keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

8 kummallista tapaani

☆ Mä en osaa kävellä portaita. Alas ainakaan. Tämä on niin kummallinen asia, tämä on kaikille mun läheisille hyvin tuttu asia ja uusienkin ihmisten kanssa tulee usein puheeksi, sillä mä en vaan pysty enkä kykene kävelemään portaita normaalisti alas, vaan meen hidasta vauhtia yksi askel kerrallaan ja aina vasen jalka edellä. Mä en tiedä mistä tämä johtuu, mutta olen tehnyt näin kai yläasteelta asti. Portaita kävellessä pidän aina kädellä kiinni, valitsen hissin aina jos mahdollista, ja pitkissä portaissa alaspäin saattaa oikeasti paniikki lähetä. Välillä tuntuu, että menetän tasapainon, tai sitten mulla on vaan niin heikot lihakset jaloissa, ettei portaiden kiipeily onnistu. Niin kummallista!

☆ Aina kun luen suomeksi käännettyä kirjaa, jään mielessäni kääntämään tekstiä takaisin englanniksi ja pohtimaan, miten joku kohta on alkuperäisteoksessa sanottu. Tämä automaattinen tapa on erityisen hämmentävä silloin, kun tajuan lukevani kirjaa, joka on alun perinkin suomeksi kirjoitettu. 

☆ Tiedättekö, kun esimerkiksi opettajilla saattaa sähköposteissa tai jossain virallisemmissa julkisissa tiedoissa etu- ja sukunimen lisäksi myös keskimmäis(t)en nim(i)en ensimmäinen kirjain? Mä jään aina pohtimaan, mikä nimi on kyseessä! Sitten aina tuntuu, ettei tuon ikäiselle ja tuon tyyppiselle tunnu olevan tuolla kirjaimella löytyvää sopivaa nimeä. Hyvä harrastus jolle ei koskaan löydy oikeita vastauksia.

☆ Mä en pysty nukkumaan selälläni. Siis miten ihmiset tekevät niin? Huomaan aina kyllä, miten rennolta ja kivuttomalta selällä makaaminen tuntuu, mutta mä en pysty nukkumaan niin. Kylkiasentokin tuntuu jo vaikealta, mun on nukuttava aina mahallani, vatsa ja rintakehä vasten patjaa on turvallinen olo. Mä olen muutenkin huono nukahtamaan, ja jossain lentokoneessa on mahdoton nukkua ainakaan yhtään pitempää pätkää niin huonossa asennossa.

☆ Okei, olen mä muutenkin todella huono nukkumaan. Mulla tosiaan kestää aina ikuisuus nukahtaa, vaikka olisin kuinka väsynyt (millaisia taikavoimia niillä ihmisillä on, jotka pystyvät nukahtamaan minuutissa tai tyyliin kesken lauseen?). Mä en myöskään muista, että olisin koskaan elämässäni nukkunut kokonaista yötä heräämättä kertaakaan, tämäkin ajatus kuulostaa musta ihan vieraalta. 

Olen muutenkin aika levoton nukkuja, heräilen tosiaan tosi paljon ja näen usein enemmän tai vähemmän stressaavia unia, joiden jäljiltä ei ole aina kovin levännyt olo. Alan esimerkiksi aamuyöstä unissani esimerkiksi jännittämään ja suunnittelemaan seuraavan päivän ohjelmaa tai puoliunessa stressaamaan, että pitäisi jo nousta, vaikka kello olisi tyyliin kolme aamuyöllä.

☆ Mä en myöskään osaa istua jalat suorassa, en siis mitenkään. Istuinpa ruokapöytään, työpöydän ääreen tai vaikka pianoa soittamaan, mulla jo laskeutumisvaiheessa automaattisesti nousee toinen jalka koukkuun jollain tavalla. Yleensä istun jalat ristissä sylissä tai toinen polvi koukussa, mutta vähintään tuolin jalkojen poikkipuihin nojaten. Ihan kamalaa olisi olla jossain todella virallisessa tilaisuudessa, jossa pitäisi istua nätisti. Mulla selvästi on jokin asentovamma koko kropan suhteen, heh. 

☆ Oikeakielisyys ja oikeinkirjoitukseen liittyvät jutut ovat aina olleet mun vahvuuksia. Yhtä asiaa en kuitenkaan osaa en siis millään, ja se on sana vihreä. Mulla menee nuo keskikonsonantit kirjoittaessa aina ihan tuurilla. Joko mun pitää tarkkaan mutustella sanaa etukäteen suussa, tai sitten tuurilla kirjoitan, tarkastelen jälkeä, huomaan kirjoittaneeni virheä ja sitten korjaan. Everytime.

☆ Samankaltainen juttu on Instagramin kysymysboksien kanssa. Tiedättekö, kun stooreissa on erikseen kysely-loota (jossa siis kaksi vaihtoehtoa joita klikata) ja kysymykset-loota (johon ihmiset voivat laittaa kysymyksiä/vastauksia/mitä lie)? Ihan mahdotonta. Klikkaan aina ensin väärää, kun olen laittamassa toista. Joka kerta. Instagram saisi nimetä ne selkeämmin.

Jos tarkemmin lähtisi miettimään, löytyisi näitä varmasti miljoona lisää, mennään nyt kuitenkin näillä. Ehkä joku päivä keksin toisen samanlaisen listan ja teen jatko-osan näille! Ja nyt mä haluan todellakin tietää, olenko mä yksin näiden kanssa vai samastutteko te johonkin kohtaan? Ja laittakaa ihmeessä teidän kummallisia tapoja ja ominaisuuksia, olen varma että meillä jokaisella on jonkinlaisia outouksia hihassa.

Liity lukijaksi tästä!

4 kommenttia:

  1. Täällä kanssa yksi, joka ei saa nukuttua selällään tai kyljellään. Mää nukun myös mahallani, jos haluan saada unen päästä kiinni. 😃

    VastaaPoista
  2. Tää oli hauska postaus! Mä oon aina nukkunut aika sikeästi ja hyvin, mutta oon kyllä myös tosi levoton nukkuja. Saatan esimerkiksi nukkua ihan ihmeellisissä asennoissa, potkia seinää, heittää peiton lattialle tai huokailla unissani :D Mulla on myös tapana puhua itsekseni kun ajan autoa tai laitan ruokaa. Kumpi sitten olikaan kyseessä, selitän itselleni mitä olen tekemässä, tyyliin nyt väistän tota autoa ja sit oikeelle tai noniin uuni lämpenemään. Multakin löytyy varmasti kymmeniä outoja tapoja, mutta nää tuli ensimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D siis miten voi nukkuminen ollakaan niin vaikeaa! Ja vitsi toi selostaminen kuulostaa kyllä hauskalta, pitäisiköhän itsekin ottaa tavaksi

      Poista