Ensimmäiset päivät Lontoossa (taas)

14. toukokuuta 2017 julkaisin postauksen otsikolla "Ekat päivät Lontoossa". Tuolloin olin juuri aloittanut au pairina ja mun kolmen kuukauden brittikesästä oli takana neljä päivää.

Monella tavalla hassua ajatella, että tässä mä nyt taas olen, tuoreena väliaikaislontoolaisena. Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina saavuin tulevan talven kotikaupunkiini ja viime viikolla aloitin työni University College Londonin suomen kielen opetusharjoittelijana.

Lensin Lontooseen sunnuntaina. Matka meni ihan supersujuvasti. Finavia oli varoitellut lentokentän syyslomaruuhkista, joten saavuin paikalle kolme tuntia etukäteen. Pääsin joka vaiheesta liki sukkana läpi ja hyvän hetken sain istua rauhassa kahvilassa lounastamassa ja katsomassa Youtube-videoita. 

Lentokone oli suuri, yhdeksänpaikkainen viihdenäytöillä. Penkit oli mukavat ja keskipaikka tyhjä. Söin eväitä ja katsoin Mamma Mia 2:sta ja Rillit huurussa -jaksoja. Mun paikka oli käytävällä, ja kun ikkunapaikan matkustaja livahti vessaan, napsaisin yhden kuvan ikkunasta pilvien päältä. Toki juuri silloin tämä toinen matkustaja palasi, mutta sen sijaan, että hän olisi hermostunut paikkansa valtaamisesta, olisi hän antanut mun kuvailla rauhassa enemmänkin ja ehkä jopa tarjonnut paikan vaihtoa. Mä kiitin ja kieltäydyin ja jatkoin elokuvan katsomista. En tiedä mitä kyseinen kanssamatkustaja mahtoi ajatella, kun leffan loppupuolella päädyin taas pillittämään lohduttomasti, niin kuin aina samassa kohdassa.

Ensimmäisen yön vietin sukulaisten nurkissa. Päädyin tähän ratkaisuun ihan logistisista syistä, mutta oli se myös itselle helpompaa ensin mennä tuttuun paikkaan tuttujen ihmisten luo kuin hypätä pää edelle uuteen tuntemattomaan. Muutenkin olen todella onnekas ja kiitollinen siitä, etten Lontoossa ollessani ole koskaan täysin yksin, vaan että mulla on täällä joku joka pitää huolta.

Maanantaina menin sitten ensimmäistä kertaa yliopistolle (julkaisin tuosta maanantaipäivästä muuten minivlogin Instagramin keloihin, käy katsomassa se jos kiinnostaa, sitä tehdessä tuli ihan todellinen influencer-olo, haha), ensimmäiselle luennolle osallistuin tiistaina. Mun ensimmäinen yliopistoviikko oli aika kevyt. Selviteltiin mulle tunnuksia ja avaimia, seurailin luentoja, osallistuin opetukseen ja tapasin ainakin melkein kaikki opiskelijat. Toistaiseksi mulla on äärimmäisen hyvä fiilis yliopiston työympäristöstä, kaikki tapaamani henkilöt ovat todella mukavia ja mun harjoittelusta vastaavien opettajien kanssa tulen onneksi todella hyvin toimeen, toisin kuin viime kerralla.

Maanantaina saavuin myös ensimmäistä kertaa mun uudelle kodille. Asun tällä hetkellä lontoolaislähiössä sijaitsevassa talossa kahden suomalaisen kämppiksen kanssa. Mulla on hyvän kokoinen huone, josta löytyy kaikki tarvittava. Siinä missä Ranskassa mun AirBnB-kämppä oli moderni ja siisti ja pelkistetty, on tämä talo ollut vuokranantajan ihan oma koti, ja munkin huoneessa on paljon sälää, ehkä vähän turhia tai epäkäytännöllisiä kalusteita ja melko rumat ja huonosti laitetut tapetit. Slti mä olen viihtynyt täällä oikein hyvin, varsinkin sen jälkeen, kun torstaiaamuna vihdoin purin tavarani ja järjestin huonetta vähän uusiksi omiin tarpeisiini sopivammakis. Mulla on mukava, iso sänky, reilusti säilytystilaa ja isot ikkunat, joista aukeaa upea maisema takapihoille ja puistoihin.

Eniten mua jännitti yhteisasuminen, en ole koskaan aiemmin kämppisten kanssa asunut. Muita asukkaita en täällä kuitenkaan juuri näe. Kaikki viihtyvät omissa oloissaan omissa huoneissaan, ja kunhan yhteisistä säännöistä pidetään kiinni ja yhteiset tilat pidetään siisteinä, ei pitäisi olla ongelmaa. Myönnettävä on, että hieman on vielä totuttelemista siinä, että keittiö pitää pitää aina siistinä, eli tiskit tiskataan heti, kun ruoka on saatu valmiiksi. Kahden viikon aikana olen myös onneksi onnistunut ystävystymään toisen kämppiksen kanssa.

Lontoo-elämästä mä nautin nyt täysillä. Olen pyörinyt keskustassa, käynyt ostoksilla ja ensimmäistä kertaa vieraillut esimerkiksi Scandinavian Kitchenissa! Mulla alkoi tiistaina mun suomikerho, ja kävin ostamassa opiskelijoille vähän Fazer-herkkuja. Samalla reissulla jäin myös syömään perinteisen annoksen ruotsalaisia lihapullia. Saattaa olla, että suuntaan tuonne toistamiseenkin, jos koti-ikävä kovasti alkaa painaa päälle. Olen ehtinyt myös tavata uusia ihmisiä, kiertää Portobello Roadin markkinoilla ja ostaa maailman herkullisimman mantelicroissantin Liverpool Streetin asemalta (kaksi kertaa).

Ja ai niin, täällä on ollut ihan täydelliset kelit. Joka päivä on ollut noin 18 astetta, eli ihan täydellinen sweather weather: takki on jäänyt monena päivänä kotiin ja olen pärjännyt hyvin pelkällä neuleella tai collegepaidalla. Undergroundit taas ovat olleet todella kuumia, hiljaisenakin aikana varmasti yli 30 astetta. Eilen lämpötila nousi yli kahteenkymmeneen, mutta tänään olikin sitten jo ensimmäinen vähän viileämpi päivä.

Monena päivänä kaupungilla, kaupoissa ja metroissa on ollut todella kovat ruuhkat, varmaankin syyslomien vuoksi. Kassa- ja vessajonot ovat kiemurrelleet kauaksi ja yhtenä päivänä jouduin antaa kolmen metron mennä ohi, kun mahduin itse kyytiin vasta neljänteen.

Tästä tämä taas nyt lähtee. Yritän pitää blogiakin vähän paremmin nyt Lontoossa elossa ja kirjoittaa näitä päivittelytekstejä itselleni muistoksi. Parhaiten mua pääsee kuitenkin seuraamaan Instagramin puolella (@sannalovesfood), sinne pyrin päivittäin päivittelemään kuulumisia!

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Seuraathan jo Instagramissa @sannalovesfood?

Neljä kuukautta Ranskassa: mitä jäi käteen, mitä seuraavaksi

Palasin Ranskasta kotiin lähes viisi kuukautta sitten. Ensimmäisten viikkojen, jopa kuukausien aikana hyppäsin suoraan arkeen ja omaan elämään ja Ranska-aika tuntui kaukaiselta muistolta.

Nyt olen huomannut, että kultaiset Ranskan-muistot ovat tehneet tiensä takaisin. Pyykätessä mietin, kuinka Caenissa kävin itsepalvelupesuloissa. Ruokakaupassa muistelen kevään ruokaostoksiani ja vakiosyömisiäni. Aika alkaa pikkuhiljaa todella kullata muistoja.

Ei sillä, että että mun aika Ranskassa olisi ollut jotenkin kurjaa. Muistelen lämmöllä mun suloista, vaaleaa ja simppeliä asuntoa ja sen upeita maisemia. Viihdyin töissä ja rakastin käydä keskusteluja opiskelijoiden kanssa milloin mistäkin suomeen ja Suomeen liittyvästä asiasta. Elämä oli omalla tavallaan rauhallista. Mulla oli hyvät rutiinit, luin paljon kirjoja, näin ja koin uusia asioita, pääsin käyttämään ranskaa ja saada maistiaista ranskalaisesta kulttuurista. Todella nopeasti sitä tottui hakemaan tuoreet patongit ja pullat lähileipomosta, haha!

