maanantai 29. lokakuuta 2018

Mitä mä sitten oikein teinkään kesällä?

Nyt kun mä kerta kolme bucket listia kevään ja kesän aikana ehdin julkaista, niin kai on ihan paikallaan katsastaa, mitä mä kesän aikana lopulta päädyinkään tekemään. Tämä postaus ei varsinaisesti unohtunut tai jäänyt tai julkaisu viivästynyt. Mä en vaan missään nimessä halunnut postata tätä liian aikaisin, kun vielä esimerkiksi syyskuun alkupuolella käytiin mökillä ja olin vielä ihan avoin kaikelle, mitä kesällä olisi vielä tarjottavana. Ja vaikka vielä lokakuussakin oli niitä 17 asteen kauniita syyspäiviä, jossain vaiheessa sitä oli sitten pakko myöntää, että kesä on takanapäin ja on ihan oikeasti syksy. Tätä kirjoittaessani on Helsinkiinkin satanut talven ensimmäinen lumi, joten nyt on mun mielestä ihan täydellinen hetki vielä ottaa viimeinen katsaus kesään.

Vaikka mun ihan hirveästi tekisi mieli käydä kohta kohdalta nuo mun kaikki kolme bucket listiä läpi ja katsoa, mitkä niistä toteutui ja mitkä ei, ei siinä oikeasti olisi mitään järkeä. Sen sijaan keskitytään nimenomaan kaikkiin niihin asioihin, mitä mä kesällä tein, olivat ne alkuperäisillä bucket listeillä tai eivät. Kesällä 2018 mä siis...


♡ Nukuin yön teltassa.

♡ Nukuin kaksi yötä parvekkeella.

♡ Olin kolmella leirillä.

♡ Tein neljä mökkireissua kahdelle mökille.

♡ Kävin Suomenlinnassa, Korkeasaaressa, Mustasaaressa ja Linnanmäellä.

♡ Kuuntelin Abbaa. Paljon. Varmasti tällä oli jotain tekemistä uuden Mamma Mia -elokuvan kanssa, mutta varsinkin loppukesästä on Abban tuotantoa tullut kuunneltua paaaaljon. Yhtenä päivänä siivotessa meni Abba Goldin 59 biisiä hujauksessa läpi, ja seuraavana päivänä taas uudestaan. Onneksi mulla on kaveri mukana tässä hypetyksessä, ja pidetään aina yhdessä Abba-bileitä ruoanlaiton tai yleisen hengailun yhteydessä :D


♡ Tein ainoastaan yhden pikavisiitin ulkomaille, nimittäin päiväristeilyn Tallinnaan.

♡ Suomen rajojen sisällä kuitenkin vierailin pääkaupunkiseudun lisäksi Porvoossa, Lappeenrannassa, Imatralla, Taipalsaaressa, Lohjalla, Lopella, Forssassa, Kirkkonummella, Lahdessa, sekä parilla pikapysähdyksellä Kouvolassa.

♡ Tein kaksi tenttiä, yhden jota en keväällä reissun takia ehtinyt tehdä, ja yhden jota olin jo toista kertaa uusimassa (ja josta vihdoin pääsin läpi!!)

♡ Näin kavereita ja vietin ihania hetkiä ihanien ihmisten kanssa eri porukoilla.

♡ Juhlin neljät lakkiaiset.

♡ Näin muiden muassa Sunrise Avenuen, Apulannan, sekä viimeisimpänä muttei läheskään vähäisimpänä Nightwishin.


♡ Siivosin ja sisustin.

♡ Tein paperimassasta kaksi Nasua.

♡ Kolhin polveni, levitin vertani ympäriinsä, ja kävelin seuraavan päivän hassusti jalka suorana. Jälki on edelleen!

♡ Parkkeerasin sattumalta aivan meidän auton näköisen auton viereen.

♡ Näin punaisen kuun.

♡ Piknikkeilin monesti.

♡ Uin meressä Suomessa ensimmäistä kertaa vuosiin.

♡ Kuntoilin!

♡ ...ja palkitsin itseni pekonilla ja pizzalla.

♡ Täysin suunnitelmattomia päiviä vietin luultavasti kahden käden sormilla laskettavan määrän, joka on huomattavasti vähemmän, mitä aiempina kesinä.

♡ Tein ihan hirveästi kaikkea, mutten siltikään melkein mitään niistä asioista, mitä olin suunnitellut.

♡ Mutta ennen kaikkea, loin muistoja ja koin ihan huimasti rakkaudentäyteisiä hetkiä. Tämä kesä oli pitkä ja kuuma ja toiminnantäyteinen ja ehdottomasti yksi elämäni parhaista.


Kiitos kesä 2018, olit hyvä mulle ♥️

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti