perjantai 8. heinäkuuta 2016

IT'S LONDON BABY!

Varautukaa kuva(ja teksti)räjähdykseen, luvassa on (ainakin melkein) kaikenkattava Lontoo-postaus, ensimmäinen monesta! Me oltiin siis kolmen vuoden ahkeran suunnittelun ja rahansäästämisen jälkeen Kaislan kanssa Lontoossa muutama viikko sitten viikon reissulla, ja nyt vihdoin olen saanut aikaiseksi kuvien rajaamisen ja käsittelyn ja voidaan tulla tänne bloginkin puolelle muistelemaan ihan mahtavaa matkaa! Niin kuin tosiaan jo sanoin, tämä ei ole ainoa Lontoo-postaus, eli lisää on vielä luvassa!


Meidän matka kesti siis viikon, lähdettiin aikaisin tiistaiaamuna ja tultiin perille seuraavana tiistai-iltana. Oltiin kentällä jo seiskan aikoihin (muistaakseni???), mutustettiin aamupalaa ja astuttiin koneeseen. Norwegianin hyvä puoli on se, että lyhyillä lennoilla on wifi, huono puoli, että se toimi erittäin huonosti. Kolme tuntia myöhemmin oltiin kuitenkin Lontoossa, ja kaikkia todennäköisyyksiä vastaan me osattiin mainiosti kahdella junalla perille meidän majapaikkaan. Asettauduttiin taloksi, otettiin puolivahingossa pienet päikkärit, ja kahden maissa lähdettiin shoppailemaan, suuntana suurensuuri ja kerrassaan ihana kauppakeskus Westfield. Siellä oli melkein kaikki kaupat, mitä toivoa saattaa, ja rahaa paloi ainakin Pull&Beariin, Hollisteriin (kyllä, kävin elämäni ensimmäistä kertaa Hollisterissa ja tein elämäni ensimmäisen Hollister-ostoksen), ja HMV:hen, suureen levy- ja elektroniikkakauppaan. Syötiin herkulliset hampparit Five Guysissa, ja olen vieläkin ihan kikseissä siitä, että sain hampurilaiseeni sieniä, nam! Lontoossa syötiin joka ilta kaupan valmisruokia, voi kunpa Suomeenkin saataisiin edes lähes yhtä ihanat valmisruokatarjonnat mitä Lontoossa.


Keskiviikkona olikin Harry Potter -päivä, josta teen ihan oman postauksensa, enkä siksi kerro nyt enempää siitä. Sieltä palattuamme tehtiin pientä turisteilua: käytiin katsastamassa Buckingham Palace ja Trafalgar Square, nähtiin vilaukselta Big Ben ja London Eye ja päädyttiin kävelemään todella pitkä lenkki. Ei se meitä kuitenkaan haitannut, The Mall -kadulta oli kauniit puistomaisemat, joki vieressä, puut vihreinä ja Union Jackeja kadun yläpuolella. Aurinko paistoi muttei ollut liian kuuma, aika täydellinen kaupunkilomasää siis. Torstaina käytiin lounaalla mun tädin luona, jonka jälkeen mentiin Madame Tussaud's -vahakabinettiin, josta myös on oma postaus tulossa. Vahakabinetin jälkeen suunnattiin ehkä vähän yli-innokkaina Oxford Streetille, Lontoon suurensuurelle ostoskadulle, ja suurensuureen ja yli-ihanaan ja edulliseen vaatetavaratalo Primarkiin. Voi mä en käsitä, miten olen koko elämäni selvinnyt ilman Primarkia, vaatetta sun muuta joka lähtöön ja ihan naurettaviin hintoihin. En uskalla edes arvioida, kuinka paljon tavaraa ostin Primarkista, mutta suurin osa mun ostamista tuotteista olivat korkeintaan siinä kolmen punnan luokkaa. Sen verran voin kyllä sanoa, ettei ollut tuon reissun ainoa kerta, kun Primarkissa käytiin (mutta haluan jo takaisin, voi Suomi ja primarkittomuus). Kurkattiin myös Hamleys, suuri ja aika ällistyttävä lelukauppa, ennen kuin mentiin takaisin "kotiin". Tältä päivältä mulla ei ikävä kyllä ollut pahemmin kuvia tuon vahakabinetin lisäksi, niitä näette sitten myöhemmin! 


Perjantaina me mentiin British Museumiin. British Museum on aivan valtava museo, yksi maailman suurimmista, ja ilmainen. Siellä kierrettiin parit näyttelyt, ja mulla jäi parhaiten mieleen raha- ja kellonäyttelyt, kuten myös ikonit, ja miten siinä puhuttiin ikoneista ortodoksisessa kirkossa. Vähän sellainen "torilla tavataan" -fiilis! Siellä oli myös pari tuhansia vuosia sitten kuollutta ihmistä, jotka olivat säilyneet ällistyttävän hyvin, niissä oli jotain todella kiehtovaa. British Museumilta mentiin vaihtamaan vaatteita ja valmistautumaan, ennen kuin mentiin syömään ja myöhemmin katsomaan Phantom of the Opera. Ja pakko se on myöntää, aika mahtava se oli, supertaitavat näyttelijät/laulajat/tanssijat, ja superhyvät biisit jotka suuren osan tunsin jo ainakin jossain määrin ennakkoon. Meidän paikat vaan sattuivat niin, että yhtä nurkkaa emme nähneet juuri lainkaan, ja juuri siinä nurkassa tapahtui harmittavan paljon, siksi ehkä meni osa juonesta ohi.


Lauantai me turisteiltiin vähän lisää. Ensin mentiin metrolla Westminsteriin, nähtiin Big Ben ja London Eye ihan läheltä, ja Westminster Abbey ainakin noin ulkoapäin. Pari päivää aikaisemmin yksi Iso-Britannian kansanedustajista oli tapettu, joten parlamenttitalolla oli lippu puolisalossa, ja kirkon ja parlamenttitalon välisellä puistolla oli kukkia ja muita muistomerkkejä. Siellä oli myös yksi aivan mahtava säkkipillinsoittaja, oli pakko antaa puoli puntaa kun tuli niin hyvä mieli! Siitä me mentiin metrolla Tower Hilliin, nähtiin Tower of London ja käveltiin Tower Brigden yli ja takaisin. Siitä jälleen ensin syömään herkullista pubiruokaa pubiin, jossa oli ainakin näin suomalaiselle aika hämmästyttävät kastiketarjonnat, ja siitä Oxford Streetille shoppailemaan vähän lisää, suurimmassa osassa kaupoista oltiin jo käyty aikaisemmin, mutta kun näitä kauppoja ei kerta Suomessa ole, niin pitää kunnolla ottaa ilo irti, eikö? Löydettiin myös sellainen unelmakauppa, kuin Superdrug, jossa myytiin meikkejä todella edullisesti, huulipunia lähtien punnasta ja luomiväripaletinkin ostin seitsemällä punnalla. Tai no unelmakauppa se oli ehkä vain mulle, Kaisla lähinnä yritti saada wifiä toimimaan kun mä kiertelin ja kaartelin ja testailin vähän jokaista testeriä mikä näytti mieluiselta. Tuollaisiakin kauppoja saisi olla Suomessa, meikit ovat vaan aivan liian kalliita!


Sunnuntaina kurkattiin Camden Marketin kirpparit, jossa oli Hullu hatuntekijä ottamassa kuvia ihmisten kanssa ja jossa myytiin jos jonkinvärisiä Converseja halvemmalla kuin Suomessa, vieläkin harmittaa kun en ostanut! Ja siitä mentiin, minnekäs muuallekaan kuin Oxford Streetille, meidän emäntä vaan nauroi meille joka päivä kun oltiin aina vaan samassa paikassa shoppailemassa ja kauhisteli mahtuuko kaikki meidän laukkuun (plot twist: mahtui, ja hyvin alle painorajoitusten). Käytiin myös ihailemassa Royal Opera Housea ja Covent Gardenin aluetta, josta löydettiin Muumi-kauppa! 