Mutta oli se myös raskasta. Mulla oli todella pienet sosiaaliset piirit, ja kun kaikki läheiset olivat kaukana, olin mä aika yksinäinen. Olen myös tosi huono tietoisesti luomaan uusia ystävyyssuhteita enkä kovasti jaksanut varta vasten lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin. Mulla oli toisinaan myös todella rankkaa töissä, kun tiettyjen ihmisten kanssa ei vaan tullut juttuun niin hyvin kuin olisi toivonut. Ranska-aikana todella korostui, miten tärkeä osa jaksamista ja esimerkiksi työhyvinvointia toimivat ihmissuhteet ovat.

Ilolla (ja kauhulla) lähdin alkuvuodesta Ranskaan ja suurella ilolla tulin myös huhtikuussa kotiin. Pääsin toteuttamaan haaveeni ulkomailla asumisesta (vielä kerran) ja olin niin kiitollinen siitä. 

Mutta niin siinä salakavalasti käy, että kun yksi haave toteutuu, toinen ilmaantuu. Onnea kokeillaan, hakemus lähetetään. Nokka suunnataan jälleen uuteen suuntaan. Kuukauden päästä tämä nokka suunnataan takaisin vanhaan kotipaikkaan, lempikaupunkiin, Lontooseen.

Mä aion tehdä tämän kaiken nimittäin taas uudestaan. Kuukauden päästä muutan talveksi Lontooseen, tekemään suomen kielen opetusharjoittelua University College Londonissa. Mulla on vuokrasopimus, iso kasa lentolippuja ja vielä enemmän kutkuttavia vapaa-ajan suunnitelmia. 

Kylmät kodit ja korkeat hinnat kauhistuttavat, mutta musta on ihana palata Lontooseen ja larpata brittiä, saada vielä kerran kokea tavallinen arki toisessa maassa. Käydä töissä ja ruokakaupassa, katsoa maan televisiota ja seurata uutisia, luoda taas vähän uudenlaisia muistoja.

Ranska-postauksia mulla on vielä luonnoksissa ja työn alla odottamassa. Mutta kun ne saa julki, päästään me vielä jatkamaan samalla teemalla ❤

Seuraathan jo Instagramissa @sannalovesfood?

Tänä kesänä olen... | LIFE UPDATE

...leikannut hiukseni. Tämä kesä on ollut isoja juttuja ja mullistuksia täynnä, mutta tästä on ehdottomasti aloitettava! Olen asteittain lyhentänyt hiuksiani joka kampaajakäynnillä viimeiset pari vuotta, mutta kesäkuussa oli kaikista suurimman muutoksen aika. Kerrankin annoin vain rohkeasti mennä, en halunnut jäädä arastelemaan ja jopa rohkaisin kampaajaakin leikkaamaan reippaasti vielä enemmän. Nyt mun hiukset ovat kokonaisuudessaan luonnolliset ja käsittelemättömät ja lyhyimmillään sitten ala-asteen.

Ensimmäistä kertaa on oikeasti pitänyt myös totutella uuteen tukkaan eikä kyse ole ollut salamarakkaudesta. Nyt mun hiukset ovat sellaisessa pituudessa, että ihan käytännönkin käsittely on muuttunut. Hiuksia ei saa korkealle ponnarille, ja ylipäätään on todella vähän tapoja, joilla hiukset saa kunnolla kiinni ja pois kasvoilta ja niskasta. Tämä kesä on menty matalilla ponnareilla ja tuplahollantilaisilla leteillä.

Samalla tämän helppous on hämmästyttänyt monessa kohtaa. Hiukset eivät ole kahden ja puolen kuukauden aikana menneet kertaakaan oikeasti takkuun ja hiustenharjaus hoituu noin kymmenessä sekunnissa (unheard of). Hoitoainetta kuluu paljon vähemmän kuin aiemmin, ja edelleen sitä tulee helposti laitettua liikaa kädelle. Eikä toisen vieressä nukkuessa tarvitse koko ajan siirrellä hiuksia pis tieltä, ettei ne jää jumiin ja puserruksiin ja satuta.

All things said, en aio jäädä ylläpitämään tätä pituutta kovin pitkäksi aikaa, koska esimerkiksi juuri kampausten suhteen pidän vähän pidempää mallia paljon kätevämpänä ja itselleni sopivampana. Olen kuitenkin superiloinen, että rohkaistuin ja päätin tätäkin kokeilla.

ja sitten muihin aiheisiin...

...valmistunut. VIHDOIN. Ja samalla jo. Tarkoitus on kirjoittaa vielä ihan oma postauksensa valmistumisen ja koulun päättämisen aiheuttamista fiiliksistä, niitä kun riittää. Mutta niin tosiaan kävi kesäkuussa, että musta tuli ihan virallisesti maisteri. Eniten mua aina naurattaa ja ihmetyttää lähes joka ikisen ihmisen reaktio, että miten valmistuin näin nopeasti ja näin nuorena (en voi edes laskea, kuinka monta kertaa olen tämän kuullut). Mä kuitenkin suoritin tutkintoni viidessä vuodessa, eli juuri siinä tavoiteajassa, miten tutkinto on laskettu ja mitoitettu ja tarkoitettu suoritettavan. Joten mitäpä muutakaan mä olisin tehnyt kuin opiskellut ja valmistunut, heh.

Valmistujaisia juhlittiin mökillä pari viikkoa sitten. Vaikka koskaan kaikki ei menekään aivan kuin Strömsössä, oli mulla ihanat juhlat, oli ihania ihmisiä ja ihanaa ruokaa, ihana mekko ja ihania kuvia muistona! Näitä spämmäilinkin jo Instagramin puolelle, eli kannattaa sieltä tsekata lisää.

...muuttanut. Ja pikkuhiljaa alan ymmärtää niitä ihmisiä, jotka sanovat muuton olevan ihmiselämän kauheimpia asioita. Aikaisemmin olen päässyt muuttojen suhteen ihan superhelpolla, ja vaikka nytkin päästiin tekemään muuttoa pikkuhiljaa ja asteittain, kyllä se myös tuntui. Mulla ei ollut juuri yhtään vapaapäiviä omistaa muutolle, joten kamoja roudattiin ja paikkoja siivottiin töiden jälkeen (tai ennen). Nyt virallisesta muutosta on kolme viikkoa, enkä vieläkään ole ehtinyt viettää kokonaista vapaapäivää uudessa kodissa. Tavaroita ollaan kuitenkin pikkuhiljaa laitettu paikoilleen, ja kun joka päivä ollaan tehty edes jotain, alkaa kotona näyttää jo kodilta. Mulla on syyskuu vapaata, joten se on omistettu hyvin isolta osin juuri kodinlaitolle!

...ollut töissä. Ja tuntuu, etten juuri muuta ole tehnytkään. Onneksi mulla on tosi siisti työ, ja nyt kun olen samassa paikassa jo kolmatta vuotta, huomaan oikeasti kehittyneeni ja osaavani juttuja ihan eri tavalla kuin esimerkiksi vielä viime kesänä. Mutta kyllä ne kokopäivätyöt vaan pitävät ihmisen kiireisenä. Ihan hullua ajatella, että tätäkö ne muut aikuiset tekevät oikeasti ihan koko ajan elämänsä halki? Huh.

Ja kuten on aiemmin tullut monessa yhteydessä todettua, ne harvat vapaat käytetään täysillä hyödyksi eikä tänäkään kesänä ole tosiaan tullut juuri kotona maattua. Kaikki yhtään pidemmät vapaat on vietetty mökillä tai satunnaisilla kotimaan matkoilla (ja yhdellä Tallinnan-reissulla).

Tätä tekstiä istun kirjoittamassa mökkilaiturilla, järven ääressä upeassa hiljaisuudessa ja raikkaan luonnon keskellä. Tämä mökkireissu on ihan ihmeellinen. Ollaan kolme yötä, joten ei ole ollenkaan samanlainen kiire kuin tyypillisillä kahden yön rypäisyillä. Mulla ei myöskään ole mitään, mitä olisi pakko tehdä: ei tarvitse opiskella, järjestää juhlia tai mitään muutakaan. 

Sen sijaan olen hypännyt spontaanisti järveen (vesi on melkein lämmintä!), ostanut keikkaliput, ottanut valokuvia, lukenut Potteria ja avannut Bloggerin ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan. Silloin kun ei tarvitse tehdä mitään, saa ihmeen paljon aikaiseksi. Mutta voi miten rentoa voi olo onkaan, kun pääsee tekemään kaikessa rauhassa juuri niitä juttuja mitä itse haluaa. Tai olla tekemättä, ihan miten vain. Parasta. Ja ihan parasta, että vielä elokuun loppupuolella pääsee nauttimaan ihan täysin rinnoin kesästä ja helteistä ja järvestä ja lomasta. Rakastan.

Ja nyt kun elämä rauhoittuu, toivon, että kirjoitan seuraavaa postausta jo aiemminkin kuin kahden kuukauden päästä.

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa ja musa-YouTubessa