lauantai 15. huhtikuuta 2017

Fiilistelyt ennen pääsiäistä



Moikka kamut ja hyvää suurta lauantaita! Mä en ole yksinkertaisesti ole kerinnyt tulla tänne kirjoittelemaan tällä viikolla, vaikka kuinka olisin halunnut! Nyt oli kuitenkin pakko tulla heittämään pientä updatea lällyilyn keskeltä. Takana on jo pari päivää ankaraa leireilyä, naurupäänsärkyä ja väsymystä. Tänään vielä käydään kirkossa, syödään, saunotaan ja otetaan rennosti ennen yön juhlapalvelusta. Vitsi mä alan kyllä pikkuhiljaa innostua, ihan kohta on pääsiäinen ja juhla ja ruokaa ja iloisia lauluja ja ihanaa! Oon sanonut tän ennenkin, mutta ortodoksinen pääsiäinen on sellainen, että jokaisen pitäisi se joskus kokea vakaumuksesta riippumatta. Siinä on sitä todellista juhlan ja riemun tuntua! Myöhemmin tuun sitten jakamaan leiri- ja pääsiäisfiiliksiä enemmänkin teille, mutta nyt vaan tällaista väliaikaraporttia kun oli teitä ikävä. Vähän samalla tulin hehkuttamaan näitä viime postauksessa esiteltyjä meikkejä ja tuotteita, joita oon siis näiden kuvan naamaan kaikkia käyttänyt. Tämä huulipuna on vaan niin ihana! En olisi ikinä uskonut, että olisin näin rakastunut nudeen huulipunaan :D 


Mut hei hyvää illanjatkoa teille ihanille ja viimeisiä hetkiä ennen pääsiäistä ♥ Palaillaan huomenna tai viimeistään maanantaina, riippuen ihan siitä, miten selviän pääsiäisyön aiheuttamasta univelasta! Heihei rakkaat <3

2 kommenttia:

  1. Ihana, riemuntäyteinen postaus! Kuulostaa siltä, että ortodoksinen pääsiäinen olisi mahtava kokemus! :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista