torstai 7. marraskuuta 2019

Kannattaako enää blogata?

2019 on ollut mun aktiivisen bloggaamiseni huonoin blogivuosi. Keväällä oli kauhea kiire koulutöiden kanssa, kesällä oli kauhea kiire milloin töissä, milloin reissussa, milloin missäkin menossa, syksyllä on taas kauhea kiire kouluhommien kanssa. Ja kun kerran vauhti hyytyy, on uudelleenkiihdyttäminen ihan tavattoman vaikeaa. Mulla on aina ollut tavoitteena pitää postausväli korkeintaan viikossa, ja kesän ja syksyn mittaan huomasin lähes aina sunnuntaisin havahtuvani juuri tuohon viikon valomerkkiin. Sisältöä olisi kiva luoda, mutta ideoita ei enää tulvinut eikä aikaa ja jaksamista arjen keskellä löytynyt blogiin panostamiseen.


Viime aikoina bloggaaminen on kuitenkin alkanut kutkutella ja päivittäinen himo päästä kirjoittamaan on tehnyt paluunsa. En edelleenkään tiedä, mistä kirjoittaisin - mutta pakko keksiä jotain, siksi koska tahdon! Ja kun tämäkin postaus alkoi kuin itsestään muodostua mun päässäni, ei  mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin keskiviikon myöhäisillassa nukkumaanmenon sijaan avata kone ja ryhtyä kirjoittamaan.

Mutta onko bloggaamisessa enää mitään järkeä? Kukaan ei lue enää blogeja, kukaan ei enää kirjoita blogeja. Ensin porukka siirtyi YouTubeen ja nyt Instagramiin, ja omakin blogien seuranta ja etenkin kommentointi on jäänyt todella pahasti. Välillä panostamiseen on vaikea löytää motivaatiota, kun näyttökerrat vain laskevat ja vuorovaikutus heikkenee.


Mutta kun mä tykkään tehdä tätä. Joo, välillä on hiljaisempia kausia, välillä ne yksittäisetkin postaukset alkavat tuntua pakkopullalta. Mutta välillä sormet rupeavat suorastaan syyhyämään, että pääsee kirjoittamaan, ja mieleen alkaa tulvia ideoita toisensa perään. Tämä on mahtava itseilmaisun keino, mä rakastan katsoa oman työni jälkeä, ja onhan blogi nyt ihan mahtava päiväkirja, jonka avulla on helppo palata vuosien takaisiin kuulumisiin. Välillä bloggaaminen ei nappaa ihan yhtä tiukasti kuin joskus, mutta koskaan en lopettamista ole harkinnut. Tästä mä tykkään.


Ehkä tämä tästä, olen pikkuhiljaa taas saanut postausideoita kerättyä ylös, ja ehkä saan niitä jopa julkaistakin useammin kuin viikon välein. Mun blogi-intoa on myös kasvattanut nyt se, kun vihdoinkin sain ulkoasua päivitettyä ja bannerin vaihdettua! Edellinen ehti olla (eri muunnelmina) yli kaksi vuotta, kun en vaan saanut mitään tilalle. Ja vaikka sitä pitkään rakastinkin, siihenkin kyllästyin ajan myötä. Nyt mulla on uusi banneri, uusi harmonisempi värimaailma, jonka kanssa postaustenkaan kuvat eivät välttämättä lähde niin herkästi riitelemään. Kyllä mä tähänkin vielä kyllästyn, uskokaa pois, mutta nyt olen onnellinen ♡

Ja  hei tyypit, heittäkää ihmeessä postaustoiveita ja joulukalenteriehdotuksia, jos tulee jotain mieleen, mulla on pari (ainakin omasta mielestäni) ihan hyvää postausideaa jo mielessä ja jopa toteutuksessa!

Onko bloggaaminen jo ihan kuollut genre?

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

16 kommenttia:

  1. Ihan samoja ajatuksia bloggauksen suhteen on tänä vuonna liikkunut minunkin päässäni ja tein siitä itse asiassa elokuussa postauksenkin :) Olen lukenut näitä samoja ajatuksia myös muiden blogeista tänä vuonna, joten kyllä tää ajatus on varmasti monien meidän bloggaajien päässä.

