tiistai 4. huhtikuuta 2017

TESTISSÄ LINDEXIN MEIKIT


Voisi melkein luulla, että kopioin idean Julialta Be My Romeo -blogista, joka postasi näistä samoista Lindexin meikeistä ihan hetki sitten. Todellisuudessa mä kävin nämä ostamassa jo puolitoista kuukautta sitten ajatuksena postata näistä myöhemmin, mutta samasta syystä kuin mulla on edelleen yhteishaku tekemättä, se vain jäi. Julian ansiosta mä taas potkin itseäni hieman persuksille ja vihdoin pääsen vähän kertomaan teille näistä edullisista vaatekauppameikkilöydöistä!

Lindexin meikkihylly ainakin tässä mittakaavassa on mun käsittääkseni suhteellisen uusi juttu. Sieltä löytyy vaikka mitä vähän joka lähtöön, ja kaikkien tuotteiden hinnat pyörivät muistaakseni kahden ja kymmenen euron välimaastossa. Vielä kun päälle heitettiin kolme kahden hinnalla -tarjouslappunen, minä olin voimaton. 


Mulla tarttui mukaan kolme tuotetta: hopeankimalteinen eyeliner, jollainen mulla on ollut hankintalistalla ainakin kolme ikuisuutta, upea laventelinsininen rajauskynä sekä herkullinen marjanpunainen (marjanpunainen?) mattahuulilakkapunamiksinäitäoikeinsuomeksikutsutaan. Silmätuotteilla oli hintaa 4,95€ kappaleelta, ja huulipuna oli 7,95€, joten ihan hirveästi ei tarvinnut tämän kokeilun takia joutua pelkäämään. Lisäksi Lindexillä oli valtava valikoima muun muassa luomivärejä (joista Julia mainitsikin postauksessaan), kynsilakkoja ja ihan niitä perinteisiä huulipunia.

Nämä mun valitsemat tuotteet olivat ensivaikutelmaltaan kaikki sellaisia, joita olin enemmän tai vähemmän pitkän aikaa itselleni himoinnut. Valinta oli siis helppo, ja toiveet korkealla. Mutta mitä mieltä mä näistä tuotteista sitten oikeasti olen näin muutaman käyttökerran jälkeen?


Ensimmäisenä mulla oli tosiaan silmienrajauskynä sävyssä 3 Aqua Blue. Mä rakastan värikkäitä rajauksia, ja niitä onkin kerääntynyt mulle ihan kelvollinen määrä (ei kuitenkaan mitenkään verrannollisesti huulipunakokoelmaani). Tämä rajauskynä on väriltään unelma, ihana herkkä taivaanlaventelinsininen. Tämä levittyy tosi hyvin luomelle ripsirajaan, mutta vesirajaan ei tartu pätkän vertaa. Se on harmi, sillä juuri sisärajassa niin ylä- kuin alaluomellakin tämä olisi ollut aivan täydellinen. Kuivalla iholla tämä on kuitenkin kaunis, ja jää käyttöön.

Selkeä valinta mulla oli tosiaan tuo hopea liner, sillä mulla löytyy hopea rajauskynä ihan kynämuodossa, sekä vahvempipigmenttinen nestemäinen hopea rajausväline. Tässä eyelinerissa on ihana hellä hopea kimallus, jollaista multa ei vielä löytynytkään. Tätä on todella helppo käyttää, ja voin kuvitella tämän sopivan hyvin myös levitettynä koko luomelle luomivärn päälle kimalteeksi. Tällä ei siis saa vahvaa silmiinpistävää glitteriä, vaan hennon kimalteen. Juuri sellaisen hakemiseen tämä on aivan täydellinen, tykkään kovasti!


Mattahuulilakan ostin sävyssä 5 Berry Red, ja se oli rehellisesti sanottuna pettymys. Siinä missä Julia sanoi, että punan kuivuutta voi ehkäistä laittamalla kerros huulirasvaa alle, ei mulla edes se auttanut. Tämä on siis juuri niin kuivattavaa, kuin halvan mattalakan voi kuvitella olevan. Parikymmentä minuuttia levityksen jälkeen (Vitalikset pohjalla) aloin jo kiinnittää liikaa huomiota hiljalleen kuivuviin huuliini, ja tunnin jälkeen lisäsin huulipunan päälle toisen kerroksen Vitalista. Puna on kylläkin helppo levittää ja väri on aivan upea. Tämä tumma väri jäi kuitenkin helposti epätasaiseksi, ja jos myöhemmin päivällä yritti lisätä punaa lähteneiden paikalle, alle jäänyt vanha väri rupesi irtoilemaan ja paakkuuntumaan, jolloin kaikin puolin paras ratkaisu on vain ottaa punat kokonaan pois. En tätä vielä ole roskiin heittämässä, mutta tuskin tämä kovaan käyttöön pääsee. Tätä en voi suositella.


Loppuun vielä kuva näistä kaikista meikeistä mun naamassa! En meinannut keksiä sopivaa silmämeikkiä, johon saisin yhdistettyä molemmat rajaukset, joten päädyin laittamaan hopeaa glitteriä sinisten rajausten päälle. Näissä kuvissa huulipuna näyttää punaisemmalta, mitä todellisuudessa, ja huulipunapurkin väri vastaa enemmän todellisuutta kuin mun huulilla. 

Mitäs te pidätte tämäntyylisistä postauksista? Mulla on ehkä ensi viikolle tulossa toinen halpismeikkiesittelytestiarvostelupostaus, josta oon myös tosi innoissani!

Löytyykö teiltä Lindexin meikkejä? Puuttuuko tästä nyt joku tuote, mitä mun ehdottomasti pitäisi kokeilla (koska meikkiaddikti ei tarvitse hirveän suuria perusteluja uuden tuotteen ostamiseen :D)?

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

19 kommenttia:

  1. Tuo hopea liner näyttää aivan ihanalta! On tullut Lindexillä kyllä muutaman kerran niitä meikkejä hypisteltyä, mutta yhtäkään en ole vielä ostanut, täytyypä harkita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana, jos hakee yksinkertaista eikä niin huomiotaherättävää kimallelineria!

      Poista
  2. Aivan ihanalta näyttää toi glitteri -rajaus♥ Toi mattahuulilakka on kyl aivan ihana väriltään, mut harmi että se tekee huulet kuiviksi. Tällaset postaukset on hyvää luettavaa. Saa kuulla plussia ja miinuksia hiukan halvemmista meikeistä ja ylipäätänsä sellasista jotka ei kenties ihan ykkösenä oo siinä meikki -ostoslistassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuon väristä huulipunaa olin halunnutkin jo pitkään, onneksi en ostanut useampaa niinkuin ensin meinasin! Ja kiva että tykkäät, mä oon aivan samaa mieltä :)

      Poista
  3. Tosi kauniin näköistä tuo hopealiner! Hyvin ja selkeästi kerrottu tuotteista :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin :) ja ihanaa että oli sun mielestä hyvin toteutettu! Kiitos <3

      Poista
  4. En ookkaan koskaan edes Lindexin meikkejä vilkaissut, tästä inspiroituneena pitääkin mennä tutkailemaan niitä tarkemmin! :-D

    ainoaxberg.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tätä ennen ollut niille ajatusta suonut, mutta voi mitä kauniit värit ja tarjoushinnat saavatkaan aikaan :D

      Poista
  5. Oho en ees tiennyt, että Lindexillä on meikkejä. :D Hyvän postauksen teit, ehkä käyn itekin niitä vilkaseen. :)

    https://nooraemiliaaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita meikkejä tuntuu nykyään olevan melko lailla joka vaatekaupalla, käy ihmeessä kurkkaamassa jos löytyy jotain mieleistä :)

      Poista
  6. Noi mattahuulilakat on kiinnostanu kovasti, mutta nyt kun luin sun kokemuksesta mun into vähän laantui. Ei ehkä olekaan sitten ostamisen arvoinen, höh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itse oon kyllä ilonen etten ostanut useampaa. Parilla eurolla lisää saat vaikka jonkun upean Nyxin huulilakkapunan, parempia kyllä löytyy samasta hintaluokasta!

      Poista
  7. Ihan uus juttu mulle nuo Lindexin meikit, en edes tiennyt olevan olemassakaan! Mut tosi kauniit silmänrajaukset niillä ainaskin saa näköjään :)

    http://fiiaelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en mäkään niihin ollut kummempia ajatuksia uhrannut, mutta pakko oli kokeilla kun halvalla sai!

      Poista
  8. Ihana blogi sulla, sait uuden lukijan :) Heti postausten perusteella sai susta sellaisen aurinkoisen persoonan kuvan, ja aurinkoisten ihmisten tekstejähän ei voi IKINÄ lukea liikaa :D Ja olet muuten tosi kaunis, sulla on tosi kivat silmät😍

    http://toverit.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana, miten ihana kuulla ja saada näin ihana kommentti!❤ (heti ensimmäinen juttu mikä sun pitää tietää mun uutena lukijana, mä käytän aivan liikaa sanaa ihana :D) kiitos superpaljon, ja pakko sanoa että itekin pidän mun silmistä :)

      Poista
  9. Ihanat kuvat ja muutenkin todella kiva postaus!! :-)
    Mä tykkään käyttää tuota huulituotetta niin, että laitan kerroksen huulirasvaa alle. Toi tosiaan kuivattaa huulet ihan kokonaan ilman rasvausta. :-| Huulien kuivamisesta huolimatta tää kuivaa täysin mataksi ja on niin sanotusti "kiss proof", siksi tästä tykkäänkin. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis mä laitoin kerroksen huulirasvaa alle ja sen päälle ton punan, mutta silti jonkun ajan päästä tuntui todella kuivalta ja epämiellyttävältä huulilla :D mut kiva että tykkäsit postauksesta! <3

      Poista
  10. Ihanat meikit ja kaunis sinä! :)

    www.fashionpoetry.eu

    VastaaPoista