maanantai 5. elokuuta 2019

Kaksi kaupunkia yhdessä päivässä: Hamina ja Kotka


Viikko sitten vietettiin jo perinteeksi muodostumassa olevaa mökkiviikonloppua kavereiden kesken. Syötiin, saunottiin, pelailtiin, kierreltiin kyliä, kuvailtiin ja otettiin rennosti. Tällä kertaa päätettiin myös lähteä kotimatkalle hyvissä ajoin, ja tehdä pari pysähdystä ja kaupunkikierrosta matkalla. Sunnuntain ohjelmana olivat siis Hamina ja Kotka.


Mä en muista käyneeni kummassakaan näistä kaupungeista varsinaisesti koskaan aiemmin, joten tällainen yhden päivän seikkailu oli ihan mahtava. Kesän toistaiseksi viimeinen hellepäivä helli meitä, ja saatiin hikoilla paahtavassa auringossa onneksi palamatta. 

Hamina oli ihan supersuloinen kesäkaupunki vanhoine taloineen ja niiden luoman tunnelman myötä. Jäin koko ajan kavereista jälkeen, kun jäin kuvailemaan jokaista söpöä kadunkulmaa, haha! Haminan kirkko oli myös toinen uusi ortodoksikirkko mulle tälle kesää, ja oli ihana, kun päädyttiin pyörähtämään sielläkin. Haminan-etapin päätteeksi pyörähdettiin vielä tutustumassa paikalliseen Tervasaareen, oli hullua löytää Haminasta samanniminen paikka, missä kotona tulee hengailtua. 


Haminasta ajettiin Kotkaan. Täytimme vatsamme Hese-ruoalla, ja lähdimme seikkailemaan Kotkan meripäivien alueelle, jota oltiin siinä vaiheessa jo purkamassa. Mä aloin tässä vaiheessa päivää jo olemaan suhteellisen väsynyt koko päivän kiertämisestä ja seikkailemisesta, joten jätin kameran suosiolla autoon ja keskityin muiden photoshootien seuraamiseen. Nämä kolme Kotka-kuvaa ovat siis kännykällä otettu, mutten ylipäätään enää jaksanut pahemmin kuvailla. Vielä ennen lähtöä istuttiin hetki meren äärellä kaikessa rauhassa, ja jokin siinä laineiden liplatuksen seurailussa vetoaa tällaiseen suomalaiseen sydämeen. Tänä kesänä pitää rantailla vielä, ihan kaikessa rauhassa.

Nyt kun aloin miettiä, mulla on tullut aika hyvin loppujen lopuksi kierreltyä Suomen kesäkaupunkeja tälle vuodelle. Lisää on toivottavasti vielä tulossa, kesä kun on kotimaanmatkailun kulta-aikaa! Voi ihana kesä-Suomi ♥️

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti