lauantai 25. lokakuuta 2014

Lihapullien vallankumous!


Mistäpä tänään voisi kirjoitella? No ruoasta tottakai :D Tänään päätin taas laittaa yhtä mun kaikkien aikojen lempiruoista, siis lihapullia à la meitsi! Kaveriksi perunamuusia, salaattia ja raejuustoa ja hyvä tuli <3




LIHAPULLAT BY ALL YOU NEED IS IMAGINATION (17 keskikokoista pyörykkäistä)

400g naudan jauhelihaa (koska sika on pahaa)
1dl korppujauhoja
1dl vettä
1 kananmuna
1 sipuli
fetajuustoa
mausteita oman maun mukaan




Ensin korppujauho ja vesi laitetaan kulhon pohjalle ja annetaan turvota. Hienonnat sipulin ja heität kaiken sekaisin kulhoon.. Fetajuusto on helpointa murentaa käsin taikinaan. Mä maustan lihapullat vaihtelevasti suolalla, pippurilla, paprikamausteella ja erinäisillä yrttisekoituksilla ja intialaisilla mausteilla. Sekaan vielä vähän oliiviöljyä ja vaivaamaan! Meidän lihapullien ei kuulu olla semmosia pikkiriikkisiä nyrveröitä, tämän päiväisetkin ovat tavallista pienempiä!


Perunamuusiin perunat pestään, kuoritaan ja pilkotaan muutamaan samankokoiseen osaan kypsymisen nopeuttamiseksi. Muista laittaa keittoveteen suolaa! Kun perunat on kypsiä, kaada vedet pois (jätä kuitenkin pieni liru sitä keitinvettä pohjalle!) Lämmitä maitoa tai kermaa, mieluiten rasvaista, mikrossa, ettei se jäähdytä perunoita. Muussaile ja lisää maitoa ja aromisuolaa, kunnes koostumus ja maku on sopiva! :) Älä käytä sauvasekoitinta tai uusia perunoita, niistä ei tule yhtään mitään....nimimerkillä kokemusta on!



Tässä alkaa väkisin ajattelemaan, että mustahan tulisi aivan täydellinen avovaimo/vaimo/kotiäiti/mummo, mä laitan ruokaa, pesen pyykkiä, kudon villasukka ja nyt suuntaan siivoamaan! Mua muutaman viikon kiusannut todella laaja-alainen ja erittäin ikävä ihottuma on vihdoin (kolmen lääkärikäynnin ja monien lääkkeiden jälkeen) ruvennut helpottamaan. Itse diagnosoin syyksi pesuaineen, joka tiesi sitten paitsi uusien pesuaineiden ostoa, myös _jokaikisen_ omistamani vaatekappaleen pesua. This oughta be fun, sitten kun vielä tietäisi, mitä huomenna laitan päälle! Ehkä vanhalla kunnon maximekolla yhdet seitsemän tunnin (:P) kuorotreenit pärjää! Ja siitä puheen ollen kaikki tulevat sitten katsomaan meitä Sibelius-lukiolle 6.11., jossa tyttökuoro esiintyy yhdessä lauluyhtye Ensemble Norman kanssa! Facebookista löytyy tapahtuma, liput 15/10/5€!



2 kommenttia:

  1. Kiitos, että osallistuit Linkkaa Blogisi -kilpailuuni!

    Sulla on kiva, ja hyväntuulinen blogi! Tekstejä on mukava lukea, ja kuvat on taidolla otettu!
    Itse panostaisin hieman blogin muokkaamiseen, ja ulkonäköön! :) hyvä blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, pitää tuota ulkoasuasiaa vähän mietiskellä, itse tykkään nykyisestä ja panostan (Bloggerin rajoissa) postauksien ulkomuotoon. Katsotaan, mihin suuntaan lähtisin tätä tästä kehittämään! :)

      Poista