Tänään koitti lopulta se päivä

...kun vedin aamulla kesätauon jälkeen farkut jalkaan. Mä olen niin nauttinut pitkästä, kuumasta kesästä, hameista ja hulmuavista kesähousuista, ja tahdoin lykätä farkkuihin palaamista niin pitkään kuin vain mahdollista, ennen kuin taas tulee kulutettua samoja pareja päivittäin seuraavat kymmenen kuukautta. Tänään lopulta mittari kuitenkin näytti seitsemäätoista astetta vielä puolenpäivän jälkeenkin, ja loppupäiväksi oltiin luvattu sadetta (tietenkin juuri sille päivälle, kun olin väsännyt itselleni kiharat), joten eipä mulle jäänyt muuta vaihtoehtoa lopulta kuin kaivaa farkut pitkästä aikaa esiin juuri järjestämästäni vaatekaapista. Toisaalta kuitenkin farkut jalassa on niin luontevaa olla, ja tuntuu ihan ihmeelliseltä ajatella, että mitä mulla oikein on sitten ollut päälläni viimeiset puolitoista kuukautta, kun viimeksi farkut jalassa oon tainnut olla heinäkuun alkupuolella, ja silloinkin vain puolikkaan päivän.

Samalla sadekelien kunniaksi pääsin kastamaan (pun very much intended) uuden keltaisen sadetakkini! Tämä herkullisen värinen ilmestys on mua houkutellut siitä asti, kun sen jo jonkun aikaa sitten ostin, eikä siksi vesisade haitannut yhtään niin paljoa. Toki mä olen henkeen ja vereen kesäihminen, ja ihan kauhistuttaa ajatella, kuinka pitkään pitää vielä seuraavia helteitä odottaa. Onneksi tänä vuonna kesästä sai kuitenkin ihan oikeasti nauttia, ja syksy on paljon kivempi ottaa vastaan, kun on ihanat vaatekappaleet odottamassa niitä synkimpiä päiviä varten, sekä kotona lämmin viltti, kuppi kaakaota ja Netflix. Farkkujakin on suunnitelmissa ostaa ainakin pari uutta paria, niitä kun todella tulee koko syksy ja talvi kulutettua oikein urakalla.

Kumpia te olette, kesän rakastajia vai syysintoilijoita?

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Fuksivuoden bucket list - miten sujui?

Vuosi sitten mä tosiaan aloitin suomen kielen opinnot Helsingin yliopistossa. Olin ihan sikainnoissani opiskelujen alkamisesta, ja tahdoinkin (tämän Tarun postauksen innoittamana) listata omat fuksitavoitteeni bucket listin muotoon. Fuksivuosi on nyt takana ja toinen vuosi ihan nurkan takana, eli nyt on aika hyvä aika vähän käydä läpi, miten näille tavoitteilleni sitten kävikään!

Hanki hyviä ystäviä. Check, check, a million times check! Oon tästä jo monta kertaa blogissakin hehkuttanut, mutta meille muodostui ensimmäisen vuoden aikana ihan mahtava tiivis kaveriporukka, jota edes monen kuukauden kesäloma ei ole onnistunut hajottamaan. Mun mielestä se on jo aika hyvä mittari, että kesälläkin ollaan nähty ja oltu muuten paljon tekemisissä. Tällä porukalla on taas hyvä jatkaa seuraavat vuodet.

Syö edes jonkinlainen aamupala ennen kouluunlähtöä. Yllättävän hyvin onnistuin tässä. Nyt kun mun koulumatka on lähes olematon eikä kotoa tarvitse lähteä järjettömän aikaisin, nousen mä silti sängystä kohtuullisen hyvissä ajoin, yleensä vajaata tuntia ennen lähtöä. Lähes joka aamu mä siis söin ainakin sen puurolautasellisen samalla kun meikkasin, tai vähintään nappasin mukaan omenan tai banaanin, jonka söin matkalla. Mitään suurta en ole nähnytkään tarpeelliseksi syödä aamulla, kun kuitenkin ensimmäisen luennon jälkeen mennään lounaalle. Hyvin siis olen tällä taktiikalla pärjännyt, ja luultavasti jatkan samaan tapaan jatkossa!

Älä myöhästele. Myös tässä pysyin hyvin! Koska tosiaan se mun koulumatka on lyhyt, lähden usein viime tingassa, mutta mä en kuitenkaan (ainakaan melkein) koskaan myöhästy. Kavereiden kanssa naureskeltiinkin keväällä, että kun luento alkaa vartin yli kymmenen, mä lähes poikkeuksetta talsin saliin sisään 10.13. Aivan sopivaan aikaan siis, haha!

Kuuntele luennoilla. Tämä, seuraavan kohdan kanssa, olivat ne, joita etukäteen eniten epäilin epäonnistuvaksi, ja niinhän siinä lopulta kävikin. Panostaminen on selkeästi kurssikohtaista, ja siinä missä joillain kursseilla kuuntelee tarkkaan ja osallistuu aktiivisesti keskusteluun, jotkut menevät enemmän tai vähemmän kännykkää vilkuillen. Tässä pitää nyt tietenkin taas syksyllä panostaa, niin kuin joka vuosi sanotaan, haha!

Älä jätä hommia viimeiseen iltaan. Siinä vaiheessa kun epätoivoisena yrität yhdessä illassa valmistautua seuraavan päivän kolmeen tenttiin toivoisi kovasti noudattaneensa tätä neuvoa! No mutta, isompiin hommiin olen kyllä ryhtynyt ainakin ehkä sen viikon etukäteen, mutta pakko myöntää, että osa jäi tasan niin viime tippaan kuin mahdollista. Jos sitä ensi vuonna alkaisi oikeasti viettää iltapäiviä kirjastossa ja palauttaisi tehtävät jopa etuajassa!

Sosialisoidu. "Rohkene mennä juttelemaan uusille tyypeille, osallistu tapahtumiin ja käy edes niissä merkittävimmissä bileissä." Näin olin listaani tähän kohtaan kirjoittanut. Lukioaikana en ikinä osallistunut mihinkään vapaa-ajan juttuihin, jos edes tiesin niistä, eikä mulle jäänytkään kauhean tiivistä tai isoa kaveripiiriä noilta vuosilta. Yliopistossa päätin kuitenkin edes jotenkin osallistua eri rientoihin, vaikka niissä viina virtasikin. Tuli käytyä läpi melkein kaikki fuksijutut orientaatioviikon ohjelmasta fuksiaisiin ja fuksiseikkailuun, useammat jatkot, yhdet sitsit ja yksi opiskelijamatkakin ulkopaikkakunnalle. Ja onneksi osin sitä kautta, osin ihan muuten opiskelun lomassa on tullut paljon kavereita, joiden kanssa ainakin voi istua lounaalla tai rennosti tehdä ryhmätehtäviä luennolla. Tämän kohdan toteuttamiseen olen siis ihan tyytyväinen, vaikkei ihan täysillä koko vuotta mentykään!

Hanki haalarit ja niihin maailman parhaat merkit. Haha, haalarit on (jotka tosin saatiin vasta tammikuussa) ja niihin hienot merkit, niistä toistaiseksi paikoillaan on vain kolme kappaletta. Pitäisi varmaan taas ennen syksyä yrittää muutama lisää ommella kiinni, mä vaan olen niiiin tarkka merkkien asettelusta ja huolellisesta ompelusta, että saan siihen kulumaan ihan törkeästi aikaa.

Ihan järkyttävän nopeasti fuksivuosi lopulta kuitenkin vilahti ohi, ja ihan hullua, että nyt olen jo aloittamassa toista vuottani yliopistossa ja meillä on ihan uudet fuksit. Ihan yhtä suuri kysymysmerkki yliopisto-opiskelukaan ei enää ole, vaikka oonkin monessa asiassa edelleen aivan pihalla! Toivotaan kuitenkin, että kaikki olennainen sitten selviää aikanaan.

Mutta hei, onko täällä ketään tulevia fukseja lukemassa? Entä kiinnostaisiko teitä lukea enemmänkin mun opiskeluista, jos osaan niistä mitään kertoa? Ja hei, tsemppiä kaikille uusille ja vanhoille opiskelijoille koulusta tai koulutustasosta riippumatta, oli koulu jo alkanut tai ei!

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Päivämatka-asu vuoden takaa

Tuliko kenellekään näistä kuvista déjà vu -fiilis, että vitsi kun näyttää tutulta? Ok ehkä mä vaan kuvittelen, joko huomasitte heti tai sitten ette huomanneet mitään ihmeellistä. Nämä asukuvat ovat meidän yli vuoden takaiselta Rochesterin-reissulta, samasta sessiosta mistä tuo mun bannerikin on kotoisin. Kyllä, yli vuoden nää kuvat ovat tuolla odottaneet (muokattuina) julkaisuaan, mutta se on vaan jäänyt. Mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tämä mekko on edelleen lemppari, ja Salty on vaan suloisin koira ikinä.

Tää mekko on siis kotoisin Brick Lane Marketilta Lontoosta, samasta kojusta mistä ostin aivan liian monta samantyylistä mekkoa eri kuoseilla. Nämä mekot ovat ihan mun lemppareita, muuntuvat juhlaan ja arkeen, ja maksoivat kymmenen puntaa kappaleelta. Muut haalimani yksilöt ovat hihattomia, ja tämä nyt päällä näkyvä yksilö on ainoa t-paitamallinen!

Kengät ovat Primark-löytö, ja melkein samanlaiset multa löytyy armeijanvihreinä. Ehkä paras mätsi tämän mekon kanssa eivät nämä kengät ole, mutta mulla taisi Lontoossa olla tilanpuutteen takia ehkä kahdet kengät, ja nämä olivat ne paremmat päiväreissulle. 

Mekko Brick Lane Market 

Kengät Primark

Koira lainassa

Nämä mekot ovat joka tapauksessa ihan lemppareita, ja mulla todellakin on näitä mun kaapissa varmaan viisi tai kuusi kappaletta, kaikki muut värikkäämpiä kuin tämä valkoinen. Mä vaan ihastuin tämän malliin ja kaikkiin ihaniin kuoseihin niin täysin, että aina oli pakko mennä takaisin ostamaan mekko tai pari lisää, haha! Ja ihan hullua katsoa, miten violetit mun hiukset tuolloin todella olivat, pelkän hopeashampoon voimasta! Tykkään kyllä tuosta sävystä ihan sikana, se vaan tarttuu mun hiuksiin tosi epätasaisesti, nyyh.

Mulla on useammatkin asukuvat odottamassa julkaisuaan, yritän nyt vähän niihin panostaa taas vaihteeksi, haha! Ja onneksi kesää vielä on jäljellä, ja syksylläkin tarkenee kuvailemaan, talvi kun tuttuun tapaan on vähän hiljaisempaa asukuva-aikaa!

Ihanaa lauantai-iltaa, ystävät! <3

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Kesäpäivä Mustasaaressa

Okei tämä postaus on ollut kuvia vaille valmiina luonnoksissa ainakin kuukauden, ja olin ihan täysin unohtanut tämän. Nyt huomasinkin sitten, että Mustasaari on tältä kesältä jo suljettu. Ottakaa kuitenkin tästä vinkki talteen ensi kesää varten, oli muuten ihanaa!

Varmaan pari vuotta ollaan puhuttu Mustasaaresta, ja että sitten on ehdottomasti mentävä "sitten joskus". Mustasaari on pieni, evankelis-luterilaisen seurakunnan omistava saari Helsingin edustalla, jonne pääsee läpi kesän helposti keskustasta vartin lauttamatkalla. Eräänä heinäkuun päivänä oli vihdoin se "joskus", ja meillä oli ihan superkiva päivä!

Ensinnäkin, Mustasaari on todella kaunis paikka. Upea meri ympärillä, metsää ja puutaloja. Jo lauttamatkalla pääsi ihastelemaan kaunista kesä-Helsinkiä mereltä päin ja bongailemaan melojia ja rannalla pulikoijia, samalla kun leppoisa tuuli puhalsi hiuksissa ja vähän helpotti oloa tässä ihanassa helteessä. Perillä sitten saatiin seikkailla poluilla metsän keskellä, ja ihan mun lempiasia oli, kun päästiin ihanan kivirykelmän luo rantaan. Siinä olisi voinut olla ikuisuuden, istuskelemassa kalliolla katsellen merelle ja pitäen hatusta tiukasti kiinni.

Toinen ihan paras juttu Mustasaaressa olivat lampaat. Siellä ihan oikeasti kuljeksi lampaita ihan vapaana ilman mitään huolta maailmassa, ja heti kun ihmisiä tuli paikalle, ne kipittivät suoraan luo rapsutuksia kerjäämään. Ihanan leppoisia otuksia olivat! Saarella oli myös kanoja ja isoja kaneja, ne tosin häkeissään, ja hanhia käppäilemässä ympäriinsä. 

Kolmas juttu Mustasaaressa oli ihmiset. Mustasaari oli todellinen perhekohde, joka oltiin todella hyvin otettu huomioon. Muutenkin henkilökunta oli todella mukavaa, ja saatiin superhyvää palvelua! Heti kun lauttaan astuttiin tuli todella tervetullut fiilis, ja toi sama hyvä fiilis jatkui koko reissun ajan.

Mustasaareen pääsee siis Töölöstä lautalla, ja edestakainen matka maksaa neljä euroa. Saaressa on pieni kahvila, sekä Amican tarjoama buffetlounas, jonka aikuinen saa yhdeksällä eurolla. Koska saari tosiaan on kirkon omistuksessa ja sen ylläpitämä, on siellä myös pieni kappeli, jossa pidetään päivittäin hartaus. Me mentiin uteliaisuudesta kurkkaamaan lapsille suunnattu Ossi-oravan koko perheen hartaus, joka näin ortodoksin näkökulmasta oli vähintään mielenkiintoinen :D Hengellinen puoli ei siis ehkä meitä saarelle takaisin välttämättä houkuta, mutta onneksi saaresta voi kuka tahansa nauttia omista vakaumuksistaan riippumatta!

Tänne kyllä pitää päästä ensi kesänä takaisin. Olisi ihan parasta tulla kavereiden kanssa, ottaa piknik mukaan ja luonnollisesti räpsiä ihan sikana kuvia. Eli teille kaikille helsinkiläisille, jos mietitte kivaa puuhaa kauniille kesäpäiville, tässä on tosi iso suositus! Harmi vaan kun tämän julkaisu nyt näin venähti, pitää varmaan ensi kesänä muistuttaa teitä uudestaan!

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Merkkipäiväruusuja ja ihania ihmisiä

Eilisen nimpparini vietin itsekseni töissä. Töiden jälkeen kävin merkkipäiväni kunniaksi ostamassa itselleni ruusupuskan, porkkanakakkua ja Luonto-arvan. Ruusut herättivät huomiota kotimatkalla, arvasta voitin omani takaisin ja kakun korkkasin vasta tänään. Ja ehdottomasti oli hyvä niin, viettää iltaa kaverin kanssa, syödä ihanaa pastaa Revontulipalon ohjeella ja viimeistellä porkkanakakulla. 

Niinhän kaikki on yleensä parasta, hyvässä seurassa. Perjantaina oltiin ekaa kertaa aivan liian pitkään aikaan meidän alkuperäisellä kaveriporukalla kasassa, enkä voi kuvaillakaan miten ihanaa se oli. Ystävät ovat kyllä parhautta, toivottavasti ei tarvitse odottaa kauaa, ennen kuin näitä pääsee ensi kerran taas kunnolla näkemään! <3

Ei mulla muuta, tuli ihan vahingossa pidettyä viikon postailutauko ja halusin sen päästä rikkomaan, ennen kuin huomenna jatketaan taas muilla aiheilla. Kivaa viikkoa kaikille!

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Älä kommentoi toisen ihmisen painoa

Tämän postauksen ja siitä tehdyn jutun noustua taas pintaan on hyvä hetki julkaista tämäkin teksti. Luulisi, ettei tällaisia asioita tarvitsi edes ääneen sanoa enää. Luulisi, että se olisi ihmisille jo itsestänselvyys, että paino on jokaisen oma asia eikä kukaan kaipaa ulkopuolisen kommentteja aiheeseen liittyen.

Mutta ei. Mä olen pitkin elämääni kuunnellut kommentteja painostani ja ulkomuodostani. Olen saanut kuulla, miten ohuet käsivarret tai sääret mulla on, olen saanut kauhisteluja näkyvästä selkärangastani. Lukioaikana läheiseni rupesi kyselemään ja pohdiskelemaan, olenko laihtunut tai että tuntuuko paidat päällä isommilta.

Samalla kuitenkin, kuten olen esimerkiksi täällä jo jakanutkin, multa on useampaankin kertaan kysytty, olenko raskaana, ja siihen päälle vielä juoruiltu asiasta selän takana. Alhaisesta painostani huolimatta en ole koskaan ollut erityisen timmissä kunnossa, ja kuten näissäkin kuvissa näkyy, on mun mahani aina enemmän tai vähemmän pömpöttänyt. Toki kuitenkin kun tuossa alussa mainitsemassani postauksessani jaoin kuvan mahastani täysin luonnollisessa tilassani suuresta epävarmuudestani huolimatta, sekä Iltalehden Facebook-seuraajat että lähipiirini useasti kommentoivat, että mä olen ihan varmasti pullistanut mahaani tai notkistanut selkääni saadakseni sen näyttämään tuolta. Viimeisemmän kerran sukulaiseni totesi reippaasti, että mähän olen ihan varmasti lihonut, ja kutsui muut paikalle tarkastelemaan muka pullistuneita poskiani.

Mä en tiedä, olinko silloin lukiossa laihtunut tai olenko nyt lihonut. Mä en omista vaakaa enkä kiinnitä näihin asioihin huomiota. Mutta vaikka olisinkin, sillä ei ole mitään väliä, eikä sen varsinkaan tarvitsisi olla muiden keskustelunaihe. Mä olen aina ollut terve, syönyt kohtuullisen hyvin ja säännöllisesti vältellyt liikuntaa koko elämäni. Jos mulla olisikin painoni kanssa ongelmia, ei muiden ihmisten hämmästelyt siinä auttaisi tippaakaan.

Jos ihminen on huomattavan ylipainoinen, hän luultavasti tietää sen itsekin. Ihminen saattaa olla hoikka ja hänen luut erottua ihan ilman syömishäiriötä. Jos hän on raskaana, hän varmasti kertoo siitä itse, jos niin kokee tarpeelliseksi. Ihmisillä on erilaiset ruumiinrakenteet, vartalot muuttuvat elämän aikana. Ja arvatkaa mitä? Se on aivan täydellisen normaalia. Oletko aidosti ja perustellusti huolissasi läheisesi terveydestä ja hyvinvoinnista? Siinä tapauksessa kysy ihmeessä hänen vointiaan ja tarkkaile tilannetta, jos hän oikeasti tuntuu tarvitsevan apua. Mutta jos mun posket näyttävän aavistuksen erilaisilta kuin kuukausi sitten, se ehkä ei ole maailmanloppu ja voit huoletta jatkaa päivääsi asiasta sen kummemmin murehtimatta tai kovaan ääneen ihmettelemättä. Kiitos.

Tsekkaa myös muut ulkonäköaiheiset postaukseni:

Tältä näyttää L-koon nainen
Entä mun oma vartalo?
Minä ja kaikki virheeni
Miksi en saa ajatella olevani kaunis?
Kannetaan kauneuttamme ylpeydellä ensi vuonnakin

Liity lukijaksi tästä!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessa, musa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)