torstai 20. kesäkuuta 2019

Turisti omassa kotikaupungissa


Meidän ulkomaalaisia sukulaisia tuli tällä viikolla Suomeen käymään, ja parina päivänä ollaan heidän kanssaan kierrelty ympäri Helsinkiä. Ollaan käyty ihmettelemässä Uspenskia ja Tuomiokirkkoa, ostettu päärynäjätskit Senaatintorin reunalta ja pakoiltu Espan lokkeja, bongailtu hassuja nimiä veneiden kyljistä ja kaluttu Stocka ylhäältä alas. Olen piirrellyt karttoja, selittänyt metroreittejä ja yllättänyt itsenikin Helsinki-tietämykselläni. 

Kun itse aina lähtee ulkomaille reissuun, on todella hassu ajatus, että joku matkustaa lomalle minun omaan Helsinkiini. Mutta etenkin näin kauniina kesäpäivinä huomaa tämän kaupungin hienouden. Keskustan vanhat, kauniit rakennukset, siistit kadut ja houkuttelevat ravintolat. Muut matkustavat vaikka kuinka kaukaa päästäkseen tänne. Mä asun täällä, kävelen näitä samoja katuja joka päivä.


Ulkomaalaisten kanssa kierrellessä tulee myös jännä hengenheimolaisuuden tunne, kun esimerkiksi siinä jätskikiskalla voi päästää englanninkielellä takkuilevan työntekijän hetkeksi tuskistaan ja itse tilata suomeksi. Suomalaisten keskellä suomalaisuus ei ole huomionarvoinen asia. Lisätään yhtälöön muunmaalaisia, ja yhtäkkiä ollaan muiden suomalaisten kanssa yhtä kansaa, samaa porukkaa, ja se on tosi mukava huomata välillä, muita maita ja kulttuureita yhtään väheksymättä.

Tänäkin kesänä tahdon ottaa tästä ihanasta kaupungista kaiken irti. Vielä on edessä Suokki-piknikit ja Hietsu-päivä, mutta varmasti silti listalla. On ilo kutsua itseään helsinkiläiseksi, varsinkin tähän aikaan vuodesta.

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti