Jokin aika sitten tajusin, että mun aika Ranskassa on pian oikeasti ohi. Että suurin osa mun harjoittelusta on jo takana, että enää ei olla aloittelemassa ja totuttelemassa uuteen arkeen vaan ollaan syvällä elämässä sitä.
Kun mä tajusin tuon asian, jokin niksahti uuteen asentoon. Siinä missä aikaisemmin tuli jatkuvasti mietittyä kaikkia asioita, joita olisi vielä hauska ja mahdollista tehdä, tuntuu nyt ettei enää ole aikaa. Että turha haaveilla ja pohdiskella elämää täällä kun ei mitään kuitenkaan enää ehdi.
Mulla on vähän huono tapa muutenkin elää tulevaisuudessa ja haaveilla. Nyt mun katse on jo tiukasti kotona, vapaassa toukokuussa ja kiireisessä kesässä. Olen haaveillut kesän mökkireissuista ja suunnitellut tulevia valmistujaisia. Mietin Helsingin ravintoloita, äidin vappusimaa ja Euroviisuja.
Samalla myös mulla alkaa ensimmäistä kertaa painaa pieni koti-ikävä päälle. Ranska on ollut hyvä ja olen täällä viihtynyt, mutta hitto miten ihanaa on palata Suomeen. En ole koskaan elämässäni ollut näin pitkää aikaa pois kotoa ja Helsingistä aiemmin.
Ehkä osaltaan näihin fiiliksiin vaikuttaa myös se, että olen täällä vähän yksinäinen. Olen löytänyt täältä onneksi kyllä kivoja tyyppejä, mutta ei mulla kuitenkaan mitään isoa kaveriporukkaa täällä ole. Tartun ehkä vähän liikaakin siihen, että viihdyn itsekseni ja tykkään olla kotona, ja vaikka tulisikin tilaisuus sosialisointiin, en jaksa siihen aina tarttua. Muutenkaan en ole sellainen ihminen, joka ottaisi tehtäväkseen etsiä itselleen uusia ystäviä. Silti välillä on ihan rehellisesti tylsää, kun päädyn hengaamaan viikonlopun vuoroin tietokoneella, vuoroin puhelimella. Tehnyt parit koulutehtävät ja tiskannut parit tiskit, katsonut päivän aikana viisitoista Youtube-videota ja neljä jaksoa Gilmoren tyttöjä. Pelannut vuoron perään kaikkia Wordlen sisarpelejä (Semantle on uusi lemppari, nopeatahtisemmista Globle!).
Tätä kirjoittaessani tavallista työarkea on jäljellä 3 viikkoa ja kotiinpaluuseen on alle kuusi. Aikaa siis vielä on tehdä ihan mitä vaan. Ja nyt kun olen hetken vellonut itsesäälissä ja nyyhkyttänyt, miten kaikki on tylsää ja mälsää ja miten haluan vain kotiin, voin taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa ilon irti Ranska-elämästä, nyt kun täällä vielä olen. Ja vaikka vihdoinkin viimeistellä sen Mitä pakkasin mukaan neljäksi kuukaudeksi Ranskaan -postauksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti