maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kesän soittolista - lapsuuden suosikit kulutuksessa

Niin kuin viimeksi mainitsinkin, käytiin äidin kanssa pienellä Suomi-roadtripillä viikonloppuna. Käytiin Kouvolassa, ajettiin Jyväskylään ja Jämsään, ja Lahden kautta takaisin kotiin. Autokin hajosi matkalla, mutta vaikka eräskin autonasentaja sanoi, ettei autolla, josta puuttuu täysin iskunvaimentimet, pitäisi ajaa enää metriäkään, me tarmokkaasti matkattiin ne muutama sata kilometriä takaisin Helsinkiin ihan ehjin nahoin. Ja noiden muutaman sadan kilometrin aikana nousi kuulokkeet monta kertaa korville ja Spotify, tuo pirunmoinen sovellus jota vannoin, niin kuin monen muunkin suhteen, etten koskaan lataisi, pääsi kovaan käyttöön. 

Mä olen siis aina ostanut musani CD-levyn muodossa, ladannut nuo levyt koneelle ja siitä puhelimeen, eikä maksullisille tai mainoksientäyteisille sovelluksille ole ollut tarvetta eikä tahtoa. Nyt en kuitenkaan ole saanut uuteen puhelimeeni musaa ladattua, joten Lontooseen lähtiessämme latasin Spotify Premiumin viikon ilmaisen kokeilujakson ja sieltä lähdessä kolmen kuukauden Premiumin eurolla. Tuon jälkeen sitten perun Premiumini ja toivottavasti siihen mennessä olen saanut perinteisellä menetelmällä ladattua biisit kännykkään. Nyt kuitenkin Spotify on ollut mahtava tapa tutustua ja rakastua vanhoihin suosikkeihin taas uudestaan.


Mun iskä on vaikuttanut todella suuresti siihen musiikkiin, mitä mä kuuntelen. Ikilempparini Nightwishia kuunneltiin iskän kanssa ja katsottiin videolta, niin kuin muita rakkaitani Evanescencea ja Avril Lavignea, jonka Under My Skin -levyn sain iskältä muinoin joululahjaksi. Pienenä rakastin Nylon Beatia, Anna Erikssonia ja Saija Varjusta, täysin iskän ansiosta. Ja nämä seuraavat, mitä autoillessa bongasin Spotifysta ja innostuin uudestaan, ovat juuri niitä, joiden levyt iskä on joskus ostanut ja joita meillä on kotona kuunneltu todella paljon. Näin kesällä mä otan usein vähän "lomaa" niistä ikisuosikeista, ja kuuntelen vähän rennompaa ja duuripainotteisempaa musiikkia. Näissä seuraavissa on monessa vähän country-vibaa, juuri sitä miltä kesän mun mielestä pitää kuulostaa!

Shania Twain oli juuri yksi näistä mun ja iskän suosikeista. Up-levyä kuunneltiin harva se päivä, sen mukana tullut minijuliste oli mun huoneen seinällä, ja teeveestä tullut Chicagon jättikeikka nauhoitettiin ja katsottiin uudestaan monta monta kertaa. Biisien mukana laulettiin, vaikka nyt niitä samoja biisejä kuunnellessa on tullut monta ahaa-elämystä sanojen suhteen, 5-10 vuotta sitten kun tuo englannin ymmärtäminen oli ehkä vähän eri tasolla. Shania Twainin biiseissä löytyy sitä ihanaa rentoa country-henkeä, positiivisuutta ja sopivasti itseironiaa, ja niitä ihania (ja ehkä vähän ällöjäkin, haha) rakkausballadeja. Mun kesälemppareiksi (ja lemppareiksi noin muutenkin) on noussut tuolta Up-levyltä kappaleet I'm Gonna Getcha Good, Up!, Ka-Ching ja Nah, vaikka on esimerkiksi Thank You Baby aika mahtava, niin kuin vähän vanhempi superhitti Man! I Feel Like A Woman, jonka mukana pääsee kunnolla laulamaan ja nauttimaan elämästä. Mä laitoin tonne pari livelinkkiä, ihan vaan sen takia, koska tolla bändillä on selkeästi ihan käsittämättömän hauskaa lavalla ja hyvä meininki, tolla keikalla olisi ollut niin upea olla noiden muutaman kymmenen tuhannen ihmisen keskellä, harmi että siitä on jo 13 vuotta.

Sheryl Crow on myös sellainen, mitä iskän kanssa kuunneltiin, vaikkei ihan niin paljoa. Silti sieltä löytyy sitä samaa fiilistä, mikä kesällä toimii. Kannattaa tsekata ainakin biisit The First Cut Is The Deepest, If It Makes You Happy ja Soak Up The Sun!

Alanis Morissettea ollaan pari kertaa soitettu bändissä, ja vaikka mä en ole hänen tuotantoaan kuunnellut niiden muutaman hittisinkun lisäksi, ne uppoaa ja tulee kuunneltua helposti monta putkeen, kun sille päälle sattuu. Ironic on täydellinen biisi tälle listalle, kun sen kertsi iskee, voi vaan kuvitella itsensä ratin taakse hiljaiselle moottoritielle laulamaan sydämensä kyllyydestä radion mukana. Hand In My Pocket on toinen hyvän mielen kesäbiisi.

Äidin lempparia Maija Vilkkumaata kuunneltiin myös paljon pienenä, ja heti ekana Spotify Premiumiini ennen Lontooseen lähtöä latasinkin Maija Vilkkumaan musaa. Äidin kanssa kuunneltiin Ei-levyä ja iskän kanssa Pitkää ihanaa leikkiä ja Se ei olekaan niin -albumia, joten niiltä on monta lempparia. Nyt kuitenkin olen tykästynyt myös näihin uusiin kappaleisiin, kuten jotenkin niin hyvältä ja niin Maijalta kuulostavaan biisiin Lissu ja mä, ja kyllä, myös Kissavideoita soi päässä niin kuin myös korvissakin Lontoossa vähän koko ajan. Sanokaa mitä sanotte, se on true hyvän mielen kesäbiisi! Niistä vanhoista suosikeista tälle listalle voisi heittää vaikka biisit Väärin, Lottovoitto (tätäkin olen nyt ruvennut enemmän arvostamaan, miten pirteä ja tarttuva fiilis ja hienot, mietityttävät sanat), ja Mä haluun naimisiin, joka oli viime talvena mun jatkuvana korvamatona!

Ja loppuun vielä lisätä yksi mahtava, joka toimii kesällä ihan yhtä hyvin kuin milloin tahansa muulloinkin, nimittäin the one and only Queen. Siis voiko joku olla sen kanssa eri mieltä, että sellaiset biisit kuin Crazy Little Thing Called Love, Bicycle Race tai Killer Queen, Bohemian Rhapsodysta ja Somebody To Lovesta nyt puhumattakaan, ovat täydellisiä kesäisille roadtripeillä tai vaikka tiskiurakan taustamusiikiksi. Siis Queen nyt vaan on sellainen bändi, joka toimii ihan joka tilanteessa ja yhdistää ihmisiä. Jos teillä ei ole Queenia teidän (kesä)soittolistoillanne, niin vähän äkkiä lisäämään.

Tästä postauksesta jätin nyt tarkoituksella tämän ja tämän postauksen ikilempparit pois, mutta mainioita lisäyksiä olisivat vaikka Paramoren Ain't It Fun ja Still Into You tai Avril Lavignen Complicated ja Smile. Mä olen nyt taas muistuttanut itseäni Nightwishin alkuaikojen mahtavuudesta, ja olen kuunnellut Oceanborn- ja Wishmaster -levyjä pitkästä aikaa niin suurella antaumuksella, on ne biisit (ja Tarjan ääni herranjumala) niin käsittämättömän hyviä.

Löytyykö teiltä samoja (kesä)suosikkeja, ja jos ei niin mitä teiltä löytyy? Vinkkejä saa jakaa puolin ja toisin kommenteissa, jos siltä tuntuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti