keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kurkistus Narniaan 27: Penkkariasu


Tältä minä siis näytin penkkareissa. Mun toiveet pukuni suhteen olivat seuraavat: halusin mukavan oloasun, joka olisi helppo vetää päälle ja jota voisi käyttää muutenkin no, oloasuna. Pyörittelin eri hahmoja mielessäni, joiden toteutus tähän muotoon onnistuisi, ja lopulta päädyin iki-ihanaan Yoshiin, maailman parhaaseen dinosaurukseen Super Mariosta. Meidän tuttavaompelija raapi tämän mulle kasaan fleecekankaasta ja parista Anttilan huovasta, ja olen käsittämättömän tyytyväinen lopputulokseen. Ainoa mikä tekisi tästä paremman olisi taskut. Mutta alle mahtui paitoja toisensa perään, eikä pahemmin tullut kylmäkään. Ja mikä parasta, penkkareiden jälkeen me heitettiin puku pesukoneeseen ja sieltä se tuli aivan uudenveroisena takaisin. Mä meinasin tehdä jotkut hienot vihreäsävyiset meikit tai vaihtoehtoisesti maalata Yoshin suuret valkoiset silmät naamaani penkkareihin, mutta laiskuus voitti eikä mulla lopulta ollut naamassani muuta kuin kulmakynää. Mutta onneksi kerrankin kävi niin, ettei häpeissään tarvinnut kadehtia muiden asuja, vaan olin täydellisen tyytyväinen omaanikin. ♥


Seuraa FacebookissaAskissa ja Instagramissa!

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka suloinen asu! Itsekin olin omaan asuuni enemmän kuin tyyttväinen, vaikka rakensin sen kolmen euron budjetilla :-D

    minttusblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos, sunkin asu oli aika mahtava :D

    VastaaPoista