torstai 18. maaliskuuta 2021

Ostin ensimmäiset farkut kahteen vuoteen

Mä olen etsinyt itselleni uusia sinisiä farkkuja aivan liian kauan. Selailin vanhoja blogipostauksia ja jo elokuussa 2018 puhuin uusien farkkujen hankinnasta. Farkkujen ostaminen on mulle kuitenkin totaalinen pain in the ass, sopivia ei löydy mistään! 

Mulla on lyhyet jalat, kapeat nilkat ja pömppömaha, joten kaupoista hyvin harvoin löytää mitään lähellekään istuvaa. Olen vaatinut mahdollisimman korkeaa vyötäröä (joka reilusti ylittäisi navan), runsaasti joustavaa istuvuutta, kapeita ja istuvia lahkeita ja juuri oikeaa sinistä väriä. Toki muiden upeita asuja katsellessa rupesin haaveilemaan myös ihanan rennoista mom jeanseista. Niissä kuitenkin tuo mun vaatima jousto puuttuu yleensä täysin, enkä ole yksinkertaisesti löytänyt paria, joka sopisi mun päälle.

Bikbokin Peachy-mallin farkkuja kokeilin päälle jo heti, kun ne ensimmäisen kerran tulivat kauppoihin. Malli oli paljon parempi moniin muihin verrattuna. Olisin silti kaivannut vyötäröön pari senttiä enemmän korkeutta  ja vähän kirkkaampaa sinistä väriä. Farkut jäivät kauppaan.

Pari kertaa olen sittemmin näitä samoja farkkuja palannut kokeilemaan. Aina mun mielipide on ollut sama: hyvä, muttei täydellinen. Ja kun en millään jaksaisi lähteä ostamaan ihan ok -farkkuja kaappini täytteeksi. Muutenkin musta tuntuu (enkä varmasti ole ainoa), että viimeistään vuoden 2020 aikana mun farkkujen käyttö on romahtanut. Olen suosinut mukavan rentoja housuja ja hameita, tavallisina kotipäivinä (eli melkein joka päivä) tyytynyt verkkareihin ja juoksupöksyihin, eivätkä ainoat käytössä olleet farkkuni enää sattuneesta syystä tuntuneet yhtä mukavalta päällä kuin eilen.

Pari viikkoa sitten kiertelin sitten kauppoja, näin yhden parin näitä alerekissä omassa koossani ja menin huvikseni sovittamaan. Ja siis kun on vuosien aikana sovittanut niin monet epämukavat farkut kuin minä, sitä todella hämmästyy sovittaessaan uusia farkkuja, jotka todella tuntuvat mukavalta ja hyvältä päällä, jotka sujahtavat jalkaan ja ovat kenties jopa miellyttävämmät päällä kuin ne farkut, jotka päällä saavuit kauppaan. Edelleen vyötärö olisi voinut olla korkeampi, lahje kapeampi ja väri sinisempi. Olin kuitenkin kaivannut sinisiä farkkuja vaatekaappiin jo vuosia ja nämä ovat selvästi korkeammat kuin esimerkiksi tällä hetkellä käytössä olevat mustat farkkuni (Vero Modan Sophiat). Niinpä farkut lähtivät mukaan (ja uusi pehmoinen collegepaita).

Eniten olen innoissani siitä, että voin taas ihan huoletta käyttää mustia yläosia näiden uusien farkkujen kanssa, kokomusta kun harvemmin on mun juttu. Mä jotenkin rakastan mustan paidan ja sinisen farkun yhdistelmää! Intoilinkin näiden oston jälkeen, että vihdoinkin pääsen mätsäämään mun Snapchatin bitmojin kanssa, jolle laitoin mustan t-paidan ja siniset housut vuosia sitten, haha! Lisäksi nyt on ihanaa, että pahimmat pakkaset ovat väistyneet ja olen voinut näitä jopa käyttää, kun en oikein tykkää tiukkojen farkkujen alle sukkiksia tai legginsejä kerrostaa.

Ai vitsi, en olekaan vuoteen kirjoittanut ihan rehellistä asupostausta, enkä tiedä olenko tätä lajia koskaan osannut. Ainakin tämä on mulle mainio väylä omaan tapaani hölöttää, selitellä kaikkea ja intoilla pikkujutuista. Onko teidän joukossa samanlaisia vai meneekö tämä kaikki ihan yli hilseen? :D

Aurinkoista päivää/iltaa/yötä/aamua just sulle, missä ikinä oletkaan ja milloin ikinä tämän luetkaan ♥️

Liity lukijaksi tästä!

2 kommenttia:

  1. Oii noi farkut on kyllä ihanan väriset, vaikka itse et ollutkaan niin täysin tyytyväinen! Ja pitkään maltoit kyllä odottaa, ennen kuin kotiutit nuo housut :D Haha, pikkujutuista intoilu on ihan parasta, joten tällaisia postauksia ois tosi ihana lukea jatkossakin ♥

    Housuista sekä erityisesti farkuista puheen ollen, mulla on melkein vuoden ollu kaapissa käyttämättöminä mom jeans -tyyliset siniset farkut. Oon halunnu opetella käyttämään muitakin farkkuja kuin mustia pillifarkkuja, joten eilen otin nämä housut käyttöön ja eivät nämä ole ollenkaan niin kummalliset kuin ajattelin :D Ihanaa, kun nää päällä on paljon rennompikin olla kuin pillifarkuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla että tykkäät, mäkin ehdottomasti aina välillä kaipaan tällaista kevyempää höpinää temaattisempien asiapostausten keskelle!

      Mäkin todella kaipaisin joitain tuollaisia rennompia mom jeanseja itselleni, mutta en kerta kaikkiaan ole löytänyt sopivia! Ehkä vielä joku päivä 😅

      Poista