perjantai 5. tammikuuta 2018

Uuden vuoden paras ruokasalaatti

Mä olen omilleni muuton jälkeen ruvennut syömään paljon entistä enemmän kasviksia, juureksia ja erilaisia papuja ja linssejä. Samalla olen kokeillut ihan hirveästi uusia reseptejä ja käyttänyt todella luovuutta kokkaamisessani. Eilen sain kunnon ruokainspiksen tästä Shaaanxon videosta, ja halusin tehdä oman version tuosta annoksesta! Tuloksena ihan käsittämättömän herkullinen, terveellinen, ruokaisa ja vähän normista poikkeava salaatti, jota mä ainakin meinaan tehdä vielä monta kertaa uudestaan. Salaateissa tietenkin aina on varaa omalle luovuudelle, ja sinne voi heittää mitä ikinä tekeekään mieli, mutta tämä tässä on erittäin hyväksi todettu kombo.


Tarvitset: 

bataatti
kikherneitä
oliiviöljyä, suolaa ja pippuria
mausteita oman maun mukaan, esim. paprikaa ja valkosipulimaustetta (itse käytin ihan vaan valkosipulia)
ruukku romaine-salaattia
kaksi avokadoa
punasipuli
chili
fetajuustoa

Kastikkeeseen:
oliiviöljyä
viinietikkaa (mä käytin balsamicoa)
sitruunamehua
hunajaa
sinappia
vettä
suolaa, pippuria

Halkaise bataatti ja laita pellille, mausta. Huuhtele kikherneet ja mausta öljyllä ja mausteilla. Laita uuniin. Tähän en mitään tarkkaa aikaa tai lämpötilaa osaa sanoa, mutta kikherneet tarvitsevat paljon vähemmän kypsymisaikaa kuin bataatti, joten ota ne puolessa välissä pois paistumasta. Mä annoin bataatin olla ihan hyvän aikaa uunissa, ja lopuksi vielä pilkoin lähes kypsän bataatin ja laitoin pienet palaset vielä hetkeksi uuniin.

Pilko loput ainekset ja laita sekaisin kulhoon. Kastiketta varten sekoita silmämääräisesti sopiva määrä aineita keskenään, muista maistella. Lisää vettä sen verran, ettei kastike jää liian paksuksi.

Kun bataatit ja kikherneet ovat kypsiä, heitä kaikki sekaisin ja nauti.

Tästä "resepti"selityksestä tuli varmaan tosi sekava, kun kaiken tein tosiaan niin fiilispohjalta. Mutta hyvää tuli, niin hyvää että piti napsaista jämistä vielä kuvat että sai teidän kanssa jaettua! Ja mä oikeasti syön mieluummin tällaisia herkullisia annoksia kuin jotain epäterveellistä mättöä, maistuu namilta ♥

Mikä on teidän uusin lemppariresepti?

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

6 kommenttia:

  1. Tää kuulostaa ihan superhyvältä! Bataatti on luottolemppari ja avokado kans. Pitääpi lähteä heti aamusta kauppaan ja kokeilla tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tää tosiaan oli! Kokeile ihmeessä, kerro sit mitä tykkäsit! <3

      Poista
    2. Tykkäsin! Mä lisäsin vielä ananasta ja se kyllä toimi. Chilin taidan jättää ensi kerralla pois kun se polttelee suuta inhottavasti ja mun ihoakin alkaa kihelmöimään ei heti, vaan esimerkiksi vasta illalla. Tiedä sitten oonko sille allerginen..

      Tykkäsin siitä että salaatissa oli paljon "sattumia". Hyvää oli, teen ehdottomasti uudelleen :)

      Poista
    3. Ihan parasta kuulla että kokeilit ja tykkäsit ja teit oman versiosi! Mut voi ei, et kai sit oo allerginen :(

      Poista
  2. Nam, näyttää ja kuulostaa niin hyvältä! Enpä oo ennen aatellutkaan, että bataattia voisi laittaa salaattiin.

    VastaaPoista