Samalla tavalla vai eri tavalla?

Mä olen sellainen ihminen, joka tykkää tutusta ja turvallisesta ja kaihtaa kaikkea uutta ja vierasta. Uusia bändejä en uskalla kuunnella, jos ne eivät olekaan hyviä. Niin kuin en lue vieraita kirjojakaan vierailta kirjailijoilta, pitäydyn samoissa vanhoissa, kertaalleen hyväksi todetuissa opuksissa. Ulkomaanlomakohteissakin olen aika nihkeä uusien maiden suhteen (johtuu ehkä siitä, että kaikki vierailemisen arvoiset paikat on jo kokeiltu). Sama koskee ruokia, juomia, elokuvia ja joskus jopa ihmisiä. 

Toisaalta joissain tilanteissa valitsen juuri mieltymykseni vastaisesti, koska ei aina voi tehdä samalla tavalla. "Mä kuuntelen niin usein Nightwishia, kuunnellaan vaihteeksi Paramorea. Sitä ekaa levyä, koska en mä sitä koskaan muuten kuuntele." "Mä ostan tämän paidan nyt tällaisena rumana rusehtavan sävyisenä, koska musta on liian mainstream." (true story) "Tehdään vaihteeksi kanapastaa, kun me tehdään aina sitä kanaa ja riisiä." Lopputulos: kanaa ja riisiä ei olla tehty varmaan puoleen vuoteen, vaikka se on yksi mun bravuureista, vaatekaapista löytyy miljoona satunnaisen väristä paitaa eikä yhtään oikeasti kivan väristä vaikka sellaisiakin olisi kaupasta löytynyt ja Nightwishia kuuntelen aivan liian vähän.

Kuva liittyy. Tai ei. Kuoleman varjelukset ruisnachossa jos joku ei tajunnut.

Viime aikoina olen alkanut jälkimmäiseen tehdä jonkinsortin muutosta: jos kerran yksi asia on selkeästi ylitse muiden, mitä sitä kieltämään. Joten kyllä, voit koristella vihkoasi lempivärilläsi, eivät ne muut värit siitä suutu ja opiskelukin tuntuu mukavammalta. Kyllä, vaaleanpunainen voi oikeasti olla se oikea vaihtoehto, vaikka se jonkun mielestä olisikin liian lapsellinen, liian tyttömäinen, liian "perus". On okei tykätä samasta mistä muutkin. On okei tykätä ihan eri asioista mistä muut. On okei tehdä juuri ne valinnat jotka just sua sillä hetkellä miellyttää. 

Ja mitä siihen ensimmäiseen tulee, ja mistä sain idean tähän kirjoitukseen: kävin tänään Subissa. Otin hunajakauraleivän, vaikka en muistakaan yhtään kertaa, jolloin olisin ottanut jonkun muun kuin juusto-oreganon (koska mitä sitä hyvää vaihtamaan). Otin samat kasvikset kuin ennenkin, tällä kertaa lisäksi myös paprikaa (ennenkuulumatonta). Kastikkeen suhteen sentään pysyin samassa vanhassa, vaikka lähellä oli etten sitäkin olisi vaihtanut. Plot twist: oli hyvää.

Hiihtolomalla...

...söin donitseja.

...katsoin Näkijää.

...ja Frendejä.

...olin leirillä

...kävelin vähän päälle kolme kilometriä vetäen lasta pulkassa, luistelin välissä ja kävelin päälle kolme kilometriä takaisin. Ilman pulkkaa.

...söin maailman parasta kalakasvisruokaa. #paasto

...söin myös pari pihviä. #paasto

...nukuin meikit naamalla. Kahdesti.

...kävin elokuvissa. Kerran.

...tapasin sukulaisia.

...en nukkunut omassa sängyssä kuin ehkä maksimissaan yhden yön.

...järkkäsin olohuoneen sivupöydän uusiksi.

...näin julkkiksia.

...tein hamahelmistä Super Mario -hahmoja. Enkä ollut edes ainoa!

...seikkailin Vantaalla.

...löysin Snoopyn kuvan asvaltista!

...kirjoitin blogiin, vaikken ehtinytkään kaikkea julkaista.

...en ottanut jokaisesta annoksestani kuvaa (!!!).

...en tehnyt läksyjä, vaikka kuinka meinasin!

...kokosin Alen jakkaran. Koska mä halusin!

...löysin vanhoja valokuvia haha!

...luin innoissani Alen uutta blogia! ♥

...lomailin, vaikkei aina ihan siltä tuntunutkaan.

Rakkaus

Joinakin hetkinä ei voi kuin ihmetellä, miten onnekas ihminen voikaan olla. Yksi niistä hetkistä omalla kohdallani oli eilen. Kulta oli mennyt ennen minua nukkumaan, ja siinä se tuhisi niin tyytyväisenä mun painuessa pehkuihin, nopeasti virkosi antamaan pusunhuitaisun ja vaipui taas uneen. Silloin juuri tuppaa alkaa ajatella asioita, kun katsoo toisen tyynen raukeaa naamaa.

Miten kauan me ollaankaan oltu tässä, yli puolitoista vuotta jo. Mutta se on vain pienenpieni ajanmurunen, kun ottaa huomioon kaikki vuodet mitä olemme yhdessä koko elämämme aikana. Miten ihana hän onkaan, vaikkei hän sitä aina ymmärräkään itse. Miten hän tiskaa, kun minä kerta laitoin ruoan. Miten hän aina pyytää anteeksi pienistäkin asioista noin miljoona kertaa vaikka sanonkin, että kaikki on hyvin. Miten kun menen pois, hän soittelee ja sanoo, että hänellä on ikävä. Miten hän soittaa ja antaa pehmolelujensa höpistä puhelimessa kanssani. Miten hän vain pari tuntia minut tunnettuaan tuli kanssani samaan bussiin, vain jotta saisi viettää vielä yhden hetken kanssani, vaikka hänelle se tarkoittaisi kolminkertaistunutta kotimatkaa. Miten hän unissaan levittää kätensä, jotta pääsen kainaloon, tai kääntyy kyljelleen ja halaa minua niin lämpöisästi, etten koskaan haluaisi lähteä siitä paikasta.

Miten hän uhraa Smash Brosissa itsensä, jotta peli olisi tasavertaisempi minua kohtaan. Miten hän jatkuvasti puhuu siitä, miten ostaa minulle oman konsolin, jotta voisimme pelata yhdessä. Miten hän peittelee minut, kun olen väsynyt (ja toisaalta vie peittoni kun nukun, mur!), miten hän rasvaa selkäni kun kärsin ihottumasta, miten hän pelkää kun liikun yksin pimeällä.

Miten onnekas olenkaan, kun juuri minä saan olla juuri hänen kanssaan. Vaikka aina ei kaikki ole ollut yhtä hyvin ja vaikeuksia meillä on ollut, saa se minut arvostamaan näitä onnen hetkiä entistä enemmän. Hän on vain niin kaunis, niin upea, niin ihana. Hän haluaa jakaa harrastuksena minun kanssani, hän puhuu minusta niin ihanaan sävyyn blogissaan (jota hän alkoi kirjoittamaan viikko sitten, kaikki nyt kurkkimaan, laatutekstiä etenkin parissa postauksessa!<3). Hän saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Hän on minulle niin tärkeä ja niin rakas, enemmän kuin kaikki maailman sanat yhdessä kykenisivät kuvaamaan. Miten voi olla mahdollista, että hän tuntisi samoin minua kohtaan? Minähän olen kuitenkin vain minä, ihan tavallinen, en niin kuin ne mustatukkaiset tatuoidut hevitytöt joista hän pitää. Mutta jostain syystä hän pitää minusta silti kaikista eniten. Hän haluaa tehdä minusta onnellisen. En tiedä, lausuuko hän vain ääneen minun tunteitani ja minun tavoitteitani. Mutta ehkä hän on tosissaan, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Ja nyt ollaan siinä, että hänen äitinsä alkaa kutsua ihmisiä kylään kihlajaiskahveille. Ihan järjetöntä puuhaa! Mutta silti aika ihanaa.

Meinasin kirjoittaa tämän jo eilen illalla, mutta koska Blogger ei toimi kunnolla kännykällä, annoin sen suosiolla jäädä ja käperryin sen sijaan hänen viereensä, pää hänen olallaan, käsi hänen rinnallaan. Katsoin hänen siloisia poskia ja hänen punaisia huulia. Hän on niin kaunis. Ehkä tämä on ällösöpöä mutta olkoon, edelliskerrasta on jo pitkä aika. Pitempi kuin uskoisi. Eikä tämmöiset pienet rakkaudentunnustukset ketään haittaa.


p.s. katsokaa, mitä tuo ihanuus meni kirjoittamaan blogiinsa, en ehkä kestä! <33333

Eri nahka, sama sisus

Mä en ole rasisti. En ainakaan halua olla. Suoraan sanoen rasismi on perseestä ja niin kovasti toivoisin sen katoavan maailmankaikkeudesta.

Kuitenkin joskus pikkupiru toisella olallani saattaa piipittää korvaani, että älä nyt ihmeessä mene sen somalinaisen viereen istumaan bussissa, kun tuossa on vapaa paikka tuon kauniin, selvästi suomalaisen tytön vieressä.

Niinä hetkinä mun tekee mieli lyödä sitä pirua tuntuvasti nenään ja istun siihen, missä on vapaata lähinpänä vakkaripaikkaani (eli bussin takaosan ensimmäisiä penkkejä).

On totta, että tietyissä tilanteissa suosin mieluummin suomalaisia, tahallisesti tai tahtomattani. Esimerkiksi kommunikaatio on huomattavasti mieluisampaa, kun molemmat osapuolet puhuvat sujuvaa suomea. Toisaalta mä rakastan puhua englantia ja mikä ettei ranskaa tai ruotsiakin, joten se ei ole mikään ongelma. Tai kun... tota... enempää esimerkkejä en keksikään. Kertookohan se jostain?

Ajatuksilleen tai tunteilleen ei aina voi mitään. Teoilleen voi. Kasvatus, yhteiskunta tai sun omat mielikuvat eivät ole mikään tekosyy sille, että kohtelisi ihmisiä eriarvoisina heidän syntyperänsä, uskontonsa, ihonvärinsä, juuriensa, seksuaalisen suuntautumisensa tai minkään muunkaan asian takia, johon he eivät itse voi millään tavalla vaikuttaa. Samoin ketään ei voi rangaista rasistista ajatuksista, kunhan ne pysyvät vain omissa ajatuksissa, eihän pedofiiliäkään voi syyttää mistään eikä teljetä vankilaan, ellei tämä toteuta mielitekojaan.

Kun mä olin ala-asteella, oli meidän luokalla kansalaisuuksia joka lähtöön. Oli yksi kiinalainen, yksi ranskalainen, yksi italialainen, yksi englantilainen, yksi georgialainen, yksi albanialainen, muutama tummaihoinen, joiden kotimaata en edes tiedä. Just to name a few. Mä olin yhdeksän vuotta Itäkeskuksen peruskoulussa, jossa oli enemmän sääntö kuin poikkeus olla jotain muuta kuin sataprosenttisen suomalainen, jos näin voi sanoa. Mä en ole koskaan osannut erotella sen kummemmin erimaalaisia, vaikka kotona ei aina ollakaan yhtä suvaitsevaisia. Mun sappi alkaa välittömästi kiehua, kun ihmisistä puhutaan muun muassa sanoilla ryssä, ählämi, hintti, neekeri, adhd, tai heitellään juutalais- tai mustalaisvitsejä ymsyms. Ryssä ja neekeri eivät edes olleet haukkumasanoja muutaman kymmentä vuotta sitten, ennen kuin me hienot suomalaiset teimme niistä sellaisia. Mitä järkeä?

Perussuomalaiseen ajattelutapaan kuuluu 'suomi suomalaisille' ja 'mamut menkää sinne mistä tulittekin'. Kuitenkin useimmiten yhtäkkiä se ei olekaan sama asia, jos kyseinen mamu onkin Norjasta Somalian sijaan. Kaksi parhaista ystävistäni ovat enemmän tai vähemmän maahanmuuttajia, vaikka heillä suomalaiset äidit onkin, eivätkä he tietääkseni ole joutuneet kuuntelemaan minkäänlaisia negatiivisia kommentteja juuristaan. Lähinnä ihmiset ovat uteliaita ja jutut ovat luokkaa "sano jotain italiaks" ilman halua loukata. Kuitenkin useat syntyperäiset suomalaiset, jotka täällä ovat syntyneet, käyneet tarhat ja koulut ja työt, joiden suku on suomalaista ja joilla on Suomen passi saavat kuunnella harva se päivä rasistisia kommentteja, koska ovat saaneet tumman ihonvärin toiselta vanhemmaltaan.

