälle astumista ja kalat tarttuivat vain iskän koukkuun.

Viime vuosina tuntuu, että some aina syksyisin täyttyy kavereiden ja tuttujen sienipäivityksistä, ja miten kaikki hehkuttavat saamiaan saaliita ja metsässä vietettyjä päiviä. Monta vuotta olenkin äidille puhunut, että lähdettäisiin taas yhdessä sienimetsälle, mutta aina se on kuitenkin vaan jäänyt. Tänä vuonna me kuitenkin onnistuttiin, sovittiin päivä ja lähdettiin heti aamusta äidin vakipaikkaan. 

Oikeastaan ajettiin vakipaikasta vielä vähän pidemmälle ja pysähdyttiin ensimmäiseen kohteeseen. Tämä stoppi meni ehkä enemmän vain lämmittelystä, löydettiin parit sienet ja lähdettiin äkkiä pakoon hirvikärpäsiä parempien apajien perässä. Äiti aina puhuu hirvikärpästen kammotuksista, mutta mua ne eivät koskaan ennen olleet vaivanneet. Nyt kuitenkin heti parin minuutin jälkeen tunsi niiden kipittelevän päässä vaikka kuinka oli huppu syvällä. Tästä tukasta on vielä erityisen vaikea saada kärpäset pois, joten turvauduin varasuunnitelmaan. Mulla oli vaihtovaatteena varapaita mukana, ja virittelin sen pääni ympärille niin, että hiukseni ja päänahkani olivat täysin piilossa ja saavuttamattomissa. Ei enää kärpäset sen jälkeen kipitelleet mun karvoissa!

Ekalta paikalta ajeltiin hetki toiseen paikkaan. Sielläkin äiti kiersi nopeasti ympäri löytämättä sieniä. Siinä kohtaa oli kuitenkin niin paljon aivan valtavia mustikoita, että hylkäsin uuvuttavan sieniajatuksen heti mielestäni ja ryhdyin marjastamaan. Siinä marjoja poimiessani onnistuin tökkäämään polveni muurahaisten keskelle!

Oltiin jo lähdössä, kun äiti meni vielä katsomaan tilanteen tien toiselta puolelta. Äkkiä hän huikkasi mut katsomaan, ja näin jo kaukaa kutsuvan keltaisen sienen. Mitä lähemmäs tulin, sitä enemmän kantarelleja näin. Juoksin hakemaan ämpärini, jossa siinä vaiheessa oli pohjalla ne ekan paikan viisi sientä, ja rupesin poimimaan. Tässä kohtaa ei ollut enää kyse sienten löytämisestä, kun niitä oli niin paljon, piti vain napata äkkiä kaikki, mitkä näkökenttään osui. Kymmenessä minuutissa oltiin kynnetty kaksi löytämäämme isoa kantarellikeidasta ja mun ämpärini oli täysi.

Enempää siltä paikalta ei sitten enää löytynytkään, joten pidettiin pieni evästauko ja jatkettiin matkaa. Seuraavasta löysin vielä muutamat kantarellit, ja äiti ihasteli suuria mustikoita ja meheviä puolukanvarpuja. Viimeisenä vielä käytiin sillä alkuperäisellä vakkaripaikalla, josta löydettiin ensimmäiset suppilovahverot! Kantarellit olivat näin syyskuulla jo todella isoja ja osaltaan myös sen takia saatiin nopeasti iso saalis, mutta suppikset olivat vasta nousemassa pintaan ja ne muutamat, jotka löydettiin, olivat vielä aika pikkuisia.

Metsässä meni ihan supernopeasti useampi tunti, ja käytiin vielä syömässä hyvällä ruokahalulla ennen kotimatkaa. Metsässä vietetyn päivän jälkeen oli ihanan väsynyt olo, vaikka illalla pitikin vielä toinen silmä kiinni kokoustaa, oli ihana olo, että oli päivällä tehnyt jotain, ulkoillut ja nauttinut luonnosta. Sieniäkin tuli oikein mukavasti, ja niitä putsatessa vierähtikin tovi! Kaksi ihanaa kastiketta olen jo pyöräyttänyt ja reilusti on vielä pakkasessa jäljellä! 

Tykkäättekö te sienestää? Me ollaan äidin kanssa hurjasti puhuttu jo toisesta reissusta tälle syksylle!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)