perjantai 28. marraskuuta 2014

Pizzaperjantai




Elämänohje kaikille: jos sinun ikinä tekee mieli tehdä pizzaa, tee pizzaa. Et koskaan tule katumaan päätöstäsi.


Juuri näin kävi tänään. Päivällä olin vaivihkaa haaveillut itsetehdystä mozzarellapizzasta. Kun maha alkoi pikkuhiljaa kurnimaan, ei kai sitä muuta voinut kuin alkaa väsäämään pizzulia. Kauppareissustakin selvisin alle viidellä eurolla ja ylimääräisiäkin tarpeita sillä rahalla tuli ostettua, kun kotoa löytyi aineksia niin hyvin! 


Pohjan tein Ilta-Sanomien Ruokalan ohjeilla, tosin tavallisilla vehnäjauhoilla ja määrät puolittaen. Kärsivällisyyttä ja aikaa mulla ei riittänyt ohjeen neuvomaan kolmeen tuntiin, minkä taikinan pitäisi kohota. Salkkarit katsoin siinä odotellessa, tunnin se varmaan oli liinan alla ennen leipomaan ryhtymistä. Pohjan päälle tomaattikastike oli yksinkertaisesti tomaattimurskaa ja ketsuppia sekaisin. Toimii! Kastikkeen päälle juustoraaste (tällä kertaa Putin-juustoa) ja täytteitä latomaan!






Pizza 1: Jauheliha

jauhelihaa
ananasta
salaattijuustoa
punasipulia
oliiviöljyä
balsamicoa
pippurista yrttimaustetta



Pizza 2: Kinkku-ananas

kinkkua
herkkusieniä
ananasta
salaattijuustoa
punasipulia




Pizza 3: Vege

(tässä pizzassa ei ollut juustoraastetta pohjalla, kastiketta senkin edestä!)
avocadoa
mozzarellaa
tuoretta tomaattia
punasipulia



Jotenkin tuo punasipuli on eksynyt noihin kaikkiin, kai mä siihen olen nyt niin kovasti tykästynyt Harvemmin täysin lihattomia pizzojakaan tulee tehtyä, mutta aina on kiva kokeilla jotain uutta! Ja nyt kun on taas joulupaaston aika, niin jälleen voisi vähän siihen suuntaan ruokavaliota viedä. Tämä 'vege' oli semmoinen puolipaastopizza, lihaa ei ollut mutta maitotuotteita kyllä. Helposti tästä kyllä ihan paastokelpoinenkin versio saataisiin vain ottamalla mozzarella pois, maistuisi varmasti niinkin! Älyttömän hyvää pizzulia joka tapauksessa tuli, varsinkin tuo ensimmäinen oli niin herkullista, että hakee vertaistaan. Ja ei, omakehu ei haise, ruoka puhuu puolestaan. Jos et usko, niin tervetuloa maistamaan :D





People regret many things in life. But one thing you will never have to regret, is pizza.

2 kommenttia:

  1. Voi vitsit, nam, nyt tuli nälkä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sit ei voi muuta ku alkaa leipomaan :D ja jos kahelta yöllä ei niin huvita ni voithan sä tehä ittes kanssa sopimuksen et viikonlopun aikana nyt ainaki ;)

      Poista