tiistai 17. toukokuuta 2016

Mun lempieuroviisut

Ihan niin kuin viime postauksessa lupailin, oli mun pakko nyt tulla teille kertomaan Euroviisu-biisejä, joihin olen syystä tai toisesta tykästynyt ja jotka on jäänyt mun mieleen. Tästä listasta olen nyt tarkoituksella jättänyt pois viime vuosien voittajia, mutta se ei tarkoita, etteikö Måns Zelmerlöwin Heroes, Lordin Hard Rock Hallelujah (paras ♥♥♥), Loreenin Euphoria tai Lenan Satellite olisi ihan yhtä rakastettuja tässä talossa. Myös vanhemmat kappaleet olen jättänyt pois, eli tässä on vain sellaisia biisejä, jotka itse muistan katsoneeni televisiosta Euroviisuista, eli vuodesta 2006 alkaen, sitä ennen en nimittäin muista Euroviisuista mitään omakohtaisesti, vaikka varmaan olen jonkin verran silloinkin katsonut. Tässä kuitenkin mun lempparit, kertokaa toki kommenteissa teidänkin lempparit!

Kuva täältä 

Islanti on kyllä ehkä yksi parhaista euroviisumaista (no way, ette varmaan arvannut noista kolmesta linkistä) ainakin mun mielestä. Never Forget on ehkä yksi mun kaikkien aikojen lemppareista, se soi aina vähän väliä päässä, sitä tulee lauleltua ja kuunneltua ihan säännöllisesti. Ja joka kerta se on yhtä hyvä. Siinä on sitä rokinvivahdetta ja viulua ja miehen ja naisen duettoa, pohjoismaista mystiikkaa, siis ihan perfect. Vuoden 2013 biisiä, jota en nyt rupea uudestaan kirjoittamaan, en ole kuunnellut sen jälkeen, mutta nyt taas selaillessa bongasin sen ja on sekin vaan hieno, ihana islannin kieli josta ei saa (ainakin melkein) mitään selvää ja myös semisympaattinen viikinkihemmo, jolla on ihanan ihana ääni. Ja se tämän vuoden biisi, se oli vaan niin hyvä. Sitä vaan en ymmärrä, miten ne eivät menesty, 2012 toiseksi viimeinen, 2013 19. ja 2016 ei päässyt edes semifinaaliin :(


Ehdoton viime vuoden lemppari, oli Måns miten hyvä tahansa. Oon fanittanut tätä biisiä siitä asti, kun kuulin sen semifinaalissa, sain Alenkin fanittamaan sitä, mun kaverit fanittamaan sitä, ja se sijoittui yhdenneksitoista, eli ei huono. Edelleen fanitan, nytkin olen parin päivän aikana kuunnellut monta kertaa ja on se vaan niin hyvä. Ja damn tuolla laulajalla on upeat meikit! Mutta ihan paras biisi, pitäisi latailla näitä kännykkään niin voisi kuunnella useammin. ♥

Alankomaat 2013: Anouk - Birds

Tätäkään en ole tainnut kertaakaan kuunnella kolmeen vuoteen, mutta se on jäänyt päähän ja välillä saatan itsekseni laulella ihan huomaamattani kertosäettä. Biisi alunperin kiinnitti mun huomion viisuissa, koska Anouk oli mulle jo ennestään tuttu laulaja ainakin nimeltä. Hieno, riisuttu ja yksinkertainen esitys ja biisi yhtä lailla, kerrassaan upea. Tykkään kovin.


Tätäkään en ole kuunnellut tuon vuoden 2012 jälkeen, mutta näitä vanhoja viisulemppareita etsiessäni muistin, että Virolla oli joskus joku biisi, josta tykkäsin oikein kovasti. Vähän selailin Wikipediaa ja löysin tämän, ja se oli vielä parempi mitä muistin. Ennen inhosin viron kieltä, mutta nyt olen jotenkin alkanut kiinnostua siitä, kun siitä meinaa jotain ymmärtääkin, ja jotenkin se on vaan niin lumoavan kuuloista varsinkin tässä biisissä. Ja herranjestas kun tolla miehellä on hieno ääni, voimakas ja sopivasti särmää.

Niin siis tosiaan, jos ette otsikosta ja noista mun selityksistä jo tajunneet, nämä kaikki tässä mun luettelemat kappaleet ovat oikeasti ihan törkeän hyviä, ainakin noin mun mielestä. Toivottavasti teidänkin! 2012 ja 2013 olivat selkeästi hyviä viisuvuosia, varsinkin tuo 2012, olihan siellä Venäjän partymummotkin! Ja sitten oli sellaisia esityksiä, joista ei yksinkertaisesti puhuta, kröhöm kröhöm. Tässä selaillessani törmäsin myös sellaisiin jo unohtuneisiin helmiin, kuin Ruotsi 2014: Sanna Nielsen - Undo, Hanna Pakarinen - Leave Me Alone (ja kaikki ne Hanna Pakarisen vanhat biisit, nostalgiat ♥), ja itse asiassa monet muutkin Suomen edustajat, esimerkiksi Paradise Oskar ja Softengine olivat ihan hyviä! Tästä tuli nyt aikamoista hehkutusta, toivottavasti saitte tästä jotain irti ja tykästyitte näihin kappaleisiin edes melkein yhtä paljon kuin minä!

Mitkä ovat olleet teidän lempparieuroviisubiisejä?

6 kommenttia:

  1. Itse suurena euroviisufanina muistan useiden vuosien kappaleita! Viron Kuula oli kyllä aivan mahtava, ja tykkäsin erityisesti Lenan Satellite kappaleesta:) Monia hyviä ei edes tule ulkomuistista mieleen vaan pitäisi käydä youtubesta kuuntelemassa. Tänä vuonna oli monia hyviä, mutta tykkäsin erityisesti Ruotsin viisusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna oli kyllä paljon hyviä, mutta ei ehkä kuitenkaan sellaisia, joita jäisin kuuntelemaan jatkossakin :/

      Poista
  2. Itse suurena euroviisufanina muistan useiden vuosien kappaleita! Viron Kuula oli kyllä aivan mahtava, ja tykkäsin erityisesti Lenan Satellite kappaleesta:) Monia hyviä ei edes tule ulkomuistista mieleen vaan pitäisi käydä youtubesta kuuntelemassa. Tänä vuonna oli monia hyviä, mutta tykkäsin erityisesti Ruotsin viisusta :)

    VastaaPoista
  3. Sulla oli pari samaa lempparia kuin mulla, Ott Leplandin Kuula on vaan niiiiin ihana! Myös Jónsin ja Greta Salomen Never Forget on yksi lemppareistani. Muita suosikkejani ovat mm. Marija Serifovicin Molitva (2007), Alexander Rybakin Fairytale (2009), Emmelie de Forestin Only Teardrops (2013), ByeAlexin Kedvesem (2013), Guy Sebastianin Tonight again (2015)... Näitä kyllä riittää. :D Oon tehnyt Spotifyhin ihan oman euroviisusoittolistan, jota aina fiilistelen silloin tällöin. :D Sieltä löytyy niin Venäjän mummot (2012) kuin Verka Serduchkakin (2007). :D

    Ps. Myös mun blogista löytyy paljon viisuasiaa, mm. täältä: http://avekatriina.blogspot.fi/2016/01/enaa-125-paivaa-euroviisuihin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi pitääpä kurkata toi sun postaus! Haha sä ilmeisesti tykkäätä voittajista! No niin minäkin, Fairytale ja Only Teardrops ovat kyllä hyviä, ja niitäkin tulee aina vähän väliä lauleskeltua :D

      Poista
    2. Joo, tosi monena vuonna voitto on kieltämättä mennyt yksiin mun omien suosikkien kanssa. :)

      Poista