sunnuntai 22. marraskuuta 2020

23 vuotta – Minä syntymäpäivänäni 2014–2020

Perjantaina oli mun 23-vuotissyntymäpäivä! Synttärit on meillä aina ollut iso juttu ja niistä luonnollisesti olen aina somessakin hehkuttanut. Keksinkin siis lähteä kaivamaan vanhoja synttäripostauksia ja halusin jakaa teidän kanssa, miltä olen vuosien varrella mun syntymäpäivänäni näyttänyt ja miten olen juhliani juhlinut!

Vaikka perustin mun blogin juuri ennen mun 15-vuotissyntymäpäivää vuonna 2012, postasin synttäreistä ekaa kertaa vasta vuonna 2014, kun täytin 17. Musta on ihan hurjaa, miten iso ja kypsä tuolloin 17-vuotiaana ajatteli olevansa, kun nyt tuntuu, että oli tuolloin vielä ihan pelkkä lapsi! 17-vuotissynttäreitä juhlittiin perinteisesti perheen ja läheisten kesken monilla juhlilla. Esittelin blogissa mun synttärilahjoja ja kavereiden tekemiä upeita kortteja! Syntymäpäivä meni herkutellessa ja ranskankokeeseen lukiessa. Mulla on myös hämärä muistikuva, että juuri tuolloin seuraavana päivänä ranskankokeen aikana satoi ensilumi! Äiti antoi mulle synttärilahjaksi tuolloin myös kovasti toivomani lipun elämäni ensimmäiselle Nightwish-keikalle, Tampereen Ratinalle kesälle 2015. 

Tämä liila mekko oli kotoisin Thaimaasta ja on mulla edelleen kaapissa roikkumassa, vaikkei juuri ole tullutkaan vuosiin käytettyä. Tuolloin kyllä todella rakastin sitä.

Vuonna 2015 olikin mun 18-vuotissyntymäpäivä! Käytiin perheen ja kummien kanssa Aleksis Kiven kadulla sijaitsevassa kiinalaisessa ravintolassa, jonka edustalla äiti nappasi musta nämä kuvat! Mullehan täysi-ikäistyminen ei ollut mikään suuri etappi tai muutos elämässä. Kävin kuitenkin tietenkin ostamassa pari Luonto-arpaa, että pääsin vilauttelemaan henkkareitani. Vähän ikävämpi puoli mun 18-vuotissynttäreissä oli elämäni ensimmäinen virtsatietulehdus, johon aloitin antibiootit tuolloin syntymäpäivänäni. Nuo lääkkeet eivät sitten mulle sopineet, ja kaksi päivää myöhemmin oltiin jo aikaisin viikonloppuaamuna äidin kanssa päivystyksessä, kun mulle nousi kuume eikä olo lääkkeiden myötä kuin vain pahentunut. Synttäreinä en onneksi juuri oireillut mahakipua lukuun ottamatta.

Vuonna 2016 mun rakas kummityttöni oli täyttänyt vuoden juuri ennen omia syntymäpäiviäni, joten vietinkin 19-vuotissyntymäpäiväni häntä juhlien. Vietin tuolloin välivuotta, ja olin juuri päättänyt rankan työputken. Olin viisi viikkoa ollut päiväkodissa töissä, jonka lisäksi tein myös toista työtä ja vietin viikonlopun tai kaksi leireillä. Tuon viiden viikon aikana mulla oli yhteensä siis kolme kokonaista vapaapäivää. Synttäreiden aikaan olin siis onnellinen, että sain jälleen hengähtää kovan kiiren ja aikaisten aamujen jälkeen. Tuolloin olin myös kokeillut vähän hiusteni sävyttämistä ja osassa mun tukkaa oli vihreitä länttejä, hups!

Vuonna 2017 mä täytin kaksikymmentä vuotta! Olin juuri aloittanut yliopistossa ja käytiin ystäväni kanssa Tuomiokirkon edustalla ottamassa synttärikuvat. Jaoin myös blogiin 20 elämänviisautta 20 vuodelta. Vuoden aikana olin aloittanut kauan haaveissani olleen mummohiusprojektin ja käynyt kolmesti kampaajalla, ja vihreä olikin vaihtunut kylmän harmaaseen.

Vuonna 2018 vietin 21-vuotissyntymäpäiväni aivan kauheassa flunssassa, jonka pahin päivä osui tietenkin omalle juhlapäivälleni. Käytiin lounaalla sushilla, joka ei maistunut ollenkaan, ja mun rakas kaveri tuli yökylään. Katsottiin muistaakseni Notting Hill Netflixistä ja otettiin ihan rennosti. Aamulla ystäväni piti sairaasta synttärisankarista huolen ja toi mulle aamiaisen sänkyyn, en ehkä kestä miten ihanasti tehty! Tuolloin seuraavana päivänä pääsinkin viettämään (flunssastani huolimatta) aivan ihanaa iltaa Iina Hyttisen lukijaillassa, edelleenkin niin lämpimät muistot tuosta tapahtumasta! Vaikka näin vuonna 2020 vähän kauhistuttaa ajatella, miten kuljeskelin tapahtumissa ja nukuin vierekkäin kaverin kanssa vaikka olinkin ihan kauheassa räkätaudissa. Ei tänä päivänä enää toimisi samalla tavalla.

Tuon upean 21v-nauhan sain muuten perintönä kaverilta. Laitoin sen seuraavalle kaverille menemään eteenpäin ja hän puolestaan lahjoittaa seuraavalle! Tämä virallinen synttärikuva otettiin, kun olin jo 21 vuotta ja 3 päivää vanha. Hengattiin kavereiden kanssa mun luona, tehtiin hamppareita (ihan kuin tänäänkin), käytiin kahvilla ja tultiin takaisin rauhoittumaan, kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan toisistamme.


Viime vuonnakin vietin oikein mukavia synttäreitä. Aamulla kävin luennolla ja yliopistolla syömässä, myöhemmin nopeasti kaupungilla ja kaakaolla. Tilattiin kotiin sushit ja kaikista maailman leffoista päädyttiin katsomaan Star Warsia! Tällä viikolla vähän naureskeltiin, että miten päädyttiinkin mun syntymäpäivänä katsomaan juuri Star Warseja. Mutta mikäpä tuossa, ainakin seura oli mainio vaikka elokuvavalinta ei ehkä täysin napannutkaan.

Tänä vuonna sitten korona iski pahiten mun synttärisuunnitelmiin ehkä sitten viime kevään, kun kaikki vuoden matkat peruuntuivat. Lauantaina piti tulla läheisiä kylään, mutta päätyivät riskiryhmäläisyytensä vuoksi perumaan viime hetkellä. Myös tänään osa kaveriporukasta päätti, että parempi on nyt pitää etäisyyttä ja jättää juhlat väliin. Ehdottomasti ymmärrän heidän päätöksensä ja aionkin nyt tulevien viikkojen aikana pitää itsekin ihmiskontaktit minimissä. Harmittaa vaan kovasti, kun kauan odotetut suunnitelmat peruuntuivat, eikä vallitsevan tilanteen vuoksi pysty yhtään sanomaan, milloin seuraava kerta mahdollisesti osuisi. 

Mulla oli kuitenkin tosi ihana syntymäpäivä ja kokonainen syntymäpäiväviikonloppu. Perjantaina käytiin äidin kanssa sushilla (synttärisusheista alkaa näköjään muodostua oikein perinne!) ja ostin kuukausien kiertelyn jälkeen itselleni vihdoin uuden talvitakin. Viikonlopun aikana ollaan nähty perhettä ja kavereita, herkuteltu ja otettu ihan vain rennosti. Mä en ole melkein neljään päivään koskenutkaan kouluhommiin, ja onkin ihana ollut ottaa tässä välissä pieni breikki ennen loppuvuoden rutistuksia. Hurjaa muuten myös ajatella, että ihan vasta alkoi syyslukukausi, ja nyt ollaan enää muutaman viikon päässä joululoman alusta!

Kaksikymmentäkolme. Niin se aika vain menee.

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti