torstai 29. marraskuuta 2018

Kaksikymmentäyksi - virallinen syntymäpäiväpostaus

Mun synttärit tuli ja meni, ja ne tuli sivuutettua melkein täysin täällä blogissa. Tuntui kuitenkin todella väärältä vain jatkaa blogiarkea huomioimatta mun vanhenemista varsinaisesti mitenkään, kun kerta bloginkin synttärit sai oman juhlapostauksensa, perinteisesti kun olen aina jonkinlaisen synttärihypepostauksen julkaissut vuosittain. Ei kai se kuitenkaan niin päivän päälle ole, vaikka kaksi postausta olen kerennyt kakskytyksveenä jo julkaisemaankin.

Toisaalta ei se vanheneminen oikein tunnu missään, ja ylipäätään synttärit tuntuu jotenkin hassulta ja epärealistiselta asialta. Koko elämän on odotukset aina olleet korkealla mutta enää synttärit eivät pahemmin ole muuta kuin päivä muiden joukossa ja erinomainen syy juhlia. Samalla vaikka 21 tuntuu uudelta ja jännältä, tuntuu, että kahdestakymmenestä olisi ikuisuus. Kun on tällainen loppuvuoden lapsi, ehtii sitä sopeutua omaan vanhenemiseen, kun vuoden mittaan ovat kaikki kaverit yksi kerrallaan jo täyttäneet vuosia.

Voisin kirjoittaa taas samanlaisen listauksen oppimistani elämänviisauksista sun muista, mutta mun viime vuonna kirjoittamani 20-vuotispostaus kattaa kyllä mun mielestä edelleenkin aika hyvin kaiken. Pari faktaa voisin siihen vielä lisätä: autossa musiikkia tai radiota kuunnellessa parhaat biisit alkavat aina silloin, kun ollaan melkein perillä, ja yleensä melkein mistä tahansa selviää paremmin, kun on iloinen, avoin, rehellinen, ja positiivisin mielin liikenteessä. 


Eikä kaikki ole aina niin tarkkaa ja viimeisen päälle, tämäkin kuva on otettu, kun olin jo 21 vuotta ja kolme päivää vanha. Elämä on kauhean tylsää, jos aina pitää olla stressi päällä ja pyrkiä täydellisyyteen. Yleensä kaikki menee lopulta kuitenkin aika hyvin.

Joten vielä kerran, hyvää synttäriä mä, näin yhdeksän päivää myöhässä <3

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

4 kommenttia:

  1. Aijai, onnea! Parhaat biisit yosiaat soi aina melkein perillä ja huumorin kanssa selviää (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juuri näin :D Just yks päivä tuli radiosta mun kaikkien aikojen lempibiisi (joka ei soi radiossa koskaan), ja ehdin kuulla vain ihan alun kun oltiinkin jo perillä :(

      Poista
  2. Onnea vielä myöhässäkin! <3 On kyllä oikeesti sen puolesta hyvä juttu olla syntynyt loppuvuodesta, että pystyy hyvin sopeutumaan omaan vanhenemiseen kaverienkin vanhetessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea vielä sullekin! <3 ja ehdottomasti, haha :D

      Poista