Maanantai me kierreltiin meidän "kodin" lähiympäristöä, ja otin ehkä vähän harmiksi kuvia vain kännykällä. Pakkailtiin rauhassa ja selvitettiin kotiinpalukuvioita, me kun ei päästykään samaa reittiä takaisin mitä oltiin tultu junalakon takia. Illalla mun täti vei meidät syömään Jamie Oliverin italialaiseen ravintolaan, ja sen jälkeen mentiin katsomaan maailman pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä, Agatha Christien Hiirenloukku. Tätä mä ainakin olin odottanut todella kovasti. ja olihan se aika hieno, sopivan yksinkertainen kun lavastus pysyi samana läpi näytelmän, vaikkakin Christien tyyliin vähän hitaasti lämpeävä. Oon kyllä silti todella iloinen, että se tuli nähtyä. Ensi kerralla pitää sitten nähdä se uusi Harry Potter -musikaali, jos mahdollista, ja Mamma Mia, jonka jo viime kerralla olisin halunnut nähdä mutta aina tulee jokin muu vaihtoehto. Tiistaina sitten päästiin mukavasti kotiin, mun laukku painoi 17,5 kiloa ja Kaislan kai 18,4, eli ihan sopivasti! Onneksi Briteissä on mukavia herrasmiehiä, jotka auttavat painavan (ja ison) laukun kanssa portaissa. Lento lähti melkein tunnin myöhässä, mutta oltiin melkein ajallaan kuitenkin perillä, ja pakko sanoa, että oli kyllä ihana päästä kotiin reissun jälkeen.

Tästä nyt tuli aikamoinen höpöttelypostaus, mutta oli se reissukin aikamoinen. Luvassa siis vielä muutama postaus tästä matkasta, ja lupaan saada ne julkaistua ennen kuin me lähdetään äidin kanssa Rodokselle elokuussa! Oon niin innoissani, ostettiin liput tällä viikolla ja siitä asti olen vain haaveillut uima-altaasta ja auringonpaisteesta. On meidän molempien eka kerta Rodoksella vaikka Kreikassa ollaankin käyty, joten saa ehdotella matkavinkkejä sinnekin! Blogissa on nyt ollut aika matkustusaiheinen vuosi kun on yksi San Francisco -postauskin vielä julkaisematta, mutta ei kai se ketään haittaa! Nyt mä kuitenkin lopetan höpöttämisen, palaillaan sitten myöhemmin enemmillä matkakuulumisilla. Hyvää illanjatkoa nyt silti kuitenkin teille kaikille!

2 kommenttia:

  1. Siis voisin höpöttää tänne ties millasen stoorin kun olin toukokuussa lontoossa mun kahden parhaan ystävän kanssa :D Käytiin kans tuol Harry Potter studioilla ja katsomassa Jali ja suklaatehdas -musikaali! Me oltiin 5päivää ja aika paljon jäi näkemättä, esim. Tower Bridge yms ja Camden Market. Mutta Big Ben jakso hämmästyttää joka kerta kun siitä ohi mentiin. En voi sanoo muuta kun, että IHANAIHANAIHANA.

    Mä lähde mun äidin kanssa Santorinille elokuussa! (hauska sattuma) Ootteko ihan rodoksen kaupungissa? Oltiin siel mun äidin kanssa muutama vuosi sitten ja se vanha kaupunki kantsii ainakin käydä katsomassa. Samoin suosittelen bussikierrosta, joka kulkee sitä saarta osittain ympäri sekä laivareissua merellä! :)

    http://miljahoo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mun kaveri oli tosiaan nähnyt Jali ja suklastehtaan edellisellä kerralla ja muisti kyllä sitä hehkuttaa :D ja ai vitsi menee hienosti kyllä meillä matkat yhteen! Meidän hotelli on soivan Rodoksen kaupungin keskustassa, kuvauksen mukaan ihan vaan lyhyt kävelymatka Vanhaankaupunkiin! Kiitos vinkeistä, pitää kattoa mitä tulee tehtyä sitten paikan päällä :)

      Poista