maanantai 15. huhtikuuta 2019

Jos mä olisin nyt Lontoossa...


...menisin King's Crossille, kävisin kiertämässä Harry Potter -kaupassa laiturilla 9 3/4, nappaisin aukiolta mukaan jotain herkullista katuruokaa ja suuntaisin lounastamaan Camley Streetin ihanaan luonnonpuistoon, jossa tuntuu kuin olisi viidakon keskellä. Siitä kävelisin British Librarylle ja viettäisin tovin lahjatavarakaupassa, koska sieltä yksinkertaisesti tekee ihan parhaita löytöjä. Ja vaikka ei mitään löytäisikään, on tunnelma mitä inspiroivin.

...ottaisin undergroundin Stratfordiin, kiertelisin Westfieldin ostoskeskuksessa niin kuin melkein joka viikonloppu kesällä 2017, ja viettäisin luultavasti tovin sinne vastikään avatussa uudessa Morphe-kaupassa. Siitä ottaisin bussin vanhoille kotikulmilleni, ja menisin siihen yhteen ihanaan pikkukahvilaan, josta kerran sain maailman parasta porkkanakakkua.


...kävisin taas ilmeisesti maailman instagrammatuimmassa kahvila-leipomossa Peggy Porchen Cakesissa Belgraviassa (josta sain maailman herkullisimman marjakuppikakun), ja kokeilisin uutta, yhtä söpöä Elan Cafea.

...kävelisin Lontoon upeiden puistojen halki ja nauttisin tunnelmasta: piknikkeilisin Hyde Parkissa, uppoutuisin Green Parkin puiden keskelle, tiirailisin St. James's Parkin joutsenia ja seurailisin ohikulkevia ihmisiä Kensington Gardensissa. 


...seilaisin tietysti edestakaisin Oxford Streetiä, kävisin molemmissa Primarkeissa ja muutenkin ehkä jokaikisessä kiinnostavassa kaupassa. Jäisin istumaan Disney Storen kurpitsakärryihin ja kuuntelisin Let It Gota kahdellakymmenelläviidellä kielellä (joihin suomi ei ikävä kyllä kuulu) ja kävelisin päin punaisia noin joka toisissa liikennevaloissa. 

...herkuttelisin Nando'sin lisukkeilla (siis ne papusössöt ja Peri Peri -kastikkeet ovat ihan parhaita, ei pääruoilla edes niin väliä), nappaisin Wasabista ja Itsusta mukaan kohtuuhintaista take away -sushia tai täyttäisin vatsani Pretsin ihanilla salaateilla. Tietty aina on vaihtoehtona ruokakauppojen ihanan monipuoliset valmisruokavaihtoehdot tai ihan vaan tätini kokkaamat herkkuruoat.


...istuisin katselemassa, miten lapset leikkivät Leicester Squaren suihkulähteellä (miksikä sitä kutsutaan, kun vettä ruiskuu maasta?) ja säikähtävät, kun lopulta kastuvatkin likomäriksi.

...kiertäisin Covent Gardenissa, kävisin Muumi-kaupassa jossa on ainakin yksi suomalainen myyjä, ostaisin jätskin, ottaisin taas yhden kuvan sisäänkäynnin kukka-asetelmasta ja jäisin seuraamaan taikurishowta.


...yrittäisin vihdoinkin saada liput Harry Potter -näytelmään. Ja ehkä menisin katsomaan Mamma Mian toistamiseen (tai kolmanteen kertaan, jos Suomi-versio lasketaan). 

...viettäisin sunnuntaiaamun kirkossa, jossa mut aina tunnistetaan ja jonne aina otetaan lämmöllä vastaan, vaikka yhteensä olenkin siellä käynyt muistaakseni neljä kertaa vuoden sisään. Siitä jatkaisin matkaa Brick Lane Marketille, josta ostaisin luultavasti taas yhden uuden mekon ja jotain herkullista katuruokaa jostain uudesta maailmankolkasta.


...lähtisin toisena päivänä Notting Hilliin, kävelisin pitkin Portobello Roadia ja nauttisin markkinatunnelmasta (ja -ruoasta, täälläkin ihan parhaat katuruokakojut!). 


...nauttisin Lontoo-fiiliksestä, brittiaksentista ja valtavasta tarjonnasta niin ostosten, tekemisten ja hengailupaikkojen suhteen.

...hämmästelisin hassuja hajuja, kapeita portaikkoja korkeissa taloissa, roskapusseja hienostokatujen varsilla ja ainaista ihmispaljoutta.

...hihkuisin todennäköisesti koko ajan innoissani siitä, että mä olen Lontoossa.

Ehkä taas joku päivä ♥️

Jos olet uusi blogissani, vietin kesän 2017 Lontoossa au pairina. Au pair -kokemuksestani voit lukea lisää täällä, ja Lontoo-fiilistelyä on enemmän tämän tägin takana. Minä saatoin lähteä Lontoosta, mutta Lontoo ei koskaan lähde minusta.

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Tahtoisin olla ekologisempi

Mä kuulun siihen ikäpolveen, jolle on pienestä pitäen puhuttu kierrättämisestä, sähkön säästämisestä ja ekologisuudesta. Meille on opetettu ne kaikki pienet ja isommat keinot, joilla pitää ympäristöstämme parempaa huolta. Meille on nakutettu tiukasti takaraivoon, miten valot sammutetaan huoneesta lähtiessä ja banaaninkuoret kuuluvat biojätteeseen. Meille ilmastonmuutos on aina ollut arkea, todellisuutta, fakta joka pitää ottaa tosissaan ja jota ei tulisi mieleenkään kieltää.


Postauksen kuvat: Linda / Revontulipalo

Viime kuinen New Yorkin -matkamme kuitenkin osaltaan taas avasi mun silmät, miten hyvin Suomessa ja eri puolilla Eurooppaa asiat hoidetaan. Tietenkin esimerkiksi Thaimaassa joen rannan täyttävät roskat ja muovipussit tuntuvat väärältä ja ahdistavat, mutta ne eivät yllätä samalla tavalla kuin näennäisesti kehittyneen ja sivistyneen Yhdysvaltojen kulutuskulttuuri. Pieni maitopullo pakattiin kämäiseen muovipussiin, jonka ei voinut olettaa selviävän edes kotimatkasta ehjänä, ja lähes jokaisessa ravintolassa käytettiin kertakäyttöaterimia. 

Meidät majoittanut perhe kuului onneksi valveutuneempaan väestöön, ja he olivat muun muassa hiljattain ryhtyneet kierrättämään biojätteensä. Käytiinkin hyvää keskustelua juuri näistä Suomen ja Jenkkien eroista ja siitä vastuusta, mikä meillä jokaisella on.


Joo, Suomessa menee hyvin. Mutta aina voisi mennä paremmin, tulihan meidän ylikulutuspäivä vastaan jo huhtikuun alussa. Joo, Suomi ei voi pelastaa koko maailmaa, mutta me todellakin voidaan tehdä parhaamme, ettei me oltaisi jatkuvasti pahentamassa tilannetta.

Olenkin viime aikoina ajatellut entistä enemmän omaa ekologisuuttani. Pyrin kierrättämään biojätteet, metallit sekä pahvi- ja paperiroskat. Meillä ei ole taloyhtiössä muovinkeräystä, mutta tarkoitus olisi ottaa yhteyttä ja pyytää sellaista. Mä syön pääsääntöisesti kasvisruokaa, ja etenkin näin paaston alla mahdollisuuksien mukaan myös vegaanipainotteisesti (lisää mun ajatuksista kasvisruokailuun täällä). Monessa suhteessa ekologisuus kulkee käsi kädessä myös taloudellisuuden kanssa: turhan kuluttamisen pois jättäminen ja esimerkiksi se kasvisruokailu säästää myös kukkaroa. Samalla mulla kuitenkin syntyy esimerkiksi hirveästi jätettä yhdelle ihmiselle, erityisesti ruokahävikkiä, ja satunnaisesti huomaan ostavani ihan hirveästi "turhaa" materiaa esimerkiksi Primarkin reissuilla, kun kerta halvalla saa.


Monessa asiassa on vielä petrattavaa, mutta monessa menee jo melko hyvin. Mä oon parikin kertaa tehnyt tämän testin, jossa pystyy helposti arvioimaan oman kulutuksensa ja hiilijalanjälkensä. Melkein kaikilla osa-alueilla mun kulutus on suhteellisen vähäistä ja reilusti alle kansallisen keskiarvon, asunhan superpienessä asunnossa enkä syö isoja annoksia.

Yksi iso pahe, jota tässäkin on jo hieman sivuttu, mulla kuitenkin on, nimittäin matkailu ja lentäminen. Lentomatkustus on yksi suurimmista päästöjen aiheuttajista, ja tuntuu jopa tekopyhältä samassa postauksessa puhua ekologisuudesta ja viimeisen 14 kuukauden aikana tekemistäni Yhdysvaltojen- ja Thaimaan-matkoista, puhumattakaan esimerkiksi niiden väliin mahtuneesta Lontoon-reissusta sekä muista lyhyemmistä, muilla kulkuneuvoilla taitetuista ulkomaanmatkoista. Matkustamisesta tuskin tulen kuitenkaan koskaan luopumaan. Maailman kiertäminen antaa ainutlaatuisia elämyksiä ja elämänkokemusta, joka puolestaan tulee hyödyksi monella muulla elämän alueella. Joku voisi tähän todeta, että onko näissä mun pyrkimyksissä mitään järkeä, kun kaikki kuitenkin kumoutuu yhdellä rantalomalla. Jokainen pienikin teko kuitenkin on tyhjää parempi, ja sehän nyt olisi maailman huonoin syy olla välittämättä ympäristöstä ja heitellä muovipusseja Kauppatorilta mereen porsaankyljys kädessä, koska mä kuitenkin lennän vuosittain.


Nämä mun ajatukset ehdottomasti ovat olleet läsnä myös vaaleja seuratessani. Yksi ihminen voi tehdä osansa, mutta yksi valtio voi tehdä niin paljon enemmän. Mä äänestin puoluetta ja ehdokasta, joka kokee ekologisuuden ja ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeäksi, ja mä toivon, että niin teette tekin. Jos et ole vielä käynyt ääntäsi jättämässä, voit tehdä sen huomenna omalla vaalipaikallasi. Mukaan tarvitset vain henkkarit, mullakin kulkee ajokortti aina lompakossa mukana, niin äänestäminen oli helppo tehdä päivän muun ohjelman ohessa. Ja jos sulle on jokin toinen asia tärkeä ja jota tahdot meidän päättäjien edistävän, mene huomenna antamaan äänesi. Jokaisella äänellä on väliä, ja etenkin meidän nuorten on tärkeä saada äänemme kuuluviin. Me aiotaan huomenna pitää omat vaalinvalvojaisemme äidin kanssa ja herkutella samalla, kun seurataan ääntenlaskua ja tuloksia!


Tämäkin on aihe, josta riittäisi niin paljon sanottavaa ja pohdintaa, mutta ehkä mä jätän tän tällä kertaa tähän. Miten sä pyrit arjessasi ekologisuuteen?

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Synneistä suurin on uskonto

Mulla on ollut luonnoksissa postaus tällä otsikolla varmaan pari vuotta. Otsikko, ei muuta. Sillä mä olen tiennyt, että tämä on aihe, josta ehdottomasti tahdon vielä kirjoittaa, mutta vasta nyt tuli se kipinä, että mulla on oikeasti jotain sanottavaa ja tahdon sanoa sen nyt.

Mä olin viime sunnuntaina paikan päällä Mellunmäen moskeijan Kaveria ei jätetä -solidaarisuustapahtumassa. Kyseisen moskeijan seiniin on viime aikoina useampaankin otteeseen ilmestynyt töhryjä ja vihaviestejä, joten tällä tapahtumalla osoitettiin tukea Itä-Helsingin muslimiyhteisölle ja sanottiin ei vihapuheelle. Paikalla oli kansanedustajia, toimittajia ja eri uskontokuntien edustajia puhumassa sekä taistelemassa ilkivaltaa ja rasismia vastaan lämmöllä ja rakkaudella. Vaihdoin yhden toisen paikallaolijan kanssa (en edes kysynyt, oliko hän itse muslimi vai muuten tukemassa tapahtumaa) ajatuksia syrjinnästä ja esimerkiksi Uuden-Seelannin tapahtumista, ja käytiin tosi hyvää keskustelua Suomen kevään räntäsateessa.


Nykypäivän yhteiskunnassa on ihan naurettavaa, että yhtä ihmistä, tai kokonaista ihmisryhmää, kiusataan ja syrjitään uskonnon takia. Ihan naurettavaa, että ihmisten arkipäiväisessä keskinäisessä kanssakäymisessä henkilökohtainen usko on edes tekijä. Että muslimi ja ateisti tai juutalainen ja kristitty eivät jonkun mielestä voisi tai jopa saisi olla kavereita tai edes ystävällisiä toisilleen. Että me kuviteltaisiin tuntevamme ihminen, hänen tausta ja ajatukset ja mielipiteet ja aikeet pelkän uskonnon tai ulkonäön perusteella.

Paljon puhutaan muslimeihin kohdistuvasta syrjinnästä ja rasismista. Mutta yhä enemmän mä olen huomannut sen nykyään olevan niin paljon muutakin. Lähes päivittäin netissä törmää keskusteluihin, joissa uskonnot nähdään satuiluna ja aivopesuna, ja uskovat ovat jollain lailla häiriintyneitä tai vähintään sen verran tyhmiä, ettei heitä vaan voi ottaa tosissaan. Suomessa, jossa kulttuuri ja kalenteri pitkälle pohjautuu kristinuskoon, uskonto nähdään liian usein yksinomaan huonona asiana.


Mä ymmärrän, että jollekin uskonto on kauimmainen asia omasta maailmankuvastaan. Se on ihan ok. Mä ymmärrän, että jollekin uskonto on koko elämän perusta. Sekin on ihan ok. Sitä mä en ymmärrä, minkä takia toista pitää väheksyä tai jopa kiusata vastakkaisen näkemyksen puolesta. Jumalan sanan levittäminen ja suoranainen tuputtaminen ihan ymmärrettävästi ärsyttää, jos itse ei usko. Mutta yhtä lailla uskovaa loukkaa, että puhutaan satukirjoista ja mielikuvituskavereista. Vaikka sun mielestä on ihan neutraalia ja relevanttia verrata Jumalaa joulupukkiin ja jokaisella on vapaus ilmaista oma mielipiteensä, voi asiansa ehkä pukea vähän kunnioittavammin.

Samaan hengenvetoon lisään vielä, että tämä tietenkin toimii myös toisin päin - ateistille ei välttämättä ole hedelmällisintä todeta, miten hölmöä on kiistää Jumalan olemassaolo, siitäkään tuskin saa kaikista rakentavinta keskustelua aikaiseksi.

Ja kun tämä ei ole edes mitenkään satunnaista, kun mä voin lainata esimerkeiksi ihan oikeita, säännöllisesti nettikeskusteluissa näkemiäni kommentteja. Eikä tässä käytöksessä nähdä mitään huomautettavaa. Uskonnon ei tarvitse olla kaikkien juttu, ja se voi olla tosi vaikeasti lähestyttävä aihe sellaiselle, jonka arvomaailma perustuu täysin loogiseen päättelyyn ja tieteeseen. Mun puolesta sä voit omassa lähipiirissäsi naureskella uskontojen irrationaalisuudelle ihan rauhassa. Mutta netissä ja sellaisten ihmisten seurassa, joille Jumala on ihan yhtä totisinta totta kuin maa jalkojen alla, tai edes niiden väliinputoajien kanssa, kannattaa sanansa valita tarkemmin. Vaikka jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja omiin arvoihin, ei sitä kannata tieten tahtoen lähteä asettamaan omiaan toisen yläpuolelle. Ja tämä pätee ihan kaikkeen, erityisesti näin vaalien alla huomaa, miten hauskaa on lähteä naureskelemaan toisten näkemyksille.


Mulle kristinuskon tärkein opetus lähimmäisenrakkaus. Se, että me välitetään ja kunnioitetaan toisiamme, pidetään huolta toinen toisestamme, että me ollaan kaikki eroavaisuuksistamme huolimatta yhtä suurta perhettä. Se on opetus, joka toistuu lähes kaikissa uskonnoissa, ja jonka pitäisi kuulua jokaisen omaan moraalikäsitykseen. Miettikää miten yksinkertaista elämä olisi, jos meidän ei tarvitsisi punnita suhtautumistamme vastaantulijaan tämän perimän tai uskonnon tai synnynnäisten tekijöiden pohjalta, vaan otettaisiin kaikki vastaan sellaisina, kuin he ovat. Jos sä oot kiva mulle, mä oon kiva sulle, ei sen kummempaa.

Musta tuntuu, että voisin jauhaa tästä vaikka kuinka pitkään ja ihan varmasti unohdin jonkun tärkeän pointin tästä postauksesta, mutta ehkä siinä tapauksessa pitää jatkaa joskus toiste. Onko sun uskoa tai uskonnottomuutta joskus pilkattu tai väheksytty? Miten sä reagoit sellaisissa tilanteissa?

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Kesän 2019 bucket list

Mä vähän meinasin, etten tänä vuonna tekisi enää bucket listiä kesälle, edellisvuoden kolmesta listasta (1, 2, 3) kun on edelleen monta kohtaa täyttämättä. No, sitten mä bongasin Minuutti kerrallaan -blogin Jennin Summer Bucket Listin. Ensinnäkin ihailen henkilöä, joka osaa aloittaa kesähypetyksen vielä muakin aiemmin (mähän olin poikkeuksellisen myöhässä kevättunnelmoinnissanikin tänä vuonna ja tämänkin postauksen julkaisu on mulla täysin venähtänyt), ja enhän mä nyt oikeasti voi jättää välistä hyvää tilaisuutta fiilistellä tulevaa kesää oikein antaumuksella, varsinkaan nyt kun se on jo melkein käsin kosketeltavissa. Tällä kertaa aion kuitenkin pitää listan hyvin tiiviinä ja realistisena, jolloin toivottavasti lista pystyy inspiroimaan mua läpi kesän.


Lähde road tripille. Vaikka mä en varsinaisesti tykkää istua autossa, on siinä jotain erityisestä kesäkuumalla katsoa ohi vilistäviä vihreitä maisemia, kuunnella hyvää musaa ja nostaa paljaat jalat ylös. Suomessa on ihan sikana hienoja kesäpaikkoja, ja tahdonkin myös tänä vuonna päästä kiertelemään kotimaata. Suunnitteilla on tietenkin perinteiset mökkireissut ja visiitit sukulaisten luo, mutta mua houkuttelisi lisäksi myös käydä esimerkiksi järvellä, josta meidän suku on saanut sukunimensä, ja vaikka ohiajaessa löytää joku aivan uusi paikka, jonne ei tietoisesti tulisi mieleenkään lähteä.

Pidä siivouspäivä. Viime kesänä mä yhtenä päivänä laitoin Abba Gold -levyn soimaan, ja noiden viiden tunnin ja 59 kappaleen aikana kävin kaikki kaapit ja nurkat läpi ja tehosiivosin koko asunnon. Siivoaminenkin voi olla tosi hauskaa, kun siihen fiilikseen pääsee, ja tuollainen päivä kyllä pitää ottaa uusiksi myös ensi kesänä. Ehkä kuitenkin sateisempana päivänä!


Tee kukkaseppele. Mä en oo koskaan sellaista onnistuneesti tehnyt, mutta onhan ne nyt niin söpöjä ja kesäisiä, että tänä vuonna pitää kokeilla.

Lähde loppukesästä kuvailemaan auringonkukkapelloille. Tämän olisin halunnut viime vuonna tehdä, mutta jotenkin heräsin ihan liian myöhään, ja kukat olivat aika lailla jo häipyneet maisemasta. Parhaita peltoja pääkaupunkiseudulla saa vinkkailla! Tästä tuli mieleen, ihan tavallisellakin pellolla olisi siistiä käydä kuvailemassa. Okei, tiivistetään seuraavaan kohtaan:

Kuvaile paljon. Kesä on niin kaunista ja inspiroivaa aikaa, siispä ikuistamme sen moneen ihanaan valokuvaan. 

Vietä aikaa ulkona, kävele paljain jaloin nurmikolla, kuuntele lokkien laulua ja järven liplatusta, käy yöuinnilla ja nauti mökkisaunan tunnelmasta ja valoisista illoista, syö ihan sikana uusia perunoita ja mansikoita ja kaikkea tuoretta ja raikasta, pelaile sulkapalloa ja heitä tikkaa ja innostu, kun jopa osut, lue kasapäin Akkareitaa ja katso keskinkertaista TV-viihdettä, kastu kesäsateessa ja hukkaa aurinkolasit (jotka kuitenkin aina parin viikon sisään löytyvät kassin pohjalta), naura ja nuku ja ota rennosti ja nauti. Siinäpä se. 


Taas kevään edetessä ja kesäisiä kuvia selatessani muistan, miten paljon oikeasti rakastan kesää, miten täysin kesäihminen mä olen, ja miten suurella innolla ja rakkaudella mä todella odotan vuoden parasta aikaa. Toi keskimmäinenkin kuva on otettu viime vuonna toukokuun puolenvälin jälkeen, miettikää jos puolentoista kuukauden päästä olisi taas tollaset kelit! Turha on oikeasti toivoa, että ensi kesä olisi yhtä upea kuin edellinen, mutta aina huonokin kesä on parempi kuin ei kesää ollenkaan. Kesä tule jo, mä odotan jo niin kipeästi! 

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Hullujen päivien inspiroima asu


Postauksen kuvat: Linda / Revontulipalo

Jei, nyt on menossa yksi mun lempivuodenajoista, nimittäin Hullut päivät (oliko joku muukin muuten yhtä ihmeissään, että ne ovat tänä vuonna jo maaliskuussa?)! Mä olen tehnyt näillä Hullareilla jo useamman poikkeuksellisen hyvän löydön, ja mun lempparia piti päästä heti teille hehkuttamaan - nimittäin näitä housuja!


Mä olen etsinyt tämän tyylisiä housuja aina meidän viime kevään Bangkokin-matkasta asti, kun ostin elämäni ensimmäiset suorat housut ja tajusin, miten ihanaa elämä on, kun on muitakin päivittäisiä housuvaihtoehtoja farkkujen rinnalla. Kesä meni niin raidallisilla culottes-tyylisillä housuilla sekä ihanilla kukkapöksyillä, joita mulla on jopa kaksin kappalein. Kaipasin kuitenkin siistimpää, yksiväristä vaihtoehtoa, joka materiaalinsa puolesta sopisi myös ympärivuotiseen käyttöön.

Ja joo, onhan näitä tämän tyylisiä housuja ollut kaupat pullollaan. Mä en vaan ole millään hennonut laittaa 40 euroa yhteen housupariin, vaikka kuinka himottavat ovatkin, varsinkaan kun en tiennyt, ovatko ne oikeasti yhtään mun tyyliä. Sitten tuli Hullut päivät ja Vero Modan rusettihousut hintaan 24,95€. Olin myyty, ja housut myös, minulle nimittäin. Jei!


Mä olen ollut nyt kaksi vuorokautta näiden housujen onnellinen omistaja, ja olen ihan täysin rakastunut. Näissä on ihana korkea vyötärö ja rusetti edessä, niin kuin viime kesänä H&M:stä nappaamissani shortseissa, ja tuo korkeus tuo ihan ainutlaatuista ryhdikkyyttä niin asuun kuin omaan olemukseen. Saisipa farkkujakin yhtä reilusti korkealla vyötäröllä! Nämä ovat myös ihan supermukavat päällä, ja jos nämä eivät näyttäisi niin hemmetin tyylikkäiltä ja siisteiltä ja rusetillisilta, voisi melkein luulla kulkevansa verkkareissa. Vyö on myös irrotettava, jos joku päivä sattuu olemaan rusetittomalla tuulella, mulla vaan on niin kapea vyötärö korkealla kapeimmassa kohdassa, että ilman vyötä nämä mulla luultavasti lähtisivät valumaan. Nämä ovat myös tarpeeksi jämäkkää kangasta, että olen pystynyt näillä olemaan näillä yllättäen tulleilla 10 plusasteen keleillä jopa ilman sukkiksia. Voin siis helposti kuvitella, että näistä tulee uudet vakivaihtoehdot niin kesään kuin talveenkin. Pitäsköhän mun ruveta työkseni markkinoimaan näitä housuja, oiskohan se ees mahdollista?

Housut Stockmann (Vero Moda) / T-paita Primark / Takki Vero Moda / Neuletakki Stockmann / Kengät Vans

Teemaan sopivasti mä yhdistin mun ihanat mustat rusettihousut keltaiseen Primarkin t-paitaan, jotta olin ihan Hullari-haamun lailla keltamustissa tunnelmissa (korvamato, anyone?). Mä myös ensimmäistä kertaa tänä vuonna vedin kissa-Vansini esiin, takuuvarma kevään merkki! Näiden kuvien ottamisen jälkeen jätin myös neuletakin kokonaan pois ja olin pelkällä t-paidalla takin alla, eikä edes tullut kylmä! Hullut päivät taitaa jotenkin olla yhteydessä hyvään säähän, viime kerrallakin lähdin käymään Hullareilla kokonaan ilman takkia, vaikka lokakuu oli jo pitkällä. Tää kevät on nyt tullut ihan vauhdilla, ja vaikka takapakkeja koko ajan ennustetaankin, niin tuskin me enää talveen palataan. Kevät on vaan paras asia ikinä, kohta on jo kesä ♡

Kun me oltiin sovittu Lindan kanssa kuvaustreffit, tulin mä suoraan salilta uupuneena ja suihkunraikkaana. Ihan asukuvia varten olin pakannut salille meikit mukaan - en vaan ollut muistanut laittaa niitä laukkuun. Siellä ne siis olivat odottamassa keittiön pöydällä. Vaikka ajatus meikittömistä asukuvista tuntui tylsältä, muistin mä taas kaikki mun omat luennoinnit luonnollisuudesta, ja vetää meikittömyyden ihan kunnialla. Se on hyvä muistutus meille jokaiselle aina välillä, että vaikka somessa ja kadulla nyt näkyy niitä meikattuja naamoja enemmän, niin ei meikkaamattomuudessakaan ole mitään huonoa tai väärää. Mulla on kuitenkin aina kaikki taskut täynnä huulipunia, joten tahdoin kokeilla pelkkää huulipuna-lookia, kun sellainen harvemmin tyyliin kuuluu. En ole ihan varma, onko tää ihan mun lempparijuttu, mutta ainakin jotain uutta!

Mutta joo, ehkä tässä oli ihan tarpeeksi höpöttelyä ja hehkutusta yhdelle asulle, haha! Ootteko te tehneet löytöjä Hullareilta, vai kierrättekö kaukaa? Ja onko muut nyt yhtä kikseissä keväästä ja lämmöstä ja valosta (jota huomenna on jo pitkälle iltaan, jei!) ja tennarikeleistä? 

Ihanaa loppuviikonloppua tyypit <3

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

torstai 28. maaliskuuta 2019

Onko tämän rennon olon voittanutta?


Mä tulin eilen illalla kotikotiin yöksi. Mun täti oli kylässä, ja syötiin yhdessä perheen kesken kunnon päivällistä. Sen jälkeen katsottiin pitkästä aikaa ihan rauhassa porukalla Forrest Gump, joka on ollut akuutilla to do -listalla siitä asti, kun viimeisenä New York -päivänämme käytiin välipalalla (=vessassa) Bubba Gump Shrimp -ravintolassa. Tänään pyrähdettiin parikin kertaa Hullareilla, ja mentiin vihdoin kokeilemaan Flamingon vesipuistoa. En ole käynyt uimahallissa varmaan lukion jälkeen, ja vitsi mitkä lapsuusnostalgiat siitä kloorin hajusta ja suihkutilan pyyhelokeroista tulikaan! Oli ihan superhauskaa, sauna rentoutti, vesijumppa väsytti ja föönatut hiukset ovat äärimmäisen tuuheat. Päätin spontaanisti jäädä vielä toiseksikin yöksi äidille, kun mun illan ohjelma peruuntui, ja nauttia tästä ultimaattisen rennosta olosta ihan kaikessa rauhassa. Tässä istuskellessa uimisesta ja saunomisesta uupuneena ja puhtaana tuntuu ihan kesältä ja mökiltä, vaikka kotona keittiössä koneen ääressä vain olenkin. Kohta suljen koneen, ja menen katsomaan neljännen osan Madeleine McCannin dokumentista äidin kanssa mussuttaen Hullari-sushia. Tällainen laatuaika on ihan täydellinen irtiotto arjen keskellä, jatkossa tulee olemaan enemmänkin leffailtoja ja uimapäiviä. 


Ja tää kevät! Kuvat on otettu puoli seiskan aikaan meidän parvekkeella, ei ollut pimeää eikä edes kylmä! Ja nyt kun siirretään kelloja, tästä valosta saa jo huomisesta asti nauttia jo kahdeksaan asti. Tervetuloa kesä ♡

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Miksi syön kasvisruokaa?

Hämmentävän usein multa kysytään, olenko kasvissyöjä. Hämmentävää siksi, etten koskaan ole ollut kasvissyöjä, ja tuskin koskaan täysin tulenkaan. Mä kuitenkin syön hyvin kasvispainotteisesti, ja hyvin harvoin ostan esimerkiksi lihaa kotiin. Miten mä olen päätynyt tähän?


Ensinnäkin, liha on kallista. Mulle tulee opiskelijana niin paljon halvemmaksi syödä kasviksia, kuin lappaa monen euron jauhelihapaketteja ja hunajamarinoituja broilerinfilesuikaleita viikottain kauppakoriin. Samaan hintaan mä saan ostettua kasan tuoreita kasviksia tai muutaman purkin papuja. Toisinaan panostan kalafileeseen, tai pyöräytän maailman parhaat lihapullat. Kuitenkin ne kerrat, kun olen puolentoista vuoden aikana itse ostanut lihaa jääkaappiini, ovat luultavasti laskettavissa jos ei kahden käden sormilla, niin ainakin sormilla ja varpailla. 

Toisekseen, liha ei säily. Mä arvostan ruoassani helppoutta: syön sitä, mitä kaapista sattuu löytymään ja mitä sattuu tekemään mieli. Jos mä ostan jääkaappiin lihaa, se pitää syödä muutaman päivän sisään, eikä musta ole sellaiseksi sitoutujaksi. Mä voin varastoida kaappiin kuivaruokia, jotka voivat odottaa viikkotolkulla hetkeään. Viime aikoina olen tosin ruvennut suosimaan myös katkarapuja, jotka myös voivat hengailla pakkasessa vuoroaan venaillen vaikka kuinka pitkään.


Kolmanneksi, kasvisruoka voi olla todella hyvää ja mielikuvituksellista. Mä voin saada aikaan niin monipuolisia ja herkullisia kasvisruokia, etten erityisesti edes kiinnitä huomiota ateriani lihattomuuteen. Olen nykyään huomannut ravintoloissakin taipuvan usein ensisijaisesti kala- ja kasvisruokien puoleen, koska ne maistuvat oletusarvoisesti usein paremmalta. Vegaaniruoissa saattaa usein olla vielä kehittämisen varaa, mutta juustolla saa ihmeitä aikaan. Niin kuin sanoin, menen usein aika lailla mieliteot edellä, ja syön sitä, mitä satun sillä hetkellä himoitsemaan. Enenevä kasvisruokailu on tullut itsestään siinä sivussa melkein vahingossa. Samalla liha ei enää samalla tavalla houkuttele, joten mieluummin valitsen hyvän sieni-, kala- tai kasvisruoan, kuin liha-annoksen, jota ei varsinaisesti edes tee mieli.

Tietenkin aina vaan kuumempana käyvä vegaanikeskustelu on saanut mut ajattelemaan myös kasvisruokailun eettisiä ja ekologisia puolia. Täysvegaaniksi tuskin koskaan ryhdyn, mutta myös vegaanisten annosten osuutta tahtoisin ehdottomasti myös pyrkiä kasvattamaan ruokavaliossani. Nyt on meidän kirkossa myös käynnissä pääsiäiseen valmistava suuri paasto, joka yksinkertaisimmillaan tarkoittaa eläinperäisten tuotteiden jättämistä pois ruokavaliosta. Nyt mä olen pyrkinyt (tai ainakin puolivahingossa päätynyt) syömään vähintään yhden täysin vegaanisen aterian päivässä, mutta ajattelin, että voisin nyt syödä juustot ja kananmunat pois mun kaapeista (muuta eläinperäistä mulla ei pahemmin yhden voipaketin lisäksi siellä edes ole!), enkä sitten enää ostaa mitään eläinperäistä ennen pääsiäistä. Miten hyvältä parmesaani sitten tauon jälkeen maistuisikaan! Jos teillä on muuten vinkkejä oikeasti hyvistä vegejuustoista niin saa vinkkailla, cheddarit ja fetat ja parmesaanit ovat elämä!


Kiinnostaisiko teitä muuten postaus mun lempparikasvisruokaresepteistä? Mä tahtoisin postailla enemmän ruokajuttuja blogiin, mutta mä tuppaan kokkailemaan yleensä myöhään illalla, ja pimeällä on vaan toivotonta ottaa edustavia kuvia. Mulla on kuitenkin monta vakkaria, itse kehitettyjä sekä netistä löydettyjä, jotka mielelläni jakaisin teidän kanssanne! Instagramin kohokohtiin olen muuten myös koonnut jonkin verran ruokainspiraatiota, myös sieltä kannattaa käydä kurkkaamassa ideoita esimerkiksi kalaruokiin ja aamupaloihin (mut löytää nimimerkillä @sannalovesfood, teemaan sopivasti :D).

Mitä sä syöt?

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Hyvästeihin valmistautumassa


Tässä on rakas ystäväni ja pitkäaikainen kumppanini, LG G4 -puhelimeni. Meidän matkamme on jatkunut pitkään, pian jo kolmen vuoden ajan, kun ostimme hänet äitini kanssa puoliksi minulle ylioppilaslahjaksi. Tuo aika on ollut ihanaa. Hän tutustutti minut Android-puhelinten maailmaan entisten Lumioideni ja vanhan ajan nokialaisten jälkeen. Hän mahdollisti minulle Snapchatin, oikean Instagramin ja puhelimella bloggailun. Hän oli kaikki, mitä uskolliselta toverilta olinkaan toivonut.

Ensimmäinen takaisku tuli vuoden yhteiselon jälkeen keväällä 2017. Olin matkalla Serbiassa, kun yhtenä aamuna hän sammui, eikä enää herännyt. Epätoivoisista yrityksistäni ja rukouksistani huolimatta vietin seuraavat neljä päivää täysin puhelimettomana, kunnes kotiin päästyäni lähdin kuskaamaan häntä huoltoon. Hänen sisuskaluihin oli tullut jonkinlainen häiriö, mutta hänet onneksi korjattiin uudenveroiseen kuntoon takuun varjelemana. Elämä saattoi jatkua aurinkoisesti.

Seuraavana keväänä ystäväni kunto alkoi jälleen heiketä. Puhelin saattoi sammuilla ja käynnistyä uudelleen yhtäkkiä kesken käytön. Akku kului kohtalaisella käytöllä loppuun muutamassa tunnissa, ja puhelinta sai ladata useita kertoja päivän aikana. Lopulta tilanne alkoi käydä sen verran haastavaksi ja arvaamattomaksi, että vain viikkoa ennen kahden vuoden takuun päättymistä vein hänet takaisin huoltoon.

Hän palasi huollosta jo seuraavana päivänä. Vika oli ilmeisesti sama kuin edelliselläkin kerralla, ja sisukset olivat jälleen menneet uusiksi. Lähdimme yhdessä kotimatkalle, mutta ongelmat jatkuivat yhä. Kahden päivän kuluttua minun oli pakko viedä hänet takaisin huoltoon, huolen ja hämmennyksen valtaamana. Muutaman päivän kuluttua sain hänet takaisin, entistä ehompana. Jo korjatun vian lisäksi akku oli ollut rikki, joten myös se oli tällä kertaa vaihdettu. Puhelin toimi taas moitteettomasti, mutta tiesin, ettei seuraavaa vierailua takuun kattamaan huoltoon enää tämän puhelimen kanssa tulisi, ja jos vanha kaava jatkuisi, olisi vuoden päästä aika ryhtyä etsimään kumppanilleni seuraajaa.


Puhelimeni täyttää reilun kuukauden päästä kolme vuotta, edellisestä huollosta on nyt kymmenen kuukautta. Hän on alkanut taas näyttää satunnaisia heikentymisen merkkejä. New Yorkissa hän yllättäen sammui valittaen tyhjää akkua, vaikka hetkeä aikaisemmin lataus oli ollut 63 prosentissa. Huolestani huolimatta pistin tuon kerran kylmyyden syyksi, kunnes sama tapahtui muutama päivä sitten kesken työvuoron.

Meillä on ollut upeat kolme vuotta, ja hän on pienistä puutteistaan huolimatta paras puhelin, jonka olen koskaan omistanut. Rakastan hänen omalaatuista muotoiluaan ja takana sijaitsevia painikkeita, jotka saavat aina uudet tuttavuudet hämmentymään. Rakastan hänen käyttöjärjestelmäänsä ja olen useasti kiitollisena todennut, miten paljon miellyttävämmän käytön hän tarjoaa kuin esimerkiksi ystävieni Samsungit tai äitini Honor. Tiedostan kuitenkin, että yhteinen aikamme on pikkuhiljaa käymässä vähiin. Yritän ennakoida tulevaan, ja ottaa esimerkiksi tärkeimmät screenshotit ja muistiinpanot talteen. 

Kivusta huolimatta olen myös yrittänyt miettiä, minkä puhelimen huolisin jatkamaan ystäväni tehtävässä. iPhonet ovat poissa laskuista, ja oman kokemukseni mukaan Huawein puhelimet eivät vakuuta käyttömukavuudellaan. Androidissa siis kuitenkin tahtoisin pysyä ja mielellään alle 500 euron hintahaarukassa. Olen harkinnut LG:ssä pysymistä, mutta myös esimerkiksi Sonyn ja OnePlusin puhelimet ovat herättäneet kiinnostusta. Somemukavuuden takaamiseksi parempi kamera on aina parempi. Lisäksi arvostamme kovasti kestävää akkua ja muuten sujuvaa yhteiseloa ja kemiaa. 

Toivon teidän muistavan meitä tänä vaikeana aikana. Samalla kuitenkin osanottojen lisäksi puhelinsuositukset ja -kokemukset ovat lämpimästi tervetulleita ja toivottuja. En millään haluaisi erota rakkaasta G4:stani, mutta elämänkaarta vastaan on turha yrittää taistella. Onnekseni kuitenkin tiedän, että voin myöhemmin muistella yhteistä aikaamme lämmöllä ja rakkaudella. 

Kiitos, LG G4, olet ollut hyvä ystävä.


Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Kuinka tyytyväinen olet kehossasi? -testi: mun oikeat vastaukset

Yksi päivä törmäsin internetsejä illalla selatessani Ilonan kehosuhdetestiin, joka lupasi kuudella kysymyksellä selvittää vastaajan suhteen omaan kehoonsa. Koska mulla ei myöhään sunnuntai-iltana ilmeisesti ole parempaakaan tekemistä, tein mä testin ja katsastin kysymykset läpi (tämä oli siis sen jälkeen, kun olin testannut, mikä kamala ruoka olisin: ilmeisesti majoneesi).

Jopa sillä olettamuksella, ettei netin itsetuntemustestit ole lähtökohtaisestikaan mitään laatukastia, oli tämä testi mulle täydellinen pettymys. Jokaiseen kuuteen kysymykseen oli kaksi vaihtoehtoa. Nuo molemmat ajatukset pohjautuivat siihen ajatukseen, ettei kukaan tässä maailmassa oikeasti voi olla tyytyväinen omaan kehoonsa tai ulkoiseen olemukseensa, vaan toiset ovat vaan parempia sietämään virheitä. Mua rupesi ärsyttämään sen verran, että halusin tulla esittelemään tänne tuon testin kysymykset, ja sen, miten mä oikeasti vastaisin niihin.


KUINKA TYYTYVÄINEN OLET KEHOSSASI?

1. Muut ympärilläsi murehtivat painoaan ja kehoaan. Miten reagoit?

a) Liityt keskusteluun, koska kropassasi on piirteitä, joista et pidä. (niin, itseään ryhmässä mollaaminen kun on niin trendikästä)

b) Pysyt hiljaa, tai sitten yrität piristää tuttaviasi kehumalla heidän hyviä puoliaan. ("hei rakas, ei se haittaa että sulla on vähän pulleat nilkat, kun sulla on noin upea tukka!")

c) Todennäköisesti totean heidän olevan upeita tyyppejä, joilla ei ole mitään syytä hävetä tai harmitella: me ollaan kaikki erinäköisiä ja -mallisia, ja kunhan paino ei merkittävästi haittaa terveyttä tai hyvinvointia, ei sille tarvitse pahemmin antaa painoarvoa (no pun intended). Sitä paitsi more often than not, muut harvemmin edes huomaavat tai ainakaan jaksavat kiinnostua siitä jenkkakahvan poikasesta, joka meinaa aiheuttaa sulle harmaita hiuksia (joita sulla ei myöskään ole, don't worry).


2. Kun katsot itseäsi peilistä, mihin huomiosi kiinnittyy?

a) Piirteisiin, joista et pidä tai jooiden haluaisit muuttuvan.

b) Siihen, miltä näytät juuri nyt: onko vaatteissasi lemmikinkarvoja, onko hampaissasi jotain... (eli ainoa vaihtoehto peiliin katsoessa on löytää jotain valitettavaa?)

c) Saatan hymyillä ja huomata, miten silmäni syttyvät. Saatan jäädä ihan liian pitkäksi aikaa ihailemaan sen päiväistä meikkiluomusta: terävää kulmakarvaa, hohtavaa poskiluuta, onnistunutta cut creasea tai upeasti rajattuja huulia. Joskus tietenkin väsyttää, naama kukkii ja hiukset ovat sekaisin ranskiksella. Silloinkin pyrin hymyilemään ja etsimään jotain, mikä miellyttää silmää. Kauniita asioita on kivempi katsella.


3. Some ja perinteinen media ovat täynnä "täydellisiä" vartaloita? (miksi tuossa kohtaa on kysymysmerkki, miksi?) Mitä ajattelet niistä?

a) Tiedät, että ne eivät ole realistisia, ja yrität olla kiinnittämättä niihin liikaa huomiota.

b) Ne samanaikaisesti kiehtovat ja saavat sinut tuntemaan olosi riittämättömäksi. (jälleen oletetaan, että jokaisen kuuluu kärsiä valtavista ulkonäköpaineista Victoria's Secret -mallien kuvia katsoessaan)

c) Media ja mainokset ovat täynnä tietynlaisia vartaloita. Ne näyttävät ainakin tietyiltä piirteiltään tosi hyviltä, mutta ovat kaukana mun niin sanotusta "haavevartalosta". Upeakroppaisia ihmisiä tulee tietysti vastaan, mutta tiedostan, että se on todennäköisesti yhdistelmä geenejä ja ankaraa työtä, eikä mun ole ollenkaan varaa vertailla itseäni heihin. Onneksi somessa ja muualla nykyään näkyy kaikennäköisiä ja -kokoisia ihmisvartaloita, eikä meitä samalla lailla opeteta enää ajattelemaan, että yksi olisi parempi kuin muut. 


4. Mitä ajattelet vanhenemisesta?

a) Uskot, että oikein syömällä, hyvin liikkumalla ja ihoa hoitamalla voit pysyä nuorekkaan näköisenä.

b) Tärkeintä on, että pysyisit terveenä ja mahdollisimman toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään.

Näissä vastausvaihtoehdoissa oli sentään jotain järkeä, kerrankin! B-vaihtoehto on luonnollisesti lähellä omaa ajatusmaailmaani. Mä en totta puhuen ihan hirveästi ajattele vanhenemista ja eläkepäiviäni, olen vielä niin nuori, että ne tuntuvat todella kaukaisilta. Välillä kuitenkin herään ja tajuan, että elämäntavoillani musta tuskin tulee virkeää ysikymppistä, joka kokkailee lapsenlapsenlapsilleen herkkuaterioita ja kävelee kolme kilometriä vesijumppaan. Toivon kuitenkin pitkää ja ennen kaikkea tervettä ja onnellista elämää. Olen välillä kyllä myös miettinyt, miltä näytän kymmenen, kolmenkymmenen tai kuudenkymmenen vuoden päästä jopa kauhistellen, mutta edelleen siitä on turha näin 21-vuotiaana saada hermoromahdusta.


5. Hartiasi ovat jumissa ja niskaasi jomottaa ikävästi. Mitä teet?

a) Luotat siihen, että illan joogatunti auttaa. Ja jos ei auta, niin ainahan voit mennä hierojalle.

b) Syöt särkylääkettä ja toivot, että jos et kiinnitä vaivaan huomiota, se häipyy aikanaan.

c) Olen todennäköisesti nukkunut huonossa asennossa, kantanut painavaa reppua ympäri kaupunkia tai unohtunut viideksi tunniksi tietokoneelle katsomaan "vain sen yhden videon", niin kuin hyvin monena päivänä elämässäni. Pyörittelen hartioitani ja vannon meneväni hierojalle sitten joskus.


6. Joku kysyy tai jossain kysytään painoasi, kuinka vastaat?

a) Pyöristät lukua hieman alaspäin, koska pelkäät oikean painosi olevan "liikaa".

b) Et punnitse itseäsi usein, mutta pystyt antamaan melko tarkan arvion, koska tunnet kehosi.

c) Mä en omista vaakaa ja punnitsen itseni ehkä muutaman kerran vuodessa, joten en oikeasti tiedä. Luku on viime vuosina ollut kuitenkin jossain 52-55 kilon paikkeilla, joten tuskin se siitä on hirveästi muuttunut. Vielä lukioaikoina mun paino oli jossain 43 ja 47 kilon välillä, kunnes syystä X olin jossain vaiheessa lihonut sen noin 8 kiloa. Vähän oli outoa huomata, kun paino olikin siitä vanhasta tutusta, missä se oli vuosikausia ollut, noussut seuraavan kymmenluvun yli, mutta hei, me ollaan eläviä ihmisiä ja tietenkin meidän vartalot muuttuvat aikaa myöten. Eikun anteeksi, olisiko mun ollut tarkoitus jotenkin häpeillä mun painoani?


Mä tiedän, että meidän ihmisten joukossa on monia, jotka painivat ulkonäköpaineiden ja itsetunto-ongelmien kanssa, eikä mun ole tällä postauksella tarkoitus ollenkaan väheksyä heidän ajatuksiaan tai kokemuksiaan. Mä olen kuitenkin aiemminkin puhunut blogissani siitä, miten se itsensä haukkuminen ja vähättely on niin vahva normi, ettei positiivista ajattelua tai itsensä kehumista itsessään osata tehdä tai hyväksyä. Se, että ainoat vaihtoehdot, vaikkakin kärjistetyt, ovat joko inhota itseään vähän tai inhota itseään paljon ei auta meitä oppimaan arvostamaan itseämme yhtään enempää. Tuon testin lopputuloksen mukaan mulla onkin melko hyvä tai jopa erinomainen suhde kroppaani, ja silti mulle annetaan neuvoja ja kehitysehdotuksia, miten parantaa kehosuhdettani ja sitä kautta itsetuntoani. "Hyvä, että sulla menee hyvin. Mutta muista, aina voisi mennä paremminkin!" Testin tekijöillä tuskin on ollut negatiivisia ajatuksia taustalla sitä tehdessään. Asenteet ovat kuitenkin syvällä eivätkä aina tiedostettuja, ja siksi musta on tärkeää tuoda tämä puoli esiin.


Mä en ole täysin tyytyväinen kroppaani. Mua ahdistaa rintsikoita tai aina vääränkokoisia farkkuja shoppaillessa, enkä koskaan kiipeä portaita ylös kotiini hengästymättä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten voisi olla sinut itseni kanssa, ylpeä vartalostani ja kantaa sitä aivan niin kuin se olisi luonnollinen osa mun olemusta. Koska sitähän se on, luonnollista ja minä. Eikä se, että jopa itse tiedostan kuntoni tai fyysisen olemukseni voivan olevan parempi, tarkoita etten voisi olla tyytyväinen ja onnellinen omassa kehossani, ja yrittää tartuttaa samaa positiivista ajatusmallia myös muihin.

Kuinka tyytyväinen olen siis kehossani? Joinain hetkinä enemmän, joinain vähemmän. Kaiken kaikkiaan kuitenkin aivan tarpeeksi tyytyväinen.

Lisää aiheesta:

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

maanantai 18. maaliskuuta 2019

New York kymmenellä lauseella ja kymmenellä kuvalla

Ensimmäinen New York -katsaus on täällä! Ennen kuin lähden kyntämään kameran kuvasatoa ja tarkemmin käymään meidän matkaa läpi, halusin mä jakaa teille muutamat puhelinkuvat erilaisten New York -huomioiden kanssa. Instaseuraajille saattaa osa olla jo tuttua juttua, jos et mua jo seuraa, niin kannattaa ehdottomasti ottaa talteen mun käyttäjä @sannalovesfood, sinne päivittelen reissujen aikaan oikein erityisen ahkerasti!


Ensimmäisenä kohteeseen saavuttuamme huomasin jättäneeni farkut kotiin - menin kymmenen (kylmää) päivää siis kahdella mekolla ja loppuviikosta vielä yhdellä pitkällä t-paidalla.


Ulkona en pahemmin palellut, mutta sisällä kyllä - kiitos Suomen ympärivuorokautisille pattereille ja kolminkertaisille ikkunalasituksille!


Meidän kolmannelle yölle ja päivälle oli luvattu ankara lumimyrsky, jonka vuoksi koulut olivat kiinni - ylläolevassa kuvassa näkyy kyseisen aamun katukuva. Lumista.


Joka paikassa haisee hassulta - kämpässä on oma ominaistuoksunsa, joka kadunkulmalla haisee pilvi ja viemärikaivoista kohosi valkoista höyryä, jonka läpi oli kiva kävellä.


Kaikki ovet painavat ihan järjettömästi - haluatteko, että mä jään tänne jumiin?


Ranskalaisia joka puolella - siis niitä ihmisiä. Ranskaa kuului ehdottomasti eniten englannin jälkeen: ne olivat metrossa, Whole Foodsissa, sovituskopeissa ja turvatarkastuksessa. Oispa vielä ymmärtänytkin jotain, nyyh!


Asiakaspalvelijoita on kahta tyyppiä: ne, jotka kysyvät nimen, tarjoavat teetä ja kutsuvat sweetheartiksi, ja ne, jotka ovat siellä ainoastaan koska on pakko, eivätkä edes katso päin annosta ojentaessa. There's no in-between.


Whole Foodsissa oli vierekkäin kahdet liukuportaat: toiset asiakkaille, toiset ostoskärryille. Siis ihan nerokas keksintö, kärryt tyrkättiin omalle puolelleen, sitten rauhassa köröteltiin liukuportaat toiseen päähän ja oltiin valmiina ottamaan kärry kiinni. Tästä kuvamatskua Instastoorien puolella (myös Traveling-kohokohdissa). 


Aladdin oli ehkä paras musikaalinäytelmäesitys ikinä (Mamma Mian jälkeen tietysti) - Lampun henki oli sassy bitch ja Aladdin oli kuuuuma.


New Yorkin kummallinen ruudukkomainen katujärjestelmä oli oikeastaan aika helppo ja selkeä julkisilla liikuttaessa ja uusia kohteita metsästäessä, ja nopeasti löysi ne tutut päivittäiset reitit, joita oli myös helppo soveltaa (ainakin mun mielestä, matkaseurasta en ollut niinkään varma!).

Mitä hauskoja huomioita sä oot reissuillasi tehnyt? 


Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)