sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Talviteesit




Kun marraskuussa on syntymäpäivä, herättää se ristiriitaisia tunteita. Toisaalta sanon aina, ettei jouluun saa mennä ennen mun synttäreitä. Mutta toisaalta ainakin pienempänä toivoin joka vuosi, että synttäreinäni olisi lunta. Koskaan ei ollut.


Ensimmäistä sääntöäni menin jo vähän rikkomaan tänä vuonna. Tarpeeksi kauan ihailtuani ihania jouluvaloja kaikkialla ympärilläni, päädyimme äidin kanssa jo tiistaina ajamaan Hong Kongiin. Myöhemmin illalla ripustin uutukaiset jouluvaloni ikkunaan vanhojen rikkimenneiden tilalle, joita en viime joulun jälkeen ollut ottanut pois lainkaan. Meidän kotona jouluvalot on ympärivuotinen juttu!



Ja se lumi. Tänä vuonna en jaksanut enää toivoa lunta syntymäpäiväksi, mutta sieltähän se silti tuli, päivää myöhässä. Ruokalassa, kun Sofia kertoi tänään todnäk satavan lunta, automaattisten kauhistelujen jälkeen tajusin et hei, eihän se ookkaan kamala juttu! Juuri aikaisemmin olin kirjoittanut mun ranskan aineeseen siitä, miten talvella on kaunista, kun kaikki peittyy lumeen, eikä kylmässäkään ole valittamista, kun on tarpeeksi päällä (toisaalta, kun kahdenkymmenen pakkasasteen maaginen raja ylittyy, niin "tarpeeksi" on aika häilyvä käsite). Mentiin muumileffaan, tultiin ulos, satoi lunta. Eikä se loppunut. Koko päivän satoi lunta, kunnes illalla ulos katsoessa näytti siltä, että olisi ollut talvi jo jonkun aikaa (vaikka se alkaakin vasta kahdeksan päivän päästä t. Essi ja Sanna. Piste. Ei joustoa). Eikä nyt ollenkaan ajatella sitä, että huomiseen mennessä nuo lumikasat ovat jo, tuota, menneen talven lumia. Haaveillaan ihan vähäsen.

En malta odottaa, että pääsen pulkkamäkeen. Tai luistelemaan tai hiihtämään, niinkuin äiti tänään uhkaili. Vaikken mistään noista erityisemmin pidä. Tänä vuonna aion tehdä lumiukon ja lumienkeleitä. Käydä talvisilla kävelylenkeillä koiran kanssa. Tai ihan yksin, jos en saa mistään koiraa lainaksi. Haluan katsoa talviurheilua telkkarista, käpertyneenä sohvannurkkaan. Lasten talvi, sitä mä haluan. Tuikkuja joka puolella. Kuumaa kaakaota, kuumaa glögiä. Joulun odotus. Valot, piparit, tortut, kuusi, lahjat, lahjojen hankkiminen, lahjojen paketointi. Niin siis mistä tässä kaikessa pitikään valittaa? :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti