sunnuntai 21. tammikuuta 2018

ROCHESTER | AU PAIR -KESÄ


Mun au pair - ja Lontoo-postailu jäi mun kotiin palattua ihan kokonaan, ja mun lukuisat postausideat postaamatta. Näihin kuuluu muun muassa mun useat reissupostaukset Lontoon lähikaupunkeihin. Nyt kuitenkin ryhdistäydytään tämänkin suhteen, ja tuodaan au pair -sunnuntait takaisin! Tästä eteen päin määrittelemättömän ajanjakson tarkoitus olisi joka sunnuntai julkaista näitä unohtuneita postauksia mun au pair -ajalta. Postaussarjan nimi on tällä kertaa muodossa au pair -kesä vanhan au pair -sunnuntain sijaan, ihan sen takia että enää ei keskitytä niinkään muun au pairiuteen vaan koko Englannissa viettämääni kesään ja siellä tekemiini juttuihin.


Mä heräsin Lontoon ulkopuolisen Englannin tutkiskeluun vähän myöhään, ja ensimmäisen päiväreissuni tein vasta heinäkuun loppupuolella, kun suunnattiin Emman kanssa Rochesteriin! Tiedossa oli suloinen pikkukaupunki kunnon englantilaistyyliin. Junamatka Lontoosta ei kestänyt tuntiakaan, ja pian oltiin Emman ja Emman hoidokkikoiran kanssa kohteessa.


Rochester oli tosi suloinen ja vanhanaikainen, ja ihan sikapieni! Meidän reissu osui maanantaille, ja tosi moni suloisen näköinen putiikki ja ravintola oli kiinni. Käveltiin katuja ja vierailtiin kirkossa, otettiin kuvia (asukuviakin otettiin jotka toistaiseksi ovat vielä julkaisematta, hups) ja käveltiin pääkatua suoraan eteenpäin ruokapaikkaa metsästäen niin pitkään, että päädyttiin Chathamiin. Nopeasti oli siis kaupunki kierretty läpi! Syötiin vielä The Seaplane Worksissa ihan mahtavaa (vegaanista) dahlia ja kakkua, nom!


Suunnitelmissa on vielä ainakin kolme reissupostausta, niitä unohtuneita asukuvia (koska kai keskitalvella voi  julkaista kuvia ihanista kesämekoista heinäkuun helteiltä?) ja Lontoo-vinkkejä sun muuta! Ja nyt aion pysyä tässä, on ihan häpeällistä miten paljon postauksia mulla on vaan jäänyt julkaisematta. Mut hei, lisää englanteilua ensi sunnuntaina! ♥


Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

6 kommenttia:

  1. JES brittipostauksia tiedossa ♥ Rochester on ihan älyttömän suloinen, ja niinku sanoit ni se on aika nopeesti kierretty. Mutta niin perienglantilainen kylä, että siitä on vaan pakko tykätä.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KYLLÄ, brittipostauksia todellakin! Ja siis ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, vaikkei siellä tekemistä liiaksi ollutkaan :D ♥

      Poista
  2. Kuulostaapas ihanalta! 😍 ootan innolla tulevia postauksia!!

    VastaaPoista
  3. No siis apua miten söpö kaupunki!😍 Näistä kuvista tulee ihan Winchester mieleen mihin itse ihastuin täysin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis älä! Winchesterissä en oo ite käyny, mutta sun postauksen perusteella vaikutti kyllä tositosi ihanalta! ♥

      Poista