torstai 26. toukokuuta 2016

MITÄ HALUAN YLIOPPILASLAHJAKSI


Meinasin jättää tämän postauksen ihan kokonaan tekemättä, osittain siksi etten usko kovinkaan monen mun juhliin kutsutun tätä lukevan, ja siksi että tuntuu aina jotenkin oudolta ja tungettelevalta kertoa, mitä haluaa toisen antavan lahjaksi. Nyt kuitenkin sitä on kyselty paljon, niin ehkä näin päästään helpommalla, ja ehkä joku tästä jotain hyötyykin! Ja jos joku tästä jotain mielenkiintoista bongaa, niin olen lisännyt tekstiin linkit kaikkiin näihin tuotteisiin, mistä niitä saa, jos löydän vain!

Me lähdetään kesäkuussa Kaislan kanssa kauan odotetulle matkalle Lontooseen, ja sitä varten totta kai toivon rahaa. Raha on muutenkin aika mukava ja yleispätevä lahja, jolle varmasti keksisin paljon käyttöä, haha! Kaikki eivät kuitenkaan mielellään anna rahaa, ja kuten kuulin hyvän pointin, esinelahjoista jää pitkäaikainen muisto, toisin kuin siitä rahasta jota ei kohta enää ole. 


Yksi asia, mistä olen pitkään haaveillut, ja jonka melkein ostinkin Jenkeistä, on Polaroid-kamera! En siis meinaa juuri Polaroid-merkkistä kameraa, mutta yleisesti sellainen, jossa kuva tulee suoraan ulos filmille. Sellaisessa olisi niin paljon tunnelmaa, ja pääsisi taltioimaan niitä elämän tärkeitä hetkiä ihan erityisellä tavalla. Videokamera on myös ollut vuosia haaveissa, vaikka en tiedä että onko nykyään järkkärien videolaatu mitenkään sitä videokameran laatua huonompi. Ja nyt kun kamerajutuista tuli puhe, niin jonkunlainen jalusta olisi mahtava, juuri niiden videoiden kuvaamiseen. Niistä tosin en tiedä yhtään mitään, joten en viitsinyt sellaista tuohon kuvaan etsiä.

Yksi tosi suosittu ylioppilaslahja on tietty erilaiset astiat, ja niistä multa onkin paljon kysytty. Vaikka vielä en olekaan pois kotoa muuttamassa, oon mä jo ehtinyt kierrellä Iittalan myymälöissä ja bongaillut mieleisiä. Kovasti tykkään Koko-sarjasta, ja varmasti haluan joskus omaan kotiini niitä pienempiä kuppeja niin vaaleanpunaisena kuin valkoisena, ehkä jopa vaaleansinisinä. Myös esimerkiksi Arabian Muumi-kannut ja Vaahteramäen Eemeli -kupit ovat hirveän söpöjä. Arabialla on kyllä paljon kivoja kahvi(tai kaakao)kuppeja, sellaiset isot pyöreät teekupitkin ovat hirvittävän söpöjä! Arabia-Iittala-rintamalla on kyllä paljon kivaa kamaa, Kartio-lasit ovat kyllä ihan parhaita, pieninä ja neutraalin värisinä, niin kuin myös noi uudet kapeat Kastehelmi-lasit. Myös esimerkiksi Arabian 24h-lautaset ovat todella hienoja!

Ja yksi mikä mun piti vielä lisätä tähän listaan, jonka tänään Kodin ykkösestä bongasin, on nuo Villeroy & Bochin New Wave Caffé -kahvimukit. Oltiin joskus kauan sitten äidin kanssa tuossa samaisessa Kodin ykkösessä, ja juotiin limut sen kahviossa. Mä näin siellä hyllyssä hienon mukin ja join limuni siitä, ja siitä asti oon miettinyt että mistä tällaisiä näin hienoja mukeja saa, mäkin haluan sellaisen. Tänään mä sitten sieltä bongasin noi, ja ehdottomasti joku päivä haluan itselleni!

Apua, ensin ajattelin etten saisi kovinkaan montaa asiaa tälle listalle, mutta näin se paisui. Ehkä joku saa tästä nyt vinkkejä ehkä mun tai sitten jonkun toisen ylioppilaslahjaan! 

Mitä te olette toivoneet lahjaksi, tai jos kirjoititte aikaisemmin, niin mitä saitte silloin?



4 kommenttia:

  1. Paljon onnea sulle! ♥ Tulee varmasti olemaan todella mahtava päivä, ja voin vinkkinä sanoa, että kannattaa nauttia aivan täysillä!

    Polaroid-kamera on ollut mullakin harkinnassa jo monta vuotta, mutta en sitten ole varma, että tulisiko olemaan yksi niistä omistamista tavaroista mitä ei vain tule käytettyä vähän ajan jälkeen :D

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, nauttia kyllä meinaan, sen takaa ainakin meidän tarjoilut, en malta odottaa <3 Mullakin on Polaroid-kamera ollut vuosia mielen päällä, ja jenkeistä olisin ostanutkin, ellei kortti olisi lakannut toimimasta. Samoja ajatuksia mulla on ollutkin sun kanssa, mutta olisi se vaan niin hieno ja erityinen vehje että edes niissä satunnaisissa perhejuhlissa ja merkkipäivinä tulisi otettua käyttöön!

      Poista
  2. polaroid kamera ois kyllä yks unelma, ehkä joskus sen hankin! Onnea ylioppilaaks tulosta <3

    http://adorabledreamss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanki ihmeessä, niin minäkin! Kiitos kauheasti :)

      Poista