lauantai 27. tammikuuta 2018

Blogikaverit on best


Viikko sitten tosiaan tein toisen päiväreissun Tampereelle, jonne meille oli suunniteltuna tapaaminen muiden blogimaailman kasvattien kanssa! Lopultahan siinä kävi kuitenkin niin, että me tultiin Revontulipalo-Lindan kanssa bussilla Tampereelle, jossa kohdattiin Noorantala-Noora. Kolmestaan me sitten kierrettiin kaupunkia ja luonnollisesti pidettiin asiaankuuluvat kuvailusessiot. Mun osalta asukuvia on siis tulossa ensi viikolla, joten stay tuned! Saatiin yllättävän vastahankainen Noorakin kameran eteen, ja ihan hyvä niin. Tällaisella porukalla kuvailukin on ihan erilaista kuin esimerkiksi kavereiden kanssa, jotka eivät blogin taustahommista tiedä mitään. En olisi ennen osannut ajatellakaan, miten ihanaa on olla blogikavereita, joiden kanssa on ihan parasta höpötellä julkaisuajankohdista ja ulkoasukoodeista ja postausideoista.

Meidän ilta jatkui Lindan kanssa vielä ihanaan nepalilaiseen ravintolaan, josta sitten lähdettiinkin takaisin kotiinpäin. Seuraavaa kohtaamista odotellessa, toivottavasti isommalla porukalla ja toivottavasti Helsingissä, haha!

Linda muuten ehti postata meidän päivästä jo täällä ja Noora täällä <3


Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

10 kommenttia:

  1. Nää kaverikuvat on niin ihania! <3

    VastaaPoista
  2. Kun mä tein blogin en myöskään ois uskonu että ois näin paljon iloo bloggaajakavereista 😍 nää kuvat on kyllä ihania 💜

    VastaaPoista
  3. Voi että, munki mielestä nää kuvat on niin ihanat! *.*

    VastaaPoista
  4. Näist teitin kuvist tulee vaan niim hyvä mieli 😍

    VastaaPoista
  5. Ai että mikä ihana fiilis näistä kuvista välittyy! ♥

    VastaaPoista