torstai 6. helmikuuta 2020

Fuksivuosi vs. kandivuosi

Mä tosiaan yksi päivä aloin selailla mun postauksia parin vuoden takaa, kun olin juuri aloittanut yliopisto-opinnot. Ei varmaan ole kauhean yllättävää, että uutuudenviehätys on pikkuhiljaa karissut ja yliopistoelämä muuttanut muotoaan kahden ja puolen vuoden aikana! Niinpä innostuin listaamaan asioita, miten fuksivuosi ja kandivuosi oikein eroavatkaan toisistaan! Voisi ehkä toteuttaa toisen tällaisen vaikka omillaan asumisesta, miltäs kuulostaisi?

Fuksivuosi: 

Voi miten siistiä, koulu alkaa joka päivä vasta kymmeneltä! Heräilen puoli ysin aikaan, ja rauhassa syön puuroa ja meikkailen päivää varten. Saavun luennolle täsmällisesti joka aamu 10:13, kun luento alkaa vartin yli. Minuutinkin heitto saa kaverit ihmettelemään!

Kandivuosi:

Ai kamala, mulla on luentoja jopa kolmena päivänä tässä periodissa, miten mä jaksan! Maanantaina ja keskiviikkona pitää herätä aikaisin ja laittaa kello soimaan jo ennen yhtätoista, kun luento alkaa kahdeltatoista. Tiistaisin ei onneksi tarvitse lähteä yliopistolle kuin vasta kahdelta, ehdin jopa syödä kunnollisen aamupalan ja ehkä lukea tenttiinkin hetken.


Fuksivuosi:

Kuusi koko syksyn kurssia samanaikaisesti, yhdeksän luentoa viikossa. Viron ope vähän ihmettelee, mutten näe mitään kummallista aikataulussa. Olihan lukiossakin pitkiä päiviä ja seitsemän kurssia päällekkäin!

Kandivuosi:

En tiedä miten selviän tästä periodista, pitäisi neljä kurssia saada suoritettua ja ehtiä tehdä kaikki niihin vaativat hommat. Onneksi vikalle periodille ei ole kuin yhden kurssin hommat, sitten saa ehkä keskityttyä asiaan.


Fuksivuosi:

Kiireisen syksyn huono puoli on se, että kuudesta lopputentistä viisi ovat parin viikon sisään, ja kolme osuvat samalle päivälle! Kuusi tuntia tenttiä putkeen ei ole yhtään niin paha kuin yksi ilta kolmeen tenttiin epätoivoista lukemista, mutta kyllä tästäkin selviää. Sitten on kiva päästä lomalle!

Kandivuosi:

Tentti? Mikä tentti? Ei meillä mitään tenttejä ole. Vaan ne neljä vitun oppimispäiväkirjaa, joita en vieläkään osaa kirjoittaa. Osaako oikeasti kukaan? Niin ja sitten olisi tosiaan vielä se esseekin kirjoitettavana, dead line viikon päästä niin voisi ehkä pikkuhiljaa alkaa lukea sitä kirjaa, jonka pohjalta essee piti kirjoittaa.


Fuksivuosi:

Paras puoli yliopistossa on kaverit. Ihanaa, kun pääsee joka päivä näkemään kivoja tyyppejä! Ihan kaikilla luennoilla ei olla koko porukalla, mutta lounastauolla päästään ainakin vaihtamaan kuulumisia. Vapaapäivät sitten omistetaan pannaribrunsseille tai kahvilahengailulle!

Kandivuosi:

Kyllä ne mun kaverit taitaa täällä jossain olla ja edelleen yliopistolla hengailla, kun ne laittoi snäppiä Unicafesta, mutta ei me olla ikuisuuksiin nähty. Yhteisistä kursseista ei ole toivoakaan kun kaikki opiskellaan ihan eri juttuja. Onneksi samoja kursseja on listalla jonkin verran, vaikkakin eri aikaan, niin voidaan jakaa myötätuntoa ja muistiinpanoja!


Fuksivuosi:

Jei, saatiin haalarit! Nyt pitää pitää merkkienompelubileet, että saadaan haalarit edustuskuntoon ekoja haalaribileitä varten, kivoja merkkejä onkin ehtinyt kerääntyä jo ihan mukavasti.

Kandivuosi:

Haalarit ovat tainneet olla viimeksi jalassa vappuna. Haalarit taidan seuraavan kerran vetää jalkaan vappuna, jos silloinkaan. Osa merkeistä on edelleen ompelematta, eikä sillä varmaan mitään väliä ole kun ei kukaan niitä koskaan pääse kumminkaan näkemään. Ihan söpöjä ne merkit silti on, ja iso osa huolellisesti sormet verillä ja kynnet punaisina ommeltu suunnittelusta huolimatta vähän vinoon.

Mites kanssaopiskelijat, allekirjoitatteko nämä kohdat? Mitä itse lisäisitte listaan?

Tsekkaa myös: Fuksivuoden bucket list - miten sujui?

Kuvat ovat lokakuulta 2017, jolloin olin juuri aloittanut yliopisto-opintoni. Nämä on otettu yliopiston pihalla, ja ovat jääneet kokonaan julkaisematta tähän päivään saakka!

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

2 kommenttia:

  1. Haha oi vitsi miten hauska postaus! :D Kuulostaa kyllä tosi oudolta, että luentoja on noin vähän ja ne alkavat noin myöhään :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu myös alasta ja tosiaan opintojen vaiheesta, mutta nyt mulla on kolmena päivä viikosta yhteensä neljä luentoa, vikassa periodissa se yksi luento viikkoon. Tässä vaiheessa kaikki on jo käyty! Mutta ei mulla tosiaan ole ekan vuoden jälkeen tainnut olla neljää kurssia enempää samanaikaisesti, ja viikottain ollut ainakin se yksi vapaapäivä. Hommaa kyllä noissa on riittänyt, kun luennothan on vaan pieni osa kokonaisuutta ja iso osa hommista ja vastuusta jää sitten sille "vapaa-ajalle"! Mutta ihan mahtava kuulla että tykkäsit postauksesta :D

      Poista