Koti, työ ja some: Mitä kaikkea on tapahtunut vuoden aikana

Huh. Yli puoli vuotta viimeisimmästä postauksesta. Tuntuu, että tuo pitää tiedostaa heti tässä aluksi, mutten jaksaisi puolta postausta käyttää kokoon  kuivuneesta postaustahdista valittamiseen. Jonkinlainen päivityspostaus tuntuu kuitenkin tarpeelliselta ennen muihin aiheisiin siirtymistä, joten tässä kuulumisia viimeisen...vuoden(?) ajalta.

Palasin Suomeen

Jos eksyit blogiini nyt ensimmäistä kertaa: Moi, mä olen Sanna. Valmistuin kesällä 2022 suomen kielen maisteriksi ja olen asunut kaksi kertaa ulkomailla työskennellen paikallisessa yliopistossa suomen kielen opetusharjoittelijana. Mun ensimmäinen harjoittelujakso oli Caenissa Ranskassa keväällä 2022, jälkimmäinen viime talvena Lontoossa. 

Lontoossa vietin yhteensä noin viisi kuukautta, ja palasin takaisin kotiin maaliskuun lopulla. Kesti pitkään tottua ajatukseen, ettei kotiinpaluu ollut vain tilapäinen vaihe, että nyt mä oikeasti olen Suomessa enkä ole kohta taas pakkaamassa laukkujani uutta seikkailua varten.

Pikkuhiljaa olen tottunut tavalliseen arkeen. Kuitenkin varsinkin syksyn tullen Lontoo-aika on palannut vahvasti mieleen. Olen vuodenaikanostalginen ihminen ja helppo on palata muistelemaan, missä oli samaan aikaan viime vuonna. Varsinkin syksy Lontoossa oli mulle henkisesti raskas, kevätpuolesta nautin taas todella paljon. 

Toisaalta tuntuu kaukaiselta, että olen joskus asunut muualla kuin täällä kotona. Samalla sitä kuitenkin kliseisesti miettii, että miten noistakin hetkistä on jo vuosi.

Eikä tämä Suomen talven alkanut pimeys helpota yhtään! Toki Lontoossakin lämpötilat putosivat talven aikana lähelle nollaa, mutta päivänvaloa ja aurinkoa saatiin aina muutama tunti enemmän. Eikä siellä tarvinnut herätä ennen auringonnousua lähes koskaan.

Paljon töitä

Kesästä lähtien olen ollut kokopäivätöissä. On ollut ihana päästä työrutiiniin, olla joka päivä töissä samojen työkavereiden kanssa ja pysyä kärryillä menoista ja meiningeistä. Olen ollut nykyisessä työpaikassani jo kolme ja puoli vuotta, mutta mun työskentely on painottunut vahvasti kesiin. Nyt olen ekaa kertaa koko syksyn kokoaikaisesti töissä, ja on ollut hauska elää ihan tavallista arkea ja juhlaa niin kuin kaikki muutkin.

Mutta onhan se kokoaikatyö raskasta. Varsinkin tuohon Lontoo-talveen verrattuna. Yliopistoharjoittelijana mulla oli ehkä 10 tuntia töitä viikossa ja niin paljon aikaa omille harrastuksilleni ja puuhilleni tai ihan vain loikoiluun (varsinkin kun vietin käytännössä kaiken vapaa-aikani yksin, silloin todella pääsi luovuus kukkimaan ja kirjoja tuli kahlattua). Neljänkymmenen tunnin työviikot vaihtelevine vuoroineen kuormittavat ihan eri tavalla.

Ja vaikka pidän työstäni, on mun edelleen todella vaikea tajuta, miten ihmiset tekevät tätä koko elämänsä, käyvät kaupassa ja tekevät ruokaa ja huolehtivat kodista ja perheestä ja omasta hyvinvoinnistaan ja riittävistä yöunista. Iltavuoroviikoilla elän eineksillä ja tiskit valtaavat hiljalleen keittiön ja puhtaat pyykit olohuoneen, kun ei aika ja energia yksinkertaisesti riitä.

Melkein oikea influensseri?

Yksi valtavin muutos viimeisen vuoden aikana on ollut mun sosiaalisen median tilien kasvu. Julkaisin marraskuussa 2022 Instagramiin ensimmäisen videoni, jossa vertailin samalla kokolapulla merkittyjä housuja eri liikkeissä. Tuo video keräsi ihan käsittämättömän määrän näyttökertoja ja toi mun tilille paljon uusia kävijöitä. Tajusin, että olin onnistunut luomaan sisältöä, joka kiinnostaa, ja innostuin tekemään lisää.

Tuosta hetkestä lähtien keskitin mun sisällöt hyvin vahvasti kehopositiivisuuteen. Tuo teema on ollut aina läsnä mun sisällöissä myös täällä blogissa ja aiheeseen liittyvät postaukset ovat olleet omia suosikkejani (ja niitä kaikista luetuimpia), mutta vain yhtenä epäsäännöllisenä palasena sekavaa sillisalaattia.

Rakensin pian vastaavanlaisista kokovertailuvideoista viikottaisen postaussarjan ja rungon mun koko somepresenssille. Oheen aloin tehdä muuta kehopositiivisuuteen, itsevarmuuteen ja self loveen liittyvää sisältöä. Sen myötä mun julkaisemien videoiden määrä kasvoi ja kuvajulkaisuja oli suhteessa vähemmän.

Alkuvuodesta aloin pohtia, että nyt kun joka tapauksessa teen videoita, jotka näyttävät kiinnostavan ihmisiä, ja kun yritän kasvattaa tiliäni, pitäisikö samalla vaivalla tehdä Tiktok-tili ja jakaa ne samat, jo olemassaolevat videot sinne. Olin pitkään karsastanut Tiktokia ja kuullut alustasta paljon pahaa. Lopulta kuitenkin päätin, etten menetä mitään, jos en kokeile. Lähdin Tiktokiin hyvin matalin odotuksin. Latasin sinne samat videot kuin Instagramiinkin ja vapaasti lähdin kokeilemaan myös muita konsepteja. Totesin, että jos en viihdy Tiktokissa, voin aivan hyvin sieltä myös poistua.

Tuon Tiktok-tilin luominen oli yksi parhaista asioista, mitä olen tehnyt. Mun videot lähtivät leviämään siellä paljon paremmin kuin Instagramissa (siellä sitä ensimmäistä videota lukuunottamatta olin tähän asti kerännyt melko heikosti katsojia videoilleni). Mun tili kasvoi nopeasti, mutta ennen kaikkea hämmennyin (ja ilahduin), kuinka aktiivista vuorovaikutus Tiktokissa oli.

Tämän vuoden aikana mun tilit sekä Instagramissa että Tiktokissa ovat kasvaneet todella huimasti. Tiktok meni nopeasti kävijämääriltään mun Instagramin ohi ja varmasti seuraajia valui myös tililtä toiselle. Kevään ja kesän mittaan myös mun Instakin lähti ihanaan nousuun ja nykyään mun videot menestyvät melko samalla tavalla molemmilla alustoilla. 

Viime syksynä mulla oli Instagramissa 800 seuraajaa ja takana oli vuosien yritykset kasvaa ja houkutella ihmisiä mun sisällön pariin. Tätä kirjoittaessa sekä Instagram- että Tiktok-tilit lähestyvät 5000 seuraajaa. Jollekulle tuo voi vaikuttaa pieneltä määrältä, mutta mä olen niin valtavan ylpeä tästä kasvusta. Uskon, että nuo luvut voisivat olla paljon suuremmat, jos olisin onnistunut pitämään tasaisesti kiinni Lontoo-aikojen julkaisutahdista. Kotiinpaluun ja kesätöiden myötä somejutut jäivät pahasti taka-alalle, mutta nyt viime viikkoina olen yrittänyt päästä taas mukaan ainakin lähes päivittäiseen postaustahtiin etenkin Tiktokissa, jossa sisältöä voin edelleen tehdä vähän matalammalla kynnyksellä.

Joku voi myös miettiä, minkä ihmeen takia mä näin hehkutan numeroita ja suosiota. Tämä kaikki on osa suurta unelmaa, josta olen pitkään haaveillut. Mulla on takana vuosien someharrastus, sitä ennen jaoin omaa musiikkiani Youtubeen ihmisten kuultavaksi. Aina olen toivonut, että tavoittaisin mun sisällöllä ihmisiä, pääsisin käymään keskusteluja mulle tärkeistä aiheista, saada tunnustusta kovasta työstäni ja ehkä oikeasti vaikuttaa jonkun toisen ajatusmaailmaan ja elämään.

Nyt mä olen saanut huomata, että tuosta kaikesta on todella tulossa totta. Olen kuluneen vuoden aikana saanut ihan valtavasti ihania viestejä ihmisiltä, jotka ovat oikeasti saaneet jotain irti mun videoista. Ihmiset ovat löytäneet mut, viihtyvät mun sisältöjen parissa ja kuuntelevat, mitä mulla on sanottavaa. Numerot, seuraajat ja viesti-ilmoitukset ovat merkkejä siitä, että teen jotain, millä on merkitystä. Ja mulla on oikeasti hauskaa tätä kaikkea tehdessä.

Tietenkin samalla mulla on harras toive myös saada konkreettista palkkaa tästä vuosikausien työstäni ja ehkä jopa jokin kaunis päivä elättää itseni alalla, keskittyä joka päivä tekemään intohimoisesti mulle tärkeää sisältöä ja elää vapaampaa elämää, joka ei sido mua tiettyyn paikkaan tiettynä kellonaikana. Tänä syksynä olen saanut ottaa ensimmäiset askeleeni tuohon suuntaan. Olen päässyt tekemään ensimmäisen brändiyhteistyöni ja alustavasti keskustelemaan toisista sekä vastaanottanut ensimmäisiä tuotelahjoja. On yksi asia huomata, miten mun sisällöt sykähdyttävät ihan tavallisia ihmisiä ruudun toisella puolella. On päälle toinen asia, että yritykset tajuavat, että mun sisältö voisi olla arvokasta myös heille.

Ja sitten tämä blogi

Vaikka blogi onkin ollut hiljainen, somessa olen selkeästi ollut aktiivisempi kuin koskaan. Vielä pari vuotta sitten mun tavoite oli julkaista uusi blogipostaus vähintään kerran viikossa. Nyt mun pisin tauko venähti lähes seitsemän kuukauden mittaiseksi ja rehellisesti mun on vaikea hahmottaa, mikä funktio tällä blogilla on enää mun somepresenssissä. Blogit ovat suuressa kuvassa menneen talven lumia ja kaiken voi sanoa lyhyemmässä muodossa viraalipotentiaalisilla videoilla.

Ensimmäistä kertaa olen huomannut miettiväni, onko tässä oikeasti mitään järkeä enää. Yrittää pitää blogi väkisin elossa ja potea syyllisyyttä, kun en postaakaan. En silti ole vieläkään valmis tästä luopumaan. Blogi on ollut valtava osa mun identiteettiä jo 11 (!) vuotta. Blogin ansiosta mä ylipäätään olen somessa, täällä on paljon vanhoja mulle tärkeitä tekstejä. Tänne olen vuosikausien ajan taltioinut mun elämääni ja nuo muistot ovat mulle korvaamattomia.

Mulla on pari postausta ollut luonnosvaiheessa vaikka kuinka pitkään ja ne tahdon saada mahdollisimman pian julki, kunhan vain jaksan. Blogi pysyy varmasti jatkossakin enemmän taka-alalla, kun keskityn muihin somealustoihin. Mutta en aio täältä vieläkään lähteä.

Kiitos, jos jaksoit lukea tämän pitkän ja poukkoilevan tekstin tähän asti. Olisi ihana kuulla, mitä kautta olet tänne löytänyt, miksi viihdyt mun sisältöjen parissa ja mitä sä toivoisit tältä blogilta jatkossa. Olisiko joitain asioita, jotka toimisivat paremmin kirjoitetussa muodossa kuin minuutin Tiktok-videona?

Tätä on ollut vähän ikävä. Palaillaan toivottavasti pian, tai ainakin aiemmin kuin ensi kesänä <3

Seuraa Instagramissa ja Tiktokissa @sannalovesfood

Ensimmäiset päivät Lontoossa (taas)

14. toukokuuta 2017 julkaisin postauksen otsikolla "Ekat päivät Lontoossa". Tuolloin olin juuri aloittanut au pairina ja mun kolmen kuukauden brittikesästä oli takana neljä päivää.

Monella tavalla hassua ajatella, että tässä mä nyt taas olen, tuoreena väliaikaislontoolaisena. Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina saavuin tulevan talven kotikaupunkiini ja viime viikolla aloitin työni University College Londonin suomen kielen opetusharjoittelijana.

Lensin Lontooseen sunnuntaina. Matka meni ihan supersujuvasti. Finavia oli varoitellut lentokentän syyslomaruuhkista, joten saavuin paikalle kolme tuntia etukäteen. Pääsin joka vaiheesta liki sukkana läpi ja hyvän hetken sain istua rauhassa kahvilassa lounastamassa ja katsomassa Youtube-videoita. 

Lentokone oli suuri, yhdeksänpaikkainen viihdenäytöillä. Penkit oli mukavat ja keskipaikka tyhjä. Söin eväitä ja katsoin Mamma Mia 2:sta ja Rillit huurussa -jaksoja. Mun paikka oli käytävällä, ja kun ikkunapaikan matkustaja livahti vessaan, napsaisin yhden kuvan ikkunasta pilvien päältä. Toki juuri silloin tämä toinen matkustaja palasi, mutta sen sijaan, että hän olisi hermostunut paikkansa valtaamisesta, olisi hän antanut mun kuvailla rauhassa enemmänkin ja ehkä jopa tarjonnut paikan vaihtoa. Mä kiitin ja kieltäydyin ja jatkoin elokuvan katsomista. En tiedä mitä kyseinen kanssamatkustaja mahtoi ajatella, kun leffan loppupuolella päädyin taas pillittämään lohduttomasti, niin kuin aina samassa kohdassa.

Ensimmäisen yön vietin sukulaisten nurkissa. Päädyin tähän ratkaisuun ihan logistisista syistä, mutta oli se myös itselle helpompaa ensin mennä tuttuun paikkaan tuttujen ihmisten luo kuin hypätä pää edelle uuteen tuntemattomaan. Muutenkin olen todella onnekas ja kiitollinen siitä, etten Lontoossa ollessani ole koskaan täysin yksin, vaan että mulla on täällä joku joka pitää huolta.

Maanantaina menin sitten ensimmäistä kertaa yliopistolle (julkaisin tuosta maanantaipäivästä muuten minivlogin Instagramin keloihin, käy katsomassa se jos kiinnostaa, sitä tehdessä tuli ihan todellinen influencer-olo, haha), ensimmäiselle luennolle osallistuin tiistaina. Mun ensimmäinen yliopistoviikko oli aika kevyt. Selviteltiin mulle tunnuksia ja avaimia, seurailin luentoja, osallistuin opetukseen ja tapasin ainakin melkein kaikki opiskelijat. Toistaiseksi mulla on äärimmäisen hyvä fiilis yliopiston työympäristöstä, kaikki tapaamani henkilöt ovat todella mukavia ja mun harjoittelusta vastaavien opettajien kanssa tulen onneksi todella hyvin toimeen, toisin kuin viime kerralla.

Maanantaina saavuin myös ensimmäistä kertaa mun uudelle kodille. Asun tällä hetkellä lontoolaislähiössä sijaitsevassa talossa kahden suomalaisen kämppiksen kanssa. Mulla on hyvän kokoinen huone, josta löytyy kaikki tarvittava. Siinä missä Ranskassa mun AirBnB-kämppä oli moderni ja siisti ja pelkistetty, on tämä talo ollut vuokranantajan ihan oma koti, ja munkin huoneessa on paljon sälää, ehkä vähän turhia tai epäkäytännöllisiä kalusteita ja melko rumat ja huonosti laitetut tapetit. Slti mä olen viihtynyt täällä oikein hyvin, varsinkin sen jälkeen, kun torstaiaamuna vihdoin purin tavarani ja järjestin huonetta vähän uusiksi omiin tarpeisiini sopivammakis. Mulla on mukava, iso sänky, reilusti säilytystilaa ja isot ikkunat, joista aukeaa upea maisema takapihoille ja puistoihin.

Eniten mua jännitti yhteisasuminen, en ole koskaan aiemmin kämppisten kanssa asunut. Muita asukkaita en täällä kuitenkaan juuri näe. Kaikki viihtyvät omissa oloissaan omissa huoneissaan, ja kunhan yhteisistä säännöistä pidetään kiinni ja yhteiset tilat pidetään siisteinä, ei pitäisi olla ongelmaa. Myönnettävä on, että hieman on vielä totuttelemista siinä, että keittiö pitää pitää aina siistinä, eli tiskit tiskataan heti, kun ruoka on saatu valmiiksi. Kahden viikon aikana olen myös onneksi onnistunut ystävystymään toisen kämppiksen kanssa.

Lontoo-elämästä mä nautin nyt täysillä. Olen pyörinyt keskustassa, käynyt ostoksilla ja ensimmäistä kertaa vieraillut esimerkiksi Scandinavian Kitchenissa! Mulla alkoi tiistaina mun suomikerho, ja kävin ostamassa opiskelijoille vähän Fazer-herkkuja. Samalla reissulla jäin myös syömään perinteisen annoksen ruotsalaisia lihapullia. Saattaa olla, että suuntaan tuonne toistamiseenkin, jos koti-ikävä kovasti alkaa painaa päälle. Olen ehtinyt myös tavata uusia ihmisiä, kiertää Portobello Roadin markkinoilla ja ostaa maailman herkullisimman mantelicroissantin Liverpool Streetin asemalta (kaksi kertaa).

Ja ai niin, täällä on ollut ihan täydelliset kelit. Joka päivä on ollut noin 18 astetta, eli ihan täydellinen sweather weather: takki on jäänyt monena päivänä kotiin ja olen pärjännyt hyvin pelkällä neuleella tai collegepaidalla. Undergroundit taas ovat olleet todella kuumia, hiljaisenakin aikana varmasti yli 30 astetta. Eilen lämpötila nousi yli kahteenkymmeneen, mutta tänään olikin sitten jo ensimmäinen vähän viileämpi päivä.

Monena päivänä kaupungilla, kaupoissa ja metroissa on ollut todella kovat ruuhkat, varmaankin syyslomien vuoksi. Kassa- ja vessajonot ovat kiemurrelleet kauaksi ja yhtenä päivänä jouduin antaa kolmen metron mennä ohi, kun mahduin itse kyytiin vasta neljänteen.

Tästä tämä taas nyt lähtee. Yritän pitää blogiakin vähän paremmin nyt Lontoossa elossa ja kirjoittaa näitä päivittelytekstejä itselleni muistoksi. Parhaiten mua pääsee kuitenkin seuraamaan Instagramin puolella (@sannalovesfood), sinne pyrin päivittäin päivittelemään kuulumisia!

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Seuraathan jo Instagramissa @sannalovesfood?

Tänä kesänä olen... | LIFE UPDATE

...leikannut hiukseni. Tämä kesä on ollut isoja juttuja ja mullistuksia täynnä, mutta tästä on ehdottomasti aloitettava! Olen asteittain lyhentänyt hiuksiani joka kampaajakäynnillä viimeiset pari vuotta, mutta kesäkuussa oli kaikista suurimman muutoksen aika. Kerrankin annoin vain rohkeasti mennä, en halunnut jäädä arastelemaan ja jopa rohkaisin kampaajaakin leikkaamaan reippaasti vielä enemmän. Nyt mun hiukset ovat kokonaisuudessaan luonnolliset ja käsittelemättömät ja lyhyimmillään sitten ala-asteen.

Ensimmäistä kertaa on oikeasti pitänyt myös totutella uuteen tukkaan eikä kyse ole ollut salamarakkaudesta. Nyt mun hiukset ovat sellaisessa pituudessa, että ihan käytännönkin käsittely on muuttunut. Hiuksia ei saa korkealle ponnarille, ja ylipäätään on todella vähän tapoja, joilla hiukset saa kunnolla kiinni ja pois kasvoilta ja niskasta. Tämä kesä on menty matalilla ponnareilla ja tuplahollantilaisilla leteillä.

Samalla tämän helppous on hämmästyttänyt monessa kohtaa. Hiukset eivät ole kahden ja puolen kuukauden aikana menneet kertaakaan oikeasti takkuun ja hiustenharjaus hoituu noin kymmenessä sekunnissa (unheard of). Hoitoainetta kuluu paljon vähemmän kuin aiemmin, ja edelleen sitä tulee helposti laitettua liikaa kädelle. Eikä toisen vieressä nukkuessa tarvitse koko ajan siirrellä hiuksia pis tieltä, ettei ne jää jumiin ja puserruksiin ja satuta.

All things said, en aio jäädä ylläpitämään tätä pituutta kovin pitkäksi aikaa, koska esimerkiksi juuri kampausten suhteen pidän vähän pidempää mallia paljon kätevämpänä ja itselleni sopivampana. Olen kuitenkin superiloinen, että rohkaistuin ja päätin tätäkin kokeilla.

ja sitten muihin aiheisiin...

...valmistunut. VIHDOIN. Ja samalla jo. Tarkoitus on kirjoittaa vielä ihan oma postauksensa valmistumisen ja koulun päättämisen aiheuttamista fiiliksistä, niitä kun riittää. Mutta niin tosiaan kävi kesäkuussa, että musta tuli ihan virallisesti maisteri. Eniten mua aina naurattaa ja ihmetyttää lähes joka ikisen ihmisen reaktio, että miten valmistuin näin nopeasti ja näin nuorena (en voi edes laskea, kuinka monta kertaa olen tämän kuullut). Mä kuitenkin suoritin tutkintoni viidessä vuodessa, eli juuri siinä tavoiteajassa, miten tutkinto on laskettu ja mitoitettu ja tarkoitettu suoritettavan. Joten mitäpä muutakaan mä olisin tehnyt kuin opiskellut ja valmistunut, heh.

Valmistujaisia juhlittiin mökillä pari viikkoa sitten. Vaikka koskaan kaikki ei menekään aivan kuin Strömsössä, oli mulla ihanat juhlat, oli ihania ihmisiä ja ihanaa ruokaa, ihana mekko ja ihania kuvia muistona! Näitä spämmäilinkin jo Instagramin puolelle, eli kannattaa sieltä tsekata lisää.

...muuttanut. Ja pikkuhiljaa alan ymmärtää niitä ihmisiä, jotka sanovat muuton olevan ihmiselämän kauheimpia asioita. Aikaisemmin olen päässyt muuttojen suhteen ihan superhelpolla, ja vaikka nytkin päästiin tekemään muuttoa pikkuhiljaa ja asteittain, kyllä se myös tuntui. Mulla ei ollut juuri yhtään vapaapäiviä omistaa muutolle, joten kamoja roudattiin ja paikkoja siivottiin töiden jälkeen (tai ennen). Nyt virallisesta muutosta on kolme viikkoa, enkä vieläkään ole ehtinyt viettää kokonaista vapaapäivää uudessa kodissa. Tavaroita ollaan kuitenkin pikkuhiljaa laitettu paikoilleen, ja kun joka päivä ollaan tehty edes jotain, alkaa kotona näyttää jo kodilta. Mulla on syyskuu vapaata, joten se on omistettu hyvin isolta osin juuri kodinlaitolle!

...ollut töissä. Ja tuntuu, etten juuri muuta ole tehnytkään. Onneksi mulla on tosi siisti työ, ja nyt kun olen samassa paikassa jo kolmatta vuotta, huomaan oikeasti kehittyneeni ja osaavani juttuja ihan eri tavalla kuin esimerkiksi vielä viime kesänä. Mutta kyllä ne kokopäivätyöt vaan pitävät ihmisen kiireisenä. Ihan hullua ajatella, että tätäkö ne muut aikuiset tekevät oikeasti ihan koko ajan elämänsä halki? Huh.

Ja kuten on aiemmin tullut monessa yhteydessä todettua, ne harvat vapaat käytetään täysillä hyödyksi eikä tänäkään kesänä ole tosiaan tullut juuri kotona maattua. Kaikki yhtään pidemmät vapaat on vietetty mökillä tai satunnaisilla kotimaan matkoilla (ja yhdellä Tallinnan-reissulla).

Tätä tekstiä istun kirjoittamassa mökkilaiturilla, järven ääressä upeassa hiljaisuudessa ja raikkaan luonnon keskellä. Tämä mökkireissu on ihan ihmeellinen. Ollaan kolme yötä, joten ei ole ollenkaan samanlainen kiire kuin tyypillisillä kahden yön rypäisyillä. Mulla ei myöskään ole mitään, mitä olisi pakko tehdä: ei tarvitse opiskella, järjestää juhlia tai mitään muutakaan. 

Sen sijaan olen hypännyt spontaanisti järveen (vesi on melkein lämmintä!), ostanut keikkaliput, ottanut valokuvia, lukenut Potteria ja avannut Bloggerin ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan. Silloin kun ei tarvitse tehdä mitään, saa ihmeen paljon aikaiseksi. Mutta voi miten rentoa voi olo onkaan, kun pääsee tekemään kaikessa rauhassa juuri niitä juttuja mitä itse haluaa. Tai olla tekemättä, ihan miten vain. Parasta. Ja ihan parasta, että vielä elokuun loppupuolella pääsee nauttimaan ihan täysin rinnoin kesästä ja helteistä ja järvestä ja lomasta. Rakastan.

Ja nyt kun elämä rauhoittuu, toivon, että kirjoitan seuraavaa postausta jo aiemminkin kuin kahden kuukauden päästä.

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa

Palasin kotiin, kiersin maata ja valmistuin

Vähän aikaa sitten kirjoittelin Ranska-kuulumisia. Jännitin lähtöä, ihmettelin kohdetta ja elämää, hämmästelin, miten kohta olikin jo paluun aika. Ja nyt mä olen tässä, ollut kotona jo yli kaksi kuukautta.

Tässä vaiheessa Ranska-elämä tuntuu niin kaukaiselta, että tuntuu hassulta kirjoittaa edes tätä. Mun alkuvuosi harjoittelussa tuntuu epätodelliselta, silmänräpäykseltä, keksityltä. Olen sujahtanut kotielämään heti niin luontevasti takaisin, ettei ulkomailla vietettyä aikaa tule edes ajateltua.

Paljon tämän kahden kuukauden aikana onkin ehtinyt tapahtua. Toukokuun lomailin, kiersin Suomea ja näin läheisiä. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Rovaniemellä (ja Lapissa ylipäätään), herkuttelin siskoni uudessa ravintolassa ja katsoin Euroviisuja, tietenkin. Sivussa tein viimeiset kouluhommat kuosiin ja nautin uudelleen alkavasta kesästä, Ranskassa kun olin ehtinyt jo tottua helteisiin ja Suomen vappukelit, noh, ovat vähän erilaiset.

Kesäkuun alusta palasin taas pitkän tauon jälkeen töihin, ja on ollut tosi kivaa. Toki lomailu ja rento elämä on ihan parasta, mutta ihanaa on myös tehdä työtä, josta nauttii, jossa kokee olevansa hyvä ja jossa pääsee toteuttamaan itseään. Tämä on nyt mun kolmas kesä samassa paikassa, ja tässä vaiheessa alan oikeasti huomata kehitystä omassa osaamisessani ja kyvykkyydessäni. Ainoa vaan, että olen niin investoitunut töihin, että nytkin on vaikea olla vain vapaalla. Tämä viikko etenkin on todella intensiivinen täynnä uusia ja jänniä juttuja, ja viime yönäkin näin koko yön unta tän päivän hommista, haha!

Vaikka kesä kuluu töissä, otan mä vähistä vapaista kaiken irti. Olen käynyt mökillä jo kolmesti ja lisää on tulossa. Olen viettänyt laatuaikaa rakkaiden kanssa ja herkutellut urakalla. Näin Nightwishin Helsingissä (ihanaa) ja kävin Tampereella katsomassa Evanescencea (ihanaa), vietin yhden illan äidin kanssa Lintsillä syömässä ja tunnelmoimassa, toinen päivä kierrettiin Tallinnaa. 

On tässä pari isompaakin elämänmuutosta tekeillä. Ensinnäkin ostin uuden puhelimen (Samsung Galaxy S22, upea kamera). Toisekseen kolme viikkoa taaksepäin mä leikkasin mun hiukset. Siis vähän enemmän. Koko elämäni olen ollut se pitkähiuksinen tyttö, ainakin siitä asti kun sain itse päättää asiasta. Varmaan viisitoista vuotta alituisesti kasvatin, eikä alaselkäänkään ulottuvat suortuvat olleet tarpeeksi pitkiä.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Rohkaistuin, pidin pääni ja annoin leikata ekstrapaljon, hartiamittaan. Vähän on vaikeaa, kun ei millään meinaa helposti saada kaikkia hiuksia kiinni ja pois naamalta ja niskasta, eikä tästä nyt mun loppuelämän hiustyyliä tule. Olen kuitenkin tosi iloinen, että tein tämän ja pääsin ainakin nyt kokemaan lyhythiuksisen elämän!

Ai niin, ja mä valmistuin. Tätä Instagramissa jo ehdinkin urakalla hehkuttaa ja ihmetellä, mutta maanantaista lähtien olen ollut virallisesti filosofian maisteri! Kirjoitan tästä oikein oman postauksen jahka ehdin, koska onhan tämä nyt tosi hämmentävää, että 17 vuotta elämästään on käynyt kouluja ja nyt se olisi done. Hullua.

Mitä sulle kuuluu? <3