perjantai 26. toukokuuta 2017

Absolutistin darramättö

Vaikka itse en olekaan koskaan kokenut humalaa enkä liioin sitä seuraavaa kankkusta, on mullekin tuttuja ne päivät, kun heikottaa ja väsyttää ja ei vaan pysty. Viimeksi näin oli pääsiäissunnuntaina - takana oli 22 tunnin valvomisen jälkeen nukutut neljän tunnin unet, bussimatkan aiheuttama huono olo ja aivan jäätävä nälkä. Siinä oli sellainen kuoleman olo käsillä, että tiuskin vaan takaisin, kun äiti ei ymmärtänyt mun nälän ja kurjuuden tilaa. Oli pakko saada heti jotain helppoa, hyvää, rasvaista ja täyttävää. Niinpä laitoin spagetit kiehumaan, lähdin kaupasta hakemaan puuttuvat tarvikkeet, ja kohta mulla olikin ruokaa nenän edessä. Tämä ei ole missään nimessä erityisen monipuolista, ravitsevaa tai terveellistä ruokaa eikä edes kaunista, mutta aivan täydellistä juuri tällaisiin hetkiin, kun haluaa äkkiä jotain, jonka tekemiseen tai itse syömiseen ei tarvitse käyttää vaivaa juuri ollenkaan. Tätä voi myös vähän muokkailla ja muunnella sen mukaan, mistä itse tykkää ja mitä kaapista löytyy, tämä on vähän sellainen tyhjä pohja, johon voi heittää ihan mitä vaan tekee mieli. Esimerkiksi kana, kirsikkatomaatit tai pinjansiemenet toimisivat aika mainiosti, mutta tämä on juuri sopivan yksinkertaista ja hyvää tähän tarkoitukseen.


Feta-pestopasta (ihan naurattaa kutsua tätä ruokaa tuolla nimellä, kuulostaa paljon hienommalta kuin oikeasti on :D), yhdelle tosi nälkäiselle tai kahdelle tavalliselle

spagettia sen verran mitä syöt
noin paketillinen fetajuustoa
purkki valmispestoa

Keitä ja valuta spagetit, heitä pestot sekaan ja murusta fetajuusto. Sekoita ja lapa lautaselle. Jos haluat olla vähän hienompi, laita koristeeksi vähän sitä fetajuustomurua. Syö. Lupaan, että tämä toimii.

Mitäs sanotte, kelpaako teille helpoksi ja epäterveelliseksi darramätöksi? Ja halvaksi, nää aineet saat vitosella ja sillä ruokit kaksi. Mun luottoruoka silloin kun ei vaan pysty eikä jaksa, suosittelen!

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

12 kommenttia:

  1. Kuulostaapa täydelliseltä! Pakko kokeilla joku kerta, kiitos siis vinkistä :D

    tiiaemilia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi kun kuulostaa hyvältä! Ja vielä kun mukana on mun rakkautta fetajuustoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fetajuusto kyllä tekee kaikesta parempaa <3

      Poista
  3. NAM. Kaikenlaiset pestopastavariaatiot on myös tän absolutistin darramättöä (:D). Pitää ens kerralla heittää mukaan fetajuustoa, en ookaan kokeillut sitä ennen ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ennen söin spagettia pelkällä pestolla, mutta toi feta tuo siihen kyllä aivan oman lisänsä <3

      Poista
  4. Luulin aluksi, että tämä postaus olisi joku darra-aamun valitus. Tuli yllätyttyä iloisesti, osaat kirjoittaa tosi näyttävällä ja kivalla tyylillä! 😻

    http://toverit.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi kiitos superpaljon, ihan älyttömän ihana kommentti joka todella piristi <3 mut joo, multa ei noita darravalituksia löydykään!:D

      Poista
  5. Täytyypi muistaa ja menee jossain vaiheessa testaukseen. :)

    VastaaPoista