keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Ihan tavallista arkea




Joululoman jälkeen alkoi blogissa alamäki. Yhtäkkiä ei enää ollutkaan rajattomasti aikaa ja vallitsevaa vapauden tunnetta, vaan aina pitäisi olla jossain tekemässä jotain. Lisäksi vaikeaa tilannetta on vaikeuttanut entisestään - ja mulle suurta stressiä ja hiusten päästärepimistä aiheuttanut - se, etten yksinkertaisesti tiedä, missä mun kamera on! Joka tarkoittaa puolestaan sitä, etten saa otettua uusia hyvälaatuisia kuvia blogiin, enkä lisäämään uusia kuvia jo muuten valmiisiin luonnoksissa odotteleviin postauksiin. Joten tästä(kin) pahoitteluni, joudutte nyt kärsimään puhelimen kuvista. Taas. Ja sormet ristiin kaikilla, että armaani jostain tupsahtaisi eteeni (niin kuin eilen teki Nightwishin Lokikirja-CD-kokoelman kansilehtinen, jonka hukkasin jo vuosia sitten, sekä ilmeisesti miedän viime vuoden helmikuussa kadottamamme Amaranthen keikkalippu, jonka katoamisen vuoksi meillä meni koko keikka ohi suun. Asiaa tutkitaan vielä. Päivitys: se olikin se sama vanha tallessa ollut lippu).



Kaikesta huolimatta tämä alkanut viikko on jollain käsittämättömällä tavalla ollut poikkeuksellisen ihana. Ei mitään erityistä ole tapahtunut, mutta silti. Aamuisin olen saanut herätä ihanaan auringonpaisteeseen, ja eilen onnistuin jopa nousemaan sängystä kymmenen minuuttia tavallista aikaisemmin, jolloin minulle jäi tavanomaisen hikisen viidentoista minuutin sijasta huimat kaksikymmentäviisi minuuttia aamutouhuihini. Ehdin rauhassa harjata hiukset, laittaa ne peilin edessä hienolle ponnarille, ja sipaisin jopa pinkkiä Baby Lipsiä huuliini. Luksusta. Tosin myöhästyin kuitenkin aikataulustani ja suuntasin seuraavaan metroon, mutta ehdin silläkin aivan mainiosti. Ehdin jopa kävellä oikeaan päätyyn metroa!

Tällä viikolla olen muun muassa siivonnut huonettani (= heittänyt kaikki epämääräisesti lojuneet vaatteet kylppärin lattialle pesua odottamaan), katsonut Frendejä (they're on a break :'(((((((((((((), ja laittanut aivan ihanaa pastaa ja jauhelihakastiketta tuoreella chilillä, porkkanaraasteella ja fetajuustolla, nam! Eilen käytiin matikassa uutta asiaa, joka oli niin helppo, että meinaa sydän oikein pakahtua, ja äidinkielen tunnilla aloittelimme novellejamme, ja mulla on äärimmäisen hyvä kutku mun tulevasta tekstistä. Love it! Tein tänään myös eväät itselleni ennen kouluun lähtöä sekä kuuntelin mainiota musiikkia, sekä annoin euron katusoittajalle, se oli niin hyvä ja mulle tuli tosi hyvä mieli kun kuuntelin sen soittoa ja laulua ja vielä parempi mieli, kun osoitin sen hänelle taskunpohjalta löytyneen kolikkoni voimin. Nyt istun koneella kuuntelemassa High School Musical -biisejä, voiko parempaa oikeasti edes olla? :D



Ja tänään istuessani bussissa kaivellessani reppua löysin sen pohjalta eilen ostamani Geisha-levyn jämät. Elämän pieniä onnia ♥

Vaikka tämä postaus onkin julkaistu keskiviikkoiltana 4.3., lukee ystäväni Essi Viherkoski postaukseni usein vasta seuraavana aamuna, blogini on kuulemma hänen yksinäisten raitiovaunumatkojensa suola. Huomenna (tai tänään, jos tätä luet torstaina 5.3.) on rakkaan Essijuhanimme syntymäpäivä. Sen kunniaksi tänään piirtämäni kuva Essistä viimeistä päivää alaikäisenä. Paljon onnea, ystäväni!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti