Terkkuja pääsiäislomalta! Ennen mun harjoittelun päättymistä olen saanut nauttia vielä puolentoista viikon lomasta, ja hitto on kyllä pieni irtiotto tullut tarpeeseen. Perinteisesti lomakuulumisiin on mulla kuulunut matkailua suuntaan tai toiseen, ja siinä missä edellisellä lomalla tutustuttiin lähitienoisiin, lähdettiin tällä kertaa seikkailulle ulkomaille. Ranska-kevääni alkupuolella nimittäin kuulin, että Caenista pääsee suoraan laivalla Englantiin, ja pian totesin, että nythän pitää ruveta tuumasta toimeen. Koska siis miten siistiä olisi sanoa, että on seilannut kanaalin yli Ranskasta Englantiin.
Lomaviikon suunnaksi otettiin siis mun ikilempparikaupunkini Lontoo. Ja vaikka meidän reissu oli aivan ihana, oli matka sinne ehkä kamalin ikinä. Let me tell you.
Meillähän haasteet alkoivat jo ennen matkaa, kun meidän menolaivavuoro peruttiin. Kätevästi saatiin kuitenkin uusi varaus tehtyä niin, että oltaisiin perillä jo pari päivää aiemmin. Torstaiaamuna lähdettiinkin sitten aikaisin. Saavuttiin aikataulussa seitsemän jälkeen satamaan, ja heti check inissä meille kerrottiin, että laiva olisi puolitoista tuntia myöhässä. Siinä sitten istuskeltiin ja vähän syötiin aamupalaa. Lopulta päästiin laivaan sisään, ja heti tuli jotenkin tuttu olo. Fiilis oli ihan sama kuin Suomessakin laivalla, josta siitäkin viime kerrasta on mulla kaksi ja puoli vuotta. Meillä oli myös kiva ikkunallinen hytti.
Sain otettua pienet torkut, joista heräsin kun näin uppoavasta laivasta. Pahoinvointi alkoi hiljalleen palata ja äiti lähti metsästämään meille uudestaan syötävää. Saatiinkin ihana satsi ranskalaisia, sipsejä ja vissyä (just mitä mä tällasessa tilanteessa kaipaan), mutta ihan ajoissa ne eivät kuitenkaan ehtineet mua pahoinvoinnilta pelastamaan.
Lopulta laiva saapui Portsmouthiin kolmisen tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Jouduttiin odottamaan lisäksi vielä tosi pitkään, että päästiin laivasta ulos. Seuraava haaste oli päästä satamasta bussiasemalle, josta otettaisiin bussi Lontooseen kahden tunnin matkan päähän. Oltiin jo soittamassa taksia, kunnes yksi sataman työntekijöistä kertoi mulle, että bussi tulee sitä kautta eikä meidän tarvitse lähteä mihinkään. Helpottuneena uskalsin ostaa meille vihdoinkin bussiliput, kun aikatauluongelmien takia oltiin missattu jo kaksi aiempaa bussia, joihin meidän olisi pitänyt ehtiä, enkä ollut aiemmin lippuja siksi vielä ostaa.
Lippujen oston jälkeen jäin kuitenkin ihmettelemään, että meneekö bussi tosiaan sataman kautta, kun siitä ei lue mitään tietoa. Kysyin toisilta työntekijöiltä ja he sitten kertoivat mulle, että ei, meidän pitää ottaa taksi bussiasemalle. Tässä vaiheessa alkoi vähän stressiä pukata, kun bussin lähtöön oli puoli tuntia aikaa ja matkaa bussiasemalle olisi kymmenen minuutin ajomatkan verran. Satamatyöntekijät soittivat meille taksin, ja yksi ajoikin heti pihaan, mutta ennen kuin ehdittiin sen luo, oli joku muu hypännyt sen kyytiin. Kun uutta taksia ei kuulunut, pyysin että meille soitettaisiin uusi taksi. Meille sanottiin, että taksin tulossa kestäisi parikymmentä minuuttia, saman verran kuin meidän bussin lähtöön oli. Puhkesin siinä sitten keskellä satamaa lohduttomaan stressi-itkuun kun tajusin, että kaiken tämän säädön ja kurjuuden jälkeen missattaisiin se viimeinenkin bussi, johon olin jo liput ehtinyt viime hetken korkealla hinnalla ostaa.
Hetken keräilin itseäni, ja kun taksi lopulta saapui, oltiin jo ehditty tehdä uusi suunnitelma matkustaa bussin sijaan junalla. Juna oltiin aiemmin hylätty vaihtoehtona sen hinnan takia, mutta tässä vaiheessa haluttiin vaan päästä perille ja siinä missä seuraavaa bussia olisi pitänyt odottaa tuntikausia, meni junia Lontooseen tasaisesti vartin välein. Taksissa vielä istuttiin ruuhkassa jumissa ties kuinka kauan ja katsottiin, kuinka meidän bussi ajoi vastaan, mutta muuten onneksi loppumatka meni vihdoinkin ilman enempiä ongelmia. Juna oli melkein tyhjä, joten saatiin rauhassa levittäytyä, syödä meidän eväitä, lukea kirjaa ja katsoa ohivilistäviä maisemia niin kauniista englantilaisesta maaseudusta. Lontoon päässä otettiin vielä taksi meidän majapaikkaan, ja rupattelevaiselle kuskille naureskelin että vähän väsyttää, kun ollaan matkustettu viimeiset 15 tuntia.
Ollaan nyt jo palattu takaisin, joten voin sanoa, että menomatka haastoi meitä sen verran, että loppureissu päästiin helpolla. Oltiin Lontoossa viisi päivää ja otettiin ihan rennosti. Kierreltiin kaupungilla ja nautittiin ihanasta keväästä. Kaikkialla oli niin kaunista, kun puut kukkivat ja aurinko paistoi, ja lontoolaisella arkkitehtuurilla on vakituinen paikka mun sydämessäni. Jaettiin vielä paluumatkakin kahtia, ja vietettiin viimeinen yö Portsmouthissa. Hirveästi ei kaupunkia ehditty nähdä (eikä ihan kauheasti rehellisesti vaikuttanut olevan näkemistäkään), mutta aurinko paistoi kauniisti, pikkukujat ja rakennukset olivat suloisia, ja saatiin pubista fish and chipsit ja juomat kahdelle 13 punnalla. Paluumatka laivalla oli varoituksista huolimatta ajallaan, meri oli tyyni ja auringonlasku kerrassaan ihana.
Caeniin oli yllättävän kummallista palata, ja vaikka mä täällä olen kevään aikana viihtynyt, osoitti visiitti Englantiin mulle sen, että mua ei yhtään haittaa palata kohta kotiin. Nyt kuitenkin nautitaan vielä Ranskan keväästä. Täällä on nyt pari päivää ollut yli 20 asteen lämpötilat, ollaan syöty ulkona hihattomissa ja mä poltin jo nahkanikin! Ei huonot pääsiäiskelit siis.
Ihanaa kevättä teille sinne ja ihanaa pääsiäistä, enää muutama tunti juhlaan... ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti