sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

New York päivä kerrallaan

Tsekkaa edellinen New York -postaus täältä


Perjantai 1.3.2019

Matka alkaa. Sain Helsinki-Vantaalta ilmaisen Akkarin, tunnin lento Tukholmaan oli ehkä elämäni helpoin, koneessa syötiin ehkä parhaita macaronseja ikinä. Oltiin perillä paikallista aikaa kymmenen aikaan illalla ja painuttiin suoraan nukkumaan.

Lauantai 2.3.2019

Mulla oli jäänyt housut kotiin, joten lähdimme ensimmäisenä aamuna suoraan ostoksille Times Squarelle. Kierreltiin aamupäivä (ei löytynyt housuja), ja nukuttiin melkein koko iltapäivä iltaan asti. Illalla olimme host-perheemme koiravahtina, joten kävimme hyvällä tekosyyllä kävelemässä Central Parkissa.


Sunnuntai 3.3.2019

Jos Primark on lähellä, me olemme Primarkissa. Toki ei ihan lähellä, New Yorkin Primarkit sijaitsivat Staten Islandilla ja Brooklynissa. Lähdimme siis ensimmäiseen. Menomatkaan meni metrolla ja bussilla puolitoista tuntia, siellä kiertelimme ja ostelimme oikein onnellisina ja antaumuksella. Paluumatka menikin sitten eri tavalla: räntäsateessa kahdella bussilla, lautalla, metrolla ja vielä bussilla, siis viidellä eri kulkuneuvolla meni yhteensä kolme tuntia, että päästiin takaisin kotiin. Illalla olikin sitten ihana vaihtaa kotivaatteisiin ja syödä hostiemme kanssa meksikolaista noutoruokaa.


Maanantai 4.3.2019

Edellisen yön lumimyrskyn takia koko kaupunki oli sekaisin ja koulut kiinni. Aurinko paistoi, katujen reunoilla oli juuri sopivasti kinosta, että koirat pääsivät pissimään. Päivällä tehtiin pikavisiitti juutalaismuseoon, ja pääsin vihdoinkin meikkiostoksille Ultaan. Ostettiin ihan sikahyvää pekaanipiirakkaa kalliista leipomosta, ja haikailtiin Whole Foodsin evästarjontaa Suomeen. Illalla suunnattiin taas Times Squarelle, jossa käytiin sushilla Wasabissa. Nam.


Tiistai 5.3.2019

Kierreltiin taas keskustassa, piipahdettiin Macy'sillä ja ostettiin toinen pekaanipiirakka. Illalla tehtiin hostperheen kanssa fondueta, mikä nerokas ruokalaji dipata kasviksia sulaan juustoon!


Keskiviikko 6.3.2019

Käytiin läntisen pallonpuoliskon korkeimmassa rakennuksessa, siis One World Trade Centerissä, katselemassa vähän maisemia. Hissi meni 102. kerrokseen niin nopeasti, että korvat meni lukkoon.  Tsekattiin samalla viereinen muistomerkki entisten kaksoistornien paikoilla. Syötiin hampparia, ja sanon vaan, että tää tyttö tarvitsee juustoranuja suomalaisiinkin ravintoloihin.


Torstai 7.3.2019

Hyödynnettiin suhteita, ja käytiin lounaalla Googlen toimistoilla. Kierreltiin Greenwich Villagessa, jossa käytiin sekä Carrie Bradshaw'n että Frendien taloilla (myös Phoeben, vaikkei sitä sarjassa kuvatakaan). Illalla mentiin katsomaan Aladdin, joka oli ehkä paras esitys, mitä olen koskaan nähnyt (Mamma Mian jälkeen tietty). Aladdin oli hyvännäköinen, Henki oli ihan superhauska ja sassy, ja koko musikaali oli vain täydellinen. Iltapalaksi hain purilaisen Five Guysista, voi miten muistelen kaiholla!


Perjantai 8.3.2019

Tehtiin vielä kerran kierros Ultassa ja Whole Foodsissa, ja illalla mentiin katsomaan näkymiä puolestaan Top of the Rockista. Vaikka Top of the Rock on matalampi kuin 1WTC, oli sieltä paljon paremmat näkymät, koska se oli keskustassa. Kannattaa ehdottomasti käydä molemmissa!


Lauantai 9.3.2019

Vikana koko päivänä laitettiin toimeksi. Kierrettiin China Town ja Little Italy, ostin superhienon juustoraastimen, ja käveltiin Brooklyn Bridgen yli auringon laskiessa. Jalkoihin sattui illalla, mutta kannatti.


Sunnuntai 10.3.2019

Kotiinlähtöpäivä. Tarkoitus oli aamulla osallistua gospeljumalanpalvelukseen, mutta naistenpäivän takia kirkko oli niin täynnä, ettei turisteja otettu sisään. Siispä otettiin bussi vielä kerran Times Squarelle, ja syötiin pieni välipala Forrest Gump -teemaisessa Bubba Gump Shrimp -ravintolassa. Korkeista hinnoista huolimatta oli ihan paras paikka, jonne pitää ehdottomasti mennä taas seuraavalla Lontoon reissulla! Kotiin palattua tietenkin piti katsoa taas Forrest Gump, on se vaan hyvä elokuva. Pakkaamaan ja lentokentälle, aika palata kotiin.

Maanantai 11.3.2019

Laskeuduttiin aikaisin aamulla Lontooseen, ja olin ihan superonnellinen edes tuosta pienestä Lontoo-maistiaisesta Gatwickissa vietetystä puolessatoista tunnista. Meidän lento Helsinkiin oli puolitoista tuntia myöhässä paperiongelmien vuoksi. Kotona valkenikin, että me lennettiin juuri sillä Norwegianin konemallilla, joka myöhemmin samalla viikolla kiellettiin kokonaan lentokäytöstä. Jet lag painoi päälle, ja seuraavana yönä nukuinkin lyhyet 13 tunnin yöunet. 

Minne sä olet seuraavaksi reissaamassa? Mulla ei kerrankin ole hajuakaan!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

4 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää ja kuulostaa teidän reissu! Kattelinkin sitä jo silloin instastooreista ihan kadena :D Olis ihana päästä käymään tuolla itsekin joku päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha oli kyllä kiva reissu, ja aika reippaasti silloin päivittelinkin! Toivottavasti pääset joku päivä ❤

      Poista
  2. Todella ihanan kuuloinen reissu.! 😊 Me matkaillaan toistaiseksi ihan koto Suomessa, ja suunnitelmia on jonkin verran tällekkin kesää. Joten saa nyt nähdä, että miten toteutuvatkaan. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi-matkailu on kesäisin ihan parasta! Toiveissa olisi meilläkin jonkinlainen kierros tänä kesänä, saa nähdä miten saadaan toteutettua!

      Poista