torstai 27. huhtikuuta 2017

Kuinkas sitten kävikään

Mulla on tässä parikin postausta suunnitelmissa, mutta ajattelin tulla päästämään teidät jännityksestä, ja kertoa miten sen inssin kanssa kävi. Snapissa tosiaan kerroinkin jo koko tarinan, mutta tässä teillekin jotka ette mua siellä seuraa. Inssi meni muuten oikein hyvin, ajaminen alkoi tuntua jo melko luontevalta eikä siinä muutenkaan ollut oikein mitään ihmeellistä. Sitten siinä ihan viimeisen viiden minuutin aikana tultiin sellaiseen paikkaan, jossa kolmion takana oli vähän enemmän porukkaa jonossa odottamassa vuoroaan. Nämä autot seisoivat sitten suojatien päällä, ja kun ajoin viereiselle kaistalle, niin en tietenkään tajunnut pysähtyä siihen viereen. Inssi sitten pisti siinä jarrut pohjaan, enkä mä edes meinannut tajuta, että mikä siinä oikein oli vialla. Yhden tunnin hän sitten määräsi lisää, kun suojatielle pysähtyneen auton ohittaminen pysähtymättä johtaa automaattiseen hylkäykseen tai poliisin nähdessä jopa sakkoihin. Ja kyllähän mä tuonkin teoriassa olisin tiennyt, mutta tuontapaisia tilanteita on käytännössä niin harvoin, ettei sitä siinä sitten vaan tajunnut, kun muutenkin oli vähän erikoisempi paikka. Ensi viikon perjantaina sitten uusi yritys, ja hyvillä fiiliksillä kyllä uudestaan yritän kun muuten tuossa mun ajamisessa ei edelliselläkään kerralla mitään vikaa ollut.


Me lähdetään ihan parin tunnin päästä seurakunnan nuorten kanssa Serbiaan muutaman päivän reissulle! Luvassa on paljon kirkkoja ja luostareita, bussissa istumista ja ainutlaatuisia kokemuksia. Niin ja onhan meidän kohdepaikkaan luvattu sellaisia parinkymmenen asteen lämpötiloja, mukavaa vaihtelua tähän Helsingin vesi-aurinko-räntä-rae-sääleikkiin. Reissun aikana blogiin tulee ainakin yksi postaus, ehkä myös toinen jos saan sen tässä ennen lähtöä valmiiksi. Mutta niitä reaaliaikaisia matkatunnelmia kannattaa seurailla Snapchatin (@sannapannari) ja Instagramin (@sannalovesfood) kautta, sekä meidän yhteisen matkatägin #sjginserbia välityksellä. Samoin jos meidän edelliset matkat kiinnostaa, niin Romania-postaus löytyy täältä ja Viron-postaus täältä. Nyt mä meen vielä pakkaamaan loppuun ja panikoimaan kaikkea, mitä ehkä pitäisi vielä ehtiä tunnin aikana tehdä. 

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

10 kommenttia:

  1. Tuollaisia juttuja joita tapahtuu todella harvoin on hirveän vaikea muistaa, mut tosi kivaa kuulla et muuten inssi meni hyvin :) Reissu Serbiaan kuulostaa tosi jännältä ja kateus kyllä iskee kun pääset hetkeksi pois tästä Suomen ihanasta syksyn tapaisesta kevätsäästä :DD

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on, ja muutenkin se ettei ne viereiset ollu pysähtyny suojatien eteen vaan ajanut sen päälle sekotti mut ihan täysin ettei olis tullu mieleenkään! Ja todellakin, ihana irtiotto kaiken tän (autokoulu)stressin ja Suomen vittuilusään keskellä :D

      Poista
    2. no olipa mulkku inssi jos tosta kyykytti, ei tarvi pysähtyä jos vieressä ei näy sitä suojatietä kyllä

      Poista
    3. No kyllä se kuitenkin ihan syystä oli, heillä on tarkat säännöt ja arvosteluperusteet ja tuosta menee aina automaattisesti hylkyyn:)

      Poista
  2. Kivaa reissua sulle! <3

    tiiaemilia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Voi kunpa itekin pääsisin jonnekin ulkomaille edes muutamaksi päiväksi :D Kyllästyttää niin paljon tää Suomen sää tällä hetkellä..
    Sulla on muuten aivan ihana blogi! ♥

    http://sofiaidaannneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Etköhän sä läpäise sen inssin! Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä kiva ja inssi ikävä kyllä jouduttiin peruuttamaanun käden takia, mutta kiitos silti!:)

      Poista