maanantai 27. elokuuta 2018

Kymmenen hyvää puolta minusta

Mä bongasin jo viime syksynä Lindan blogista tämän aivan ihanan postausidean (joka puolestaan oli sen bongannut Tuulilta), ja siitä asti se on ollut mun toteutettavien postausten listalla, paperiluonnoksena magneetilla kiinni jääkaapin ovessa. Postauksen ideana oli yksinkertaisesti listata asioita, jotka juuri minussa on hyvää. Musta tämä ajatus oli aivan ihana ainaisen valittelun ja itsensä vähättelyn keskellä, sillä meissä jokaisessa on ihan valtavasti hyvää ja osataan vaikka mitä asioita. Tässä siis kymmenen hyvää puolta juuri minussa.


Mä olen luova. Mä osaan paitsi soittaa ja laulaa, mä myös esimerkiksi hahmotan harmonioita todella hyvin ja mun on todella helppo lähteä laulaen improvisoimaan taustan päälle. Mä en pelkää käyttää mielikuvitustani ja luovuuttani arjessa tai vaikka sisustuksessa, ja mun pää on aina valmis tuottamaan uusia ideoita vaikka mihin, joskus ihan hyviäkin. Tämä on piirre, joka ainakin omassa mielessäni määrittelee mua hyvin paljon ja josta olen todella iloinen ja ylpeä.

Mä panostan ystäviini ja läheisiini todella. Jos musta tuntuu, että ystävälläni ei ole kaikki ok, haluan varmistaa, että hän tietää minun olevan hänen tukenaan ja valmiina auttamaan ja kuuntelemaan, jos hän niin haluaa. Jos mä välitän jostain ihmisestä todella, haluan hänen myös tietävän sen, ja saatan välillä laittaa ihan satunnaisesti viestiä, että hei, oot ihan sikahyvä tyyppi ja oon tosi onnellinen, että oot mun elämässä. (Samaan syssyyn pitää kuitenkin myöntää, että joskus saatan olla tosi huono pitämään yhteyttä, mutta jos en oo pariin kuukauteen tajunnut tulla kyselemään sun kuulumisia, ei tarkoita ettei mua silti kiinnostaisi tai ettet olisi mun mielessäni <3). Ja voi jos mä olisin rikas, niin voitte olla varmoja, etten koskaan lakkaisi antamasta rakkailleni lahjoja tai muutenkaan pyrkisi helpottamaan heidän elämiään ja ilahduttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoin.

Mä oon kärsivällinen. Tässä asiassa oon todellakin kehittynyt aikaa myöten, toisaalta tietyissä tilanteessa mulle ihan oletusarvo. Mä en hermostu, jos bussissa on huutava vauva, tai jos kokematon asiakaspalvelija ei suoriudu täydellisesti. Mulla ei ole mitään syytä alkaa hermoilemaan tai jopa syyttelemään ihmisiä siitä, että he ovat ihmisiä, tai ettei kaikki aina mene mulle parhaalla tavalla. Mä osaan asettaa muut ihmiset itseni edelle ihan arkisissakin tilanteissa, ja pyrin löytämään kaikkien kannalta toimivimman ratkaisun, en ainoastaan itseni. Menipä syvälliseksi ja sivuraiteille, mitäköhän tästä loppupostauksesta oikein tulee... :D


Mä olen iloinen ja positiivinen. Ei sillä, että olisin aina hyvällä tuulella. Kuitenkin pyrin usein ajattelemaan positiivisesti (joskus enemmän kuin toiste, kavereillani saattaa ehkä tähän olla jotain sanomista haha!) enkä murehtimaan liikoja, jos en asialle mitään mahda. Muutenkin varmaan tavallisin kommentti, mitä saan tuntemattomilta tai puolitutuilta on mun hyytymätön hymy ja pettämätön iloinen asenne. Mutta sen oon kyllä todennut, että hymyily auttaa pitkälle, eikä siitä ainakaan mitään haittaa ole!

Mä muistan asioita aika hyvin. En tietenkään juuri niitä juttuja, mitä esimerkiksi kokeessa tarvitaan (ok ihan hyvin niitäkin). Mutta mun mieleen jää esimerkiksi ihmisten syntymäpäivät ja nimipäivät, yksittäiset muistot ja vaikka ihmisten sanomiset, toiveet ja mieltymykset, siinä missä hauskat nippelitiedot. Usein huomaan olevanikin tilanteessa, jossa muut ihmettelevät, että miten voin muistaa tuollaisia asioita, haha!

Mä oon aika hyvä laittamaan ruokaa! En ole ikinä pitänyt itseäni minään mestarikokkina, mutta kyllä tässä viimeisen vuoden aikana, kun olen omillani asunut ja itse ollut täysin vastuussa omista syömisistäni, on tullut todettua, että kyllä mä aika maittavat sapuskat saan aikaan. Mä tykkään panostaa hyvään ruokaan ja niihin muutamiin laadukkaisiin raaka-aineisiin, eikä mua yleensä kauheasti huvita ostaa eineksiä tai syödä ulkona yksinkertaisesti koska mä teen itse parempaa. Ja kyllä, tämä on mahdollista myös opiskelijabudjetilla, ainakin omalla kohdallani, jos vaan priorisoi sen rahankäyttönsä. Ja kun johonkin helppoon pastaan ei spagetti tai purkkitomaatit maksa juuri mitään, niin erittäin mielelläni ostan sitten lisäksi palan parmesaania, jolla saan seuraavan kahden viikon ruoista reilusti maukkaampia. Ja kyllä, mulla on aina parmesaania jääkaapissa, ja kyllä tungen sitä lähes kaikkialle, se vaan tekee elämästä parempaa!



Mä osaan kirjoittaa. En nyt välttämättä puhu tässä itseni ilmaisusta esimerkiksi näissä erittäin rönsyilevissä blogipostauksissani, vaan oikeinkirjoituksesta. Mä olen viime aikoina herännyt siihen, miten oikeinkirjoitus ei todellakaan nykyään ole enää itsestäänselvyys esimerkiksi mediassa tai blogeissa, ja olen tosi iloinen siitä, ettei mulla koskaan ole suurempia ongelmia asian kanssa ollut. Tietenkin mullekin tulee aina välillä virheitä, ja joskus vapaampaa tekstiä kirjoittaessa teen tietoisen valinnan lipsua esimerkiksi pilkkusäännöistä. Mutta musta on ihanaa, kun kaveri joskus pyytää multa apua yhdyssanaongelmiensa kanssa, koska tietää, että osaan vastata. Tietenkin vuoden opiskelun jälkeen mulla on paitsi tietämys kasvanut, myös osaan sekä perustella, miksi mikäkin asia kirjoitetaan miten kirjoitetaan, että etsiä tiedon, jos joskus en osaakaan vastata.

(Mutta huh, selkeästi en ole hyvä kirjoittamaan tiiviisti ja lyhyesti! Ihanaa, jos jaksat vielä tätä lukea :D)

Mä olen ihan hyvännäköinen. Musta tuntuu, että tämä on asia, jota ei oikein saisi sanoa ääneen, ja olenkin aiheesta kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi täällä. Mä olen kuitenkin loppujen lopuksi kohtuullisen tyytyväinen ulkonäkööni, vaikka mulla on omat epävarmat kohtani ja joskus tuntuu, ettei voisi kuvitellakaan astuvansa esimerkiksi kameran eteen. Mutta jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin kyllä mä pidän itseäni kauniimpana kuin esimerkiksi yläasteella, ja murrosikä ja kertyneet vuodet ovat tehneet tehtävänsä! (Ja kyllä tiedostan, että tämä tulee kaksikymmentävuotiaan suusta, ennen kuin joku tahtoo huomauttaa, että odotapa vaan kolmekymmentä vuotta ja katso sitten peiliin.)



Edellisestä puheenollen, mä uskallan puhua asioista. Mä olen blogissa kirjoittanut monista mahdollisesti kiistanalaisista asioista, joista moni ei välttämättä kirjoittaisi. Mä olen postannut menkoista, uskonnosta, alkoholista, kehonkuvasta, epävarmuudesta, luonnollisuudesta ja itsensä kehumisesta. Mä yhä enemmän olen ottanut tavaksi, että jos jostain aiheesta tuntuu epämukavalta kirjoittaa julkisesti, on se vaan suurempi syy haastaa itsensä ja tehdä postaus. Esimerkiksi tuon edellisen kohdan kirjoittaminen tuntui musta edelleen jotenkin väärältä, koska tuntuu, että itsensä kehuminen yhdistetään edelleen itserakkauteen ja omahyväisyyteen. Myös aikaisemmin tänä kesänä julkaistun tissipostaukseni jakaminen tuntui vähintään epämukavalta, mutta viimeistään teiltä saamani palaute osoitti, että jälleen kannatti kirjoittaa just siitä mistä teki mieli.

Tällä tavalla mä myös tahdon vaikuttaa blogini kautta. Kirjoittaa asenteista ja mielikuvista, ja avata suuni asioista, jotka mahdollisesti saavat aikaan keskustelua. Koska fakta on, että tässä maailmassa on niin paljon asenteita ja ajatusmalleja, jotka rajottavat meitä ihan turhaan, ja jos saan jonkun hetkeksi ajattelemaan asioita toiselta kantilta, voin olla tosi tyytyväinen itseeni.

Mä uskallan olla oma itseni. Mä olen monessa tilanteessa outo eikä mua nolota yhtään! Mä en jaksa vaivata päätäni muiden mielipiteillä esimerkiksi silloin, kun lähden lökäreillä ja likaisilla hiuksilla kaupungille, tai vastapainoksi tahdon vetää drag-meikit luennolle, jos mun tekee mieli tehdä niin. Mä en jätä toteuttamasta itseäni tai rupea esittämään muuta, jotta välttäisin jonkun toisen kummastumisen.


Mä olen loppujen lopuksi pärjännyt ihan hyvin elämässäni. Mun peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli lähellä kymppiä ja lukiosta pääsin E:n papereilla. Mä opiskelen yliopistossa ja ohessa käyn töissä. Välivuotenani toteutin unelmani ja lähdin Lontooseen au pairiksi, joka oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Musta tuntuu, että aina välillä tulee eteen tilanteita, joissa omaa pärjäämistään ja menestymistään pitäisi jotenkin peitellä ja väheksyä, mutta onhan nämä oikeasti hienoja saavutuksia mulla, joita ei munkaan pidä ottaa itsestäänselvyyksinä.


Huh, tulipa taas höpöteltyä! Tämä oli yllättävän vaikea postaus kirjoittaa, ja siksi varmasti lähemmäs vuoden tuolla luonnoksissa pyörikin. Kaiken kaikkiaan mä olen tyytyväinen siihen, millainen ihminen olen. Mulla on paljon hyviä puolia, jotka tiedostan, sekä myös niitä huonoja puolia, joista pyrin aina pikkuhiljaa opetella eroon. Nyt mä haastan jokaikisen teistä kirjoittamaan oman listanne, blogiin tai vaikka omaan päiväkirjaan. Meille kaikille on todella terveellistä vaihteeksi istua alas ja keskittyä niihin meidän hyviin ominaisuuksiin, meillä jokaisella kun niitä on ihan valtavasti. Ja jos teitä on muitakin, jotka olette tällaisen postauksen ehtineet jo julkaista, linkkailkaa niitä tuohon alas, niin pääsen lukemaan!


Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Parhaat rusettishortsit ikinä



Mä en ole varmaan muutamaan vuoteen käyttänyt shortseja. Mulla ei vaan ole ollut sopivaa paria kaapissa, ja kesän lämpimät päivät on menty lähinnä hameilla. Kesäisin aina välillä oon kaivannut shortseja ikään kuin farkkujen korvikkeeksi lämpimille päiville, kun ei tee samalla lailla mieli käyttää hameita. Aiemmin kesällä kuitenkin repäisin sillä paljon puhutulla H&M-yllätysshoppailureissulla, ja ostin kahdet!

Tällaisia shortseja olin katsellut ihmisillä ja kuvissa vaikka kuinka kauan, ja musta ne olivat aivan törkeän suloiset! H&M:ssä löysin nämä tarjouksesta, ja sovittaessa tiesin suorilta, että nämä lähtevät mukaan. Tarjouksessakin maksoivat vielä 15 euroa, mutta ihan sikahyvä hintahan tuo oli verrattuna siihen normaaliin kahteenviiteen tai kolmeenkymmeneen. Lisäksi näille ehti jo tulla ihan mukavasti käyttöä, ja varmasti tulee lisää tulevina vuosina!


Tietenkin ihanin yksityiskohta näissä shortseissa on tuo suloinen rusetti edessä (jonka jopa opin tekemään oikeasti siististi suoraan!), mutta mun lemppari on kuitenkin ehkä näiden superkorkea vyötärö. Kun mä pari vuotta sitten tajusin, miten paljon paremmin korkeavyötäröiset alaosat mulle istuvat, en ole enää muita kokeillutkaan. Mun on monesti ollut vaikeaa löytää mun makuun riittävän korkeita housuja, jotka peittäisivät navankin kunnolla, mutta nää shortsit ovat oikein ekstrakorkeat! Rakastan <3

Shortsit H&M | T-paita Primark | Kengät Toms | Aurinkolasit Stradivarius

Nämä kuvat on muuten heinäkuun lopulta, samalta illalta kun oltiin menossa Tervasaareen katselemaan punaista kuuta (josta lopulta nähtiinkin ihan hyvä vilkaisu!), ja nämä on otettu kymmenen aikaan illalla! Tätä mä rakastan Suomen kesässä, valoa ennen kaikkea! Onneksi valoisuutta jatkuu vielä syyskuunkin puolella, vaikka nyt jo pitää illalla pitää valoja päällä ainakin mun kotona. Ja näissä kuvissa näkyy muuten ihan sikahyvin mun rusketus! En muista, milloin olisin viimeksi kesän aikana ruskettunut näin hyvin, ihan parasta. Vaikka osa tosta varmaan on jo kulunut pois, kun oon ollu vaan sisällä, haha :D


Tuntuu että oon tätä ehtinyt jo hehkuttaa, mutta mulla on muutenkin ollut aivan ihana kesä. Selasin juuki kännykästä kuvia, ja taas muistui kaikki ihanat hetket viime kuukausilta! Vielä en kuitenkaan aio lopullisia kesäfiiliksiä blogiin paketoida, koska olen vakaasti sitä mieltä, että vielä on kesää jäljellä ja tahdon esimerkiksi vielä ehtiä mökillä käväistä. Mutta ehkä se on ihan ok myös pikkuhiljaa todeta, että pian palataan sinne kouluun ja piiiikkuhiljaa otetaan syksy vastaan. Mutta yhhh ei puhuta enempää tuollaisia, kesäkesäkesä!

Eilen oli mun rakkaan kummipoikani kastepäivä, ja oli aivan ihana päivä! Mini oli niin suloinen ja kaikki juhlallisuudet ja vietot meni hyvin, ja nyt meillä on uusi pieni ortodoksi perheessä <3 Ihana kyllä nähdä, millainen ihana iso pieni ihminen hänestä vielä kasvaa.

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

torstai 23. elokuuta 2018

5 hyvää asiaa lähestyvästä syksystä

Vaikka vielä onkin kesää jäljellä, on se syksy väistämättä lähestymässä ja koulut mullakin alkamassa parin viikon päästä. Mä en millään haluaisi päästää kesästä irti, kesä on vaan niin ihanaa aikaa lämpöineen ja vapauksineen, ja seuraavaan on taas niin pitkä aika. Ehkä tässäkin pitää nyt kuitenkin vaan ottaa itseään taas niskasta kiinni ja yrittää keskittyä niihin hyviin puoliin, vaikka kuinka ärsyttäisikin. Eli tässä nyt viisi positiivista juttua siinä, että kohta on taas syksy.


• Vaatekaapin monipuolinen käyttö. Ihanat colleget ja neuleet pääsee käyttöön, puhumattakaan söpöistä sukista! Mä rakastan söpöjä sukkia, ja vaikka kesällä sukattomuus on ollut ihanaa, ovat mun sukkavaraston Niiskuneidit ja kissanpennut jo kutsuneet mun nimeä hetkisen. Mun upouusi sadetakkikin on vihdoin päässyt käyttöön!

• Tekosyy myös lähteä täyttämään ja päivittämään sitä vaatekaappia. Okei, mä omistan jo ihan liikaa vaatteita, mutta ainakin parit uudet farkut mulla on suunnitelmissa ostaa, ihan vaan sen takia, että farkkuja tulee pitkin syksyä ja talvea käytettyä niiiiin paljon. Ehkä joku kiva pitkähihainen tai neulekin vielä tarttuu matkaan?

• Voi hyvällä omallatunnolla viettää illat sisällä Netflixin ääressä vilttiin kääriytyneenä. Siis noiden superhelteiden jälkeen, kun kotosalla hiki virtasi ihan alastomanakin, oli yllättävän ihanaa tehdä sängynnurkkaan pesä tyynyjen ja peittojen keskelle. Kesällä aina tuntuu, että pitäisi hyödyntää lämpö ja hyvät säät ulkona, mutta syksyllä ei tarvitse tollasista huolehtia!


• Ihana tuoksu ja raitis ilma sateen jälkeen! Vaikka Suomessa ei ilma koskaan mitenkään erityisen tunkkaista ole, kyllä sen huomaa, kun ilmat viilenee, että on jotenkin helppo hengittää. Niin ja se tuoksu! Muutenkin sadekeleistä voi keksiä monta hyvää puolta, jotka tässä on tullut jo mainittua: pääsee kaivamaan sadetakin kaapista, hyppimään lätäköihin kumpparit jalassa tai vaan chillailla kotona ja kuunnella ikkunaan ropisevia sadepisaroita.

• Rutiineihin paluu. Totta, että suhteellisen vapaasti vietetyn kesän jälkeen on verrattain masentavaa ajatella luentojen, deadlinien ja soittotuntien täyttämää kalenteria ilman mahdollisuutta spontaanisti lähteä mökille tai Tallinnaan muutamaksi päiväksi. Mutta niin kuin tässä postauksessa ehdin jo hehkuttaa, on se jotenkin ihanan tuttua ja turvallista palata siihen säännölliseen rytmiin, jossa aamulla noustaan ylös sängystä, syödään aamupala samalla kun meikataan, laitetaan kivat (syys)vaatteet päälle ja lähdetään kouluun, jossa sitten pääsee hengaamaan kavereiden kanssa joka päivä ja tekemään elämällään jotain hyödyllistä. Samalla myös odotan iltapäiviä ja mahdollisia hypäreitä, jolloin tullaan porukalla mun kämpille hengaamaan, juomaan kaakaota tai laittamaan ruokaa. Saa nähdä, kuinka kauan tämä fiilis mulla säilyy, mutta tällä hetkellä ei yhtään haittaa ajatella tuota kuvaa mielessä!


Lisäksi syksy tuo mukanaan esimerkiksi ihan sikamonet synttärit lähipiirissä, niin omani kuin useammankin läheiseni. Syksyllä on taas helpompi kutsua ihmisiä kylään tai muuten nähdä kavereita ja tuttuja, kun porukka ei ole levittäytynyt mökeilleen tai lomamatkoilleen. Mulla ainakin tuli heti fiilis, että pitää kutsua ihmisiä kylään heti, kun syksy ja arki on polkaistuu käyntiin!

Don't get me wrong, mä edelleen rakastan kesää, ja sydäntä raastaa ajatella, kuinka monta kuukautta pitää taas elää pimeydessä ja talvitakissa ennen seuraavaa. Mutta on siinä syksyssä onneksi aika paljon hyvääkin.

Mikä on teidän mielestä se paras juttu tulevassa syksyssä?

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

maanantai 20. elokuuta 2018

Tänään koitti lopulta se päivä


...kun vedin aamulla kesätauon jälkeen farkut jalkaan. Mä olen niin nauttinut pitkästä, kuumasta kesästä, hameista ja hulmuavista kesähousuista, ja tahdoin lykätä farkkuihin palaamista niin pitkään kuin vain mahdollista, ennen kuin taas tulee kulutettua samoja pareja päivittäin seuraavat kymmenen kuukautta. Tänään lopulta mittari kuitenkin näytti seitsemäätoista astetta vielä puolenpäivän jälkeenkin, ja loppupäiväksi oltiin luvattu sadetta (tietenkin juuri sille päivälle, kun olin väsännyt itselleni kiharat), joten eipä mulle jäänyt muuta vaihtoehtoa lopulta kuin kaivaa farkut pitkästä aikaa esiin juuri järjestämästäni vaatekaapista. Toisaalta kuitenkin farkut jalassa on niin luontevaa olla, ja tuntuu ihan ihmeelliseltä ajatella, että mitä mulla oikein on sitten ollut päälläni viimeiset puolitoista kuukautta, kun viimeksi farkut jalassa oon tainnut olla heinäkuun alkupuolella, ja silloinkin vain puolikkaan päivän.

Samalla sadekelien kunniaksi pääsin kastamaan (pun very much intended) uuden keltaisen sadetakkini! Tämä herkullisen värinen ilmestys on mua houkutellut siitä asti, kun sen jo jonkun aikaa sitten ostin, eikä siksi vesisade haitannut yhtään niin paljoa. Toki mä olen henkeen ja vereen kesäihminen, ja ihan kauhistuttaa ajatella, kuinka pitkään pitää vielä seuraavia helteitä odottaa. Onneksi tänä vuonna kesästä sai kuitenkin ihan oikeasti nauttia, ja syksy on paljon kivempi ottaa vastaan, kun on ihanat vaatekappaleet odottamassa niitä synkimpiä päiviä varten, sekä kotona lämmin viltti, kuppi kaakaota ja Netflix. Farkkujakin on suunnitelmissa ostaa ainakin pari uutta paria, niitä kun todella tulee koko syksy ja talvi kulutettua oikein urakalla.

Kumpia te olette, kesän rakastajia vai syysintoilijoita?

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Fuksivuoden bucket list - miten sujui?

Vuosi sitten mä tosiaan aloitin suomen kielen opinnot Helsingin yliopistossa. Olin ihan sikainnoissani opiskelujen alkamisesta, ja tahdoinkin (tämän Tarun postauksen innoittamana) listata omat fuksitavoitteeni bucket listin muotoon. Fuksivuosi on nyt takana ja toinen vuosi ihan nurkan takana, eli nyt on aika hyvä aika vähän käydä läpi, miten näille tavoitteilleni sitten kävikään!


Hanki hyviä ystäviä. Check, check, a million times check! Oon tästä jo monta kertaa blogissakin hehkuttanut, mutta meille muodostui ensimmäisen vuoden aikana ihan mahtava tiivis kaveriporukka, jota edes monen kuukauden kesäloma ei ole onnistunut hajottamaan. Mun mielestä se on jo aika hyvä mittari, että kesälläkin ollaan nähty ja oltu muuten paljon tekemisissä. Tällä porukalla on taas hyvä jatkaa seuraavat vuodet.

Syö edes jonkinlainen aamupala ennen kouluunlähtöä. Yllättävän hyvin onnistuin tässä. Nyt kun mun koulumatka on lähes olematon eikä kotoa tarvitse lähteä järjettömän aikaisin, nousen mä silti sängystä kohtuullisen hyvissä ajoin, yleensä vajaata tuntia ennen lähtöä. Lähes joka aamu mä siis söin ainakin sen puurolautasellisen samalla kun meikkasin, tai vähintään nappasin mukaan omenan tai banaanin, jonka söin matkalla. Mitään suurta en ole nähnytkään tarpeelliseksi syödä aamulla, kun kuitenkin ensimmäisen luennon jälkeen mennään lounaalle. Hyvin siis olen tällä taktiikalla pärjännyt, ja luultavasti jatkan samaan tapaan jatkossa!


Älä myöhästele. Myös tässä pysyin hyvin! Koska tosiaan se mun koulumatka on lyhyt, lähden usein viime tingassa, mutta mä en kuitenkaan (ainakaan melkein) koskaan myöhästy. Kavereiden kanssa naureskeltiinkin keväällä, että kun luento alkaa vartin yli kymmenen, mä lähes poikkeuksetta talsin saliin sisään 10.13. Aivan sopivaan aikaan siis, haha!

Kuuntele luennoilla. Tämä, seuraavan kohdan kanssa, olivat ne, joita etukäteen eniten epäilin epäonnistuvaksi, ja niinhän siinä lopulta kävikin. Panostaminen on selkeästi kurssikohtaista, ja siinä missä joillain kursseilla kuuntelee tarkkaan ja osallistuu aktiivisesti keskusteluun, jotkut menevät enemmän tai vähemmän kännykkää vilkuillen. Tässä pitää nyt tietenkin taas syksyllä panostaa, niin kuin joka vuosi sanotaan, haha!

Älä jätä hommia viimeiseen iltaan. Siinä vaiheessa kun epätoivoisena yrität yhdessä illassa valmistautua seuraavan päivän kolmeen tenttiin toivoisi kovasti noudattaneensa tätä neuvoa! No mutta, isompiin hommiin olen kyllä ryhtynyt ainakin ehkä sen viikon etukäteen, mutta pakko myöntää, että osa jäi tasan niin viime tippaan kuin mahdollista. Jos sitä ensi vuonna alkaisi oikeasti viettää iltapäiviä kirjastossa ja palauttaisi tehtävät jopa etuajassa!


Sosialisoidu. "Rohkene mennä juttelemaan uusille tyypeille, osallistu tapahtumiin ja käy edes niissä merkittävimmissä bileissä." Näin olin listaani tähän kohtaan kirjoittanut. Lukioaikana en ikinä osallistunut mihinkään vapaa-ajan juttuihin, jos edes tiesin niistä, eikä mulle jäänytkään kauhean tiivistä tai isoa kaveripiiriä noilta vuosilta. Yliopistossa päätin kuitenkin edes jotenkin osallistua eri rientoihin, vaikka niissä viina virtasikin. Tuli käytyä läpi melkein kaikki fuksijutut orientaatioviikon ohjelmasta fuksiaisiin ja fuksiseikkailuun, useammat jatkot, yhdet sitsit ja yksi opiskelijamatkakin ulkopaikkakunnalle. Ja onneksi osin sitä kautta, osin ihan muuten opiskelun lomassa on tullut paljon kavereita, joiden kanssa ainakin voi istua lounaalla tai rennosti tehdä ryhmätehtäviä luennolla. Tämän kohdan toteuttamiseen olen siis ihan tyytyväinen, vaikkei ihan täysillä koko vuotta mentykään!

Hanki haalarit ja niihin maailman parhaat merkit. Haha, haalarit on (jotka tosin saatiin vasta tammikuussa) ja niihin hienot merkit, niistä toistaiseksi paikoillaan on vain kolme kappaletta. Pitäisi varmaan taas ennen syksyä yrittää muutama lisää ommella kiinni, mä vaan olen niiiin tarkka merkkien asettelusta ja huolellisesta ompelusta, että saan siihen kulumaan ihan törkeästi aikaa.


Ihan järkyttävän nopeasti fuksivuosi lopulta kuitenkin vilahti ohi, ja ihan hullua, että nyt olen jo aloittamassa toista vuottani yliopistossa ja meillä on ihan uudet fuksit. Ihan yhtä suuri kysymysmerkki yliopisto-opiskelukaan ei enää ole, vaikka oonkin monessa asiassa edelleen aivan pihalla! Toivotaan kuitenkin, että kaikki olennainen sitten selviää aikanaan.

Mutta hei, onko täällä ketään tulevia fukseja lukemassa? Entä kiinnostaisiko teitä lukea enemmänkin mun opiskeluista, jos osaan niistä mitään kertoa? Ja hei, tsemppiä kaikille uusille ja vanhoille opiskelijoille koulusta tai koulutustasosta riippumatta, oli koulu jo alkanut tai ei!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

lauantai 18. elokuuta 2018

Päivämatka-asu vuoden takaa


Tuliko kenellekään näistä kuvista déjà vu -fiilis, että vitsi kun näyttää tutulta? Ok ehkä mä vaan kuvittelen, joko huomasitte heti tai sitten ette huomanneet mitään ihmeellistä. Nämä asukuvat ovat meidän yli vuoden takaiselta Rochesterin-reissulta, samasta sessiosta mistä tuo mun bannerikin on kotoisin. Kyllä, yli vuoden nää kuvat ovat tuolla odottaneet (muokattuina) julkaisuaan, mutta se on vaan jäänyt. Mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tämä mekko on edelleen lemppari, ja Salty on vaan suloisin koira ikinä.

Tää mekko on siis kotoisin Brick Lane Marketilta Lontoosta, samasta kojusta mistä ostin aivan liian monta samantyylistä mekkoa eri kuoseilla. Nämä mekot ovat ihan mun lemppareita, muuntuvat juhlaan ja arkeen, ja maksoivat kymmenen puntaa kappaleelta. Muut haalimani yksilöt ovat hihattomia, ja tämä nyt päällä näkyvä yksilö on ainoa t-paitamallinen!

Kengät ovat Primark-löytö, ja melkein samanlaiset multa löytyy armeijanvihreinä. Ehkä paras mätsi tämän mekon kanssa eivät nämä kengät ole, mutta mulla taisi Lontoossa olla tilanpuutteen takia ehkä kahdet kengät, ja nämä olivat ne paremmat päiväreissulle. 

Mekko Brick Lane Market 
Kengät Primark
Koira lainassa

Nämä mekot ovat joka tapauksessa ihan lemppareita, ja mulla todellakin on näitä mun kaapissa varmaan viisi tai kuusi kappaletta, kaikki muut värikkäämpiä kuin tämä valkoinen. Mä vaan ihastuin tämän malliin ja kaikkiin ihaniin kuoseihin niin täysin, että aina oli pakko mennä takaisin ostamaan mekko tai pari lisää, haha! Ja ihan hullua katsoa, miten violetit mun hiukset tuolloin todella olivat, pelkän hopeashampoon voimasta! Tykkään kyllä tuosta sävystä ihan sikana, se vaan tarttuu mun hiuksiin tosi epätasaisesti, nyyh.

Mulla on useammatkin asukuvat odottamassa julkaisuaan, yritän nyt vähän niihin panostaa taas vaihteeksi, haha! Ja onneksi kesää vielä on jäljellä, ja syksylläkin tarkenee kuvailemaan, talvi kun tuttuun tapaan on vähän hiljaisempaa asukuva-aikaa!

Ihanaa lauantai-iltaa, ystävät! <3

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)


keskiviikko 15. elokuuta 2018

Kesäpäivä Mustasaaressa

Okei tämä postaus on ollut kuvia vaille valmiina luonnoksissa ainakin kuukauden, ja olin ihan täysin unohtanut tämän. Nyt huomasinkin sitten, että Mustasaari on tältä kesältä jo suljettu. Ottakaa kuitenkin tästä vinkki talteen ensi kesää varten, oli muuten ihanaa!


Varmaan pari vuotta ollaan puhuttu Mustasaaresta, ja että sitten on ehdottomasti mentävä "sitten joskus". Mustasaari on pieni, evankelis-luterilaisen seurakunnan omistava saari Helsingin edustalla, jonne pääsee läpi kesän helposti keskustasta vartin lauttamatkalla. Eräänä heinäkuun päivänä oli vihdoin se "joskus", ja meillä oli ihan superkiva päivä!


Ensinnäkin, Mustasaari on todella kaunis paikka. Upea meri ympärillä, metsää ja puutaloja. Jo lauttamatkalla pääsi ihastelemaan kaunista kesä-Helsinkiä mereltä päin ja bongailemaan melojia ja rannalla pulikoijia, samalla kun leppoisa tuuli puhalsi hiuksissa ja vähän helpotti oloa tässä ihanassa helteessä. Perillä sitten saatiin seikkailla poluilla metsän keskellä, ja ihan mun lempiasia oli, kun päästiin ihanan kivirykelmän luo rantaan. Siinä olisi voinut olla ikuisuuden, istuskelemassa kalliolla katsellen merelle ja pitäen hatusta tiukasti kiinni.


Toinen ihan paras juttu Mustasaaressa olivat lampaat. Siellä ihan oikeasti kuljeksi lampaita ihan vapaana ilman mitään huolta maailmassa, ja heti kun ihmisiä tuli paikalle, ne kipittivät suoraan luo rapsutuksia kerjäämään. Ihanan leppoisia otuksia olivat! Saarella oli myös kanoja ja isoja kaneja, ne tosin häkeissään, ja hanhia käppäilemässä ympäriinsä. 

Kolmas juttu Mustasaaressa oli ihmiset. Mustasaari oli todellinen perhekohde, joka oltiin todella hyvin otettu huomioon. Muutenkin henkilökunta oli todella mukavaa, ja saatiin superhyvää palvelua! Heti kun lauttaan astuttiin tuli todella tervetullut fiilis, ja toi sama hyvä fiilis jatkui koko reissun ajan.


Mustasaareen pääsee siis Töölöstä lautalla, ja edestakainen matka maksaa neljä euroa. Saaressa on pieni kahvila, sekä Amican tarjoama buffetlounas, jonka aikuinen saa yhdeksällä eurolla. Koska saari tosiaan on kirkon omistuksessa ja sen ylläpitämä, on siellä myös pieni kappeli, jossa pidetään päivittäin hartaus. Me mentiin uteliaisuudesta kurkkaamaan lapsille suunnattu Ossi-oravan koko perheen hartaus, joka näin ortodoksin näkökulmasta oli vähintään mielenkiintoinen :D Hengellinen puoli ei siis ehkä meitä saarelle takaisin välttämättä houkuta, mutta onneksi saaresta voi kuka tahansa nauttia omista vakaumuksistaan riippumatta!

Tänne kyllä pitää päästä ensi kesänä takaisin. Olisi ihan parasta tulla kavereiden kanssa, ottaa piknik mukaan ja luonnollisesti räpsiä ihan sikana kuvia. Eli teille kaikille helsinkiläisille, jos mietitte kivaa puuhaa kauniille kesäpäiville, tässä on tosi iso suositus! Harmi vaan kun tämän julkaisu nyt näin venähti, pitää varmaan ensi kesänä muistuttaa teitä uudestaan!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Merkkipäiväruusuja ja ihania ihmisiä


Eilisen nimpparini vietin itsekseni töissä. Töiden jälkeen kävin merkkipäiväni kunniaksi ostamassa itselleni ruusupuskan, porkkanakakkua ja Luonto-arvan. Ruusut herättivät huomiota kotimatkalla, arvasta voitin omani takaisin ja kakun korkkasin vasta tänään. Ja ehdottomasti oli hyvä niin, viettää iltaa kaverin kanssa, syödä ihanaa pastaa Revontulipalon ohjeella ja viimeistellä porkkanakakulla. 

Niinhän kaikki on yleensä parasta, hyvässä seurassa. Perjantaina oltiin ekaa kertaa aivan liian pitkään aikaan meidän alkuperäisellä kaveriporukalla kasassa, enkä voi kuvaillakaan miten ihanaa se oli. Ystävät ovat kyllä parhautta, toivottavasti ei tarvitse odottaa kauaa, ennen kuin näitä pääsee ensi kerran taas kunnolla näkemään! <3

Ei mulla muuta, tuli ihan vahingossa pidettyä viikon postailutauko ja halusin sen päästä rikkomaan, ennen kuin huomenna jatketaan taas muilla aiheilla. Kivaa viikkoa kaikille!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Älä kommentoi toisen ihmisen painoa

Tämän postauksen ja siitä tehdyn jutun noustua taas pintaan on hyvä hetki julkaista tämäkin teksti. Luulisi, ettei tällaisia asioita tarvitsi edes ääneen sanoa enää. Luulisi, että se olisi ihmisille jo itsestänselvyys, että paino on jokaisen oma asia eikä kukaan kaipaa ulkopuolisen kommentteja aiheeseen liittyen.


Mutta ei. Mä olen pitkin elämääni kuunnellut kommentteja painostani ja ulkomuodostani. Olen saanut kuulla, miten ohuet käsivarret tai sääret mulla on, olen saanut kauhisteluja näkyvästä selkärangastani. Lukioaikana läheiseni rupesi kyselemään ja pohdiskelemaan, olenko laihtunut tai että tuntuuko paidat päällä isommilta.

Samalla kuitenkin, kuten olen esimerkiksi täällä jo jakanutkin, multa on useampaankin kertaan kysytty, olenko raskaana, ja siihen päälle vielä juoruiltu asiasta selän takana. Alhaisesta painostani huolimatta en ole koskaan ollut erityisen timmissä kunnossa, ja kuten näissäkin kuvissa näkyy, on mun mahani aina enemmän tai vähemmän pömpöttänyt. Toki kuitenkin kun tuossa alussa mainitsemassani postauksessani jaoin kuvan mahastani täysin luonnollisessa tilassani suuresta epävarmuudestani huolimatta, sekä Iltalehden Facebook-seuraajat että lähipiirini useasti kommentoivat, että mä olen ihan varmasti pullistanut mahaani tai notkistanut selkääni saadakseni sen näyttämään tuolta. Viimeisemmän kerran sukulaiseni totesi reippaasti, että mähän olen ihan varmasti lihonut, ja kutsui muut paikalle tarkastelemaan muka pullistuneita poskiani.


Mä en tiedä, olinko silloin lukiossa laihtunut tai olenko nyt lihonut. Mä en omista vaakaa enkä kiinnitä näihin asioihin huomiota. Mutta vaikka olisinkin, sillä ei ole mitään väliä, eikä sen varsinkaan tarvitsisi olla muiden keskustelunaihe. Mä olen aina ollut terve, syönyt kohtuullisen hyvin ja säännöllisesti vältellyt liikuntaa koko elämäni. Jos mulla olisikin painoni kanssa ongelmia, ei muiden ihmisten hämmästelyt siinä auttaisi tippaakaan.


Jos ihminen on huomattavan ylipainoinen, hän luultavasti tietää sen itsekin. Ihminen saattaa olla hoikka ja hänen luut erottua ihan ilman syömishäiriötä. Jos hän on raskaana, hän varmasti kertoo siitä itse, jos niin kokee tarpeelliseksi. Ihmisillä on erilaiset ruumiinrakenteet, vartalot muuttuvat elämän aikana. Ja arvatkaa mitä? Se on aivan täydellisen normaalia. Oletko aidosti ja perustellusti huolissasi läheisesi terveydestä ja hyvinvoinnista? Siinä tapauksessa kysy ihmeessä hänen vointiaan ja tarkkaile tilannetta, jos hän oikeasti tuntuu tarvitsevan apua. Mutta jos mun posket näyttävän aavistuksen erilaisilta kuin kuukausi sitten, se ehkä ei ole maailmanloppu ja voit huoletta jatkaa päivääsi asiasta sen kummemmin murehtimatta tai kovaan ääneen ihmettelemättä. Kiitos.

Tsekkaa myös muut ulkonäköaiheiset postaukseni:

Tältä näyttää L-koon nainen
Entä mun oma vartalo?
Minä ja kaikki virheeni
Miksi en saa ajatella olevani kaunis?
Kannetaan kauneuttamme ylpeydellä ensi vuonnakin

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)