Miksi syntyperäiset ja sukujuuriltaan täysin suomalaiset, kaksoiskansalaiset, maahanmuuttajat ja pakolaiset pitäisi asettaa jonkinlaiseen paremmuus- tai arvojärjestykseen? Vastaus: ei pidä. Jokaista ihmistä pitää kohdella yksilöinä, ja kaikki johtopäätökset tulisi tehdä tämän yksilön tekemisistä ja olemisista, ei stereotypioiden pohjalta.

Kaikki saksalaiset eivät ole hitlereitä, kaikki venäläiset eivät ole putineita, kaikki tummaihoiset eivät ole terroristeja. Enkeleitä löytyy jokaisesta maasta, jokaisella kansalaisuudella, jokaisesta uskonlahkosta. Niin niitä pirujakin. Naurettavinta on tuomita koko lajia yhden mädäntyneen yksilön perusteella. Ja muistakaa ensi kerralla se, että koko nykyisin elossa oleva ihmislaji on kotoisin Afrikasta. Sinä valkoihoisena et ole yhtään sen arvokkaampi.


(Ehkä jäi jotain sanomatta, mutta kai tässä nyt oli tärkeimmät. Kuvissa ihana Maisa, joka on ainoa värillinen musta-valko-harmaaväristen ystäviensä joukossa eivätkä he ole siitä moksiskaan!)

Valentine's weekend

Huono puoli näissä blogitauoissa (ainakin yksi niistä) on se, että kasaantuu miljoona ideaa mistä voisi kirjoittaa, mutta aikaa ei löydy mistään. Viime aikoina on ollut koulukiireitä, vanhakiireitä, unen valitsemista bloggaamisen sijaan ja se fakta, että Alen uudessa koneessa ei ole muistikorttipaikkaa, joka tekee hänen luonaan kirjoittamisesta huomattavasti hankalampaa. Ja nyt, kun sitä inspiraatiota löytyisi ja lomakin alkaisi, niin enkö mä olekin menossa leirille hiihtolomaksi töihin. Wanhoista kirjoitan sitten, kun saan jostain kuvia, itselläni kun ei ole niitä ollenkaan (joten kaikki joilla on wanhakuvia joissa mä esiinnyn, niin lähetelkääs tännepäin! <3). Nyt aloitetaan kuitenkin viimeisimmästä, eli ystävänpäivästä!

Me aloitettiin ystävänpäivänvietto jo perjantaina. Mä en mennyt muiden mukaan juhlimaan Wanhojen jatkoja, joten kun olin saanut raahauduttua jäähallilta pukupussini kanssa bussilla ja metrolla kotiin ja vaihdettua omat mukavat vaatteet päälle, lähdettiin me Alen kanssa Vapianoon viettämään iltaa. Oli ihana yllätys, kun pastatiskillä ei ollut ketään, ja pääsi suoraan tilaamaan sen ainaisen jonottamisen sijasta. Ale tilasi pizzaa, ja kerrankin mä sain ruokani ennen häntä. Tosin pitää myöntää, että Alen ruoka taisi tällä kertaa voittaa maun suhteen. Sain ihanan päivällisen ja ihanan päivällisseuran lisäksi tämän aivan ihanan ystävänpäiväkortin/-lahjan, en kestä! <3 Loppuillan Ale pelailikin uudella New 3ds Majora's Mask -konsolillaan, josta mun oli nyt pakko mainita täällä blogissakin, se on vaan niin innoissaan siitä!

Eilen, varsinaisena ystävänpäivänä me kierrettiin vähän jokaista kauppakeskusta. Itis käytiin pari kertaa läpi (ja huomattiin, että sinnekin on tulossa Burger King, God help me!), piipahdettiin Columbuksessa ja päädyttiin (kolmen bussimatkan kautta) Jumboon. Ostettiin pelejä (taaaaaaaas...) ja syötiin Cittarissa. Ale otti patongin, ja mä vaihtelun vuoksi salaatin salaattibaarista. Löydettiin Anttilasta maailman upeimmat naamarit ja monien mutkien takia päästiin (tällä kertaa bussilla, junalla ja metrolla) kotiin. Koukattiin Arnold'sissa nappaamassa mukaan ystävänpäivädonitsit, jotka syötiin ylisöpösti Alen sohvalla, ja loppuilta pelailtiin pelejä ja oltiin vaan. Mä tein Alen 3DS:lle oman Miini, ensimmäisen ever, ja vitsi kun oli hauskaa! Varsinkin, kun meidän molempien Miiden seisoessa vierekkäin ne näyttivät erittäin selvästi olevan vihaisia toisilleen...xd Ainiin ja vielä pitää mainita, meillä oli awesomesamispäivä Alen kanssa, vaikkei siitä kuvaa saatukaan! Molemmilla mustavalkoiset paidat, mustat housut, tummanruskeat kengät ja vihreät takit, awesome!

Tänään ostettiin kehyksiä, käytiin Ikeassa, syötiin hodareita ja ostettiin vähän lisää kehyksiä Alen lukuisille Zelda-julisteille. Äiti osti mulle mun kauan haaveissa olleen lampaantaljan ja aa se on niin ihanan pehmoinen ja nätti *_* En vain tiedä, mihin sen pistäisi, kun se ei mun huoneeseen oikein sovi. Huomenna lähtö Lällyyn, perjantaina yritän palailla taas tänne kirjoittelemaan, ehkä saan leirin aikana luonnoksiin vaikka mitä!

Jos kiinnostuitte Alen Zelda- ja Amiibo- ja kaikkimahdollinennintendosäläkokoelmasta, niin lisää löytyy Instagramista nimellä @nintendoalex! Ja jos teiltä löytyy ylimääräistä Zelda/Nintendo-kamaa nurkista pyörimästä, niin ottakaa mun kautta yhteyttä, Ale saattaa olla erittäin kiinnostunut!

First world problems #1

Koska emme halua käyvän niin, että elämä alkaisikin olla yhtäkkiä pelkkää iloa ja auringonpaistetta, haluan tulla jakamaan teille surullisia tapahtumia elämässäni. Koska mun kohdalla tapahtuu aina jos jonkinnäköistä kommellusta ja epäonnista sattumaa, ajattelin aloittaa tässä samalla postaussarjan, joka saa jatkoa sitten kun sen aika on. Toivottavasti ei hirvittävän pian. Lupaan yrittää keksiä vastapainoksi myös toisen postaussarjan, jossa kerron puolestaan elämän hymyilevistä puolista ja kohdalleni osuneista onnekkaista sattumista (nimiehdotuksia kyseiselle sarjalle saa pistää kommentteihin, kiitos!<3). Nyt kuitenkin, kauhutarinaa hipova kertomus eiliseltä.

Kaikki alkoi siitä, kun meidän piti tulla kouluun kaksi tuntia etuajassa harjoittelemaan Wanhoja varten. Harjoitukset pidettiin Merihaan palloiluhallissa, jonka sisäänkäynnin luona on kahvio. Kahviossa oli jääkaappi, jossa oli Hartwallin vadelmalimua. Ja voi, kun yhtäkkiä väsyneen ja nälkäisen ja janoisen Sannan alkoi tehdä mieli Hartwallin vadelmalimonadia! Päätin kuitenkin odottaa harjoitusten loppuun limun ostoa.

Lähtiessämme hallilta totesin, että turha maksaa limonadista 2,50€, kun kaupasta sen saa kahdella eurolla. No, yhä erittäin väsynyt ja erittäin nälkäinen ja janoinen Sanna laahusti muiden perässä koululle päin ja suuntasi Alepaan. Ainoa vain, että Alepassa ei ollut Hartwallin vadelmalimonadia.

Menin K-marketiin. Siellä oli Hartwallin vadelmalimonadia. Lämpimässä. Isossa pullossa. En halunnut isoa pulloa.

Menin Siwaan. Sielläkään ei ollut Hartwallin vadelmalimonadia. Tässä vaiheessa alkoi jo melkein itkettää, ja soitin äidille valittaakseni epätoivoisesta tilanteestani.

Menin Ärrälle. Sielläkään ei ollut Hartwallin vadelmalimonadia. Päätin ostaa sen sijaan Muumilimua, vaikkei se olekaan sama asia. Ärrältä en kuitenkaan halunnut sitä ostaa, kun se oli niin kallista.

Menin takaisin Siwaan. Sielläkin Muumilimu oli turhan kallista.

Joten menin takaisin K-marketiin. Sieltä ostin Muumilimun kahdella eurolla.

Onni onnettomuudessa: Muumilimu olikin parempaa kuin muistin.

Vaikkei se ollutkaan sama asia.