sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Miten selvitä vastoinkäymisistä

Voi mikä viikonloppu ollut takana. Perjantaina mulla oli tosi mukava päivä, kunnes myöhään illalla olin jo menossa nukkumaan ja laitoin kännykän latautumaan. Se ei sitten alkanutkaan lataamaan, valittaen "akun liian matalaa lämpötilaa". Siinä sitten yliväsyneenä rupesin selvittelemään tilannetta, ja päädyin tulokseen, että puhelin vaatii ihan huoltoa. Puhelin on nyt siis ihan käyttökelvoton, kun akkua on 1% jäljellä eikä lataus toimi. Työn ja tuskan kautta sain vanhan puhelimeni tilapäisesti käyttöön, ja näin parin päivän käytön jälkeen muistaa taas hyvin, miksi tästä halusin keväällä vaihtaa pois.

Lauantaiaamuna heräsin ekstra-aikaisin vain tajutakseni, että paikka, jonne puhelimen voi viedä huoltoon, on auki vain arkisin, eikä viikonloppuna asian eteen voi tehdä yhtään mitään. Menin koko päiväksi töihin, ja töiden jälkeen väsyneenä vielä kauppaan. Ja tästä ne varsinaiset vastoinkäymiset vasta alkoivatkin. (toim. huom.: teksti saattaa sisältää pieniä määriä sarkasmia, ja on otettava vastaan asiankuuluvalla asennoitumisella.)


Mun ruoanlaitto kulminoituu kahden merkittävän tekijän ympärille: mausteiden ja juuston. Okei kolmen, heitetään pasta vielä tuohon joukkoon. Tästä syystä mulla on aina oltava kotona tuoretta chiliä ja valkosipulia, sekä jääkaapissa vähintään parmesaania ja kunnon britticheddaria, mielellään myös fetaa ja vuohenjuustoa. Kuluneen viikon aikana mun varastot olivat päässeet huolestuttavasti ehtymään, ja kaipasin epätoivoisesti nimenomaan chiliä, valkosipulia ja cheddaria.

Chilihyllylle päästyäni mun piti räpyttää muutaman kerran ja koluta hyllyt ekstrahuolellisesti läpi, mutta totta se oli. Punaisia irtochilejä, joita aina ostan, oli jäljellä tasan yksi pieni ruipelo. Kun enempää ei löytynyt, totesin tuon yhden miniyksilön riittävän tämän yhden illan tarpeisiini. Tuo miniyksilö painoi vain viisi grammaa, ja hinnaksi olisi tullut huimat viisi senttiä. Punnitusvaaka oli ilmeisesti kuitenkin sitä mieltä, että tämä on liian vähän, eikä tulostanut hintalappua. Melkein jo itkua niellen oli minun lopulta nieltävä tappioni ja lähdettävä heviosastolta chilittä, laittaen illan ruokailusuunnitelmani uusiksi, sillä kaikki vaihtoehtoni olisivat kaivanneet chiliä mausteeksi.

Siirryin juustohyllylle, vain kohdatakseni seuraavan tappion: myös cheddar oli loppu. Se paras, herkullinen ja uskomattomalla hinta-laatusuhteella siunattu Tescon extra mature British cheddar. Tämä oli jo liikaa, ja luovutin kauppareissun suhteen lähes täysin. Unohdin lopulta ostaa sen valkosipulinkin!

Tänään päivä oli onneksi jo hieman kauniimpi. Cheddar oli toisessakin kaupassa loppu ja unohdin taas ne valkosipulit, mutta chilivarastoni sain taas hetkeksi täytettyä ja voin jälleen olla onnellinen. 


Okei jos ihan tosissaan puhutaan, niin olin mä eilen aika huonolla tuulella puhelimeni takia. Lisäksi iso kasa kouluhommia painoi päälle ja muutenkin väsytti ja ärsytti. Hetken sulateltuani aloin kuitenkin asettaa asioita perspektiiviin. Kouluhommat saisin hoidettua eikä mulla tällä hetkellä niin paljoa työn alla ollutkaan. Puhelimeni menisi huoltoon, toivottavasti takuun piikkiin, jos ei niin maksaisin huoltokulut. Huollossa tuskin menisi kauan kunhan arki vain koittaisi. Tietojen mahdollinen pyyhkiytyminen huolestutti, mutta kameralla otetut kuvat olivat onneksi muistikortilla tallessa, ja sovelluksiin tallennetut tiedot pysyvätkin tallessa. Ja jos jotain äitini on opettanut minulle, niin vaikka olisi tiukkaa ja on hyvä olla säästäväinen ja kuluttaa harkitusti, on raha loppupeleissä kuitenkin vain rahaa, eikä sen takia kannata liian pitkään murehtia ainakaan tällaisessa tilanteessa. Ja hei, vaikka vanha puhelimeni takkuaakin ja kamera on huono ja sovellukset sammuilevat ja itse puhelinkin sammuilee, kyllä tällä tämän hetken pärjää ja se tekee tehtävänsä vallan mainiosti. Ja joo, ei tuo epäonnistunut kauppareissu kuolemanväsyneenä ja chilittömänä auttanut mun olotilaa, mutta eipä se mua saanut romahtamaankaan.

TD;DR: Välillä stressaa ja vituttaa ja se on ihan ok, mutta hetken masistelun jälkeen on hyvä kokeilla kääntää asiat ympäri ja keskittyä positiivisiin. Aina se ei ole helppoa eikä mahdollista, mutta tällaisiin pieniin suuriin ongelmiin, jotka mun maailmaani ovat ravisuttaneet ja joilla ei loppupeleissä ole mitään merkitystä, se auttaa kovasti. Ja tänään oli oikein mukava päivä, unohtuneista valkosipuleista ja cheddarin puutteesta huolimatta.

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

maanantai 23. syyskuuta 2019

Meikittä koko kansan edessä

Joku teistä saattoikin huomata, että juttu, johon mua oltiin haastateltu, ilmestyi tänään Ylen nettisivuilla. Juttu käsitteli alkoholia ja alkoholittomuutta, nuorten juomisen vähenemistä ja kuitenkin edelleen tapahtuvaa alkoholittomuuden kyseenalaistamista. Mä kirjoitin samoista aiheista blogiin viime vuoden keväällä, ja tuota artikkelia varten jaoin omia kokemuksiani siitä, millaista on olla alkoholiton juovassa yhteiskunnassa. Mä saatan palata aiheeseen vielä myöhemmin, ehkä täällä tai sitten Instan storyjen puolella. Nyt kuitenkin haluan lyhyesti puhua toisesta asiasta, joka mulla liittyi tähän haastattelukokemukseen.

Mä sain siis sähköpostiini haastattelupyynnön keskiviikkoiltapäivänä, ja haastattelu toteutettiin heti torstaina päivällä. Viestin lukiessani olin odottamassa pianotuntiani, jonka jälkeen äiti tuli hakemaan minut luokseen yöksi. Torstaiaamulla mulla oli heti aamusta sitten menoa, ja sovittiinkin haastatteluajankohta heti siihen perään. Mä en päässyt siis käymään ollenkaan kotona haastattelukutsun ja varsinaisen haastattelun välissä, jonka tajusin heti viestin saadessani. Mikä ajatus mulle tuli mieleen melkein heti tuota viestiä lukiessani? "Apua, mulla ei ole meikkejä mukana!"

Mä olen monen monta kertaa kirjoittanut luonnollisuudesta ja kauneudesta ja siitä, miten itsevarmuuden pitäisi koostua muustakin kuin ulkoisista tekijöistä ja miten meikittömyyden ei tarvitsisi olla outoa tai hävettävää tai aiheuttaa ihmisessä itsessään epämukavuutta. Mä olen sitä niin julistanut, mutta silti kompastun itse ihan niihin samoihin ajatuksiin. 

Enkä mä usko, että tässä tilanteessa olisin ainoa, jolle tulisi nämä epävarmuudet mieleen. Mun meikitön naamani ilmestyisi kuitenkin Suomen suurimman uutismedian fiidiin koko valtakunnan katseltavaksi. Kyllähän silloin olisi ihan kiva näyttää edes jokseenkin nätiltä.

Kuva: Katriina Laine / Yle

Juuri näiden ajatusten takia mä totesin, että on jälleen kerran aika haastaa itsensä ja lähteä maailmalle ylpeänä ja meikittömänä. Rehellisesti sanottuna ei mulla oikeastaan ollut vaihtoehtojakaan, olisin joko voinut turhasti hankaloittaa suunnitelmia käymällä kaupoilla tai hakemassa meikkini kotoa, tai kieltäytyä koko hommasta sen takia, etten päässyt tälläytymään.

Lopulta mulla oli väsynyt, meikitön naama, eriparisukat ja housut, joita käytän muutaman kerran vuodessa. Mun ulkoinen olemus olisi siis ollut täysin eri, jos olisin rauhassa päässyt valmistautumaan haastatteluun kotona. Olisiko sillä kuitenkaan ollut loppujen lopuksi mitään väliä? Eipä oikeastaan. 

Ensinnäkin, tällä kriisillä oli mitään merkitystä ainoastaan mun pään sisässä. Toiseksi, ihmiset joita en tunne vilkaisevat tuota kuvaa ehkä kerran ja sen jälkeen unohtavat koko homman. 

Mä rakastan meikkaamista ja ulkonäölläni leikkimistä. Mä en kuitenkaan koskaan halua kokea luonnollista ulkonäköäni huonommaksi tai kelvottomammaksi, tai määritellä itseäni vaihtoehtoisen ulkonäön perusteella. Me ollaan täysin samoja ihmisiä huolimatta siitä, miltä me juuri sinä päivänä  näytetään. Me saadaan kulkea ja elää päiväämme täysissä tällingeissä tai ilman huulirasvaakaan tai ihan millä tahansa välimuodolla, eikä sen tarvitse vaikuttaa siihen, miten muut näkevät meidät eikä liioin siihen, miten me näemme itsemme. 

Mä kirjoitin tästä aiheesta ihan oman postauksensa jo melkein pari vuotta sitten (ja se on edelleen yksi omia lemppareitani), joten sen sijaan, että rupeisin kiertelemään ja kaartelemaan ja keksimään uusia tapoja sanoa samaa asiaa, lainaan vain itseäni:

Jos sä heräät aamulla tunteella, että on vaan pakko meikata ennen kuin voi lähteä ulos, ja ajatus meikittömästä naamasta herättää sussa jonkinasteista epävarmuutta, jätä ne meikit suosiolla pois. Haasta itsesi ja muistuta itseäsi, että maailma näyttää ihan samalta naturellinakin. Kukaan ei synny tälläytyneenä eikä siitä luopuminen edes päiväksi vaikuta kenenkään ihmisarvoon pätkän vertaa, ei huonompaan eikä parempaan. Äläkä jätä meikkaamista siksi, että joku muu näkee että pystyt siihen. Tee se itsesi vuoksi. Ei me ketään muuta varten täällä eletä.

Ja niin mä valitsin haastaa itseni ja lähteä tähän uuteen kokemukseen meikittä. Koska ei sillä loppupeleissä ole oikeasti mitään väliä.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Viimeinen mökkireissu

Me ollaan pikkuhiljaa muodostamassa hienoa perinnettä: yksi kesän viimeinen mökkireissu syyskuussa, kun koulut ovat jo alkaneet ja sää alkaa muistuttaa jo enemmän syksyä kuin hellekesää. Yksi viimeinen irtiotto vuoden ensimmäisten koulustressien keskellä, viikonloppu lökäreissä telkkarin edessä kutoen yöhön asti, saunoen ja herkutellen, ehkä vähän jopa opiskellen ja kuitenkin täysin nollaten.


Meillä oli ihana viikonloppu. Otettiin 808 kuvaa miljöönä ihana metsä ja lande, syötiin mökkiruokaa ja nachoja ja muffinsseja, kerrostettiin villasukkia ja kastauduttiin järvessä. Nyt on kuvasaldoa loppuvuoden postauksiin ja rento olo. Kesä on nyt saatu onnellisesti taputeltua, eikä tunnu ihan niin pahalta toivottaa syksy tervetulleeksi. Onhan tää ihan järkyttävää yrittää sopeutua parinkympin paikkeilla pyörineistä lämpötilaista tasaiseen kahteentoista, mutta onneksi syksylläkin on puolensa. Ja jos ei muuta, niin 35 päivää Lontooseen ja 65 päivää mun synttäreihin! Ei sillä, että laskisin.

Hyvää syksyä kaverit ♡

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

maanantai 9. syyskuuta 2019

Kesä loppuu - mitä jää? | Tämän hetken odotetuimmat

Tuli syyskuu ja arki, ja niin tulivat sateet ja jo astetta pimeämmät illat. Mä olen puhunut niin paljon kesärakkaudestani ja kesänulkopuolistenaikojen kammostani, että luotan sen jo menneen perille. Viime vuonna näihin aikoihin haastoin itseni keksimään viisi hyvää asiaa syksystä. Tällä kertaa haluan piristää itseäni keskittymällä kaikkiin niihin ihaniin asioihin, jotka ovat tulossa kesän loputtua ja vuodenaikojen edetessä (kuvituksena kuitenkin vielä ihania kesähetkiä helteiseltä heinäkuulta!).


⬦ Aloitetaan pienellä mutta jokavuotisella lempparilla, nimittäin Hullut Päivät lokakuussa! Löytöjä ei Hullareilta tule enää tehtyä yhtä paljon kuin aiempina vuosina, mutta Hullut päivät ovat meillä oikea perhetraditio, jota innolla odotan joka kevät ja joka syksy. Viime syksynä Hullareiden aikaan lokakuun puolessavälissä oli muuten vielä niin lämmin, että ulkona tarkeni ilman takkia 17 asteen lämmössä!

⬦ Pian Hullujen päivien jälkeen onkin mun tällä hetkellä eniten odottamani viikon vuoro, nimittäin lokakuun lopussa lähdetään Lontooseen! Mä kärsin jo siitä, etten ole päässyt Lontooseen melkein puoleentoista vuoteen, keväistä parin tunnin välilaskua lukuunottamatta. Lontoo on mun ikilemppari, mä lasken melkein jo päiviä ja suunnittelen matkalaukun sisältöä ja päivien ohjelmaa, viimeisimmästä ajattelin tehdä kokonaan oman postauksensa! Hauska muuten taas nähdä, miten perinteinen englantilainen ilmasto pääsee yllättämään, mä kun en ole käynyt kymmeneen vuoteen Lontoossa muuten kuin kesällä. Sadetakki tulee ainakin mukaan, lämpötilojen mukaan pitää valikoida kengiksi joko vedenkestävät nilkkurit tai kumpparit.


⬦ Marraskuun 20. päivä on minun 22. syntymäpäiväni! Vuosi vuodelta odotan synttäreitä aina vähemmän, mutta onhan oma syntymäpäivä nyt mahtava juhla ja piristys pimeään arkeen. Toivottavasti tänä vuonna pääsen juhlimaan kivemmissä merkeissä kuin viime vuonna, kun ankaran tappoflunssani pahin päivä osui juuri synttäreilleni. Marraskuu on meillä todellinen juhlakuukausi, kun samalle kuukaudelle osuu monet synttärit ja juhlallisuudet (ja varaslähtö otetaan itse asiassa jo lokakuussa!). Pimeästä syksystä ei siis merkkipäiviä meillä puutu.

⬦ Joulu. Joulu ei myöskään tunnu enää kuuluvan lempijuhliini siihen liittyvän stressin ja kaaoksen ja kiireen ja pimeyden vuoksi. Silti sitä salakavalasti alkaa loppuvuodesta päästä tunnelmaan tuikkivien valojen ja kanelimausteisten kaakaoiden avulla. Yhtä asiaa joulusesongissa mä kuitenkin todella odotan, nimittäin sitä, kun luvan kanssa saa aamusta iltaan luukuttaa Raskasta joulua -musaa! Raskasta joulua on ihan mahtava projekti ja kyseisen tuotannon biisit ovat joulua parhaimmillaan. Viime vuonna oli mun ensimmäinen oikea Raskasta joulua -konserttikin (kun ihkaensimmäiseni kaksi vuotta sitten päättyi vähän vähemmän hehkeästi), ja suunnitelmissa olisi lähteä tänäkin vuonna.


⬦ Pääsiäinen! Pääsiäiseen mä puolestani olen laskenut päiviä (tai ainakin kuukausia) edellisen pääsiäiskauden lopusta asti, ja enää reilu seitsemän kuukautta jäljellä ♡ Pääsiäinen on vuoden suurin juhla ja niin kokonaisvaltainen että pelkästä ajatuksestakin innostuu. Pääsiäinen ♥️

⬦ Nightwishin uusi albumi joskus ensi keväänä ja etenkin sitä seuraava maailmankiertue, saa nähdä minne päin (Suomea) tällä kertaa päädytään yleisöön! Olen taas viime päivinä lukemani elokuussa lukemani Nightwish-kirjan innoittamana katsellut oikein urakalla Nightwish-livetaltiointeja, enkä malta odottaa, että pääsen tuon kokemaan taas uudestaan.

⬦ Ensi kesä taas reilun kahdeksan kuukauden päästä ♥️


Toki syksyssä ja talvessa innostun samoista asioista edelleen, mitä edellisvuoden listassa tuli mainittua: pehmeistä neuleista ja collegeista, koti-illoista sisällä tv:n ääressä ilman morkkista siitä, että pitäisi olla ulkona nauttimassa auringosta, raittiista ilmasta ja rutiineista. Kaikesta huolimatta mä olen niin onnellinen, että saan asua Suomessa ja nauttia neljän vuodenajan ihanista puolista.

Mitä sä odotat tällä hetkellä? ♥️

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

perjantai 6. syyskuuta 2019

Ensimmäinen rantapäivä


Mä olin jo ihan luopunut toivosta sen suhteen, että tänä kesänä pääsisin viettämään todellista rantapäivää. Toki jo juhannusviikonloppuna piipahdettiin Kuusijärvellä, mutta merenrannat mulla tuntuvat jäävän melkein joka kesä välistä.


Sitten tuli elokuun loppu ja syyskuun alku eikä lämpimät päivät olleetkaan meitä täysin hyljänneet. Ja niin meillä kävikin niin onnekkaasti, että viimeisenä lomapäivänämme, syyskuun ensimmäisenä päivänä, lähdin tämän kesän ensimmäisen kerran meren rannalle viettämään päivää.


Auringossa oli lämmin, varjossa vähän vähemmän. Meri oli kylmä ja sinne pulahtaminen olisi multa vaatinut vielä vähän helteisempää ilmaa. Eväitä oli enemmän kuin tarpeeksi ja seurakin oli ihan kelvollista. Mikä kelvollinen kesäpäivä, kyllä vielä syyskuussakin ehtii!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Kerrankin kesällä Tukholmaan

Pitkin kesää ollaan heitelty ajatusta vielä pienestä lomamatkasta ennen arkeen paluuta. Kun ostimme lentoliput Lontooseen syksyksi (!!), aurinkolomahaaveet hautautuivat hetkeksi, mutta elokuun edetessä nousivat hiljalleen taas esiin. Palloteltiin Kreikkaa, Portugalia ja  Barcelonaa, mutta tiukat aikataulut ja kalliit äkkilähdöt tekivät oikean lomamatkan löytymisestä vaikeaa. Lopulta taivuttiin hieman yksinkertaisempiin suunnitelmiin, ja samalla päädyttiin toteuttamaan matka, josta oltiin vuosikausia ohimennen puhuttu: hotellimatka Tukholmaan. Kerrankin saataisiin tutkia kaupunkia ihan rauhassa, ilman muutaman tunnin aikarajaa ennen laivalle paluuta. 


Ja aurinkoloma saatiinkin! Lämpötilat olivat kahdessakymmenessäseitsemässä, ja Tukholman kuumankosteasta ilmasta ja värikkäistä kivikujista tuli ihan mieleen etelä-Euroopan maisemat. Olisi helposti voinut kuvitella itsensä Ranskaan!

Ensimmäistä kertaa siis oltiin yötä Tukholmassa ihan rauhassa. Ensimmäistä kertaa niin pitkään kuin vain muistan oltiin myös Tukholmassa kesällä! Viime aikoina meidän reissut ovat aina olleet talviaikaan. Nyt saatiin kuitenkin ihan rauhassa kiertää palelematta, ja onhan näillä keleillä kaupunkiin tutustuminen paljon kivempaa. 


Tukholmassa käytiin pitkän haaveilun jälkeen Abba-museossa, joka oli ihan mahtava! Kerrankin museossa tuntui, ettei aika ja energia millään riittänyt kaiken tutkimiseen ja kaikkiin tutustumiseen. Tuon lisäksi meillä ei varsinaisesti ollut mitään yksittäistä kohdetta listalla, vaan maanantai-ilta ja tiistaiaamupäivä kuljeksittiin ympäri keskustan katuja ihan kaikessa rauhassa. 

Yövyttiin Scandic Grand Central -hotellissa, joka oli aivan täydellisellä paikalla keskustassa, ja jossa saatiin myös nauttia ihanasta aamupalasta tiistaina, haha. Matkat menivät Siljalla, ja vaikka saatiin A-hytti vain menomatkalle (viiden euron lisähintaan, mikä tuhlari musta on tullutkaan!), oli meidän paluumatkan B-hytissäkin ikkuna, ihan parasta!


Näin taas huomattiin, ettei tarvitse kauas lähteä, että saa pienen irtioton ja todellisen aurinkoloman kesän lopuksi. Huomenna mulla sitten alkaakin kolmas opiskeluvuosi, hurjaa! Vielä jatkuvat kesäkelit onneksi auttavat laskeutumaan pehmeästi taas arkeen, mä kun olen tottunut viimeisen neljän kuukauden aikana niin hyvin lomarutiineihini. Onneksi ensi kesälomaan on enää kahdeksan kuukautta!

Missä te olette viimeksi lomailleet? Ja ovatko kaikki muut jo palanneet arkeen? 

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)