sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Tiedättekö sen tunteen, kun liikaa hommia ja liian vähän aikaa ja AI ONKO MEILLÄ JÄÄTELÖÄKIN?

Moikkelismoi! Otsikostakin sen jo huomaa että sekava postaus tulossa. Inhoan kirjoitella tällaisia postauksia, mutta faktahan on, etten ole tänne viime aikoina pahemmin kirjoitellut. Olin tällä viikolla neljä päivää Pariisissa (siitä lisää myöhemmin, useampaan otteeseenkin varmasti), ja nyt olen koko viikonlopun yrittänyt raapia kasaan yhdeksää (!!!) psykologian esseetä. Tähän mennessä neljä enemmän tai vähemmän valmista, ja palautuspäivä puskee päälle milloin muulloinkaan kuin huomenna. Ja koska siinä ei ole tarpeeksi hommia, on mun pidettävä kirjaesitelmä tiistaina kirjasta, josta mulla on parisensataa sivua vielä lukematta. Päälle vielä Ranskan-matkalta jääneet rästihommat ja se, että upeasta säästä huolimatta olen kyhjöttänyt koko päivän sisällä yöpuvussani (joka on muuten maailman hienoin yöpuku ikinä, Mikki ja Minni ja kaikkea), ei voi muuta sanoa kuin että rakastan koulua.


Joten nyt kun kaikki hommat kasautuvat päälle, pidän (jälleen uutta) taukoa, katson (kuudetta jaksoa tänään) Näkijää ja syön suklaa-banaaninmakuista jäätelöä. Haaveilen kesälomasta, joka halleluja alkaa kahden ihanan viikon päästä. Nämä kaksi viikkoa saa blogi vielä olla hieman hiljaisempi, mutta sitten alkaa paljon aktiivisempi blogiaika! Ja siihen lupaan paaaljon blogiylläreitä ;)


Mutta siitä ei nyt sen enempää. Pysykää kuulolla, sillä 31.5. blogissa räjähtää! Kerron tässä ajan mittaan varmaankin lisää, tässä vaiheessa sanon vain sen, että suuret on suunnitelmat!

loppuhuomautuksena vielä sellainen, että voihan vitsinpimpulat miten mä rakastan tätä mun kameraa! *sydänsilmähymiökertaamiljoona* (ja nyt myös ymmärrän sen, että blogger tuhoaa laadun. mä selvitän tän asian, heti kun on aikaa.........eli....se nähdään sitten. hyvät viikot teille kaikille! <3)

2 kommenttia:

  1. Noi rakkauslukot on niin ihania! Niistä tulee niin hyvä mieli aina ku näkee niitä.:)

    T.Auroora / http://aurooraamurusko.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne ovat, ja vielä niin ihanan kuvauksellisia että! ;)

      Poista