    Oon kyllä itse sitä mieltä, että tätä hommaa kannattaa tehdä omalla painollaan, jos haluaa pitää bloggauksen harrastuksena. Mukava kun välillä tulee sellaisia aikoja, kun vois vaan kirjoittaa, mutta eipä ne pienet hiljaiset hetketkään haittaa. Kyllä lukijat, jotka oikeasti seuraa, pysyvät mukana niistä pienistä tauoista huolimatta. Toisten blogien luku ja vuorovaikutus on itselläkin välillä vähän huono ja siihen toivoisin itsekin aktiivisuutta, mutta aina ei vaan ehdi eikä tarvitsekaan. Tekee tätä hommaa ajan kanssa omalla painollaan, niin parasta se silloin on :) En usko, että blogit kokonaan kuolee, kyllä meitä löytyy varmasti jotka mieluummin lukee, kuin katsoo videoita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, pitää käydä lukemassa myös tuo sun postauksesi! Tää blogien suosio, näyttökerrat ja kommenttien määrät on kyllä olleet pitkään jo laskusuunnassa, mutta ehkä tää tästä. Tärkeintä on, että itse nautin tästä! Ja aivan käsittämättömän ihanaa nähdä, miten moni teistä on nyt ottanut aikaansa ja kommentoinut tähän kokemuksiaan, kiitos ♡

      Poista
  2. On kyllä ihan totta, että blogien lukeminenkaan ei ole enää niin suosittuja kuin joitakin vuosia sitten. Itsekään en ole kuitenkaan edes harkinnut lopettamista, koska tästä vain tykkää niin paljon! Taukoja saattaa toki aina välillä tulla, mutta niiden jälkeen on hyvä taas jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, blogimaailma ja yleinen tunnelma on ihan erilainen kuin vaikka kaksi vuotta sitten! Ja jep, aina tänne palaa takaisin ♡

      Poista
  3. Itse olen myös miettinyt näitä.. Tällä hetkellä tuntuu että kirjoittelee sokeille silmille ja kuuroille korville. Vaikka kuinka monta omasta mielestä hyvää postausta kirjoittaa niin kävijä määrät laskee, en edes muista milloin olisin saanut kommentin blogin puolella..
    Vaikka tykkään bloggaamisesta mutta silti into laskee vain kun tuntuu ettei ole ketään lukemassa blogiani. Hyvä ja aiheellinen teksti!

    https://lauriina-jnna.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, välillä jää vähän harmittamaan, kun itse panostaa tekstiin ja on siihe todella tyytyväinen, mutta se ei kerääkään juurikaan huomiota.

      Poista
  4. Nöy, älä lopeta bloggaamista! (No, ethän sä selkeästi ollut välttämättä ihan heti aikeissakaan, mutta kunhan huutelen.) Blogiskene on muuttunut, mutta en näe, että se olisi kuollut tai kuolemassa. Ehkäpä semmoset yleiset päiväkirjamaiset lifestyle-blogit, joissa ei ole mitään kummempaa teemaa, on menossa pois muodista ja se homma on siirtyny aika lailla Instaan ja Tubeen. Kuitenki monet aihepiirit edelleen asuu nimenomaan blogeissa, esim. retki- ja luontoblogien maailma tuntuu vaan kasvavan ja kukoistavan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana sinä! En ole lopettamassa, ja olet kyllä ihan oikeassa, että eri sisällöt suuntautuvat eri lailla alustoille kuin aiemmin - se, mistä ennen postattiin blogissa, on siirtynyt Insta-feediin, ja entiset Insta-feed-julkaisut ovat siirtyneet stooreihin. Kehitys kehittyy ja vaatimukset muuttuu.

      Poista
  5. Mä tykkään sun blogista ihan hurjasti, joten ei haittaa ollenkaan, jos välillä tulee pieniä tai isompiakin taukoja! Se on vaan osa elämää, että joskus on kiireisempiä aikoja, eikä bloggaamiselle ole oikein aikaa. Itse oon paininut samojen ongelmien kanssa kuin säkin. Koko tämän vuoden on ollut kiire opiskelujuttujen kanssa ja kesäkin kului harjoittelussa, joten postausmäärät ovat jääneet tosi pieniksi. Intoa ja ideoita mulla kuitenkin riittää, joten lopettaminen ei ole käynyt mielessä, vaikkei niitä lukijoita ja vuorovaikutustakaan ole kovin kummoisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos paljon kommentista! Välillä on hiljaisempia kausia niin omalta kuin yleisönkin puolelta, mutta on tää kaikesta huolimatta aika kivaa :D

      Poista
  6. Bloggaaminen ei varmaankaan ole kuolemassa oleva laji, mutta totta on että instaan ja muualle someen on siirtynyt paljon sisällöntekijöitä (bloggaajia) ja blogien lukijoita. Tahti kiihtyy koko somessa ja hektisyys, voi olla että ihmiset koko ajan tottuvat vain helpompaan ja nopeampaan tapaan seurata sisältöjä, lukeminenkin koetaan vaivalloiseksi kun on videoita ja instastooreja...Tavallaan se on vähän surullista, ainakin minusta, kun olen sellainen vanhakantainen ihminen tässä asiassa ja pidän ajatuksella kirjoitettua tekstiä arvossa. Mutta ei kannata lakata bloggaamasta vain siksi, että lukijat vähenevät, jos muuten tykkää kirjoittaa blogia! Siitä saa itselleen niin paljon, jos hommasta tykkää. Näin ainakin mulla. =)

    Näitä asioita itsekin kovasti bloggaajana pohdiskelen ja kirjoitan toisinaan omassa blogissa, joka on hyvin tekstipainotteinen eli siinäkin mielessä oikein vanhakantainen. =D

    Anna / Mustikkapasta-blogi (www.mustikkapasta.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on ihan samanlaisia ajatuksia kuin mullakin, itsekin olen huomannut instan ja youtuben usein voittavan juuri helppouden vuoksi (ja youtubestakin on esimerkiksi meikkitutoriaalit lähes kokonaan siirtyneet instaan tiiviimpään pakettiin). Mä kuitenkin rakastan kirjoittaa pidempiä, pohdiskelevia tekstejä, joille ei vaan ole sijaa instassa. Blogien pysyvyys on myös aivan ihanaa, ja miten helppoa on selata arkistoissa menneisyyteen ja liikkua sivustolla muutenkin kuin aikajärjestyksessä.

      Poista
  7. Itse olen pohtinut tätä asiaa kanssa jo todella pitkään. Vaikka toistaiseksi uusin blogini päivittyykin, niin voi olla et Insta tulee itselleni tilalle ja onkin jo tullut.

    Blogiasi on todella ihana lukea.! 😊😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti kyllä ajankohtainen aihe meille monelle. Instassakin on ehdottomasti kyllä puolensa! Kiitos ihana, lämmittää kovasti ♡♡

      Poista
  8. Itsekin olen pohtinut tätä, melkeinpä jo vuosien päivät. Ennen sai helposti ainakin sen 40 näyttökertaa, vaikka postaili parhaimmillaan neljä kertaa viikossa. (jos joulukalenteripostauksia ei lasketa)
    Nyt on hyvä jos saa sen 10-15 kertaa, vaikka kirjoittelen /kuvailen harvemmin. Lifestyle- postauksia en ole kirjoitellut kesän jälkeen. (enimmäkseen kuvailen) Miksi kirjoitella, ko kukaan ei kuitenkaan lue. Miksi kuvailla, ko kukaan ei kuitenkaan noteeraa mitään. Kurjaa, koska kuitenkin olen luova ihminen. Instagraminkin päivittäminen on vähentynyt. Tilalle on tullut vain ylenpalttinen hyggeily ja puhelimella pelaaminen.

    Asiaa ei todellakaan paranna mun heikko itsetunto. Mut oon myös sitä mieltä, että tosilukijat eivät jätä koskaan. Itellä on blogeja lukuluettelossa jotka eivät ole päivittäneet vuosiin. Mutta ei missään nimessä kannata lopettaa vain siksi että muut lopettaa!

    VastaaPoista
  9. Mä olen pohtinut aivan samojen ajatusten kansaa. Lisäksi muo on ruvennut ahdistamaan instagramin tykkäykset ja niistä tulleet paineet. Kirjotin myö parisen kuukautta sitten postauksen omaan blogiini.

    Ladyymode.blogspot.com

    VastaaPoista