tiistai 5. syyskuuta 2017

Ensimmäinen yö omassa kodissa


Viime yönä vietin ensimmäisen yöni omassa kodissani. Laitoin ensimmäistä kertaa ruokaa omassa keittiössäni. Tonnikalaa ja makaronia, ei siksi että on opiskelijabudjettiin sopivaa vaan ihan koska teki mieli (crazy, right?). Viritin ikioman televisioni ja katsoin Netflixiä omalla patjallani, sänky kun vielä ohjeiden puuttuessa odottaa kokoamistaan. Otin ensimmäisen suihkuni omassa kylppärissäni, puhdistin naaman kasvovedellä, rasvasin ja pesin jopa hampaat. Hilluin ensimmäistä kertaa alasti omassa olkkarissani ja totesin, että ehkä ne verhot olisi hyvä saada piakkoin ikkunaan. Pukeuduin Potter-yökkäreihin ja otin pari peiliselfietä ensimmäisen yön kunniaksi.


Kömmin peiton alle muumilakanoideni keskelle sammutettuani kattovalon ja totesin, että myös se pikkupöytälamppu olisi kiva hankkia. Selailin someja hetken oman asuntoni lattialla kunnes painuin aika pian nukkumaan. Sängynrunkoni osat kolisivat kääntyillessäni ja jossain vaiheessa jääkaappini alkoi surisemaan kummallisesti.

Aamulla heräsin sisään hiipivään valoon, pesin kasvoni ja tein puuroa aamupalaksi. Meikkailin samalla kun söin, lähdin myöhemmin kuin oli tarkoitus mutta olin kuitenkin hyvissä ajoin koulussa. Olo oli virkeä ja motivoitunut. Kyllä mä näin voin elää.

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!

10 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Kyllä sä tuut varmasti selviämään omassa kodissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti ihana! Toivotaan niin, kyl tää nyt näyttää vielä ihan mukiinmenevältä 😂

      Poista
  2. Olipa tosi kiva postaus, jotenkin ihanasti kerroit päivästäsi! Kyllä se omillaan asuminen siitä lähtee rullaamaan - ainakin uskottelen niin itsellenikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tykkäsit! Sulla onkin vähän next level mut varmasti aivan mahtavaa!

      Poista
  3. Tää oli ihana postaus! Liityin lukijaksi, koska tää blogi kuulostaa tosi kivalle. :3

    jabuvaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua ihana kiitos tosi paljon, superihanaa että tykkäät <3

      Poista
  4. Ihana postaus! Siis ensimmäinen yö uudessa kodissa on aina jotenkin niin erityinen ja tärkeä. Tiivistit tunnelman tosi hyvin. <3

    VastaaPoista
  5. Tästä postauksesta tuli ihana fiilis!!😍

    VastaaPoista