keskiviikko 6. elokuuta 2014

Minä bloggaajana




Marraskuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin pitämisen. Aluksi kertoilin vain kuulumisia, miten päiväni olivat menneet yms. Käytin blogia tunteiden purkamiseen, avauduin mieltäni painavista asioista. Sain paljon palautetta, kuinka haukuin kavereitani julkisesti, olin huono ystävä, fake and gay. En kuitenkaan koskaan paljastanut nimiä, en kertonut, kenestä milloinkin puhuin, en käyttänyt haukkumanimiä enkä valehdellut. Blogin kautta yritin saada sanottua ihmisille, kuinka heidän käytöksensä oli mahdollisesti loukannut minua, sitten sain kommenttia, että asiat pitää hoitaa naamatusten. Riidat selvitettiin ja pidettiin jatkossa pois netistä. Nykyään yksityiselämääni koskevat asiat esiintyvät blogissani lähinnä positiivisessa muodossa, eikä kaikkia yksityiskohtia tarvitse jakaa.





Postaustauot ovat aina olleet kohdallani pitkiä. Mutta aina yhden postauksen kirjoitettuani tulee hinku tehdä lisää. Tästä syystä saatan olla kuukausiakin kirjoittamatta, sitten viikon sisään kolme postausta. Sitten taas taukoa, tätä rataa. Välillä blogi unohtuu kokonaan, välillä en kirjoitusinnostani huolimatta keksi aihetta. Tai keksin, mutta tuleva urakka vaikuttaa liian isolta, ja jätän sen väliin. 






Postauksen kirjoittaminen on kohdallani prosessi. Pitää ottaa ja valita kuvat, muokata ne mieluisiksi, ja sovittaa ne tekstiin jonka itsensä kirjoittamiseenkin menee ikä ja terveys. Tässä suhteessa olen viime aikoina mielestäni kehittynyt hurjasti. Olen ruvennut lukemaan blogeja ja ottanut vaikutteita. Nykyään tekstini on selkeämpää, aiheet valikoidumpia ja kuvat suurempia, omia kokonaisuuksiaan, toisin kuin ennen, kun ne olivat sisenetty sinne tänne tekstin sekaan. Olen aina blogannut lähinnä omasta ilosta, mutta tottakai aina uuden postauksen tullessa ulos jaan kirjoituksiani ympäriinsä ja tarkkailen kasvavia näyttökertoja, jotka nekin ovat viime aikoina kasvaneet. Suurin tekijä oli, kun joku linkkasi sen yhden postaukseni av:lle, kuten varmaan muistattekin. Kiljuva pikkunälkä on myös saanut yksittäisille postauksille lukijoita, kun olen niitä Demille linkannut. Kiljuva pikkunälkä on ainoa blogi, jota aktiivisesti seuraan, ja se on inspiroinut mua todella paljon. Muutenkin olen varsinkin tämän vuoden aikana kehittynyt bloggaajana ihan hirveästi. 


Ensimmäistä kertaa kun näin tämän talon ja tämän ikkunan, siitä tuli heti
mieleeni Billy Talentin Saint Veronika, niinkuin nykyäänkin aina tätä kuvaa
katsoessa... Upea biisi ja inspiroiva ikkuna näköjään :D


Ja tätä kehitystä aionkin jatkaa. Haaveena olisi joskus lähitulevaisuudessa ehkä tienatakin opiskelujen ohessa juuri blogin kautta. Tämä vaatii paitsi multa erityistä paneutumista, myös teidän osallistumisia: kommetteja, rakentavaa kritiikkiä, blogini levittämistä ja näin valtavien lukijamäärien saavuttamisen :D Kuitenkin blogiportaaleissa taso on kova, ja mulla on vielä pitkä matka siihen pisteeseen. Mutta ehkäpä, ehkäpä, juuri vuoden, parin päästä katsotaan, missä sitä ollaan. Mä yritän olla aktiivinen, olkaa tekin! Ehdotelkaa, ideoikaa, esittäkää toiveita, kommentoikaa, antakaa palautetta, vinkatkaa kavereillenne, tehdään yhdessä tästä blogista paras blogi maailmassa. Panostus alkakoon taas :D







kuvat otettu kummieni mökillä aikaisemmin kesällä



2 kommenttia:

  1. Pari kehitysideaa, sillä nykyisellään blogisi ei juuri ole erottuva tai erityisen kiinnostava:
    - Banneri? Auttaa parhaimmillaan erottumaan massasta.
    - Mieti, millaista tekstiä itse tykkäisit lukea vaikkapa täysin tuntemattomalta bloggaajalta. Mistä asioista kirjoittaa ja miten?
    - Ulkoasun hiominen? Liittyy myös tuohon banneriin, mutta kiinnostava ja toimiva ulkoasu tekee blogistakin heti kiinnostavamman.
    - Gadgetit? Kirjoittajan esittelysivu? Lukijat-gadget?
    - Kuvien asettelu ja koko? Kuvien aiheet?
    - Teksteissä oikeinkirjoitus (myös ennen hymiötä voi laittaa sen pisteen) ja hymiöiden määrä (liika hymiöiden viljely tekee tekstistä vaikean lukea eikä ainakaan paranna kirjoittajan kiinnostavuutta)
    - Yleisestikin ottaen - panosta laatuun, älä määrään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tällaisia juttuja mä hainkin! :) Hyviä ideoita sulla, mm. juuri tuo bannerijuttu. Esittelysivua yritin laittaa mutten osannut..? Kuviin ja oikeinkirjoitukseen olen aina panostanut, ja hymiöt ovat vähenneet viime teksteissä. Lopetusmerkki tulee hymiön jälkeen, sillä hymiö lopettaa lauseen, ei aloita sitä. Sisältökin on nykyään muutakin, kuin kuulumisia, niinkuin voimme tästäkin postauksesta lukea. Ja toi gadget meni ihan ohi :D Mutta kiitos kommetista, lisää tällaista!!

      Poista