torstai 4. marraskuuta 2021

Hammaslääkärihistoriani

Varoitus: kuvaan postauksessa ei-niin-kivoja toimenpiteitä, joita mulle on hammaslääkärissä tehty. Jos olet herkkä, kärsit hammaslääkäripelosta tai sulla on vaikka itselläsi hammaslääkärikäynti lähestymässä, suosittelen harkitsemaan, jätätkö tekstin sittenkin lukematta. 

Mulla oli tänään hammaslääkärin tarkastus, ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Mua jännitti etukäteen todella paljon. Olen peruskouluaikoina käynyt niin paljon hammaslääkärissä, että oikomishoitojen jälkeen olen erittäin mielelläni kiertänyt kaukaa.

Viime päivinä ja tänä aamuna stressasin, ja lähtiessä jännitys tuntui vatsassa. Mun jännitys yllätti lopulta mut itsenikin, kun löysin itseni hammaslääkärin oven takana odottaessani nieleskelemässä itkua. Mut valtasi täysin tunne, etten halua olla täällä, ja että kunpa olisin saanut edes läheisen mukaan tuekseni. 

Itse käynti kuitenkin sujui onneksi tosi hyvin. Hammaslääkäri oli lukenut mun tiedoista, että jännitän ja oli ihan supermukava. Olin muutenkin odottanut ihan kauheaa tuomiota, mutta mulla jäi oikeasti tosi hyvä fiilis. Akuuttia paikattavaa ei ole, viisaudenhampaita tarkkaillaan kun eivät oireile ja ientulehduskin helpottaisi itsestään, kunhan muistaisin pitää vielä parempaa huolta asiasta. Lääkäri neuvoi mua varaamaan seuraavaksi ajan suuhygienistille, ja sinne voin nyt lähteä vähän levollisemmin mielin.

Mulla on tosiaan pitkä ja ankea hammaslääkärihistoriani oikomishoitojen vuoksi. Oikomishoidot aloitettiin, kun olin neljännellä tai viidennellä luokalla, kun mulla oli vihdoinkin kaikki rautahampaat suussa. Ne kasvoivat kuitenkin varsinkin ylhäältä hyvin ahtaasti ja vinoon, joten ensimmäisenä piti tehdä tilaa. Yksi inhottavimmista hammaslääkärimuistoista on, kun mun hampaista valettiin muotit ennen oikomishoitojen aloittamista. En tässä sano muuta kuin että erittäin ällöttävää ja inhottavaa.

Multa poistettiin yksi kerrallaan kaksi hammasta ylhäältä ja kaksi hammasta alhaalta. Mä en koskaan täysin ymmärtänyt, miksi hampaita piti poistaa myös alhaalta, kun siellä ei mitään ongelmaa varsinaisesti ollut. Hammaslääkärit kuitenkin totesivat, että sekä ylä- että alaleuassa piti olla saman verran hampaita. Ja joo, kyllä alaleuankin kolot umpeutuivat lähes täysiin, mutta edelleen tunnen kielellä selvästi, missä kohtaa oli aiemmin "ylimääräiset" hampaat, ylhäältä taas on ihan mahdoton sanoa.

Kolme ensimmäistä hampaanpoistoa meni mulla ihan suhteellisen hyvin. Ikenen pintaan laitettava pintapuudute oli ällöä ja sai mulla aikaan mansikkamarmeladitraumat, mutta sen ansiosta itse puudutuspiikki ei onneksi tuntunut. Hampaanpoisto oli inhottavaa, muttei kivuliasta, ja loppupäivä hengailtiin puoli naamaa tunnottomana vuoron perään tuppoa, huulta ja poskea pureskellen. 

Neljännellä kerralla totesinkin sitten, että ei. Mulle tuli ihan kauhea pakokauhu, kammoksuin kipua ja puudutetta ja koko operaatiota, enkä pystynyt siihen. Lopulta päästiin ratkaisuun, että mulle annetaan esilääkitys poistoa varten. Olin sitten ihan tokkurassa, äiti ja iskä molemmat tukena, ja olin ehkä vain puoliksi tajuissani ja kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Jälkikäteen olin todella tyytyväinen esilääkitykseen, ja ihan harmittelin, kun ei ollut enää hampaita poistettavana, kun nyt oltiin löydetty näin hieno keksintö, haha!

Hammasrivistön harventamisen jälkeen olikin rautojen laittamisen vuoro. Ja jälleen mä en vaan pystynyt. Mua ahdisti ajatus raudoista ihan älyttömästi. En edes tiedä, kuinka monta kertaa käytiin hammaslääkärissä, mä en suostunut avaamaan suutani ja lähdettiin pois, monta. Kotona katselin haikeana vinksahtanutta hampaanjälkeäni leivän reunassa ja yritin perustella, että onhan tämä aika söpö ja persoonallinen, miksi tälle pitäisi mitään tehdä.

Yhdellä hammaslääkärikäynnillä lopulta sitten antauduin. Sen muistan, että ensimmäinen ilta hammasrautojen kanssa oli ihan järkyttävä. Koko suuhun sattui, mua itketti ja ahdisti ja tuli pakokauhu, että tätäkö se nyt sitten on. Rautoihin kuitenkin tottui, eikä onneksi koko ajan ollut niin kamalaa. Mulla oli raudat seiskaluokan syksystä kasiluokan kevääseen, eli vajaan parin vuoden ajan. Kuukauden välein rautoja kiristettiin, ja taas pari päivää suu oli niin kipeä, että syöminen oli vaikeaa. Suuriin murheisiini tosin kuului myös se, etten saanut kahteen vuoteen syödä toffeeta, ihan kauheaa!

Päivä, kun raudat lopulta otettiin pois, oli samalla ihana ja todella kamala. Ehkä pelottavin kokemus oli, kun raudat otettiin pois ja hampaiden pinnalta piti hioa liima koneella pois. Mutta lopulta olin vapaa! Tai siis melkein. Pidin vielä retentiolevyä vuoden verran jatkuvasti suussa ja toisen vuoden yökäytössä, etteivät hampaat palaisi takaisin, mutta se nyt oli lastenleikkiä. 

Kun oikomishoidot tulivat kokonaan päätökseen, olin menossa lukion ensimmäisen vuoden lopussa. Eikä mua sen jälkeen olekaan hammaslääkärissä sitten juuri näkynyt. Kävin tarkastuksessa juuri ennen 18-vuotissyntymäpäivääni, kun pääsi vielä ilmaiseksi, ja sen jälkeen suuhygienistillä, ja seuraavan kerran nyt, kuusi vuotta myöhemmin, pari viikkoa ennen 24-vuotispäivääni.

Mä edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että inhoan hammaslääkäriä syvästi, ja vaikka tämän päivän tarkastus meni varsin kivasti, en edes halua ajatella sitä tilannetta, jos joskus joudun esimerkiksi paikattavaksi tai viisaudenhampaan poistoon. Sellaisia nyt ei onneksi ole ainakaan lähitulevaisuudessa ilmeisesti odotettavissa. Ja siis pakko tähän väliin todeta, että ihan järjetöntä, miten todentuntuisesti tätä kirjoittaessa pystyn tuomaan nuo kaikki hampaanpoistoon ja rautoihin liittyvät tuntemukset mieleeni, vaikka aikaa on välissä kulunut se kymmenisen vuotta.

Tietenkin olen nykyään todella onnellinen ja tyytyväinen, että mulle tehtiin oikomishoidot ja sain suhteellisen suoran hammasrivin. Ennen hoitoja mua ei juuri hammashymyllä kuvissa näkynyt, vaan pidin visusti suuni kiinni poseeratessani. Suorat hampaat toivat mulle ehdottomasti lisää itsevarmuutta  hymyyni. Esimerkiksi ensimmäinen Facebook-profiilikuvani, jossa mun hampaat näkyvät, on ajalta, kun olin saanut raudat pois ja mulla oli retentiolevy (ja noihin aikoihin niitä profiilikuvia kuitenkin vaihdeltiin tiiviiseen tahtiin). Elämä on paljon vapauttavampaa, kun ei tarvitse miettiä tuollaisia asioita.

Hei kiitos sulle, jos jaksoit lukea tänne asti! Musta olisi hienoa kuulla teidänkin kokemuksia hammaslääkärin kanssa. Oletko säkin saanut kokea oikomishoitojen riemun, vai oletko ollut onnekas ja saanut suoran rivistön jo ihan luonnostaan?

Ja mä lupaan, että tästä aiheesta ei tarvitse enää tässä blogissa jatkossa puhua ainakaan näin laajassa mittakaavassa, heheh.

(P.s. pidä itsestäsi huolta ja käy hammaslääkärissä!)

Liity lukijaksi tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti