perjantai 6. maaliskuuta 2015

Mutta mitä tapahtui Arabiassa 5.3.2015?

No keikkapa tietysti! Eilen oli mahtava show Popjazzilla, vedettiin mahtava biisi ihan mahtavalla energialla, kaikki oli ihan mahtavaa. Ennen meitä esiintyi jättibändi täynnä nuorta väkeä, esittivät Nightwishin Turn Loose The Mermaidsin, saman biisin jonka mä esitin viime syksynä laulumatineassa (olisin linkannut sen tähän mutta tajusin etten ole ladannut sitä vielä mihinkään, järkytys, oli niin mahtava veto)! En meinannut pysyä penkissäni kun kuulin mitä oli tulossa :D Ei mulla enempää sanottavaa tässä, videolla on mun mahtavat spiikit joissa sitten lisää. Biisi oli siis Billy Talentin Viking Death March, biisin halusin meidän soittavan alun perin siksi, että siinä oli niin awesomet taustalaulut, mutta koska Unna the kakkoslaulaja oli poissa, oli veto vähän yksinkertaisempi ja mulle tuli enemmän laulettavaa. Tässä video!



Ja suora linkki videoon siis TÄSSÄ! Voi ei, Ale on nyt pelaillut tuossa pari (lue: aivan liian monta) tuntia xboxillaan, ja mä oon sillä aikaa kirjoittanut tänne blogiin varmaan miljoona postausta valmiiksi, luonnoksiin odottamaan oikeaa julkaisuhetkeä. Joten älkää huoliko, nyt ei ole vähään aikaan isompia taukoja tulossa, suurempi huolenaihe on se, miten nämä kaikki ehtii julkaista :D Vielä olisi yksi täysin valmis postaus luonnoksissa, josta puuttuu vaan ne mun kadonneessa kamerassa olevat kuvat... Nyt joku ihana astuu esiin ja kertoo mulle missä se voisi olla?

Ei mulla muuta, täällä kuunnellaan Nightwishia ja kerätään voimia hakemaan lisää pizzaa keittiöstä. Huomenna me vietetään Alen synttäreitä vähän etukäteen, saa nähdä mitä mä hälle keksin ;)

Hyvää viikonloppua kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti