maanantai 3. heinäkuuta 2017

MITÄ KAIPAAN SUOMESTA? | Au pair -sunnuntai

Ulkomailla vähän pidempään asuminen on monella tavalla aika mullistavaa, eikä sitä ihan oikeasti tajua, mitä kaikkea omassa kodissa ja ihanassa Suomessa rakastaa ennen kuin pitää ihan oikeasti elää arkea muualla. Ihan todella, on niin paljon asioita mitä kotona ottaa itsestäänselvyytenä, ja reissussa sitten järkyttyy miten ihan perusjutut on niin erilaisia. Osaa näistäkin tietysti osasin odottaa jo etukäteen, mutta ei ne tee näistä yhtään sen miellyttävämpiä. Okei ehkä mä lopetan tän höpöttelyn, koska mä en saa tästä introsta mitään järkevää aikaiseksi. Tästä olen jättänyt kaikki "itsestäänselvyydet" pois, kuten oman kodin, tutut paikat ja läheiset, ja listannut enemmän sellaisia asioita, joita ei välttämättä kaikki tule ajatelleeksi.


Vesi. Vesi, vesi, vesi. Vesi niin paljon, että se saa tällä listalla kolme kohtaa.

- Vesi 1: Suomen ihana raikas hanavesi. Täältä hanasta ei tule koskaan ihan niin kylmää vettä, kuin kotona, ja se maistuu myös ihan erilaiselta. Jossain vaiheessa kaverini huomautti lontoolaisen hanaveden maistuvan ihan kloorille, ja jossain vaiheessa mäkin huomasin sen. Joskus helsinkiläinen hanavesi voi olla vähän liian rautaisen makuista, mutta pääosin suomalainen hanavesi on parasta maailmassa.

- Vesi 2: Mun suihku täällä on näennäisestä moderniudestaan huolimatta ihan kauhea, ja oli vivu missä tahansa asennossa, tulee sieltä tasaisen varmasti aina himpun liian kuumaa vettä. Tietysti oikealla hetkellä kokeillessa saat myös aikaiseksi jääkylmää vettä, mutta heti jos yrität vääntää vipua puoli milliä lämpimään suuntaan, vakiintuu se taas hyvin nopeasti tuttuun kuumuuteen. Voi mä odotan sitä, että pääsen kotona suihkuun.

- Vesi 3: Tämän mä tajusin vasta vähän myöhemmin, mutta mä kaipaan mahdollisuutta olla luonnossa veden lähellä. Suomalaisena on melkein aina lähistöllä joko järvi tai merenranta, jonne saa vapaasti mennä pulahtamaan. Täällä kaupungin läpi kulkee joki, jonne ei ole kellään mitään asiaa. Kerran onneksi olen päässyt uimaankin luonnonvesiin, mutta siitäkin piti maksaa viisi puntaa. Kuusijärvi, Saimaa, Marjaniemen ranta, minä tulen vielä.


Raitis ilma. Joka maa ja kaupunki tuoksuu erilaiselta, ja vaikka ulkomailla se tuoksu on osa sitä kokemusta ja yksi merkittävimmistä asioista, mistä tulee se "mä olen hei toisessa maassa" -fiilis, kyllä sitä oman kotimaan raikasta ilmaa jää kaipaamaan.

Suklaa. Yhden Cadburyn pähkinäsuklaalevyn olen täällä ostanut ja siitä puolet syönyt, mutta ei se vaan toimi. Onneksi Suomi-kirkolta sai vähän lisää Fazeria täyttämään mun vaarallisesti hupenevia varastoja. Onneksi Nutellaa saa kaikkialta ja se maistuu samalta joka maassa!

Kotona sukkailu. Mä en vaan ymmärrä, miksi ne kengät pitää jättää jalkaan. Mä ainakin aina kotiin päästessäni odotan innolla, että saan kengät pois jalasta, sillä sukkasiltaan on paljon mukavampaa. Lisäksi kaikki paska kulkeutuu sitten jalkapohjien mukana omaan huoneeseen ja lakanoihin, josta en pidä en ollenkaan.


Vähemmän kiristyshintainen joukkoliikenne. Jos sun mielestä pääkaupunkiseudun lippuhinnat on riistoa, älä tule Lontooseen. Mulla maksaa kolmosvyöhykkeeltä ykköselle metrolippu Oyster cardilla eli matkakortilla noin kolme puntaa yhteen suuntaan. Kerran unohdin matkakortin kotiin, ja kolmosvyöhykkeeltä kakkoselle ostamani kertalippu maksoi viisi puntaa. Niin ja jos haluat mennä saman matkan aikana sekä bussilla että maanalaisella, pitää molemmista maksaa erikseen. Enää ei Helsingissä matkustaminen tunnu yhtään niin kalliilta!

Juustohöylä, tiskiharja, sähköhella. Siis miten ihmiset pystyy elämään ilman juustohöylää? Mä olen jo niin kyllästynyt leikkaamaan paksuja siivuja veitsellä, että meinasin kotikäynnistä palatessani ottaa juustohöylän mukaan, mutta sitten tajusin ettei se taida mennä käsimatkatavaroissa läpi.

Lista varmaan jatkuu loputtomiin mutta enempää en keksi. Kiinnostaisko toinen listaus brittien oudoista tavoista, tai vaikka heidän ennakkoluuloista ja reaktioista suomalaisiin juttuihin? Pahoittelut vielä, että tämä au pair -sunnuntai viivästyikin maanantaihin, mutta olin koko viikonlopun menossa eikä mitään mahdollisuutta ehtiä postailemaan välissä. Mutta palaillaan pian taas uudestaan, ihanaa uutta viikkoa kaverit?

Mikä teidät on yllättänyt tai järkyttänyt ulkomailla hengaillessa?

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

13 kommenttia:

  1. Kävin Lontoossa mun kummin luona ja totesin saman asian hanaveden kanssa, ei ollut lähellekään niin hyvää mitä täällä Suomessa :D Multa ei varmaan luonnistuisi elämä ilman juustohöylää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vesi on joka maassa eri makusta, eikä missään niin hyvää kuin Suomessa tai Pohjoismaissa :D ja joo ihan tuskaa ollut, se juusto kuluukin niin paljon nopeammin kun vetää paksumpia siivuja!

      Poista
  2. Sisällä olisi kyllä niin kauhea kulkea kengät jalassa muuten kuin pakon edessä! D: Tuosta en ole ennen kuullutkaan, että kaikkialla ei ole juustohöylää. Ilman sitä olisi kyllä vaikea olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo juustohöylä taitaa olla aika pohjoismainen juttu, ei nää ollu tainnu ees kuulla siitä!

      Poista
  3. Haha, mä oon tässä just suunnitellu ''mistä tiedän olevani ulkosuomalainen'' postausta ja yks niistä asioista on se, että en käytä enää tiskiharjaa vaan sellasta sientä :D Pitkää taistelin vastaan mut nyt tuskailen niin päin kun mun kämpillä on vaan tiskiharja ja käyttäisin mielummin sientä, koska se on vaan sata kertaa tehokkaampi. Suomessa ikinä ois tullu mieleenkää olla valitsematta harjaa noista kahesta! :D

    Yks asia mitä kaipaan Suomesta on kauraleipä, sitä kun ei tunnu ainakaan sataprossasena löytyvän mistään muualta :( Asun nyt siis Tukholmassa, ja nää Ruotsin leivät on joko ihan höttöä tai sitte ylikalliita. Mut hanavesi onneks maistuu samalta kun kotimaassakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis kyl mä ymmärrän, että sillä sienellä saa ehkä paremman otteen, mut siinä pitää liata kötensä iha eri tavalla ja se on ällöä:D mulle sieni on hellan ja lavuaarin puhdistukseen, ei ois aiemmin tullu mieleenkään et sillä lautasiani pesisin. Mutta tee todellakin tollanen postaus, vaikka kuvittelis ettei se Ruotsi niin erilainen oo :D

      Poista
  4. Juustohöylä tuli ihan yllätyksenä minulle! Todellakin olisi hauska lukea lisää myös tämmöisistä eroavaisuuksista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei sitä tajua ettei sitä kaikkialla oo ennen ku oikeesti menee ulkomaille. Wikipedian mukaan juustohöyliä käytetään Pohjoismaiden lisäksi Saksassa, Belgiassa ja Sveitsissä! Mä näille yritin sanoa, että meil on kätevämpi kalu juuston leikkaamiselle jolla saa ohuita siivuja, ni nä kysy et meinaanko sellasta rautalankaa. Ja kiva kuulla että kiinnostaa!:D

      Poista
  5. Lippujen hintoihin sellanen kommentti, et kyllä täälläki Espoosta tai Vantaalta Helsinkiin maksaa yli neljä euroo bussikortilla :D Asut sen verran kaukana keskustasta et lippujen hinnat on samaa luokkaa ku seutulippu pk-seudulla. Mut muuten samaistun kyl täysillä joka kohtaan :D Etenkin vesiin! Ei maistu yhtään niin hyvältä lontoolainen vesi (Skotlannista puhumattakaan...) ku suomalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo onhan tuo totta, mutta vaikka meniski vaan kahden vyöhykkeen väliä ni ei paljoo hinta muutu. Ja kotonaki mulla menee se sama 20 minuuttia metrolla keskustaan ihan saman kaupungin sisällä :D mut joo, suomalainen vesi <3

      Poista
  6. Kiva postaus! :) Ompas ihania kuvia susta <3

    VastaaPoista
  7. Hyvä postaus ja jatkoa tälle kiinnostaisi ehdottomasti!

    VastaaPoista